Lihavalmisteita jäljittelevien tuotteiden nimeäminen

Elintarvikelainsäädäntö edellyttää, että elintarvikkeesta annettavat tiedot ovat oikeita, selviä ja helposti ymmärrettäviä eivätkä johda kuluttajaa harhaan. Elintarvikkeiden harhaanjohtava markkinointi on kielletty.

Ruokaviraston näkemyksen mukaan ilmaisut, kuten kasvis tai vegaaninen (vege), voidaan liittää lihavalmisteita jäljitteleviin nimiin, joissa nimi kuvaa elintarvikkeen muotoa, kuten esimerkiksi kasvismakkara tai kasvispyörykkä tai kasvispihvit. Suomenkielessä sanaa pihvi pidetään yleensä laajana käsitteenä kuvaamaan lähinnä elintarvikkeen muotoa ja valmistustapaa. Esimerkiksi maksapihvit, kasvispihvit ja kalapihvit ovat Suomessa käyttöön vakiintuneita elintarvikkeiden nimiä. Jos osa tai kaikki makkaran (tai muun lihavalmisteen) lihasta korvataan kasviksilla, tulee kasvikset näkyä elintarvikkeen nimessä tai sen lähellä. Yksinomaan makkaran nimellä myytävää tuotetta pidetään lihavalmisteena.

Elintarvikelainsäädännön vastaisia ilmaisuja ovat sitä vastoin viittaukset eläimeen tai ruhonosaan, esimerkiksi ”kasvisfilee”, ”kasviskinkku” tai ”vegaaniset fileepihvit”, ”naudan sisäfileepihvi, vege” ja ”kasvispaisti”. Ei myöskään kasvissalami ole hyväksyttävä elintarvikkeen nimi, koska salami on nimi kestomakkaralle, jolla on omalaatuinen valmistusprosessi, jota ei ole pystytty toistamaan kasvispohjaisille tuotteille. Myös ilmaisu kasvispekoni tai kasviskebab on harhaanjohtava. Pekoni on sian kylkeä. Kebab tarkoittaa paahdettua lihaa, jota kypsennetään vartaissa.

Esimerkki. Vegaani- vai kasvispihvi
Nimeä vegaanipihvi voidaan käyttää tuotteesta, joka ei sisällä mitään eläinperäistä muuten kuin mahdollisesti jäämänä. Kasvispihvi saattaa sisältää jotain eläinperäistä, esimerkiksi maitoa. Vegaanipihvejä voi olla useita erilaisia, joten kyseiselle tuotteelle tulee myös muistaa antaa tuotetta hyvin kuvaava nimi ja jos tietyllä maulla on merkitystä, niin myös maku tulee ilmetä nimestä.

Esimerkki. Nakki versus kasvisnakki
Yksinomaan nakki-nimellä myytävää tuotetta pidetään eläinperäisenä tuotteena, lihavalmisteena. Nakki kuuluu samaan luokkaan kuin makkarat. Jos nakin valmistaja korvaa nakeissa perinteisesti käytetyn lihan kokonaan tai osittain jollakin muulla ainesosalla, esimerkiksi kasviksilla, on tuotteen nimessä tai sen lähellä oltava selkeä maininta ko. ainesosasta, esimerkiksi soijanakki tai porkkananakki tai kasvisnakki.

 

Sivu on viimeksi päivitetty 5.9.2023