Usein kysyttyä pakkausmerkinnöistä

Maantieteelliset nimet elintarvikkeiden nimissä

1. Mitä eroa on päiväysmerkinnöillä ”parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä”?

– ”Parasta ennen” -merkinnällä tarkoitetaan vähimmäissäilyvyysaikaa, johon saakka elintarvike ainakin säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet. Yleensä elintarvike on käyttökelpoinen vielä parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin.

”Viimeinen käyttöpäivä” tai "viimeinen käyttöajankohta" -merkintä sen sijaan on nimensä mukaisesti päivä, jolloin valmistaja on tarkoittanut tuotteen viimeistään käytettäväksi.

”Viimeinen käyttöpäivä” on merkittävä mikrobiologisesti hyvin herkästi pilaantuviin tuotteisiin, jotka jo lyhyen säilytyksen jälkeen saattavat aiheuttaa terveysvaaran. Parasta ennen -merkintä sen sijaan liittyy pikemminkin tuotteen laadullisiin ominaisuuksiin.

2. Saako kauppa myydä ja voiko kuluttaja syödä päiväysvanhoja elintarvikkeita?

– Kauppa saa myydä ja kuluttaja nauttia ”parasta ennen” -päiväyksen vanhoja tuotteita. Sen sijaan ”viimeinen käyttöpäivä” -merkinnällä varustettua elintarviketta ei saa enää myydä eikä sitä pidä syödä merkityn päiväyksen jälkeen.

”Parasta ennen” -merkintä tarkoittaa ajankohtaa, johon asti elintarvikkeen aistittava laatu pysyy hyvänä, kun tuote säilytetään oikein. Tuote on yleensä yhä käyttökelpoinen päiväyksen jälkeenkin. Käyttökelpoisuuden voi todeta katsomalla, haistamalla ja maistamalla tuotetta.

”Parasta ennen” -päiväyksen jälkeen myytävien tuotteiden yhteyteen suositellaan tehtäväksi merkintä, että kyse on päiväysvanhasta tuotteesta.

3.Saako elintarvikkeiden valmistuksessa, kuten teollisuudessa tai ravintolassa, käyttää parasta ennen -päivämäärän ylittäneitä elintarvikkeita?

- Tilanteissa, joissa parasta ennen (PE) -päivämäärä on ylittynyt ja ko. elintarviketta on tarkoitus käyttää toisen elintarvikkeen valmistukseen, niin on suositeltavaa, että PE- päiväyksen ylittäneitä raaka-aineita käytettäisiin teollisuudessa tai ravintolassa tms. valmistuspaikassa raaka-aineena vain poikkeustapauksissa ja vain, jos elintarvikkeiden laadun voidaan osoittaa olevan moitteeton sekä aina vasta tapauskohtaisen harkinnan jälkeen. Tällaisten PE- päiväyksen ylittäneiden elintarvikkeiden käyttäminen ei saisi olla jatkuvaa toimintaa. Niiden käyttö voi johtaa kuluttajia harhaan, heikentää tuotteiden laatua tai pahimmassa tapauksessa aiheuttaa terveysvaaraa.

Tuotteille annetut PE -päiväykset voivat vaihdella huomattavasti toimijoiden välillä. Jokainen toimija merkitsee PE -päiväyksellä ajankohdan, johon asti elintarvike asianmukaisesti säilytettynä säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet (Elintarviketietoasetus art. 2.2r ja art. 24). PE -päiväyksen jälkeen tuotteen laadusta ei ole valmistajan puolesta takuita. Mitään yleistä aikarajaa ei voida antaa sille, kuinka kauan PE -päiväyksen jälkeen elintarviketta voi käyttää. Tuotteiden säilyvyys riippuu muun muassa elintarvikkeesta, pakkauksesta, tuotantoprosessista ja -olosuhteista sekä säilytyksestä. Lähtökohtana tulisi aina olla se, että tuotteet käytetään ja kulutetaan ennen PE -päiväystä. Tämän varmistamiseksi elintarvikealan toimijoilla tulee olla toimivat tilauskäytännöt ja käytössään toimiva varastokierto. 

