Uusia lintuinfluenssatapauksia Helsingissä, Janakkalassa taudin vuoksi perustettu rajoitusvyöhyke puretaan

12. maaliskuuta 2021

Helsingissä on varmistunut uusia lintuinfluenssatapauksia. Viikistä löytyneestä sinisorsasta ja Rajasaaresta löytyneestä kalalokista todettiin korkeapatogeeninen eli linnuille korkeaa kuolleisuutta aiheuttava H5N8-tyypin lintuinfluenssa. Ruokavirasto lakkauttaa Janakkalassa lintuinfluenssan leviämisen ehkäisemiseksi kuukausi sitten perustetun rajoitusvyöhykkeen.

Loukkaantunut sinisorsa löytyi Viikistä helmikuun lopulla ja kalalokki Rajasaaren koirapuistosta maaliskuun alussa. Kummatkin linnut toimitettiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan, missä ne jouduttiin lopettamaan. Kumpikaan lintuinfluenssalöydös ei aiheuta rajoituksia eläinsairaalan toimintaan.

Ärhäkkää lintuinfluenssaa on tänä talvena todettu luonnonvaraisista linnuista Etelä-Suomessa, ja Janakkalassa tauti pääsi leviämään myös fasaanitarhalle.

Lintuinfluenssan torjumiseksi Ruokavirasto perusti helmikuussa Janakkalan tartuntatilan ympärille 10 kilometrin päähän ulottuvan rajoitusvyöhykkeen. Rajoitusvyöhyke lakkautetaan Ruokaviraston päätöksellä 15. maaliskuuta alkaen. Vyöhykkeellä rajoitettiin siipikarjan ja -tuotteiden siirtoja.

Rajoitusvyöhykkeeseen kuulunut, vähintään 3 kilometrin päähän taudin löytöpaikasta ulottunut suojavyöhyke lakkautettiin Janakkalassa jo viikko sitten.

Tautiepäilyistä ilmoitettava virkaeläinlääkärille

Etelä-Suomen tapausten lisäksi lintuinfluenssaa on luultavasti luonnonlinnuissa muuallakin maassa. Lintuinfluenssatilanteen vuoksi siipikarjan ulkonapitokielto aikaistui kolmella viikolla ja astui voimaan 8. helmikuuta. Ruokavirasto kehottaa tehostamaan siipikarjatilojen tautisuojausta lintuinfluenssatartuntojen estämiseksi koko maassa.

Lintuinfluenssaan viittaavista tautiepäilyistä, mukaan lukien luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemat ja yksittäiset kuolleet petolinnut, tulee ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille. Mikäli oireita havaitaan siipikarjassa tai muissa vankeudessa pidettävissä linnuissa, on asiasta välittömästi ilmoitettava kunnaneläinlääkärille.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin. Helmikuussa raportoitiin epäilystä, että lintuinfluenssa H5N8 olisi joulukuussa Etelä-Venäjällä tarttunut siipikarjatilalla seitsemään työntekijään. Henkilöt olivat oireettomia, eikä ole viitteitä siitä, että H5N8-virus tarttuisi ihmisten välillä. Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (ECDC) on selvittänyt tapausta tuoreeltaan ja arvioinut, että H5N8-tartunnan riski on ihmisille hyvin matala ja siipikarjan kanssa työskentelevillekin matala.

Lisätietoja:

Lintuinfluenssa Suomessa
ECDC: Threat Assessment Brief: First identification of human cases of avian influenza A(H5N8) infection