Blogi: Onko kasvituliaisten ja nettiostosten aika nyt ohi?

27. elokuuta 2020

Saimme uuden kasvinterveyslain sekä EU-kasvinterveysasetuksen joulukuussa 2019. Näissä asetettiin kasvien maahantuontiin ja kuljettamiseen uusia ehtoja ja rajoituksia. Muutoksia ovat kaikkien kasvien saattaminen kasvinterveystodistusvaatimuksen piiriin sekä tuontikiellossa olevien tuotteitten määrän lisääntyminen. Kasvinterveyssäädösten muuttamisen taustalla on kasvikaupan lisääntyminen ja ilmaston muuttuminen leudommaksi. Kaikessa kasvimateriaalissa on kasvintuhoojariski olemassa ja tuhoojilla on paremmat mahdollisuudet asettua aiempaa leudomman ilmaston Eurooppaan.

Riski halutaan eliminoida tuomalla myös yksityishenkilöiden kasvituonti sekä kaikki kasvituotteet valvonnan piiriin.

Voit tilata ja tuoda kasveja EU:n ulkopuolelta vain kasvinterveystodistuksella varustettuina

Kaikilla elävillä kasveilla (mm. kasvit, pistokkaat, siemenet, hedelmät) on oltava kasvinterveystodistus, kun niitä tuodaan EU:n ulkopuolisista maista. Tähän ei ole poikkeusta muutamia hedelmiä lukuun ottamatta matkustusta harrastaville yksityishenkilöillekään.

Kasvinterveystodistuksen antaa kasvituotteen alkuperämaan kasvinterveysviranomainen yleensä vientitarkastuksen jälkeen. Jotta pystyt järjestämään tarkastuksen ja todistuksen, on tuonti käytännössä suunniteltava ennakkoon ja sovittava todistusten järjestämisestä kasvituotteen toimittajan tai viranomaisen kanssa. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan suostu järjestämään kasvinterveystodistusta tai eivät voi saada sellaista tuotteilleen. Tilausehdoissa voidaan mainita esimerkiksi:

“We are unable to obtain phytosanitary certificates from the USDA currently due to our seeds being untreated and untested”

“Please note that we are unable to obtain a phytosanitary certificate”

Käytännössä et siis voi tehdä kasvien tai siementen heräteostoksia paikan päällä matkakohteessasi, etkä voi kerätä siemeniä ja pistokkaita mukana tuotavaksi EU:n ulkopuolisessa maassa, sillä tällaisille viranomaisvalvonnan ulkopuolisille tuotteille ei kasvinterveystodistusta voida myöntää.

EU-maasta voit edelleen tuoda tai tilata kasveja ja siemeniä ilman kasvinterveystodistusta

Kun matkustat Euroopan unioniin kuuluvassa maassa, saat tuoda mukanasi Suomeen kasveja, kasvinosia ja siemeniä sekä hedelmiä. Monessa EU-maassa tosin esiintyy yleisesti kasvintuhoojia, joita Suomessa ei vielä esiinny. Kannattaa harkita, onko viisasta kerätä siemeniä tai pistokkaita matkalla ja mahdollisesti tuoda tuhoojia näiden mukana Suomeen ja ottaa riski näiden levittämisestä Suomen luontoon tai viljelmille.

_villakilpikirvoja_IMG_20181016_112508.jpg

Villakilpikirvoja kiinanruusulla. Kuva otettu kirjoittajan Espanjan matkalla (kuva Kim Tilli).

_Kirvoja_IMG_20181016_112457.jpg
Kirvoja ja kilpikirvoja kiinanruusulla. Kuva kirjoittajan Espanjan matkalta (kuva Kim Tilli).

Yksi asia on lisäksi muistettava aina: Suomella on suoja-alueoikeus tulipolte-taudin suhteen. Siksi taudin isäntäkasveja saa tilata tai tuoda maahan vain, jos näillä on suoja-aluekasvipassi. Vaatimus koskee myös yksityishenkilöitä.

_PZ-kasvipassi_800x304.jpgSuoja-alueelle tarkoitetussa kasvipassissa on merkintä PZ ja kasvintuhoojan nimi. Suomella on suoja-alue muun muassa tulipolte-kasvitaudille.

Jos kuitenkin päätät ottaa siemeniä, pistokkaita tai kasveja mukaasi toisesta EU-maasta, tulee sinun myös huomioida vieraslajilainsäädännön asettamat rajoitukset ja kiellot (https://vieraslajit.fi/).

Ole vastuullinen shoppailija ja matkailija

Kun tiedät, mitkä vaatimukset ovat ja mitkä tuhoojariskit ovat olemassa ja huomioit ne, pystyt omilla toimillasi ja valinnoillasi vaikuttamaan siihen, että pidämme Suomen luonnon ja viljelmät vapaina uusista kasvintuhoojista. Älä riskeeraa ympäristömme hyvinvointia, kasvinterveyttämme tai haittaa vieraslajien torjuntaa. Alla löydät hyödyllistä tietoa kasvien ja siementen maahantuontiin ja nettitilauksiin liittyvistä asioista:

_Lentokentan_kukkakioski_3_jari_poutanen.jpg
Lentoasemilla, eritysesti rantalomakohteissa, saattaa olla houkuttelevasti tarjolla ja myynnissä leikkokukkia tai ruukkukasveja. Kasvit on kuitenkin syytä jättää hankkimatta, jos matkailet EU:n ulkopuolella. Syynä on se, ettei näillä ole kasvinterveystodistusta, eikä niitä siten saa tuoda Suomeen (kuva Jari Poutanen).

_Puisto.jpg
Kasvit ovat kauniita kasvaessaan etelän lämmössä, mahtavatko onnistua koti-ikkunalla? (kuva Kim Tilli)

Kim Tilli.jpg

Kim Tilli, tarkastaja, kasvinterveysyksikkö