Jos elintarvikealan toimija poikkeustapauksessa haluaa käyttää PE -päiväyksen ylittänyttä raaka-ainetta elintarvikkeen valmistukseen, hänen on pystyttävä osoittamaan valvontaviranomaiselle, että raaka-aine ja lopputuote ovat laadultaan moitteettomia. Lopputuotteen on myös osoitettava säilyvän koko tuotteen käyttöajan. Toimijan on selvitettävä, miten elintarvikkeen laatu voidaan selvittää kaikilta tarvittavilta osin. Tarpeellisia selvityksiä voivat tapauksesta riippuen olla esimerkiksi elintarvikkeen aistinvaraiset tutkimukset ja ravintoarvojen analysoiminen. Joissain tilanteissa voi olla tarpeen myös tutkia tuotetta mikrobiologisesti. Toimijan asiantuntemus ja omavalvonnan toimivuus on tällaisissa tapauksissa ensiarvoisen tärkeää. Toimijan on otettava vastuu siitä, että kuluttajaa ei johdeta harhaan ja että muut elintarvikelainsäädösten vaatimukset täyttyvät. Kuluttajien on pystyttävä luottamaan siihen, että elintarvikkeiden valmistukseen käytetään vain hyvälaatuisia raaka-aineita.

4. Miksi jäätelöissä ei ole päiväysmerkintöjä?

– Lainsäädäntö ei edellytä, että jäätelön annospakkauksissa (tuutit, pikarit) olisi oltava parasta ennen -merkintä. Vapaaehtoisesti ne saa toki merkitä.

Jäätelön ryhmäpakkauksissa päiväysmerkinnät on kuitenkin oltava.

5. Miksi joistain elintarvikkeista ei löydy lainkaan valmistajan/maahantuojan nimeä?

– Lainsäädäntö edellyttää, että elintarvikkeen pakkaukseen on merkittävä joko valmistajan, pakkaajan tai Euroopassa toimivan myyjän nimi ja osoite. Valmistajan tai maahantuojan nimi ei siis ole pakollinen, jos pakkaukseen on merkitty pakkaaja tai Euroopassa toimiva valmistuttaja tai markkinoija.

Jos pakkaukseen merkitty yritys ei ole elintarvikkeen valmistaja, pakkaukseen suositellaan merkittäväksi yrityksen rooli, esimerkiksi ”maahantuoja” tai ”pakkaaja” tai ”myyjä” tai ”valmistuttaja”.

6. Miksi joistain elintarvikkeista puuttuu tieto niiden alkuperämaasta?

– Lainsäädäntö edellyttää yleisellä tasolla, että tuotteen alkuperämaa tai -alue on merkittävä vain siinä tapauksessa, jos sen puuttuminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Pääperiaate on, että kuluttajaa ei saa harhauttaa luulemaan ulkomailla valmistettua tuotetta suomalaiseksi. Selvästi ulkomaisiin tuotteisiin alkuperämaata ei siis tarvitse merkitä.

Joidenkin elintarvikkeiden (esim. kasvikset, naudanliha, hunaja, kalastustuotteet) alkuperän ilmoittamisesta on kuitenkin säädetty tarkemmin.

Lisäksi on säädetty elintarvikkeen pääainesosan alkuperämaan ilmoittamisesta tilanteessa, kun elintarvikkeen alkuperämaa ilmoitetaan (Täytäntöönpanoasetus EU N:o 2018/775 tuli sovellettavaksi 1.4.2020 alkaen.)

7. Riittääkö, että elintarvikkeessa on englanninkieliset pakkausmerkinnät?

– Ei riitä, että pakolliset tiedot ilmoitetaan englanniksi. Suomessa markkinoitavissa elintarvikkeissa on oltava pakolliset pakkausmerkinnät maan virallisilla kielillä eli suomeksi ja ruotsiksi. Yksikielisissä kunnissa myytävissä riittää kyseisen kunnan kieli.

8. Millaista leipää saa sanoa ruisleiväksi?

– Ruokavirasto on yhdessä alan kanssa laatinut suosituksen, jonka mukaan ruisleiväksi saa kutsua vain leipiä, joiden valmistuksessa käytetystä viljaraaka-aineesta vähintään puolet on ruista. Leivän ruispitoisuus tulee ilmoittaa pakkauksen etusivulla tuotenimen kanssa samassa näkökentässä. Suositeltava ilmoittamismuoto on ”ruista x % viljaraaka-aineesta”. Lisäksi tällöin rukiin määrä on ilmoitettava lainsäädännön edellyttämällä tavalla esimerkiksi ainesosaluettelossa, eli prosentteina kaikkien käytettyjen ainesosien yhteismäärästä lopullisessa elintarvikkeessa.

