Epäilyyn perustuvia eläinsuojelutarkastuksia ei voida raportoida aiempien vuosien tavoin, sillä tarkastusten tallentamiseen käytetty tietojärjestelmä poistui käytöstä marraskuun 2023 alussa. Vuoden 2025 osalta raportointi tapahtuu aluehallintovirastojen kokoaman tiedon pohjalta ja se sisältää myös kaiken muun kuntien tekemän eläinten hyvinvoinnin valvonnan. Raportoitavaan kokonaisuuteen kuuluu epäilyilmoituksen perusteella tehty valvonta, suunnitelmallinen valvonta, viranomaisen muun valvonnan yhteydessä tehtyjen havaintojen perusteella hyvinvointivalvonnaksi laajennettu valvonta (laajennettu valvonta), asiakkaan pyynnöstä tehtävä valvonta sekä edellä mainittujen uusintatarkastukset.
Tarkastusten lukumäärä ja laiminlyöntiprosentit
Vuodesta 2015 lähtien viranomaiset ovat tehneet vuosittain noin 6000 epäilyyn perustuvaa eläinsuojelutarkastusta. Vuonna 2025muita eläinten hyvinvointivalvontoja tehtiin yhteensä 7 759 kappaletta, näistä 5 419 kpl oli epäilyyn perustuvia tarkastuksia. 21 % kaikista käynneistä oli aiemmin tarkastettuun kohteeseen tehtyjä uusintatarkastuksia, joiden tarkoituksena oli varmistaa, että annettuja määräyksiä on noudatettu. Luvut vastaavat edeltäviä vuosia, kun huomioidaan että vuoden 2025 luvuissa ei ole mukana aluehallintovirastojen läänineläinlääkäreiden tekemiä valvontoja.
Muun hyvinvointivalvonnan yhteydessä havaittiin epäkohtia yhtensä 3 335 kertaa. Epäilyyn perustuvilla tarkastuksilla (5 419 kpl) laiminlyöntejä havaittiin 44 %:lla tarkastuksista.
Suunnitelmallisia valvontakäyntejä tehdään luvan- ja ilmoituksenvaraiseen toimintaa. Luvanvaraisia kohteita ovat eläintarhat, pysyvät ja kiertävät eläinnäyttelyt sekä sirkukset (kohteita yhteensä 56 kpl). Ilmoituksenvaraisia kohteita ovat muun muassa ammattimainen tai muutoin laajamittainen seura- ja harrastuseläinten pito, kotieläinpihat sekä luonnonvaraisten nisäkkäiden ja lintujen tuotantotarhaus ja riistanhoidollinen tarhaus (kohteita yhteensä 3 458 kpl). Näihin kohteisiin tehtiin valvontakäyntejä 520 kappaletta. Epäkohtia havaittiin noin 17 %:lla valvontakäynneistä.
Uusintatarkastuksilla (1 604 kpl) havaittiin edelleen laiminlyöntejä 43 %:lla.
Viranomaistoimenpiteiden, kuten hallinnollisten päätösten ja kiiretoimenpiteiden osalta tietoja ei vuodelta 2025 pystytä tietojärjestelmän puutteen takia raportoimaan.