EU-kalat II- hanke varmisti, että Itämeressä on edelleen paljon syöntikelpoista kalaa, jota voi syödä kaksi kertaa viikossa: ahven, kuha, muikku, made, hauki, siika, turska, kilohaili ja särki. Järvikalat ja kasvatetut kalat sisältävät vieläkin pienempiä pitoisuuksia näitä tutkittuja haitta-aineita. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee, että kunnat informoivat kuluttajia, jos jonkin kalalajin kulutusta tulee paikallisten tulosten perusteella vähentää. Silloin kalan kulutusta tulee vähentää viranomaisten ohjeiden mukaisesti.
Tutkimustulokset antavat hyvän kuvan tämän hetken Suomen alueen Itämeren tilasta ja palvelevat tulevaisuudessa Itämeristrategian toteuttamista. Kalojen dioksiini-, PCB- ja etenkin PBDE-, PFOS- ja OT -yhdisteiden pitoisuudet toimivat hyvin alueellisen saastumisen indikaattoreina, esimerkiksi satama-alueilla tai jokien vaikutusalueella. Vaikka lihaksessa olikin pienet pitoisuudet PFOS- ja OT -yhdisteitä, pystyi saastumista havaitsemaan kalan maksan haitta-ainepitoisuuksien avulla.
Suomessa on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja muiden tutkimuslaitosten (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Luonnonvarakeskus Luke ja Suomen ympäristökeskus SYKE) yhteistyönä tutkittu kattavasti tärkeimpien ja ajankohtaisempien orgaanisten haitta-aineiden pitoisuuksia Itämeren kaloissa. Kalanäytteet on kerätty ammattikalastuksen saaliista tärkeimmistä Itämeren alueen pyyntipaikoista Oulun, Vaasan, Porin, Turun, Hangon ja Kotkan alueelta sekä valikoidusti järvialueelta sekä kasvatetuista kaloista.
Vuosina 2009 - 2011 analysoitiin kalanäytteistä dioksiinit, PCB -yhdisteet ja palontorjunta-aineista polybromatut difenyylieetterit (PBDE -yhdisteet) sekä aikaisemmin vähemmän analysoituja haitta-aineita, eli vettä hylkiviä perfluorattuja yhdisteitä (PFC) ja orgaanisia tinayhdisteitä (OT -yhdisteet).
EU kalat II-hankkeessa kuten aikaisemmassakin kartoituksessa (2002 - 2003) Pohjanlahdelta ja Perämereltä analysoitiin suurempia dioksiini- ja PCB -pitoisuuksia kuin Suomenlahdelta. Perämeren alle 17 cm:n pituisista yksilösilakoista 6,5 % ja vastaavasti yli 17 cm:n silakoista 63 % ylitti EU:n dioksiineille ja PCB:lle asettaman enimmäispitoisuusrajan. Kalojen haitta-aine- pitoisuuksien perusteella erottuivat Pori, Turku ja Kotka, joista viimeksi mainitusta myös suurikokoisesta kampelasta ja lahnasta analysoitiin suurempia pitoisuuksia kuin samoista kaloista Hangon alueelta.
Pahiten saastuneimmaksi alueeksi osoittautui Helsingin kaupungin virkistysalue, Vanhankaupunginlahti, jonka kaloista, ahvenesta ja kuhasta, todettiin edelleen hyvin suuria pitoisuuksia sekä orgaanisia tinayhdisteitä että perfluorattuja yhdisteitä. Itämeren avomerialueilta pyydettyjen kalojen PBDE-, PFOS- ja OT -yhdisteiden pitoisuudet olivat pieniä, samaa suuruusluokkaa kuin Etelä-Itämerellä tehdyissä tutkimuksissa.