9. Mistä tietää, sisältääkö elintarvike jotain ruoka-allergeenia?

– Lainsäädäntö määrittelee yleisimmät ruoka-allergeenit, jotka on merkittävä pakkauksessa olevaan ainesosaluetteloon. Näistä allergeeneista on luettelo elintarviketietoasetuksen (EPNAs EU N:o 1169/2011) liitteessä II ja Ruokaviraston verkkosivuilla.

Jos on allerginen muille kuin em. luettelon aineille, täsmällistä tietoa tuotteen koostumuksesta ei välttämättä saa pakkausmerkinnöistä, koska jotkut aineet saa ilmoittaa pelkästään ryhmänimellä, esimerkiksi maissi- tai perunatärkkelys vain tärkkelyksenä tai mausteet  mausteseoksena tai mausteena,  jos niiden osuus on enintään 2 paino-%:ae lukuunottamatta selleriä ja sinappia. Tällöin varmimman tiedon elintarvikkeen koostumuksesta saa kysymällä suoraan tuotteen valmistajalta tai maahantuojalta.

10. Miksi hedelmien myyntiaikoja ei kerrota

Kokonaisille tuoreille hedelmille ja vihanneksille päivämäärän ilmoittaminen ei ole pakollista. Aina poimintapäivämäärällä ei ole merkitystä. Esimerkiksi jotkut omenalajikkeet ovat valmiita myytäviksi ja nautittaviksi heti poiminnan jälkeen, mutta toiset vaativat varastoinnin, jonka aikana ne kypsyvät nautintakypsiksi. Oikein käsiteltyinä ja oikeissa olosuhteissa varastoituina hedelmä- ja vihannesalan tuotteet säilyvät käyttökelpoisina pitkiäkin aikoja.

Useimmista hedelmistä ja vihanneksista voi silmämääräisesti ja tunnustelemalla päätellä ovatko ne käyttökelpoisia.

11. Mitä voi myydä sima-nimikkeellä ja mikä on perinteistä simaa?

Elintarvikkeen nimi ei saa olla harhaanjohtava. Sima-sanan käytöstä ei ole säädetty laissa. Sima on Suomessa kuitenkin käyttöön vakiintunut nimi ja kuluttaja liittää siihen tietynlaisia odotuksia. Jos tuote ei ole simaa, vaan esimerkiksi hedelmäjuomaa, päärynämehua, silloin tuotteesta ei voi käyttää sima-nimitystä.

Perinteisen siman valmistuksessa on käytetty sitrushedelmää, fariinisokeria, sokeria ja rusinoita. Jos niitä ei ole käytetty eikä juomaa ole valmistettu käymisteitse, nimi ei voi olla perinteinen sima.

Siman alkoholipitoisuus on ilmoitettava pakkausmerkinnöissä silloin, kun sen alkoholipitoisuus on yli 1,2 tilavuusprosenttia (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011, art. 9).

12.  Kysymyksiä ja vastauksia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksesta (EU) N:o 1169/2011 (elintarviketietoasetuksesta)

13.  Kysymyksiä pakkaamattomista elintarvikkeista yleisesti annettavista tiedoista (Maa- ja metsätalousministeriön asetus 834/2014)

14. Mitä tarkoitetaan lähiruoalla?

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 16.5.2013 ”Lähiruokaa – Totta kai ” on kuvattu hallituksen lähiruokaohjelma ja lähiruokasektorin kehittämisen tavoitteet vuoteen 2020.

Periaatepäätöksen mukaan lähiruoalla tarkoitetaan ”erityisesti paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria, on tuotettu ja jalostettu oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja kulutetaan omalla alueella.

Tämän ohjelman toimenpiteet kattavat lisäksi elintarvikealan lähinnä pienempien yritysten erikoistuotteet, joiden merkittävät markkinat ovat lähialueella, mutta joita myydään eri kanavissa muuallakin Suomessa. Lähiruoka ja ruoan paikallisuus liittyvät erityisesti lyhyisiin jakeluketjuihin. Lyhyitä jakeluketjuja määrittää taloudellisten toimijoiden määrän väheneminen ketjussa, toimijoiden yhteistyö, paikallinen talouskasvu sekä toimittajien ja kuluttajien maantieteelliset ja sosiaaliset yhteydet”.

