Ohje maahantuotujen elintarvikkeiden palauttamisesta ja hävittämisestä

Ohje: 5655/04.02.00.01/2026

Tämä ohje on tarkoitettu elintarvikealan toimijoiden ja valvontaviranomaisten käyttöön. Ohjeessa on myös kontaktimateriaaleja ja rehuja koskevia linjauksia. Koska Ruokavirastolle ei ole säädetty norminantovaltaa kyseisessä asiassa, Ruokavirasto ei voi antaa sitovia määräyksiä. Tämän ohjeen sisältämät tulkinnat ovat elintarvikevalvontaa ohjaavan viranomaisen näkemyksiä siitä, miten lainsäädäntöä tulisi soveltaa. Viime kädessä lainsäädännön soveltamista koskevat kysymykset ratkaisee tuomioistuin.

1 Yleistä

Yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002, 14 artiklan, 1. kohdan mukaan markkinoille ei saa saattaa elintarvikkeita, jotka eivät ole turvallisia. Artiklan 2. kohdan mukaan elintarviketta ei pidetä turvallisena, jos se on a) terveydelle haitallinen, tai b) ihmisravinnoksi soveltumaton. Myös elintarvikelain (297/2021) 6 §:n mukaan elintarvikealan toimijan on huolehdittava toiminnassaan siitä, että elintarvikkeet ovat kemiallisilta, fysikaalisilta, mikrobiologisilta ja terveydellisiltä ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne ovat ihmisravinnoksi soveltuvia eivätkä aiheuta vaaraa ihmisen terveydelle.

Lukuisat erityislainsäännökset määrittävät tarkemmin sitä, minkälaisia elintarvikkeita ei voida pitää turvallisina. Koska ei-turvallisina pidettyjä elintarvikkeita ei voi laskea markkinoille, tulee ne elintarvikelainsäädännön periaatteiden mukaan mahdollisuuksien mukaan muuttaa lainsäädännön vaatimusten mukaisiksi, tai vaihtoehtoisesti hävittää. Joissain tapauksissa elintarvikkeet voi käyttää myös muuhun käyttöön, kuten rehuksi. Harkittaessa esimerkiksi rehukäyttöä, on kuitenkin huomioitava, että silloin rehulainsäädännöstä tulevien vaatimusten on joka tapauksessa täytyttävä. Asian selvittämiseksi on syytä olla yhteydessä toimivaltaiseen viranomaiseen eli Ruokaviraston rehujaostoon.

Jos elintarvikealan toimija ei oma-aloitteisesti tee tarvittavia toimenpiteitä, voi valvontaviranomainen elintarvikelain 59 §:n mukaan päättää, mihin tarkoitukseen elintarvike voidaan käyttää tai mihin tarkoitukseen se voidaan luovuttaa. Valvontaviranomaisen on määrättävä elintarvike hävitettäväksi, jos sen käyttö ei ole mahdollista tai jos terveydelliset syyt tai elintarvikesäännökset sitä edellyttävät.

Tämän ohjeen tarkoituksena on antaa käytännön toimintaohjeita tilanteissa, jossa elintarviketta ei syystä tai toisesta voi laskea markkinoille tai sille tulee tehdä takaisinveto markkinoilta ja tarvittaessa kuluttajilta. Ohjeessa tarkastellaan tilanteita, joissa on harkittava, mitä syystä tai toisesta lainsäädännön vastaiseksi todetulle tuotteelle voidaan tehdä. Tarkastelussa on erityisesti elintarvikkeen palautusmahdollisuus lähettäjälle tai lähtömaahan, sekä toisaalta hävittäminen, jos muuta soveltuvaa käyttömahdollisuutta ei ole.

Tässä ohjeessa ei käsitellä varsinaista takaisinvetoprosessia. Ruokavirasto on ohjeistanut erikseen elintarvikkeiden takaisinvedoista erityyppisten säännöstenvastaisuuksien tai turvallisuusriskien vuoksi. https://www.ruokavirasto.fi/tietoa-meista/asiointi/oppaat-ja-lomakkeet/yritykset/elintarvikeala/takaisinvedot/.

2 Palautus EU:ssa sijaitsevaan lähtömaahan

2.1 Palautus, kun tuote on sellaisenaan säädösten mukainen toisessa EU-maassa

Jos elintarvike on lainsäädännön vastainen Suomessa, mutta se voidaan saattaa sellaisenaan markkinoille jossakin muussa EU-maassa, on toimijan mahdollista palauttaa tuote ilman viranomaisen puuttumista asiaan. Jos Suomen markkinoille tulon kieltämisen syynä on vain Suomea koskeva poikkeus, ei pääsääntöisesti ole estettä elintarvikkeen takaisin lähettämiselle ja käyttämiselle tarvittaessa sellaisenaan muualla. Toimijat sopivat lähettämisestä keskenään. Tyypillisesti kyseessä ovat esimerkiksi erityistakuulainsäädännön alaiset tuotteet (ks. kappale 4.1).

Jos elintarvike on lainsäädännön vastainen Suomessa, mutta ei muualla, ja se voidaan käsitellä sillä tavalla, että se voidaan käsittelyn jälkeen saattaa markkinoille Suomessakin, ao. käsittely voidaan tehdä joko Suomessa tai muussa maassa. Tämä ei koske salmonellaerityistakuutuotteita. Toimijat voivat sopia palautuksesta myös, jos Suomen markkinoille kelpaamattomuuden syynä on kielivirheet pakkauksessa, eli puuttuvat suomen- ja ruotsinkieliset merkinnät. Tällaisissa tilanteissa AAC- tai RASFF-ilmoitusta ei tarvita.

Jos pakkausmerkintävirhe ei aiheuta terveysvaaraa tai muutoin johda kuluttajaa merkittävästi harhaan, ei tuotetta velvoiteta vetämään markkinoilta. Toimijan tulee kuitenkin ryhtyä ripeästi toimiin pakkausmerkintöjen korjaamiseksi tuleviin markkinoille saatettaviin eriin. Yleensä nykyinen pakkausmateriaali on mahdollista käyttää loppuun. Mikäli Suomeen on toimitettu erehdyksessä tuotteita, jotka on tarkoitettu toiselle kielialueelle, eivätkä sisällä suomen- tai ruotsinkielisiä merkintöjä, ne voidaan palauttaa lähettäjälle ilman erityistoimenpiteitä. Toimija voi halutessaan myös hävittää tuotteet tai etiketöidä ne uudelleen lainsäädäntöä vastaaviksi.

