Eläinkuljetustarkastukset 2022

Eläinkuljetuksissa laiminlyöntien osuus (6,5 %) tarkastuksissa oli aiempien vuosien tasolla. Epäkohtia todettiin yhteensä 25 kuljetuksessa 401:stä ja yksittäisiä epäkohtia havaittiin kaikkiaan 45 kappaletta.

Epäkohdat olivat pitkälti samoja kuin edellisinäkin vuosina. 64 %:a havainnoista oli puutteita kuljetusasiakirjoihin, kuljettajien pätevyystodistuksiin ja eläinkuljettajalupiin liittyvissä vaatimuksissa. Noin 15,5 %:a yksittäisistä epäkohdista ilmeni kuljetusvälineen kunnossa ja turvallisuudessa. Kolmanneksi eniten eli 11 %:a puutteista havaittiin kuljetuskäytännöissä ja eläinten erottelussa. Lisäksi lopetusvälineitä ei ollut saatavilla neljässä kuljetuksessa.

Hevoskuljetuksissa havaittiin puutteita lainsäädännön noudattamisessa neljäsosassa tarkastuksista. Epäkohdat eivät kuitenkaan pääsääntöisesti olleet sellaisia, jotka suoraan vaikuttavat kuljetettavien hevosten hyvinvointiin. Yhdessä kuljetuksessa oli irtotavaroita hevosten kuljetustilassa ja kuljetusvälineen lattia oli huonokuntoinen. Kolmessa kuljetuksessa ei ollut mahdolliseen lopetukseen tarvittavia välineitä. Muut epäkohdat olivat luvan, pätevyystodistuksen tai kuljetusasiakirjojen puuttumisia.

Porojen kuljetuksia tarkastettiin 14 kappaletta, joista seitsemässä todettiin laiminlyöntejä. Neljässä kuljetuksessa oli puutteellinen merkintä eläinkuljetuksesta. Yhdessä kuljetusvälineessä oli puutteellinen valaistus. Muut epäkohdat olivat luvan, pätevyystodistuksen tai kuljetusasiakirjojen puuttumisia.

Välityseläinkuljetuksia tarkastettiin 5 kpl ja kahdessa vasikkakuljetuksessa oli asiakirjapuutteita.

 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 21.6.2023