Lisää aiheesta muualla verkossa: Lähiruoka on paikallisruokaa (MMM).

15. Mitä tietoja myyjäisissä myytävistä kotitekoisista elintarvikkeista tulee antaa?

Kotona tai maatilataloudessa valmistettuihin pakattuihin elintarvikkeisiin, joita myydään tilapäisesti esimerkiksi myyjäisissä tai vastaavissa tilaisuuksissa eikä myynti ole ammattimaita, ei edellytetä elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 9 artiklan mukaisia pakkausmerkintöjä. On kuitenkin tärkeää, että kuluttaja saa tuotteista riittävät tiedot. Tämän vuoksi Ruokavirasto ohjeistaa ilmoittamaan tuotteista elintarviketiedot seuraavalla tavalla:

Pakatut elintarvikkeet

  • elintarvikkeen nimi
  • allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet
  • sisällön määrä
  • valmistuspäivä

Pakattuja elintarvikkeita ovat esimerkiksi purkeissa tai pulloissa myytävät elintarvikkeet, kuten sinapit, hyytelöt ja glögijuomat. Pakatuksi tuotteeksi voidaan katsoa myös leivonnaiset, jotka on suljettu pussiin tai kiedottu sellofaaniin tai muuhun kääreeseen siten, että sisältöä ei saa ulos avaamatta tai rikkomatta pakkausta.

Pakkaamattomat elintarvikkeet

  • allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet

Pakkaamattomia elintarvikkeita ovat esimerkiksi avonaisessa pussissa myytävät elintarvikkeet ja suojapaperiin pakatut irtokaramellit, joita ei myydä yksittäin. Myös esimerkiksi myyjäisten kahviossa tarjolla olevat leivonnaiset ovat pakkaamattomia.

Pakkaamattomien elintarvikkeiden osalta allergiaa ja intoleransseja aiheuttavat aineet voidaan ilmoittaa kuluttajalle myös suullisesti. Tällöin tieto tuotteiden allergeeneista tulee olla helposti kaikkien myyjien löydettävissä.

Allergiaa ja intoleransseja aiheuttavat aineet

Allergiaa ja intoleransseja aiheuttavilla aineilla tarkoitetaan seuraavia:

  • Gluteenia sisältävät viljat eli vehnä, ruis, ohra, kaura ja niistä valmistetut tuotteet
  • Äyriäiset ja äyriäistuotteet
  • Kananmunat ja munatuotteet
  • Kalat ja kalatuotteet
  • Maapähkinät ja maapähkinätuotteet
  • Soijapavut ja soijapaputuotteet
  • Maito ja maitotuotteet (laktoosi mukaan lukien)
  • Pähkinät ja pähkinätuotteet
  • Selleri ja sellerituotteet
  • Sinappi ja sinappituotteet
  • Seesaminsiemenet ja seesaminsiementuotteet
  • Rikkidioksidi ja sulfiitit, jos niiden pitoisuudet ovat yli 10 mg/kg tai 10 mg/l kokonaisrikkidioksidiksi laskettuna. Pitoisuudet lasketaan sellaisenaan nautittavaa tai valmistajan ohjeiden mukaan valmistettua tuotetta kohden.
  • Lupiinit ja lupiinituotteet
  • Nilviäiset ja nilviäistuotteet

Ilmoita allergiaa ja intoleransseja aiheuttavat aineet mahdollisimman tarkasti. Esimerkiksi sanan ”pähkinää” sijasta ilmoita, mistä pähkinästä on kysymys, esimerkiksi ”hasselpähkinää”.

Ainesosaluettelo

Pelkkien allergiaa ja intoleransseja aiheuttavien aineiden sijasta voit halutessasi ilmoittaa myös tuotteen koko ainesosaluettelon eli sen, mitä aineita elintarvikkeen valmistuksessa on käytetty.