2.2 Palautus, kun tuote käsitellään lainsäädännön mukaiseksi

Jos elintarvike on lainsäädännön vastainen EU:ssa, mutta se voidaan käsitellä sillä tavalla, että se voidaan käsittelyn jälkeen saattaa markkinoille, tulee mahdollisessa palautuksessa huomioida palautusmaahan tiedottaminen. Toimijat voivat halutessaan sopia elintarvikkeen palauttamisesta lähtömaahan, mutta tässä tapauksessa viranomainen tekee kohdemaahan AAC- tai mahdollisesti RASFF-ilmoituksen. Lainsäädännön mukaiseksi saattaminen voidaan niin haluttaessa tehdä myös Suomessa, toimijoiden välisistä vastuista sopiminen on toimijoiden välinen asia. Lähtökohtaisesti samat elintarvikemääräykset ovat sellaisenaan voimassa EU-maissa, mutta kansallista sääntelyä ja tai eroavia kansallisia tulkintoja voi esiintyä.

2.3 Palautus, kun tuote on joka tapauksessa hävitettävä

On tilanteita, joissa elintarviketta ei voi enää mitenkään muuttaa elintarvikelainsäädännön mukaiseksi, ja se tulee joka tapauksessa hävittää, laskettaisiin se markkinoille missä EU-maassa tahansa. Tilanteita, joissa tuote ei ole sallittu missään EU-maassa elintarvikelainsäädännön mukaan, ovat esimerkiksi elintarvikkeen mikrobikriteeriasetuksen vastaisuus, vierasaineiden tai torjunta-ainejäämien enimmäismäärien ylittyminen tai kokonaan puuttuvat jäljitettävyystiedot. Jos elintarvike rikkoo vain vaikkapa salmonellaa koskevan erityistakuuasetuksen Suomea koskevia vaatimuksia, elintarvike voidaan yleensä palauttaa sellaiseen EU-lähtömaahan, jossa ko. säädöstä ei sovelleta (ks. kappale 2.1).

Vaikka elintarvike olisi Suomen säännöstenvastaisuutensa lisäksi lähtömaansa säännösten vastainen siten, että se on joka tapauksessa hävitettävä, voidaan se kuitenkin palauttaa lähtömaahan tietyillä edellytyksillä. Palautettaessa määräysten vastaisia elintarvikkeita on aina pyrittävä varmistamaan, että elintarvike ei palautuksen jälkeenkään voi palautua takaisin elintarvikeketjuun.

Menettely, jos Suomesta halutaan palauttaa elintarvikkeita, jotka tulee joka tapauksessa hävittää:

Viranomainen ilmoittaa toimijalle, että elintarvikkeet täytyy joka tapauksessa hävittää, ja sen voi tehdä Suomessa. Asiasta ei kuitenkaan pääsääntöisesti anneta erillistä hallintopäätöstä. Palautusmahdollisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että toimija palauttaa elintarvikkeet ainoastaan hävittämistä varten.
Toimija harkitsee, ryhtyykö se hävittämistoimenpiteisiin Suomessa, vai onko se esimerkiksi oman toimittajasopimuksensa tai edullisempien hävittämiskustannusten vuoksi halukas toteuttamaan hävittämisen muussa maassa. Tällainen maa voi käytännössä olla maa, josta tuote on tuotu Suomeen, tai jokin toinen EU-jäsenmaa. Tuote voidaan palauttaa esimerkiksi maahantuojan kautta, tai suoraan sen toimijan toimesta, jonka hallussa elintarvike on, taikka tällaisen toimijan muiden kontaktien kautta.
Jos toimija päätyy palautukseen, viranomainen kysyy toimijalta syytä, miksi tähän ratkaisuun päädyttiin (esim. alemmat hävittämiskustannukset). Palautukselle, eli toiseen maahan siirtämiselle esitettyä syytä ei viranomainen käytännössä voi kyseenalaistaa, mutta se on ensimmäinen varmistus siitä, ettei tarkoituksena ole tosiasiassa palauttaa elintarviketta elintarvikeketjuun. Uskottava syy lisää varmuutta siihen, että tuotteen siirtämiselle on rehelliset tarkoitusperät. Palautuksen syytä ei pääsääntöisesti velvoiteta ilmoittamaan hallintopäätöksellä. Jos kyseessä on siirto muualle kuin EU-jäsenmaahan, tulee noudatettavaksi näitä siirtoja koskeva lainsäädäntö (ks. kappale 3).
Jos toimija päätyy palautukseen, viranomainen pyytää toimijaa nimeämään sen toimijan, jolle tuote palautetaan/lähetetään. Nämä tiedot tulisi antaa mahdollisuuksien mukaan ja mahdollisimman tarkasti (esim. mihin elintarvike fyysisesti päätyy, siis alue, osoite ja käsittelylaitoksen tms. nimi). Tätä vaatimusta voidaan perustella sillä, että näin poissuljetaan petosmahdollisuus, eli että elintarviketta yritetään palauttaa elintarvikeketjuun.
Ruokavirasto tekee AAC- tai RASFF-ilmoituksen palautusmaahan, ja ilmoittaa, mikä elintarvike on tulossa ja minne. Ilmoituksessa kerrotaan, että Suomen viranomaisen kannan mukaan elintarvike on hävitettävä ja syyt, miksi se on hävitettävä.
Jos tilanne mahdollistaa varastoinnin ja odotuksen, toimija voi säilyttää elintarvikkeet Suomessa, kunnes palauttaminen toteutuu.

Jos poikkeuksellisesti kohdemaalta halutaan kuittaus ja vahvistus, että palauttaminen hävittämistä varten on mahdollista, Ruokavirasto kysyy tätä iRASFF-sovelluksen kautta. Tuotteet voivat odottaa sillä aikaa varastossa Suomessa.

