Käytä tarkastettua siemenperunaa

Peruna on hyvää ja terveellistä ruokaa. Perunasta on tarjolla lukuisia lajikkeita, joten oikea löytyy joka käyttötarkoitukseen. Perunaa kuitenkin uhkaavat monet kasvitaudit ja -tuholaiset, siksi myös kotipuutarhurin on hyvä tuntea keinot välttää suurimmat ongelmat.

Osta siemenperuna puutarha- tai maatalouskaupasta

Ostamalla virallisesti tarkastettua ja hyväksyttyä eli sertifioitua siemenperunaa voi etukäteen pysäyttää monet haitalliset, satoa alentavat kasvintuhoojat. Esimerkiksi peruna-ankeroista on käytännössä mahdotonta hävittää, jos sen saa viljelymaahansa. Mitä pitempään käyttää samaa vanhaa siemenperunaa, sitä heikommaksi satotaso muuttuu.

Ruokavirasto sertifioi eli antaa markkinointiluvan siemenperunalle, kun siemenperunaerä on läpäissyt koko vuoden kestävät tarkastukset. Hyväksytyn ja tarkastetun siemenperunan tunnistaa virallisesta vakuustodistuksesta ja sitä voi ostaa puutarha- ja maatalouskaupoista.

Oikea lajike oikeaan paikkaan

Hyvä perunamuusi syntyy eri lajikkeesta kuin maukas perunasalaatti. Toinen lajike on kesäperuna ja toinen sopii varastoitavaksi koko talveksi. Sertifioitu siemen on aina ilmoitettua lajiketta eikä siinä ole lajikesekaannuksia.

Vakuustodistus kertoo tarkastuksesta

Sertifioitua siemenperunaa voi ostaa puutarha- ja maatalouskaupoista erikokoisissa pakkauksissa. Sertifioidun siemenen tunnistaa pakkaukseen kiinnitetystä virallisesta vakuustodistuksesta, josta lajikkeen lisäksi näkee, kuka siemenperunan on pakannut. Sertifioitu siemenperuna markkinoidaan aina suljetuissa pakkauksissa.

Onnistuneen perunaviljelyn edellytykset

  • Valitse käyttötarkoitukseen sopiva lajike
  • Vaihda säännöllisesti perunamaan paikkaa
  • Hanki sertifioitua siemenperunaa
  • Istuta idätetyt mukulat lämpimään maahan
  • Tee tarpeelliset hoitotoimet kasvukauden aikana (rikkakasvit, multaus, tautitorjunta)
  • Puhdista ja desinfioi varastolaatikot

Ruokavirasto tarkastaa siemenperunan

Tarkastetun eli sertifioidun siemenperunan tuottaminen on monivaiheinen prosessi, josta Ruokavirasto vastaa.

Kesällä Ruokaviraston valtuuttamat tarkastajat käyvät jokaisella pellolla, jolla tuotetaan siemenperunaa. Tarkastaja varmistaa, että kyseessä on ilmoitettu perunalajike. Lajikesekaannuksia ei hyväksytä. Lisäksi kasvustosta etsitään haitallisia perunan kasvitauteja.

Ruokaviraston laboratoriossa tutkitaan maanäytteistä peruna-ankeroista ja talvella mukulanäytteistä perunan rengasmätää ja virustauteja. Peruna-ankeroinen ja rengasmätä ovat vaarallisia kasvintuhoojia, joita ei hyväksytä lainkaan siemenperunassa.

Ennen siemenperunan markkinoimista keväällä tehdään mukuloille silmämääräinen varastotarkastus perunavarastossa. Leikatuista mukuloista etsitään kasvitauteja ja vioituksia, jotka voivat vaikuttaa siemenperunan laatuun.

Sivu on viimeksi päivitetty 18.11.2022