Suosi täsmällisiä tietoja. Esimerkiksi mausteiden osalta kannattaa ilmoittaa, mitä mausteita elintarvikkeen valmistuksessa on käytetty pelkän sanan ”mausteet” sijasta. Näin kuluttaja pystyy valitsemaan itselleen parhaiten sopivat tuotteet.

Esimerkki kotitaloudessa valmistetun, pakatun elintarvikkeen merkinnöistä:

Tiikerikakku 350 g 

Sisältää vehnäjauhoa, voita, maitoa, kananmunaa kaakaojauhetta, leivinjauhetta ja vaniljasokeria.

Valmistettu 16.8.2021. 

Huomaathan, että nämä ohjeet koskevat vain kotona tai maatilataloudessa valmistettuja elintarvikkeita, joita myydään tilapäisesti myyjäisissä tai vastaavissa tilaisuuksissa. Jos toiminta on säännöllistä, pitää pakattuihin elintarvikkeisiin tehdä elintarviketietoasetuksen (EU) N:o 1169/2011 artiklan 9 mukaiset merkinnät. Lisätietoja asiasta löydät täältä.

Miksi kasvispohjaista tuotetta ei saa kutsua juustoksi tai jogurtiksi?

Juusto ja jogurtti ovat maitotuotteita. Maitotuotteiden nimet ovat lainsäädännön säätämiä virallisia nimiä. Maitotuotteilla tarkoitetaan yksinomaan maidosta saatuja tuotteita, kuten juusto ja jogurtti.

Maantieteelliset nimet elintarvikkeiden nimissä, kuten Italiansalaatti

Pakkausmerkinnöissä voi käyttää maantieteellisiä nimityksiä, jotka kirjaimellisesti ilmoittavat alkuperän, mutta joiden ei yleisesti ymmärretä ilmaisevan elintarvikkeen alkuperämaata tai lähtöpaikkaa. Tällaiset nimet viittaavat silloin usein maantieteelliseen paikkaan, alueeseen tai maahan, jossa kyseistä elintarviketta on alun perin valmistettu tietyllä ruokareseptillä ja pidetty kaupan. Elintarvikkeiden nimistä on ajan mittaan tullut tietyn elintarvikeryhmän tavanomaisia nimiä tai yleisnimiä.

Elintarvikkeiden maantieteelliset, yleiset nimitykset tai tavanomaiset nimet eivät tällöin herätä kuluttajassa käsitystä elintarvikkeen tietystä maantieteellisestä alkuperästä, esim. Kreikkalainen salaatti, Italiansalaatti tai Ranskanleipä. Tapauskohtaisesti joudutaan harkitsemaan, ymmärtääkö kuluttaja jonkin elintarvikkeen nimen tavanomaiseksi tai yleisnimeksi.

Elintarvikkeen nimen perusteella kuluttajan tulee tietää, minkälaisen tuotteen ostaa eikä saa tulla harhaanjohdetuksi esimerkiksi elintarvikkeen alkuperämaan osalta. Pitkään käytettyihin, vakiintuneisiin maantieteellisiin nimiin ei puututa, koska niissä ei enää ole harhaanjohtamisen vaaraa. Uusien nimien kohdalla tapauskohtainen harkinta on tarpeellista. Näin ollen uutta ja vakiintunutta nimeä ei voi suoraan verrata keskenään.

Milloin sanaa Greek tai kreikkalainen saa käyttää kasvipohjaisen tuotteen nimen yhteydessä?

Kun tuotetta markkinoidaan kreikkalaiseksi, niin silloin

  • tuote on valmistettu Kreikassa tai
  • tuotetta on vastaavalla tavalla perinteisesti valmistettu Kreikassa, jolloin tuotteen nimestä on tullut käyttöön vakiintunut nimi. Tuotteen koostumus ja maku muistuttaa tällöin  ko. maan tuotetta ja tuotteen nimestä on tullut vuosien saatossa vakiintunut yleisnimi.

Milloin sanaa Greek style tai kreikkalaistyylinen saa käyttää juuston tapaan käytettävän kasvipohjaisen tuotteen nimen yhteydessä?

Sana kreikkalaistyylinen soveltuu tuotteen lisämääritteeksi silloin, kun on kyse kreikkalaisen kaltaisesta vastaavantyyppisestä tuotteesta.  Nimisuojattuun elintarvikkeeseen, esimerkiksi   Feta-juustoon viittaaminen on kielletty.

