Kaupallisten eläinkuljetusten valvonta 2025

Eläinkuljetuksissa laiminlyöntien osuus (10,3 %) tarkastuksissa oli laskenut edellisvuoden tasosta. Epäkohtia todettiin yhteensä 36 kuljetuksessa 351:stä ja yksittäisiä epäkohtia havaittiin kaikkiaan 120 kappaletta.

Epäkohdat olivat pitkälti samoja kuin edellisinäkin vuosina. Ylivoimaisesti suurin osa, 80 % havaituista epäkohdista, liittyi kuljetusasiakirjoihin, kuljettajien pätevyystodistuksiin ja eläinkuljettajalupiin liittyvissä vaatimuksissa. 13,3 %:ssa yksittäisistä epäkohdista ilmeni puutteita kuljetusvälineen kunnossa ja turvallisuudessa. 5 %:ssa epäkohdista havaittiin puutteita kuljetuskäytänteisiin liittyvissä vaatimuksissa.

Hevoskuljetuksissa havaittiin puutteita lainsäädännön noudattamisessa reilussa kolmasosassa tarkastuksista. Epäkohdat eivät kuitenkaan pääsääntöisesti olleet sellaisia, jotka suoraan vaikuttavat kuljetettavien hevosten hyvinvointiin. Kolmessa hevoskuljetusajoneuvossa eläinten kuljetustilassa on ollut tavaraa ja siten mahdollisuus eläinten loukkaantumiseen kuljetuksen aikana. Yhdessä hevoskuljetuksessa eläinkuljetuksesta kertova merkintä puuttui. Muut epäkohdat olivat eläinkuljettajaluvan, pätevyystodistuksen tai kuljetusasiakirjojen puuttumisia.

Välityseläinkuljetuksia tarkastettiin 11 kpl. Näistä yhdessä nautakuljetuksessa puuttui eläinten kuljettajan ja hoitajan pätevyystodistus.

Lisätietoa:

Sivu on viimeksi päivitetty 20.5.2026