On huomattava, että tuoretuotteiden kohdalla luvan saaminen voi kestää niin kauan, että tuotteet ehtivät pilaantua. Tuoretuotteiden kohdalla toimijan voi olla muutenkin syytä lähtökohtaisesti hävittää tuotteet Suomessa.
Kohdemaassa paikallisen viranomaisen vastuulla on valvoa ja varmistaa elintarvikkeen hävitys asianmukaisesti.

On huomioitava, että jos viranomaisella kuitenkin on vahva epäilys, että tuotteet voivat palautua takaisin elintarvikeketjuun, tulee toimivaltaisen valvontaviranomaisen määrätä elintarvike aina hävitettäväksi valvotusti Suomessa (ks. kappale 7).

3 Hävitys toteutetaan Suomessa

Vaikka hävitettäväksi tarkoitetun säännöstenvastaisen elintarvikkeen palautuslähtömaahan olisi mahdollista, voidaan lähtökohtana pitää, että toimijalle Suomeen jo saapunut tuote myös hävitetään Suomessa. Tällöin myös kunnallisilla valvontaviranomaisilla on vastuu sen varmistamisessa, että tuotteet todella poistuvat markkinoilta, ja tulevat hävitetyiksi. Valvojalla on oikeus vaatia hävittämisestä tositteita/todisteita, tai valvoa hävitystä paikan päällä. Riskiperusteisesti ja tapauskohtaisesti voidaan arvioida, mikä on riittävä varmistuksen keino. (ks. elintarvikkeen hävittämisestä tarkemmin kappale 7.)

Erityisesti eläinperäiset elintarvikkeet on hävitettävä sivutuotteina. Suomessa on toimijoita, joilla sinänsä on hyväksyntä hävittää 2. ja 3. luokan sivutuotteita ja nämä toimijat on listattu Ruokaviraston internet-sivuille. Kyseisillä laitoksilla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa vastaan esimerkiksi hävitettäviä elintarvike-eriä. Pohdittaessa sopivaa paikkaa hävittää elintarvikkeita sivutuotteina (tai muuttaa ne rehukäyttöön) voi olla yhteydessä Ruokaviraston rehujaostoon.

Suomessa sijaitsevan toimijan on periaatteessa mahdollista siirtää myös valmistamansa tai markkinoilla pitämänsä elintarvikkeet hävitettäväksi myös ulkomaille. Kyseessä ei tällöin ole palautus, mutta käytännössä edellä selvitetyt menettelyt soveltuvat myös tällaisiin tilanteisiin. Jos toimija aikoisi viedä tuotteita hävitettäväksi toiseen EU- tai kolmanteen maahan, tulee valvojan vaatia toimijalta tieto siitä, minne elintarvike oltaisiin siirtämässä hävitettäväksi ja miksi.

4 Palautus tai edelleenvienti EU:n ulkopuoliseen maahan

4.1 Valvonta-asetuksen säännökset

Jos elintarvike on sillä tavalla EU-lainsäädännön vastainen, ettei se missään tapauksessa kelpaa markkinoille EU-jäsenmaissa, elintarvike voi olla käytännössä kuitenkin mahdollista palauttaa tai siirtää EU:n ulkopuoliseen maahan, eli kolmasmaahan. Tässä kyseessä olevat säädöstenvastaisuudet liittyvät tyypillisesti esimerkiksi erilaisten raja-arvojen ylittymisiin (raja-arvot voivat olla erilaiset EU:ssa ja kolmansissa maissa). Menettelyssä säädöstenvastaisten tuotteiden palautuksen, tai edelleen lähettämisen kanssa kolmasmaahan noudatetaan valvonta-asetuksen (EU) 2017/625 66 ja 67 artiklan määräyksiä.

Kyseisiin artikloihin viitataan myös eläinten ja eräiden tavaroiden tuontivalvonnasta annetussa laissa 1277/2019 (tuontivalvontalaki). Sen mukaan, jos tavara, taikka sen tuonti ei täytä tai epäillään, että se ei täytä, tuonnille asetettuja vaatimuksia, toimivaltaisen valvontaviranomaisen on ryhdyttävä valvonta-asetuksessa tai tuontivalvontalaissa säädettyihin toimenpiteisiin.

Tuontivalvontalaki ja siinä viitatut valvonta-asetuksen artiklat tulevat sovellettavaksi silloin, kun tuote ei ole vielä markkinoilla Suomessa. Artikloiden 66 ja 67 soveltamisessa on kysymys nimenomaan maahantuonnin yhteydessä havaituista säännöstenvastaisuuksista. Näin ollen toimivaltaiset viranomaiset ovat Tulli ja Ruokaviraston eläinlääkinnällinen rajatarkastus.

Jos tuote on jo markkinoilla Suomessa ja säännöstenvastaisuus havaitaan vasta tuolloin ja tuote halutaan palauttaa EU:n ulkopuolelle, niin soveltuvin osin voidaan noudattaa, mitä yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 12 artiklassa säädetään. Tästä on tarkemmin kohdassa 3.2.

Valvonta-asetuksessa on kolmansista maista tulevia eriä koskevan rajavalvonnan osalta erikseen säädetty unioniin tulevien

säännöstenvastaisten lähetysten (66 art), ja
riskin aiheuttavien (67 art) eläinten tai tavaroiden osalta toteutettavista toimenpiteistä.

Säännöstenvastaisten lähetysten (66 art) osalta viranomaisen tulee määrätä, että lähetyksestä vastaava toimija joko:

hävittää lähetyksen;
lähettää lähetyksen edelleen unionin ulkopuolelle; tai
saattaa lähetyksen erityiskäsittelyyn, jotta se täyttää ao. substanssisäädösten vaatimukset, ja tarvittaessa osoittaa lähetyksen muihin tarkoituksiin kuin niihin, joihin se oli alun perin tarkoitettu.