Miksi Amerikan pekoni on sallittu nimi?

Amerikan pekonin historia on sama kuin pekonin historia Suomessa. Ruokaviraston tiedon mukaan HK toi täysin uuden tuotetyypin ensimmäisenä Suomeen. Amerikan pekoni on HK Amerikan Pekoni® on tuotu markkinoille vuonna 1978 ja tuotteelle mallia on haettu nimenomaan Amerikasta, jossa juuri tietyllä valmistustavalla ohueksi viipaloitu pekoni on ollut pitkään hyvin suosittua. HK Amerikan Pekoni® on rekisteröity tuotemerkki.

Voisiko Ruokavirasto kumota päätöksen ”kasvipohjaisen juuston” nimestä?

  • Ruokavirasto ei ole tehnyt päätöstä kasvipohjaisen juuston nimestä, joten Ruokavirastolla ei ole toimivaltaa kumota päätöstä, jota se ei ole tehnyt. Toimivaltainen viranomainen asiassa on kunnan elintarvikevalvontaviranomainen.
  • Jos Ruokavirastolla olisi toimivalta, ei Ruokavirasto voisi kumota päätöstä, sillä viranomaisen tulee noudattaa lainsäädäntöä. Lainsäädäntö suojaa kuluttajaa esim. harhaanjohtavalta markkinoinnilta ja myös elintarvikealan toimijoita tuotteiden vääristyneeltä kilpailulta. Elintarvikkeen markkinoinnilla tai kuvallisilla esityksilläkään ei saa antaa väärää kuvaa elintarvikkeesta tai sen ainesosasta.
  • Juusto on maitotuote, jonka nimi on suojattu, joten kasvipohjainen juusto on virheellinen nimi tuotteelle. Elintarvikkeen nimen tulee kuvata tuotetta, jolloin usein nimessä näkyy pääainesosat ja makua antavat aineet.

Milloin elintarviketta voi mainostaa perinteiseksi tai klassiseksi?

Ilmaisun ”perinteinen” tulee liittyä joko tuotteen reseptiin tai valmistusmenetelmään, jonka tulisi pysyä muuttumattomana merkittävän ajan. EU:n nimisuojasäädöksessä (aito perinteinen tuote, EPNAs 1151/2012) ”perinteisellä” tarkoitetaan tuotetta, jota on osoitettu käytetyn yhteisön markkinoilla sukupolvesta toiseen ulottuvan ajanjakson ajan; tämän ajanjakson olisi vastattava aikaa, jolla yleensä kuvataan yhtä ihmissukupolvea, vähintään 30 vuotta.

Klassikko tuote tarkoittaa yleisesti tunnettua tuotetta, joka voi olla myös perinteinen. Klassikko tuote säilyttää suosionsa vuodesta toiseen.

Onko Euroopan komissio ohjeistanut kasvipohjaisten tuotteiden nimeämisestä erikseen?

Komissio on luvannut hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä vapaaehtoisista elintarviketiedoista, kuten elintarvikkeen soveltuvuudesta kasvissyöjille tai vegaaneille. Mutta komissio ei ole ehtinyt vielä  asiaa valmistelemaan.  Ruokavirasto ohjeistaa Elintarviketieto-oppaassa (Ruokaviraston ohje 17068 pdf, s 56-58), miten nimetä täysin kasvipohjaisia tuotteita, jotka jäljittelevät eläinperäisten tuotteiden nimiä. 

Minkälainen elintarvikehuoneisto on meijeri?

Meijeri on tuotantolaitos, joka käsittelee ja jalostaa maitoa.

Milloin elintarvikkeen alkuperämaata (esim. Kreikka) voidaan korostaa elintarvikkeen nimessä tai markkinoinnissa?

Esimerkiksi sanaa kreikkalainen saa käyttää elintarvikkeen nimessä tai muualla pakkausmerkinnöissä, jos

  • elintarvike on tuotettu tai valmistettu ko. maassa tai
  • elintarvike on tehty kyseisen maan ruokareseptillä, jolloin tuotteen koostumus ja maku muistuttaa ko. maan tuotetta ja tuotteen nimestä on tullut vuosien saatossa vakiintunut yleisnimi tietyn elintarvikeryhmän käyttöön, esim. Venäläinen meetvursti ja Viipurin rinkilä.

