Suu- ja sorkkatauti

Suu- ja sorkkatauti on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä sorkkaeläinten virustaudeista. Viruksesta tunnetaan seitsemän erilaista serotyyppiä, joiden esiintyvyys vaihtelee alueittain. Virus leviää erittäin helposti ja tarttuu nautoihin, lampaisiin, vuohiin, sikoihin, poroihin ja luonnonvaraisiin sorkkaeläimiin.

Suu- ja sorkkatauti ei tartu ihmiseen.

Oireet

Oireet alkavat 2–8 vuorokauden kuluttua tartunnasta, mutta niiden ilmaantuminen voi kestää jopa 10–14 vuorokautta. Tartunta leviää muutamassa päivässä lähes kaikkiin samassa tilassa pidettäviin sorkkaeläimiin.

Naudoilla

  • kuume
  • syömättömyys
  • värinä
  • maidon tuotannon lasku
  • kuolaaminen, maiskuttelu ja hampaiden narskuttelu
  • ontuminen
  • rakkulat sorkkaväleissä, suussa, kielessä tai utareessa.

Lampailla

  • kuume
  • äkillinen, voimakas ontuminen
  • haluttomuus liikkua
  • pienet vaikeasti havaittavat rakkulat sorkkaväleissä ja suussa
  • maidottomuus
  • karitsakuolleisuuden nousu
  • uuhet eivät anna karitsoiden imeä.

Sioilla

  • kuume
  • äkillinen ontuminen
  • siat voivat kiljua kivusta liikkeelle pakotettaessa
  • halu pysyä makuulla
  • rakkulat sorkkarajassa, kärsässä ja kielessä
  • syömättömyys.

 

Aikuisia eläimiä kuolee harvoin suu- ja sorkkataudin vuoksi, mutta nuoria eläimiä voi menehtyä runsaasti. Märehtijät voivat jäädä taudin kantajiksi useiksi kuukausiksi oireiden häviämisen jälkeen. Taudin kantajat levittävät tautia muihin sorkkaeläimiin. Siat eivät jää taudin kantajiksi.

Taudin määritys ja näytteenotto

Suu- ja sorkkatautivirukset voidaan osoittaa rakkulaneste- tai rakkulaseinämä (epiteeli) näytteistä. Seerumiverinäytteistä voidaan tutkia virusvasta-aineita, jotka syntyvät tartunnan seurauksena.  Tautia epäiltäessä näytteiden ottaminen taudin varalta tehdään Ruokaviraston antamien ohjeiden mukaisesti.

Leviäminen

Sairastuneet eläimet erittävät virusta kaikissa eritteissään (uloste, virtsa, sylki, maito, siemenneste) ja hengitysilmassa. Virusta erittyy jo muutamaa päivää ennen oireiden alkamista. Tartunta voi tulla tilalle joko ostettujen, tautia kantavien eläinten mukana tai eläinkuljetusautojen, elintarvikkeiden, rehujen, ihmisten, villieläinten tai jopa tuulen mukana, sillä suu- ja sorkkatautivirus voi kulkeutua tuulen mukana pitkiäkin matkoja.

Vastustaminen ja ehkäisy

Suu- ja sorkkatauti luokitellaan sorkka- ja norsueläimissä EU-lainsäädännön mukaan A-luokan eläintaudiksi (EU 2018/1882). Jos eläinlääkäri, eläimen omistaja tai joku muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä oleva henkilö epäilee suu- ja sorkkatautia, pitää hänen ilmoittaa siitä virkaeläinlääkärille välittömästi. Virkaeläinlääkäri tekee eläinten pitopaikassa tarkastuksen, antaa menettelyohjeet, ja ottaa tarvittaessa eläimistä näytteitä taudin syyn selvittämiseksi.

Jotta tartunta ei leviäisi muihin eläinten pitopaikkoihin, läänineläinlääkäri päättää eläinten siirtorajoituksista ja muista tarvittavista toimista. Jos tilalla todetaan suu- ja sorkkatautia, Ruokavirasto määrää pitopaikan sorkkaeläimet lopetettavaksi, ruhot hävitettäväksi ja tilat desinfioitavaksi. Taudin leviämistä muihin pitopaikkoihin ehkäistään myös perustamalla tartuntapitopaikan ympärille rajoitusvyöhyke, jonka alueella eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirtoja rajoitetaan. Tautia todettaessa selvitetään myös, mistä tartunta on voinut pitopaikkaan tulla, ja mihin muualle se on voinut jo levitä. Tässä yhteydessä voidaan ottaa näytteitä myös muiden pitopaikkojen eläimistä. Tautiepäilyn tai todetun tartunnan takia toteutettavista toimenpiteistä on säädetty eläinterveyssäännöstössä EU 2016/429 ja asetuksessa EU 2020/687, sekä kansallisessa eläintautilaissa 76/2021. Ruokavirasto tekee säädösten perusteella päätökset tarvittavista toimista.

Jo puhjenneeseen suu- ja sorkkatautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen, ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Lisäksi taudin esiintyminen Suomessa vahingoittaisi vakavasti koko maan eläintuotantoa, koska vaikutukset ulottuisivat laajalle. Todettu tartunta keskeyttäisi myös monien elintarvikkeiden viennin.

Hyvä tautisuojaus eläinten pitopaikoissa sekä ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ennen omiin eläintiloihin menemistä ovat avainasemassa taudin torjunnassa. Myös eläinten tai elintarvikkeiden maahantuonnissa on tärkeää noudattaa lainsäädännön asettamia tuontiehtoja. Lisätietoa eläinten siirtovaatimuksista löytyy sivuiltamme

Seuranta

Suu- ja sorkkataudin esiintymistä eri eläimissä ei Suomessa seurata säännöllisin näytteenotoin, mutta kaikki suu- ja sorkkataudin oireisiin viittaavat tautiepäilyt tutkitaan tartunnan poissulkemiseksi.

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Suu- ja sorkkatautia on todettu Suomessa viimeksi vuonna 1959.

Muualla Euroopassa suu- ja sorkkatautia on todettu viimeksi vuosina 2011 (Bulgaria), 2007 (Yhdistynyt kuningaskunta) ja 2001 (Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Hollanti, Irlanti).  Tautia esiintyy kotoperäisenä esimerkiksi Turkissa sekä useissa Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maissa. Myös Venäjällä tautia todetaan lähes vuosittain.

Suu- ja sorkkataudin esiintyminen maassa rajoittaa sorkkaeläinten ja niistä saatavien tuotteiden vientiä muihin maihin.

 
Sivu on viimeksi päivitetty 12.4.2022