Villisikanäytteitä tutkittiin viime vuonna ennätyspaljon

4. maaliskuuta 2022

Luonnonvaraisista villisioista on saatu virusnäytteitä Ruokavirastoon tutkittavaksi vuosi vuodelta enemmän. Viime vuonna metsästäjät lähettivät näytteitä yhteensä 1 199 villisiasta.

Riistakeskuksen saalistilaston mukaan Suomessa metsästettiin 1 443 villisikaa vuonna 2021, joten näytteet saatiin 83 prosentista kaadetuista eläimistä.

Villisikakannan kasvu näyttää tasaantuneen ja kannan koko on Suomessa nyt noin 3 100 villisikaa Luonnonvarakeskuksen (LUKE) arvion mukaan.

Afrikkalaisen sikaruton mahdollisen maahantulon havaitsemiseksi villisikojen kattava tutkiminen on tärkeää. Ruokavirasto kiittää metsästäjiä villisikanäytteistä ja kannustaa lähettämään niitä jatkuvasti. Tärkeää on myös ilmoittaa, jos löytää kuolleen tai sairaaksi epäillyn villisian, jotta nekin saadaan tutkittavaksi.

Lue lisää:

Ruokaviraston avoin tieto-palvelun ASF-näyteseuranta 
Ohjeet näytteiden lähettämiseen ja kuolleista villisioista ilmoittamiseen Ruokavirastoon 
LUKEn villisikakannan arvio