Milloin jogurttia saa mainostaa kreikkalaiseksi?

Jogurttia saa mainostaa kreikkalaiseksi, jos

  • jogurtti on valmistettu Kreikassa, jolloin se kuvaa elintarvikkeen alkuperämaata tai
  • jogurtin ainesosan koostumus ja maku muistuttaa kyseisessä maassa yleisesti valmistettua ja nautittua jogurttia. Tällöin esimerkiksi kreikkalaisenjogurtin nimi on yleiseen käyttöön vakiintunut nimi, jonka valmistukseen on käytetty mikrobiviljelmää, hapatetta, joka antaa kyseisen maan jogurtille ominaisen luonteen.

Milloin juuston tapaan käytettävää tuotetta saisi markkinoida kreikkalaiseksi (eikä vain kreikkalaistyyliseksi)?

  • Jos juuston tapaan käytettävä tuote on tuotettu tai valmistettu Kreikassa tai
  • jos juuston tapaan käytettävän tuotteen koostumus ja maku muistuttaa Kreikassa yleisesti valmistettua ja nautittua juuston tapaista tuotetta ja tuotteen nimestä on tullut vuosien saatossa vakiintunut yleisnimi myös Suomessa tietyn elintarvikeryhmän käyttöön. 

Lisäksi on huomioitava, että elintarvikkeen alkuperämaan ilmoittaminen on pakollista, jos sen ilmoittamatta jättäminen voisi johtaa kuluttajaa harhaan elintarvikkeen todellisesta alkuperämaasta.  

Saako juuston tapaan käytettävää tuotetta markkinoida kreikkalaistyyliseksi eli greek style?

Jos juuston tapaan käytettävä tuote muistuttaa vastaavaa kreikkalaista tuotetta, niin siitä voi käyttää lisämäärettä esimerkiksi kreikkalaistyylinen eri kielillä.

Miksi on tärkeää, että elintarvikkeen nimi ja kaupallinen nimi ilmoitetaan oikein?

Kuluttaja ostaa elintarvikkeen usein elintarvikkeen nimen perusteella. Elintarvikkeen nimi kertoo, mikä tuote on kyseessä. Lähtökohtana on, että elintarvikkeen nimi ja muut elintarvikkeesta ilmoitettavat tiedot ovat oikeellisia, selviä ja kuluttajalle helposti ymmärrettäviä. Elintarvikkeen nimi ei saa johtaa harhaan, esimerkiksi elintarvikkeen erityispiirteiden ja sen luonteen, ominaisuuksien, koostumuksen, alkuperämaan tai valmistus- ja tuotantomenetelmän osalta.

Kuka vastaa siitä, että elintarvike nimetään ja markkinoidaan oikein?

Elintarvikealan toimija, kenen nimellä tai toiminimellä elintarviketta myydään EU:ssa, vastaa tiedon oikeellisuudesta ja siitä, että tuote on nimetty lainsäädännön mukaisesti.

Hyväksyykö elintarvikevalvontaviranomaiset ennalta elintarvikkeiden pakkausmerkinnät?

Elintarvikevalvontaviranomaiset eivät hyväksy ennakolta markkinoille saatettavia tuotteita tai niiden markkinointia. Markkinoilla saattaa olla tuotteita ja esiintyä markkinointia, jotka eivät täysin vastaa lainsäädännön vaatimuksia. Kunnan elintarvikevalvonta tarkastaa ja puuttuu tarkastuksilla havaittuihin säännöstenvastaisuuksiin.

Voiko Ruokavirasto tehdä päätöksen, jolla elintarvikkeen nimi tai markkinointi kielletään?

Ruokavirasto on keskusvirasto, jonka tehtävänä on ohjata, johtaa ja kehittää elintarvikevalvontaa. Ruokavirasto neuvoo ja auttaa tarvittaessa kunnan elintarvikevalvontaa elintarvikelainsäädännön tulkinnoissa. Pääsääntöisesti kunnan elintarvikevalvontaviranomainen on toimivaltainen viranomainen, joka tekee päätöksen. Viime kädessä lainsäädännön soveltamista koskevat kysymykset ratkaisee tuomioistuin.            

Lisätietoa merkinnöistä elintarviketieto-oppassa pdf

 

 

 

 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 5.9.2023