Lähettämisestä edelleen unionin ulkopuolelle säädetään tarkemmin 72 artiklassa. Siinä todettu, että toimivaltaisten viranomaisten on sallittava lähetysten edelleen lähettäminen seuraavin edellytyksin:

määräpaikasta on sovittu lähetyksestä vastaavan toimijan kanssa;
lähetyksestä vastaava toimija on ilmoittanut jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kirjallisesti, että alkuperä- tai määräpaikkana olevan kolmannen maan, jos ne eivät ole sama maa, toimivaltaisille viranomaisille on ilmoitettu syyt ja olosuhteet, joiden vuoksi kyseisten eläinten tai tavaroiden lähetyksen tulo unioniin on kielletty;
jos määräpaikkana oleva kolmas maa ei ole alkuperämaana oleva kolmas maa, toimija on saanut kyseisen määräpaikkana olevan kolmannen maan toimivaltaisilta viranomaisilta suostumuksen, ja nämä toimivaltaiset viranomaiset ovat ilmoittaneet kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille olevansa valmiita hyväksymään lähetyksen.

Riskin aiheuttavien eläinten tai tavaroiden (67 art) osalta viranomaisen tulee määrätä, että lähetyksestä vastaava toimija joko:

hävittää lähetyksen substanssisääntöjen mukaisesti; tai
saattaa lähetyksen erityiskäsittelyyn.

Viranomainen pitää lähetyksen virallisesti pidätettynä, kunnes em. toimenpiteet suoritetaan.

Riskin aiheuttavien lähetysten osalta lähetyksen palauttaminen EU:n ulkopuolelle ei näin ollen ole mahdollista. Tähän viittaa myös yleisen elintarvikeasetuksen 12 artikla 1 kohta, jonka mukaan terveydelle haitallisten elintarvikkeen vienti EU:n ulkopuolelle ei olisi missään tilanteessa sallittua.

Sekä säädöstenvastaisten että riskin aiheuttavien lähetysten osalta hävityksen vaihtoehtona voi olla erityiskäsittely. Erityiskäsittelystä on säädetty valvonta-asetuksen 71 artiklassa. Siinä on todettu mm., että erityiskäsittelyn voi tarvittaessa sisältyä käsittely tai prosessointi, dekontaminaatio mukaan luettuna, tarvittaessa, ei kuitenkaan laimentaminen, jotta lähetys täyttää ao. substanssisääntöjen vaatimukset tai sen kolmannen maan vaatimukset, jonne se lähetetään edelleen; tai käsittely jollakin muulla soveltuvalla tavalla, jolla siitä tehdään turvallinen eläin- tai ihmisravinnoksi käyttöä varten tai jotakin muuta käyttöä kuin eläin- tai ihmisravinnoksi käyttöä varten.

4.2 Yleisen elintarvikeasetuksen 12 artiklan edellytykset viennille EU:n ulkopuoliseen maahan

Yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 12 artiklan mukaisesti EU:sta kolmansiin maihin vietävän elintarvikkeen tulee lähtökohtaisesti olla EU:n elintarvikesäännösten mukaisia. Vietäessä tai palautettaessa elintarvikkeita kolmansiin maihin, tulee huomioida 12 artiklan edellytykset.

EU:n ulkopuoliseen maahan siirtoa aikovan toimijan velvollisuus on selvittää maan lainsäädännön vaatimukset kyseiselle elintarvikkeelle. Jos viranomainen ei pidä toimijan selvitystä asiasta luotettavana, viranomainen voi itsekin selvittää kohdemaan lainsäädäntötilannetta tältä osin, mutta varsinaista velvoitetta tähän ei ole. Epäselvissä tilanteissa toimitaan EU-lainsäädännön mukaisesti.

Jos kolmasmaan lainsäädäntö nimenomaisesti sallii kyseessä olevan elintarvikkeen markkinoille saattamisen, vaikka se on EU lainsäädännön vastainen, on vienti ja samalla myös palautus yleensä mahdollista suoraan tällä perusteella.

Jos kolmasmaan lainsäädännössä ei ole säännöksiä kyseessä olevalle elintarvikkeelle, voi vienti ja samalla tavoin arvioiden myös palautus olla mahdollista siinä tapauksessa, että kohdemaan viranomaisille annetaan täydelliset tiedot niistä syistä ja olosuhteista, joiden takia tuotteita ei ole voitu saattaa markkinoille EU:ssa. Lisäksi siirtoon tulisi olla kohdemaan viranomaisten nimenomainen suostumus.

Käytännössä nimenomaista suostumusta ei edellytetä esimerkiksi pakkausmerkintöjä tai tuotteesta käytettävää nimeä koskevien vaatimusten osalta. Kun tuotteet on valvontaviranomaisessa todettu säädöstenvastaiseksi pakkausmerkintävaatimusten osalta, on palautus yleensä mahdollista ilman erillistä suostumusta. Nimenomaista suostumusta ei välttämättä edellytetä myöskään, jos relevanttia selvitystä asiasta on löydettävissä esimerkiksi kohdemaan ao. viranomaisen internet-sivuilta.

Jos kolmasmaan vaatimukset elintarvikkeelle ovat vielä tiukempia, kuin ne lainsäädännön vaatimukset, joiden vuoksi elintarviketta ei voi saattaa markkinoille EU:ssa, voidaan palautuksen suhteen toimia kohdemaan vaatimusten mukaan, mikäli asiasta on Suomen/EU:n ja kohdevaltion välillä sovittu.

4.3 Terveydelle haitalliset tuotteet

Yleinen elintarvikeasetus ei salli elintarvikkeiden vientiä silloin kun elintarvikkeet ovat haitallisia terveydelle tai jos rehut eivät ole turvallisia. Tällaisia tuotteita ei saa viedä eikä palauttaa. Myöskään valvonta-asetus ei mahdollista sellaisten elintarvikkeiden palauttamista kolmasmaahan, joiden lähetyksestä aiheutuu riski ihmisten, eläinten tai kasvien terveydelle, eläinten hyvinvoinnille tai, ympäristölle. Jos kyse on terveydelle haitallisiksi katsottavista tuotteista, palautus ei näin ollen lähtökohtaisesti ole sallittua.

Valvontaviranomaisten tulee tarvittaessa kieltää terveydelle haitallisten tai ei-turvallisten tuotteiden palautus, ja mahdollinen edelleen vienti kolmasmaahan. Elintarvikelain 55 §:n mukainen elintarvikemääräysten vastaisuuden poistaminen ja 56 §:n mukainen kielto ovat käytettävissä niissäkin tapauksissa, joissa kyse on tuotteesta, jota ei pidetä EU:ssa elintarvikkeena ja joka ei ole normaalin elintarvikevalvonnan piirissä.

