Valtion aluehallinto uudistuu vuodenvaihteessa 2025‒26. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat aluehallintovirastojen tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen Ruokavirastoon. Muutokseen liittyen sivustolla voi olla puutteita tammikuun ensipäivinä. Lisäksi maaseudun kehittämisen ja maa- ja elintarviketalouden tehtävät siirtyvät ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin, mikä aiheuttaa katkon maaseudun kehittämistukien asiointiin 1.‒7.1.2026.

Sähköinen asiointipalvelu Touko on avattu lannoitevalvonnan asiakkaille

3. huhtikuuta 2019

Ruokavirasto on avannut uuden sähköisen palvelun lannoitevalvonnan asiakkaille. Palvelu on käytettävissä lannoitevalvonnan lisäksi siemen- ja rehuvalvonnan toimijoille. Asiointipalvelussa voi nähdä lannoitevalvontaa koskevat tutkimustodistukset, päätökset, tarkastuskertomukset ja muut valvonnan asiakirjat. Palvelussa on myös mahdollisuus rekisteröityä lannoitealan toimijaksi ja ilmoittaa toiminnassa tapahtuneista muutoksista tai toiminnan lopettamisesta. Ilmoitukset voi edelleen tehdä myös Ruokaviraston sivuilla julkaistuilla lomakkeilla.

Raporttien, päätöksien ja tutkimustuloksien asiakirjat näkyvät Touko-palvelussa jo syksystä 2018 lähtien ja uusia asiakirjoja päivitetään Toukoon jatkuvasti. Toistaiseksi lannoitevalvonta lähettää asiakirjat totuttuun tapaan myös sähköpostitse tai postitse.

Touko-palveluun pääsee osoitteessa https://touko.ruokavirasto.fi. Asiakkaan valtuuttama edustaja kirjautuu Toukoon Suomi.fi-tunnistautumisen avulla. Palveluun kirjautuminen ei onnistu ilman yrityksen antamia sähköisiä asiointivaltuuksia. Valtuuksia annetaan ja haetaan Suomi.fi-palvelussa: https://www.suomi.fi/valtuudet-tunnistaudu/.

Palvelu toimii parhaiten Chrome-, Firefox- ja Safari-selainten uusimmilla versioilla. Myös Internet Explorer 11 on jossain määrin tuettu.

Palvelun käyttöohjeet löydät osoitteesta https://www.ruokavirasto.fi/tietoa-meista/asiointi/sahkoinen-asiointi/.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Marja Lehtolainen, marja.lehtolainen@ruokavirasto.fi, p. 040 689 2525.