Ihmiseen tarttuva legionellabakteeri yleinen myös orgaanisissa maanparannusaineissa ja kasvualustoissa

10. huhtikuuta 2019

Ruokavirasto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat selvittäneet legionellabakteerien esiintyvyyttä orgaanisissa maanparannusaineissa ja kasvualustoissa. Tutkituista näytteistä yli 90 prosenttia sisälsi legionelloja, osassa runsaastikin. Tutkimustulokset tukevat käsitystä, että legionellabakteerit ovat yleisiä sekä maaperässä että erilaisissa orgaanisissa lannoitevalmisteissa. Tutkimuksessa on jo selvitetty erilaisten valmistusprosessien vaikutusta legionellabakteerien esiintyvyyteen ja vuonna 2019 tutkitaan varastoinnin vaikutuksia niihin.

Legionellabakteeri voi aiheuttaa ihmiselle vaarallisen legionelloosi-infektion. Legionelloosiin sairastumisriskiä suurentavia tekijöitä ovat korkea ikä, tupakointi sekä erilaiset vastustuskykyä alentavat sairaudet. Myös perusterveet voivat sairastua. Tartunta tapahtuu yleisimmin hengittämällä legionellabakteeria sisältäviä vesiaerosoleja tai pölyhiukkasia ja joskus rikkinäisen ihon kautta. Vakavimmillaan legionellabakteeri voi aiheuttaa keuhkoihin päästyään keuhkokuumeen, jossa keskimääräinen kuolleisuus on 8 – 10 prosenttia. Hengitystieinfektioiden lisäksi se voi aiheuttaa myös iho-, sydän- ja suolistoinfektioita.

Legionelloositapausten määrä on lisääntynyt Euroopassa viime vuosina. Suomessa legionelloosi-sairastumistapauksia orgaanisista lannoitevalmisteista on todettu toistaiseksi vasta muutamia, mutta on mahdollista, että tapaukset lisääntyvät, etenkin jos suojautumista ei tehosteta.

”Legionellat ovat suhteellisen yleisiä ympäristömikrobeja, mutta useimmat niille altistuvista eivät koskaan sairastu. Itämisaika tartunnasta oireiden alkamiseen on 2 - 10 vuorokautta keuhkokuumetapauksissa. Legionellojen aiheuttamasta keuhkokuumeesta parantuminen vaatii oikeanlaiset antibiootit, jopa tehohoitoa. Legionellan aiheuttaman riskin tunnistaminen, legionellabakteerilta suojautuminen ja taudin diagnosointi on tärkeää”, sanoo erikoistutkija, FT Jaana Kusnetsov Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Legionelloosi-infektio aina ympäristöperäinen

Legionellat ovat pieninä pitoisuuksina yleisiä bakteereja vesistöissä ja maaperässä, mutta pitoisuudet voivat suurentua merkittävästi ihmisen toiminnan seurauksena. Legionellaa tavataan yleisesti erilaisissa vesijärjestelmissä.

”Tartuntariski on huomioitava multa- ja kompostituotteita käsittelevien työntekijöiden työturvallisuusohjeissa. Lisäksi myös käyttäjien, niin viljelijöiden kuin kotipuutarhurien, on hyvä tietää riskit ja suojautua tarvittaessa riittävästi”, sanoo tutkimusjohtaja, FT Liisa Maunuksela Ruokavirastosta.

Käsiteltäessä orgaanisia lannoitevalmisteita, kuten multaa ja kompostimateriaalia, on hyvä noudattaa soveltuvin osin seuraavia ohjeita:

  • Vältä altistumista pölyävälle mullalle ja kompostille, kostuta tarvittaessa varovasti alhaisella vedenpaineella. Älä kostuta multa- tai kompostimateriaalia painepesurilla. 
  • Jos pölyämistä ei voi välttää, on syytä käyttää FFP3-tason hengityssuojainta.
  • Suojaa käsissä olevat haavat ja rikkinäinen iho. Käytä suojakäsineitä ja pese lopuksi kädet huolellisesti. Älä vie likaisia käsiä suun tai nenän lähelle.
  • Säilytä multapussit poissa auringosta. Auringossa säilytetyn pussin sisälämpötila 20 - 40° C on ihanteellinen legionellabakteerien kasvulle. Avaa multapussi siten, että suuaukko on poispäin kasvoista.
  • Muista hygienia ja riittävä suojautuminen myös nurmikkomullan käsittelyn ja levityksen aikana.

Legionellabakteerien pitoisuuksia tutkitaan erilaisista orgaanisista maanparannusaineista ja kasvualustoista sekä viljely- että geenimonistusmenetelmin.

Näytteenottoa ja analysointia jatketaan vuoden 2019 aikana. Tutkimus päättyy vuonna 2020.

Tutustu tutkimuksiin
Legionellabakteerien esiintyminen kiertotaloustuotteissa, hallituksen kärkihanke.
Legionellat kasvualustoissa

Lisätietoja:
tutkimusjohtaja Liisa Maunuksela, Ruokavirasto
0400 256 097
erikoistutkija Jaana Kusnetsov, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
029 524 6347