Ruokaviraston näkemys on, että jos oltaisiin palauttamassa elintarviketta, joka on kohdemaan lainsäädännön nimenomaisesti sallima, mutta joka EU-lainsäädännön näkökulmasta on selkeästi vaarallinen (ja siksi EU:ssa ei sallita sen käyttöä), voidaan palautus kieltää elintarvikelain (tai rehulain) nojalla myös tällaisissa tilanteissa.

Tällaisia vaarallisia tuotteita voivat olla esimerkiksi tuotteet, joissa erilaiset vierasaine- tai jäämäpitoisuudet selkeästi ja merkittävästi ylittävät EU:ssa asetetut raja-arvot.

5 Eläinperäisiä elintarvikkeita koskevat poikkeukset

Eläinperäisten elintarvikkeiden palautusta tai hävitettäväksi määräämistä koskevat lähtökohtaisesti samat edellytykset, kuin muitakin elintarvikkeita. Tällaisia elintarvikkeita koskee kuitenkin erityisesti kaksi erityissäädöstä, jotka vaikuttavat siihen, miten niiden kohdalla voidaan palautuksissa menetellä. Eläinperäisten elintarvikkeiden kohdalla tulee huomioida erityisesti ns. mikrobikriteeriasetus (EY) N:o 2073/2005, sekä ns. erityistakuuasetus (EY) N:o 1688/2005.

5.1 Erityistakuutuotteita koskevat poikkeukset

Erityistakuutuotteita, eli asetuksen (EY) N:o 853/2004 8 artiklassa mainittuja eläinperäisiä elintarvikkeita koskee seuraavat poikkeukset, jotka määrittävät, mitä palautuksen ja markkinoille sallimisen suhteen on mahdollista tehdä:

Jos tuoreessa broilerin- tai kalkkunanlihassa on salmonellalöydös ja kyseessä on:
1. S. typhimurium tai S. enteritidis: liha on mikrobikriteeriasetuksen vastainen ja se tulee joko hävittää Suomessa taikka palauttaa lähtömaahan ainoastaan hävitettäväksi tai uudelleen käsiteltäväksi vaatimusten mukaiseksi toimivaltaisen viranomaisen luvalla.
2. muu salmonellan serotyyppi kuin S. typhimurium tai S. enteritidis: liha on erityistakuuasetuksen vastainen ja tällöin palautus ja käyttö lähtömaassa on todennäköisesti mahdollista.
Jos muussa tuoreessa lihassa (nauta, sika, ankka, helmikana, hanhi) on salmonellalöydös (kaikki serotyypit), liha on erityistakuuasetuksen vastainen ja tällöin palautus ja käyttö lähtömaassa on todennäköisesti mahdollista.
Jos tuoreessa lihassa ei ole salmonellalöydöstä, mutta sitä koskee muu erityistakuuasetuksen vastaisuus, palautus ja käyttö lähtömaassa on todennäköisesti mahdollista.

5.2 Muut lihat

Jos jossakin muussa kuin erityistakuuasetuksessa mainitussa lihassa tai lihavalmisteessa on terveysvaara, eikä vaaraa pystytä tai haluta poistaa erityiskäsittelyllä, kuten kuumentamalla, on vaihtoehtoina käytännössä tuotteen hävitys tai palautus hävitystä varten. Tarvittaessa tulee huomioida, onko tällaisille tuotteille erityislainsäädäntöä EU:ssa, esim. mikrobikriteeriasetuksessa.

5.3 Tilanteita, joissa ainoastaan hävittäminen mahdollista

On tilanteita, joissa säännöstenvastaisuus on sellainen, että mikään muu käsittely, kuin eläimistä saatavan elintarvikkeen asianmukainen hävittäminen ei tule kysymykseen. Tällaisia tilanteita ovat ainakin eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyysasiakirjojen puuttuminen kokonaan sekä tunnistusmerkin puuttuminen kokonaan taikka pakastettujen tuotteiden sulaminen. Lisäksi on huomattava, että tuote on aina hävitettävä, jos valvonnassa herää varteenotettava epäilys siitä, että tuote tulisi määräystenvastaisuudesta huolimatta palautumaan takaisin markkinoille sellaisessa maassa, jossa se ei säädösten mukaan saisi olla markkinoilla.

5.4 Sianliha, jossa ASF riski

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on vakava a-luokan eläintauti, joka on levinnyt laajasti Euroopassa ja Aasiassa, usein ihmisten toiminnan seurauksena. Taudin vuoksi on EU:n alueella perustettu rajoitusvyöhykkeitä, joilta on rajoitettu villisian ruhojen, villisian lihan ja villisianlihatuotteiden sekä sianlihatuotteiden tuontia Suomeen. Sian-ja villisian lihan ja niitä sisältävien tuotteiden sisämarkkinasiirtoihin liittyy ASF:sta johtuvia lainsäädännön vaatimuksia ja rajoituksia, jotka on huomioitava, jos tällaisia tuotteita aiotaan siirtää tai hävittää.

Ruokavirasto tai läänineläinlääkäri voi eläintautilain nojalla määrätä tuotteiden käytöstä silloin, kun toisessa EU:n jäsenvaltiossa on ASF-epidemia ja tauti uhkaa levitä sieltä tuodun elintarvikkeen välityksellä tai vastaavasti jos elintarvike on tuotu kolmannesta maasta, jossa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa. Tuotteet voidaan määrätä hävitettäväksi, käsiteltäväksi siten, että eläintaudin leviämisen vaara poistuu, säilytettäväksi siihen saakka, kunnes tuotteeseen liittyvästä eläintaudin leviämisvaarasta on saatu selvyys taikka palautettavaksi jäsenvaltioon, josta tuote on tuotu.

Ruokavirasto on ohjeistanut erikseen menettelyistä tuotaessa sianliha- tai villisianlihatuotteita EU-maista, joissa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa. Maahantuontitilanteessa voidaan soveltuvin osin noudattaa myös ohjeita tartuntavaaralliseksi epäiltyjen tuotteiden käsittelystä ja hävittämisestä tilanteessa, jossa ASF-tautitapaus olisi todettu tuotantoeläimillä Suomessa.

