Niitto on niittyjen perinteisin hoitomuoto. Niittämisellä on uniikkeja vaikutuksia alueen luontoon. Niiton ja niittoaineksen poiskeruun tavoitteena on lisätä perinnebiotoopin avoimuutta ja valoisuutta sekä vähentää maaperän ravinteisuutta. Niiton myötä kookkaan ja rehevöitymisestä hyötyneen kasvillisuuden kilpailumahdollisuudet heikkenevät ja tilalle saadaan matalakasvuista, valosta ja lämmöstä hyötyvää kasvilajistoa. Samalla runsastuvat myös lukuisat niityillä elävät päivä- ja pikkuperhoset, mesipistiäiset ja kovakuoriaiset. Hoitotulokseen ja perinnebiotoopin lajirunsauteen vaikuttavat niitossa käytettävät menetelmät ja välineet, niittoajankohta sekä niittokertojen määrä.
Valitse niittovälineet alueen ominaisuuksien mukaan
Niitä joko leikkaava- tai murskaavateräisillä välineillä. Parhaiten niittykasvillisuudelle sopivat leikkaavateräiset niittovälineet, jotka jättävät leikkuupinnan mahdollisimman pieneksi eivätkä vahingoita jäljelle jäävää versoa. Niittoa suunniteltaessa varaudu siihen, että niitoksen korjuu ja poiskuljetus aiheuttavat vähintään yhtä paljon työtä kuin itse niittäminen.
- Viikate (leikkaavateräinen niittoväline): soveltuu pienten niittylaikkujen sekä kivisten tai muuten epätasaisten alojen niittoon.
- Raivaussaha (leikkaavateräinen niittoväline): raivaussahan teristä pyöröterät soveltuvat vatukon niittoon
- Traktoriin kytkettävät kaksoisterä-, sormipalkki- ja lautasniittokone (leikkaavateräinen niittoväline): soveltuvat hyvin laajojen ja tasaisten niittyalueiden niittoon.
- Itsevetävät mininiittokoneet ovat käyttökelpoisia pienehköillä tai maastoltaan hankalasti niitettävillä kohteilla.
- Trimmerit, ruohonleikkurit sekä niittosilppurit (murskaavateräiset niittovälineet): jättävät leikkuukohdan epätasaiseksi ja rikkonaiseksi, jolloin niitetty kasvillisuus altistuu sekä kuivumiselle että erilaisille sienitaudeille. Soveltuvat parhaiten peruskunnostukseen ja ongelmakasvien, kuten koiranputken, mesiangervon, vadelman, nokkosen ja maitohorsman poistoon.
- Kolmioterä: soveltuu heinäisten alueiden niittoon.
- Lautas- ja lieriöniittokoneet: soveltuvat etenkin peruskunnostettavien alueiden niittoon. Koneniitolla on helppo niittää lakoutunut kasvillisuus, runsas kuloheinä ja nuori vesakko. Niitettävän alueen on oltava kuitenkin tasainen ja kivetön.
- Niittosilppuri: etuna on, että niitettäessä voit siirtää heinän voidaan suoraan kärryyn poiskuljetettavaksi.
- Haravakone, paalain, keruuvaunu: soveltuvat tasaisilla ja kivettömillä alueilla niitetyn kasvimassan kokoamiseen ja keräämiseen.
Ajoita niitto oikein
Niitä kerran kasvukauden aikana. Paras niittoajankohta on heinä-elokuun vaihde, jolloin useimpien niittylajien siemenet ovat ehtineet kypsyä. Joidenkin myöhään kukkivien uhanalaisten ja harvinaisten lajien kasvupaikoilla niittoajankohtaa voi siirtää myöhemmäksi. Myös monien perhosten ja muidenkin hyönteisten aikuis- ja toukkavaiheiden ravinnonsaannin turvaamiseksi osa niityistä on hyvä niittää vasta elokuun lopulla. Kuivilla kedoilla riittää niitto joka toinen vuosi.
Niitä umpeutunut kohde ensimmäisen kerran alkukesällä ja uudelleen myöhemmin kesällä. Loppukesällä niitetty, toivottuja lajeja sisältävä kasvillisuus kannattaa koota ja kuljettaa pois vasta muutaman päivän kuluttua niittämisestä, jolloin siemenet ovat ehtineet varista maahan. Haravointi saa aikaan pieniä paljaan maan laikkuja, joissa niittykasvien siemenet voivat itää. Voit käyttää niittojätteen rehuksi tai kompostoida sen.
Jälkilaidunnus on eduksi luonnon monimuotoisuudelle ja sitä kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan. Laidunnus aloitetaan viikko tai kaksi niiton jälkeen ja sitä jatketaan kahdesta neljään viikkoon.