Borrelioosi

Borrelioosi on Borrelia-sukuun kuuluvan spirokeettabakteerien aiheuttama tauti. Borreliat lisääntyvät erityisesti pienten jyrsijöiden ja valkohäntäpeuran veressä. Näiden eläinten esiintymistiheys vaikuttaa ratkaisevasti taudin esiintymiseen.

Taudin vektoreina toimivat lähinnä Ixodes ricinus –ryhmään kuuluvat puutiaiset eli punkit, joiden suolessa bakteerit lisääntyvät. Borrelia-sukuun kuuluu useita eläimille ja ihmisillä tautia aiheuttavia bakteerilajeja. Suomessa esiintyvän B. burgdorferi sensu laton aiheuttama tauti tunnetaan nimellä Lymen borrelioosina tai Lymen tautina.

Borrelioosi ihmisissä

Borrelia voi aiheuttaa ihmiselle infektiotaudin, jota kutsutaan borrelioosiksi tai Lymen taudiksi. Tauti tarttuu punkinpuremasta. Borrelia-tapausten määrä on noussut 2000-luvulla. Tartuntoja on todettu selvästi eniten Etelä-Suomessa ja Ahvenanmaalla, missä ilmaantuvuus on kansainvälisestikin erittäin suuri. Muuten tartunnat ovat keskittyneet Itä- ja Länsi-Suomeen. Yksittäisiä tapauksia on todettu jopa Lapissa asti. Borrelioosia esiintyy eniten syksyllä elo-marraskuussa.

Kuva: Ilmoitetut borrelioositapaukset väestössä vuodesta 2000 (pdf)

Borrelioosi eläimissä

Borrelioosia on todettu monilla eläinlajeilla kuten koirilla, kissoilla, hevosilla, naudoilla ja lampailla, kuitenkin eniten koirilla ja hevosilla. Borrelioosi ei ole Suomessa lakisääteisesti vastustettava eläintauti. Tauti ei leviä sairastuneista eläimistä ilman punkin välitystä eteenpäin.

2000-luvulla borrelian vasta-aineita on todettu vuosittain Ruokavirastoon tutkittavaksi toimitetuista eläinnäytteistä. Tutkimustilastojen mukaan borrelian vasta-aineita on vuosien 2003-2014 välillä todettu koirilla enenevästi. Tutkimusmäärät ovat kuitenkin laskeneet koko 2000- ja 2010-lukujen ajan. Tilastojen perusteella ei voi tehdä päätelmiä vasta-aineiden todellisesta esiintymästä koirilla.

Borreliavasta-aineita on myös tutkittu hevosilta, joilla vasta-aineita todettiin vuosien 2000-2012 välillä keskimäärin 13 %:lla tutkituista. Etenkin 2010-luvun lopulla borrelia vasta-ainetutkimukset Ruokavirastossa ovat vähentyneet myös hevosilla huomattavasti. Todennäköisesti borreliaa on tutkittu lähinnä yksityisissä laboratorioissa.

Kuva: Koirien ja hevosten borreliavasta-ainetutkimukset vuodesta 2000 (pdf)