Lisäksi Ruokavirasto on laatinut jätealalle oman ohjeen afrikkalaisen sikaruton huomioimiseksi sekajätteiden ja biojätteiden käsittelyssä.

6 Muuta huomioitavaa lainsäädäntöä

6.1 Kontaktimateriaalit

Elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevien kontaktimateriaalien sääntely on EU-alueella vahvasti harmonisoitu, ja suurin osa kontaktimateriaaleja koskevista vaatimuksista ovat asetustasoisia, ja suoraan sovellettavia. Siksi pääsääntö on, että Suomessa säädöstenvastaiseksi katsottua kontaktimateriaalia ei voida yleensä käyttää laillisesti myöskään toisessa jäsenmaassa. Palautusmahdollisuutta voidaan arvioida samojen periaatteiden nojalla, kuin säädöstenvastaisten elintarvikkeiden palauttamista.

Poikkeuksen harmonisoituun sääntelyyn tekee esimerkiksi kansallinen Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös 268/1992 elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista tarvikkeista liukenevista raskasmetalleista.

Joissain tilanteissa voisi olla mahdollista, että säännösten vastainen kontaktimateriaalikäyttöön alun perin tarkoitettu tuote, käytettäisiin sellaiseen käyttötarkoitukseen, jossa se ei tule elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin. Tällöin sekä tuotteen palauttaminen toiseen jäsenmaahan, että käyttö Suomessa voisi olla mahdollista. Selvästi elintarvikekäyttöön tarkoitettuja tuotteita, esimerkiksi erilaisia astioita, ei voitane sallia käytettävän tällaiseen ”muuhun käyttötarkoitukseen”, jos on selvä riski, että kuluttaja kokee sen kontaktimateriaalikäyttöön tarkoitetuksi.

6.2 Luomuelintarvikkeet

Luomuelintarvikkeiden kohdalla sovelletaan samoja säädöksiä kuin ns. tavanomaisten elintarvikkeiden kohdalla. Luomustatus ei tuo mitään helpotuksia esimerkiksi elintarvikelainsäädännön soveltamisesta. Kuitenkin, jos luomuelintarvikkeen ainoa säännöstenvastaisuus on luomulainsäädännön vastaisuus ja elintarvikemääräyksiä, jäljitettävyyttä, ym. koskevat reunaehdot täyttyvät, tilanne voidaan korjata poistamalla tuotteista luomumerkinnät ja tuotteet voidaan tämän jälkeen markkinoida tavanomaisina.

Luomuelintarvikkeiden osalta toimivaltainen taho on Ruokaviraston luomujaosto, joten jos elintarvikevalvonnassa tulee vastaan tilanne, johon liittyy myös elintarvikkeiden luomuisuutta koskevia asioita, on syytä olla yhteydessä Ruokaviraston luomujaostoon, luomuelintarvike@ruokavirasto.fi.

Tullilla on oikeus poistattaa tuonnin yhteydessä luomumerkinnät tuotteista, jotka ovat luomumääräysten vastaisia.

6.3 Rehut

Rehujen takaisinvetoja ja takaisinvedettyjä rehuja koskevat samat tai samankaltaiset säännökset kuin elintarvikkeita.

Käytännössä rehujen osalta rehun käsittely siten, että se saadaan säännöstenmukaiseksi, on yleisempää kuin vastaava menettely elintarvikepuolella. Käsittelyjä tehdään salmonellan poistamiseksi. Rehujen osalta toimivaltainen taho on Ruokaviraston rehujaosto, joten jos elintarvikevalvonnassa tulee vastaan tilanne, johon liittyy myös rehuja koskevia asioita, on syytä olla yhteydessä Ruokaviraston rehujaostoon, rehukyselyt@ruokavirasto.fi.

6.4 Tietyt vastavuoroisen tunnustamisen lainsäädännön alaiset tuotteet

Vastavuoroista tunnustamisten periaatetta sovelletaan tilanteessa, jossa tuotteille on asetettu lainsäädännössä tai viranomaismääräyksessä kansallisia vaatimuksia, eikä näitä vaatimuksia ole yhdenmukaistettu EU:ssa. Esimerkiksi ravintolisien muita ominaisia aineita kuin vitamiineja ja kivennäisaineita ei ole EU:n alueella toistaiseksi harmonisoitu. Osassa jäsenmaita tietyt ominaiset aineet voivat olla kiellettyjä, kun toisissa ne taas ovat sallittuja.

EU:ssa harmonisoimattomien alueiden tuotteisiin sovelletaan vastavuoroisen tunnustamisen asetuksen (EU) 2019/515 vaatimuksia. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen lähtökohta on, että tavarat voivat liikkua sisämarkkinoilla vapaasti. Yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti markkinoilla olevat tuotteet tulee päästää kaikkien jäsenvaltioiden markkinoille, vaikka ne eivät vastaisi jäsenvaltion asettamia teknisiä tai laadullisia määräyksiä. Jos toisessa maassa laillisesti sallittujen tavaroiden liikkuvuutta rajoitetaan tai markkinoille pääsy kielletään, on viranomaisen tehtävä tästä erillinen päätös ja ilmoitettava siitä yritykselle, muille jäsenmaille ja komissiolle asetuksen (EU) 2019/515 menettelyiden mukaisesti.

Tavaroiden vapaata liikkuvuutta voidaan kuitenkin rajoittaa esimerkiksi silloin, kun halutaan suojella ihmisten, eläinten tai kasvien terveyttä ja elämää. Esimerkiksi, jos ravintolisän ominainen aine todetaan olevan terveydelle haitallinen, voidaan se EU:n yleisen elintarvikeasetuksen nojalla kieltää. Tällaisessa tilanteessa ei Ruokaviraston näkemyksen mukaan edellytetä asetuksen (EU) 2019/515 menettelyiden noudattamista.

