Syksyllä tehdyt havainnot koloradonkuoriaisista ovat erittäin tärkeitä

21. syyskuuta 2026

Vaikka perunannosto on monin paikoin jo loppusuoralla, koloradonkuoriaisen tarkkailua kannattaa jatkaa pitkälle syksyyn. Tänä kesänä tuhoojaa on löydetty yhdeksältä perunaviljelmältä Itä- ja Kaakkois-Suomesta.

Koloradonkuoriaisia voi esiintyä kasvustoissa vielä syksylläkin. Viime vuonna havaintoja tehtiin vielä syyskuun puolivälissä, joten tarkkailua on syytä tehdä perunannostoon asti.

Syksyn havainnot ovat erityisen tärkeitä, sillä niiden avulla voidaan estää kuoriaisten talvehtiminen Suomessa. Talvehtineet yksilöt voivat lisätä riskiä uusille esiintymille seuraavana kesänä ja vaikeuttavat torjuntatöitä.

Tänä kesänä koloradonkuoriaisia on löytynyt perunaviljelmiltä Lahdesta, Kouvolasta, Savonlinnasta, Lappeenrannasta, Luumäeltä, Ruokolahdelta, Joensuusta ja Rautjärveltä. Havaintopaikkoja on ollut yhteensä yhdeksän, ja osassa kohteista kuoriaiset olivat talvehtineet.

Tarkista myös perunanvarret ja kompostikasat

Jos perunat on jo nostettu, tarkkaile mahdollisia pellolle jääneitä tai kompostiin kasattuja perunanvarsia. Kuoriaisia, toukkia tai munaryhmiä voi löytyä myös niistä.

Perunakasvustoista kannattaa aina tarkkailla myös syöntijälkiä. Etenkin koloradonkuoriaisen toukat voivat syödä lehtiä laajoilta alueilta.

Näin tunnistat koloradonkuoriaisen

Aikuiset koloradonkuoriaiset ovat noin senttimetrin mittaisia kelta-mustaraitaisia kovakuoriaisia. Toukat ovat oransseja, mustapilkullisia ja pullean näköisiä. Nuoret toukat ovat väriltään tummempia kuin vanhemmat toukkavaiheet. Munat ovat 1,2 mm:n pituisia ja väriltään keltaoransseja. Munat ovat tiiviissä ryhmissä perunan lehtien alapinnoilla.

Ilmoita havainnoista viipymättä

Koloradonkuoriainen on karanteenituhooja, joten kaikista havainnoista ja epäilyistä tulee ilmoittaa Ruokavirastoon.
Jos epäilet löytäneesi koloradonkuoriaisen, keskeytä kasvuston käsittely- ja perunannostotyöt, kunnes viranomaiset ovat arvioineet tilanteen.

Havainnon voi ilmoittaa:

Lue lisää koloradonkuoriaisista Ruokaviraston sivulta.