Lemmikkieläimen tutkimukset loisten varalta

Sisäloisia tai niiden munia tutkitaan eläinten ulostenäytteistä. Näytteitä voi lähettää myös ulkoloisen tunnistamiseksi.

Ulkoloiset pakataan pieneen tiiviiseen purkkiin (ei suoraan kirjekuoreen litistymisen välttämiseksi). Tavallisimmin pyydetty tutkimus on lajin tunnistus. Tutkimus tehdään pääsääntöisesti samana päivänä, kun näyte saapuu laboratorioon.

Sisäloiset ovat merkittävimpiä pennuilla. Koska aikuisilla eläimillä loisia on yleensä vähemmän ja niitä ei välttämättä erity ulosteeseen päivittäin, tulisi aikuisilta eläimiltä kerätä ulostenäyte esimerkiksi kolmelta peräkkäiseltä päivältä. Jos useampana päivänä kerätyistä näytteistä halutaan yksi tutkimus, pakataan ne samaan purkkiin tai pussiin. Loismunat tutkitaan flotaatiomenetelmällä. Jos ulosteessa on silmin havaittavia loisia, ne tulee laittaa erilliseen purkkiin säilymisen varmistamiseksi. Silminnähtävät loiset ovat tavallisesti heisimatoja ja ne tutkitaan suoramikroskopointimenetelmällä.

Ulostenäytettä lähetetään mahdollisimman tuoreena noin ruokalusikallisen verran. Näytteet pakataan tiiviiseen rasiaan (myös pakasterasia tai filmipurkki käy) ja suljetaan vielä Minigrip-pussiin. Tutkimus tehdään pääsääntöisesti samana päivänä, kun näyte saapuu laboratorioon. Jos samasta ulostenäytteestä halutaan myös bakteriologisia tutkimuksia, on näytettä lähetettävä enemmän. Loistutkimukset tehdään vasta sen jälkeen, kun bakteeritutkimukset on aloitettu.

Cryptosporidium ja Giardia alkueläinten varalta tutkittavat ulostenäytteet vaativat erityissäilöntäaineen. Ennen näytteenottoa on syytä ottaa yhteyttä hoitavaan eläinlääkäriin, joka antaa 10 % formaliinia näytteen säilömiseksi sekä näytepurkin, johon näyte kerätään. Ulostetta kerätään kolmena peräkkäisenä päivänä samaan purkkiin. Purkkiin lisätään joka kerta formaliinia suhteessa 1 teelusikka ripuliulostetta ja 3 teelusikkaa 10 % formaliinia. Tutkimus tehdään IFAT-menetelmällä ja näytteitä tutkitaan yhtenä päivänä viikossa.

Näytteen mukaan liitetään aina tutkimuslähete (pdf), jonka allekirjoittaa tutkimuksen maksaja, joka on silloin tutkimuksen tilaaja.

Lähetä näytteet Ruokaviraston patologian laboratorioon Helsinkiin tai Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan. Eläinnäytteiden lähetysohjeet ja -osoitteet

Sivu on viimeksi päivitetty 18.7.2023