7 Hävittäminen käytännössä

Kun on todettu, että elintarvike on sillä tavalla lainsäädännön vastainen, ettei sitä enää voi saada vaatimusten mukaiseksi, eikä käyttää myöskään muuhun tarkoitukseen, elintarvike tulee hävittää. Viranomaisen tulee kirjata ylös ja kertoa toimijalle, mitä elintarvikkeita hävitysvaatimus tai mahdollinen hävitysmääräys koskee, kuinka paljon elintarvikkeita on, sekä mahdollisuuksien mukaan merkitä hävitettäväksi tarkoitetut elintarvikkeet selkeästi esimerkiksi ”ei elintarvikekäyttöön”-merkinnällä. Tarvittaessa tuotteet voi myös määrätä väliaikaiseen elintarvikelain 56 §:n mukaiseen käyttökieltoon, kunnes toimija on selvittänyt vaihtoehdot hävittämisen toteuttamiseksi, ja tuotteet on hävitetty. Viranhaltija voi määrätä väliaikaisen käyttökiellon yleensä kiireellisenä toimena 64 §:n nojalla.

Elintarvikealan toimijoiden on ensisijaisesti itse otettava selvää oikeista hävittämismenettelyistä. Hävittämisessä tulee aina huomioida jätelainsäädäntö, sekä muut kyseisiä tuotteita koskevat säädökset. Käytännön menettelyt jätteiden käsittelylle voivat kuitenkin vaihdella paikkakuntakohtaisesti. Toimijan on syytä varmistaa myös se, että jätteiden kuljettajalla on jätelainsäädännön mukainen hyväksyntä tehtävään. Ajankohtaiset ja alueelliset jätehuoltomääräykset löytyvät kuntien tai paikallisten jätehuoltoviranomaisen internetsivuilta. Elintarvikealalla lisätietoa hyvistä käytänteistä löytyy myös eläinperäisiä kaupan entisiä elintarvikkeita käsittelevästä ohjeesta.

Sivutuotteiden hävittämisestä voi kysyä neuvoa myös Ruokaviraston rehujaostosta, rehukyselyt@ruokavirasto.fi.

Hävittämiskustannuksista on aina vastuussa toimija. Tällä tarkoitetaan pääsääntöisesti sitä toimijaa, jonka omistuksessa elintarvikkeet ovat. Toimijat sopivat keskenään mahdollisista korvauksista tai muista vastuukysymyksistä, joita säännöstenvastaisiin elintarvikkeisiin liittyy. Toimija ei saa käyttää hävitettäväksi määrättyjä elintarvikkeita omassa kotitaloudessaan.

7.1 Määräys hävittämisestä

Esimerkiksi vakuutusyhtiöt voivat vaatia viranomaispäätöstä päätöstä elintarvike-erien hävittämisestä, vaikka toimija olisi ilman päätöstäkin yhteistyökykyinen ja oma-aloitteinen. Jos toimija on niin oma-aloitteinen, että hävittää tuotteen jo ennen päätöstä, tai vaikka jo omavalvonnan perusteella, ei määräystä käytännössä voida enää jälkikäteen antaa. Tällaisessa tilanteessa voidaan kuitenkin tarvittaessa antaa päätöksen sijaan lausunto siitä, että elintarvike ei olisi kelvannut elintarvikeketjuun ja viranomaistoimenpiteisiin olisi joka tapauksessa ryhdytty, jos toimija ei olisi ryhtynyt hävittämiseen ennakoivasti.

Väliaikaisessa käyttökiellossa olevan tuotteen hävittämiseen ei ole lainsäädännöllistä estettä. Kunta voi ohjeistaa toimijaa siitä, onko väliaikaisessa käyttökiellossa olevan tuotteen hävittämisestä kuitenkin oltava etukäteen yhteydessä viranomaiseen. Tuoretuotteet on hävitettävä nopeasti, sillä pilaantuneita tuotteita ei voi säilyttää varastossa elintarviketurvallisuuden vaarantumatta.

Jos toimija ei oma-aloitteisesti tai kehotuksista huolimatta näytä ryhtyvän hävitystoimenpiteisiin, tai ilmoittaa ettei aio kyseisiä elintarvikkeita hävittää, tulee viranomaisen antaa asiasta elintarvikelain 59 §:n mukainen määräys. Tarvittaessa hävitysmääräys on mahdollista antaa ilman asianosaisen kuulemista hallintolain 34 §:n 2 momentin nojalla, jos on olemassa mahdollinen riski sille, että hävitettäväksi määrättävät elintarvikkeet saatettaisiinkin markkinoille jo kuulemisvaiheen aikana. Tällöin kuuleminen tosiasiallisesti vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen ja päätös on perusteltua antaa kuulematta.

Lähtökohtaisesti toimijan pitää itse tilata jätteenkuljetus ja hävittäminen. Valvontaviranomainen voi teettämisuhan (elintarvikelaki 68 §) nojalla tilata hävitettäväksi määrätyille elintarvikkeille kuljetuksen ja hävittämisen toimijan puolesta. Teettämisuhan voi asettaa samaan aikaan määräyksen kanssa tai myöhemmässä vaiheessa, mikäli valvontaviranomaisen on syytä epäillä, että toimija ei itse toimita elintarvikkeita hävitettäväksi.

Koska teettämisuhkapäätökset käsitellään kuntien lautakunnissa, voi päätöksen saamisessa kestää tilanteeseen nähden liian kauan. Jos valvontaviranomaisella on syytä epäillä, että hävitettäväksi määrätyt elintarvikkeet otetaan käyttöön, voi viranomainen järjestää jätekuljetuksen elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi, vaikka teettämisuhkapäätöstä ei olisikaan annettu. Tällaisissa tilanteissa hävittämismääräykseen voi jo kirjata määräajan, jonka jälkeen viranomainen järjestää jätekuljetuksen toimijan kustannuksella. Tällaisissa tilanteissa on perusteltua määritellä myös se tapa, jolla toimijan toteuttama hävittäminen tehdään viranomaisvalvonnassa.

7.2 Hävittäminen todisteellisesti

Etenkin silloin, kun tuotteet on hallintopäätöksellä määrätty hävitettäväksi, on määräykseen hyvä kirjoittaa myös se, että elintarvikkeiden hävittäminen tulee tehdä todisteellisesti. Todisteellinen hävittäminen on erittäin suositeltavaa kuitenkin myös silloin, kun toimija huolehtii asiasta oma-aloitteisesti ilman hallinnollisia pakkokeinoja.

