Fusarium-toksiinit: saanti viljatuotteita Suomessa aikuisilla

Suomalaisten altistuminen Fusarium-toksiineille arvioitiin Evirassa yhteistyössä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ja Kansanterveyslaitoksen kanssa. Saannit ovat alle siedettävän päivittäisen enimmäissaantimäärän lukuun ottamatta T-2- ja HT-2-toksiineja, joita kauran suurkuluttajat voivat teoriassa saada raakaviljasta liikaa.

Yleisiä suomalaisissa viljoissa esiintyviä homeiden tuottamia Fusarium-toksiineja ovat deoksinivalenoli, zearalenoni, nivalenoli sekä T-2- ja HT-2-toksiinit. Fusarium-toksiineja esiintyy erityisesti kaurassa. Pitkäaikainen altistuminen Fusarium-toksiineille voi aiheuttaa terveydellisiä haittavaikutuksia, kuten immuunijärjestelmän heikkenemistä. Kaikkia pitkäaikaisen altistumisen vaikutuksia ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta. Akuuteissa myrkytystapauksissa oireita ovat esimerkiksi pahoinvointi, oksentelu ja vatsakivut.

Toksiinipitoisuudet vaihtelevat vuosittain erityisesti satokauden sään perusteella. Lisäksi viljan lajittelulla ja kuorinnalla voidaan vähentää toksiinien määrää merkittävästi. Viljoille asetettuja Fusarium-toksiinien enimmäispitoisuuksia on syytä valvoa jatkuvasti. Valvonnan kohdentamista suositellaan erityisesti kauralle ja kauravalmisteille, joissa esiintyy suurimmat pitoisuudet toksiineja. Hanke toteutettu vuosina 2007 - 2008.

Työryhmä 

Taneli Rautala (Evira)
Veli Hietaniemi (MTT)
Tauno Koivisto (MTT)
Marja-Liisa Ovaskainen (THL)
Harri Sinkko (THL)
Carina Kronberg-Kippilä (THL)
Tero Hirvonen (Evira)
Kirsi-Helena Liukkonen (Evira)
Mirja Kartio (Evira)
Anja Hallikainen (Evira)

Rahoitus

Evira, THL, MTT

Projektista julkaistua

Fusarium-toksiinit: saanti viljasta ja viljatuotteista aikuisilla Suomessa. Eviran tutkimuksia 5/2008

Sivu on viimeksi päivitetty 15.10.2019