Altistus mikrobiologisille ja kemiallisille elintarvikevaaroille

Tiivistelmä:

Elintarvikkeissa ja juomavedessä olevien kemikaalien ja kemiallisten yhdisteiden aiheuttamia haitallisia terveysvaikutuksia ennaltaehkäistään asettamalla raja-arvoja altistuksen arviointiin perustuvien tutkimusten perusteella. Tällaisen päätöksenteon tueksi tarvitaan tietoa muun muassa kemikaalien ja haitallisten mikrobien saannista. BIKE-hankkeella pyritään tuottamaan tietoa suomalaisen kuluttajan altistumisesta kadmiumin, Listerian ja tärkeimpien suolistovirusten aiheuttamalle riskille elintarvikkeista. Erityistavoitteena on sisällyttää arviointiin riskialttiisiin ryhmiin kuuluvien kuluttajien altistuminen. Samalla kehitetään kvantitatiivinen, avoimeen koodiin perustuva saanninarviointimalli, joka Monte Carlo (MC) -pohjaisten menetelmien lisäksi soveltaa Bayes-malleja kemiallisten ja/tai mikrobiologisten vaarojen aiheuttaman riskin ja altistuksen arviointiin.

Tavoitteet:

  • Kehittää kvantitatiivinen saanninarviointiin soveltuva malli, joka kykenee sisällyttämään arvioonsa eri elintarvikeryhmien lisäksi erityyppisiä vaaroja (kemialliset ja mikrobiologiset, esimerkkinä kadmium ja Listeria monocytogenes).
  • Arvioida suomalaisten kuluttajien ja mahdollisuuksien mukaan riskiryhmien altistumista ruoasta saatavalle kadmiumille, listerialle ja elintarvikevälitteisille viruksille.
  • Arvioida, mitkä valikoiduista/kartoitetuista elintarvikeryhmistä sisältävät eniten esimerkkinä käytettyjä elintarvikevaaroja (kadmiumia ja listeriaa) ja mitkä näistä elintarvikeryhmistä aiheuttavat suurimman altistumisen, sekä määrittää kohdennetusti kansanterveydellisesti merkittävimpien virusten esiintymistä myyntihedelmissä ja tuontiostereissa tulosten tuottamiseksi saanninarviointia varten.
  • Tuottaa tietoa virusten kannalta suuririskisten elintarvikkeiden kulutuksesta Suomessa.
  • Kehittää ruokamyrkytysten kannalta merkityksellistä virusdiagnostiikkaa.

Tulokset:

Hanke tulee tuottamaan tietoa suomalaisväestön ja erityisten riskiryhmien altistumisesta ruoasta saatavalle kadmiumille, listerialle ja elintarvikevälitteisille viruksille sekä elintarvikeryhmistä joiden kautta suomalaiset yleisimmin altistuvat näille vaaroille. Hankkeessa kehitettävää kvantitatiivista mallia voidaan myöhemmin soveltaa myös muiden riskien arviointiin ja elintarvikkeiden kokonaisriskinarviointeihin.

Asiasanat:

altistus, elintarvikkeet, mikrobiologiset vaarat, kemialliset vaarat, kadmium, Listeria, virukset, saanti

Hankkeen vastuullinen johtaja:

Tuominen, Pirkko, yksikönjohtaja, ELT, Ruokavirasto, riskinarvioinnin yksikkö

Ruokaviraston hankevastaava:

Tuominen, Pirkko, yksikönjohtaja, ELT, riskinarvioinnin yksikkö

Yhteistyötahot:

Helsingin yliopiston Elintarvike- ja ympäristövirologian yksikkö

Hankkeen vaihe:

Käynnissä

Aloitusvuosi:

2014

Lopetusvuosi:

2018

Hankkeen rahoitukseen osallistuu: 

Maatilatalouden kehittämisrahasto MAKERA (1884/312/2013)

Ruokaviraston projektikoodi:

4080Y-000012

 

Sivu on viimeksi päivitetty 14.6.2022