Todisteellinen hävittäminen tarkoittaa sitä, että toimija pystyy osoittamaan luotettavasti, että on hävittänyt elintarvikkeet asianmukaisella tavalla. Valvontaviranomaisen on oltava mahdollisuuksien mukaan paikalla silloin, kun elintarvikkeet noudetaan hävitettäväksi. Valvontaviranomaiset voivat myös esimerkiksi sopia jätteenkuljetusyhtiön kanssa, että yhtiön kuljettaja tarkastaa ja tarvittaessa valokuvaa noudettavan materiaalin. Mikäli näin sovitaan, jätteenkuljetusyhtiön tulee myös antaa toimijalle (ja edelleen viranomaiselle) kirjallinen tosite jätteiden määrästä ja noutoajankohdasta. Jos viranomainen on uudelleen pakannut/pussittanut ja teipannut/sinetöinyt hävitettäväksi määrätyt elintarvikkeet, tulee jätteenkuljetusyhtiön tarkistaa, että pakkaukset ja sinetit ovat ehjiä.

7.3 Eläinperäisten elintarvikkeiden hävittäminen

Eläinperäisten elintarvikkeiden kohdalla hävittämisessä tulee huomioida esimerkiksi sivutuotelainsäädännön vaatimukset. Hävittämismääräyksessä voidaan edellyttää hävittäminen sivutuoteasetuksen vaatimusten mukaisesti. Kaikkea elintarviketoimintaa koskevan ns. yleisen hygienia-asetuksen (EY) N:o 852/2004 liitteen II IV luvun mukaan kaikki jätteet on poistettava hygieenisellä ja ympäristöä säästävällä tavalla asiaa koskevan yhteisön lainsäädännön mukaisesti, eivätkä ne saa saastuttaa suoraan tai epäsuorasti. Esimerkiksi eläinperäiset elintarvikkeet, joiden alkuperä ei ole jäljitettävissä, tai jotka ovat ihmisravinnoksi kelpaamattomia epäpuhtauksien, vierasaineiden tai jäämien vuoksi, kuuluvat sivutuoteluokkaan 2 (sivutuoteasetus (EY) N:o 1069/2009, 9 artikla). Tällöin määräykseen kirjoitetaan, että elintarvikkeiden hävittämisessä toimijan on huomioitava luokan 2 sivutuotteiden hävittämiselle annetut rajoitukset.

Luokan 2 sivutuotteet saa hävittää jätteenä polttamalla ja käytännössä kaikki Suomen jätteenpolttolaitokset täyttävät sivutuotelainsäädännön mukaiset vaatimukset. Elintarvikkeet, jotka hävitetään luokan 2 sivutuotteena, voidaan toimittaa normaalin jätteenkuljetuksen kautta jätteenpolttolaitokseen, kunhan jätteenkuljetusyhtiö ja jätteenpolttolaitos ovat tietoisia asiasta ja molemmilla on ympäristölainsäädännön mukaan oikeus kyseisen aineksen kuljetukseen ja polttamiseen.

Valvontayksikössä kannattaa ottaa etukäteen selvää paikallisen jätehuoltoyhtiön ja jätteenpolttolaitoksen mahdollisuuksista kuljettaa ja polttaa elintarvikkeet sekajätteenä/energiajätteenä. Viranomaisten kannattaa pyrkiä luomaan toimiva yhteistyötapa paikallisen jätehuoltoyhtiön ja jätteenpolttolaitoksen kanssa elintarvikkeiden hävittämiseen tällaisia tilanteita varten.

Luokan 2 sivutuotteeksi luokiteltavat tuotteet on mahdollista toimittaa myös Honkajoki Oy:n tai jonkun muun toimijan luokan 2 käsittelylaitokselle. Käytännössä on kuitenkin järkevintä toimittaa erityisesti pienet määrät elintarvikkeita paikallisen jätehuoltoyhtiön kautta jätteenpolttolaitokselle. Jätteenpolttolaitokselle toimitettaessa elintarvikkeita ei tarvitse purkaa pois pakkauksistaan. Esim. Honkajoki Oy edellyttää, että pakkaukset poistetaan ennen noutoa.

Elintarvikeviranomaisella ei ole velvollisuutta neuvoa, missä minkäkinlaista jätettä vastaanotetaan ja käsitellään. Mahdollisuus tähän kuitenkin on, jos tietoa löytyy. Neuvonnassa täytyy muistaa tasapuolisuuden vaatimukset.

7.4 Muiden kuin eläinperäisten elintarvikkeiden hävittäminen

Myös muut kuin eläinperäiset elintarvikkeet voivat vaatia ominaisuuksiensa, kuten sisältämiensä patogeenien, ympäristölle vaarallisten aineiden tai kemikaalien vuoksi erityiskäsittelyn. Tällaisia elintarvikkeita ei voi hävittää tavanomaisesti biojätteenä. Orgaanista jätettä ei saa myöskään enää sijoittaa kaatopaikoille.

Biokaasulaitoksiin voidaan toimittaa monenlaista pilaantunuttakin ainesta, sillä prosessi hävittää pääsääntöisesti mahdolliset haitta-aineet, kuten homeet, bakteerit, vierasaineet ja jäämät yms. Mikäli elintarvike on pakattu, ja jäte sisältää lasia tai muuta pakkausmateriaalia, voi se rajoittaa vastaanottajia, tai ainakin vaatia tuotteiden esikäsittelyä.

Sellaista toimintaa, jolla ei ole ympäristölupaa, koskevat myös kuntien jätehuoltomääräykset, joissa on velvoitteita jätteiden hoitamisesta. Käytännössä jätealantoimijat pystyvät parhaiten selvittämään ja tarjoamaan hävittämistilanteeseen sopivia palveluja, oli kyse minkä tyyppisestä tuotteesta tahansa.

Jos kompostointi ja kompostori on hyväksytty ao. kiinteistöllä, niin ainakin pienimuotoinen ei-eläinperäisten elintarvikkeiden hävittäminen kompostoimalla on mahdollista.