Orgaaniset tinayhdisteet kotimaisessa järvi- ja merikalassa

Hankkeen päätavoitteena oli saada lisää tietoa OT-yhdisteiden pitoisuuksista niissä sisävesi- ja merikaloissa, joita suomalaiset pääsääntöisesti käyttävät ravinnokseen. Tutkimuksessa määritettiin kotimaisen kalan orgaaniset tinapitoisuudet sekä saastuneilta teollisuus- ja satama-alueilta että puhtaammilta ns. tausta-alueilta.

Tarkoitus oli tutkia orgaanisten tinayhdisteiden kertyminen ja sen erot eri kaloissa. Hankkeessa selvitettiin saman alueen kalalajien kertymisen väliset erot ja erot lajien sisällä, kun on kysymys kalan ikä- ja kokovaihteluista. Siinä osoitettiin myös ns. gradienttitutkimuksilla kalan orgaanisten tinayhdisteiden pitoisuuksien muuttuminen, kun siirrytään asteittain saastuneelta alueelta puhtaammalle avomerelle. Näin oli mahdollista saada kattava kokonaiskuva OT-ongelman laajuudesta suomalaisissa ruokakaloissa, mikä tieto palvelee elintarvike- ja kalastusasioista vastaavia viranomaisia sekä kansallisessa että EU-tason päätöksenteossa.

Lopullinen tavoite oli arvioida tämänhetkisen syöntisuosituksen vuodelta 2004, kaksi kala-ateriaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen, pätevyyttä ja uusimistarvetta OT-yhdisteiden näkökulmasta.

Hankkeen vastuullinen johtaja

Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira

Yhteistyötahot

THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos;
RKTL Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos;
SYKE Suomen ympäristökeskus

Aikataulu

2008 - 2011

Hankkeen rahoitus

Evira

 

Sivu on viimeksi päivitetty 14.6.2022