Valtion aluehallinto uudistuu vuodenvaihteessa 2025‒26. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat aluehallintovirastojen tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen Ruokavirastoon. Muutokseen liittyen sivustolla voi olla puutteita tammikuun ensipäivinä. Lisäksi maaseudun kehittämisen ja maa- ja elintarviketalouden tehtävät siirtyvät ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin, mikä aiheuttaa katkon maaseudun kehittämistukien asiointiin 1.‒7.1.2026.

Kierrätyslannoitteiden turvallisuutta arvioidaan useassa hankkeessa

4. joulukuuta 2025

Riskinarvioinnin yksikössä on käynnissä kahden kierrätyslannoitteiden turvallisuutta tutkivan hankkeen riskiprofiilien laadinta.

Luken vetämässä, Horizon-rahoituksella toteutettavassa kansainvälisessä DeliSoil-hankkeessa keskitytään elintarviketeollisuuden sivuvirroista valmistettaviin lannoitteisiin ja maanparannusaineisiin. Riskiprofiilissa, joka toteutetaan yhteistyössä espanjalaisen Léonin yliopiston tutkijoiden kanssa, tarkastellaan kemiallisten elintarvikevaarojen lisäksi mikrobiologisia vaaroja ja valittujen kasvintuhoojien leviämismahdollisuuksia. Työ linkittyy läheisesti jo valmistuneeseen Lex4Bio-hankkeeseen, jossa toteutetusta riskinarvioinnista julkaistua artikkelia esiteltiin edellisessä uutiskirjeessä.

Lisäksi kansallisella rahoituksella toteutettavassa Luken vetämässä TUKI-hankkeessa tutkitaan kemiallisia vaaroja kierrätyslannoitteissa, jotka ovat enimmäkseen puhdistamolietepohjaisia. Haitta-ainetasoja vertaillaan mineraalilannoitteisiin ja lannasta valmistettuihin kierrätyslannoitteisiin sekä kirjallisuuden että hankkeessa otettujen näytteiden perusteella.

Kummassakin hankkeessa riskinarvoinnin osuuden pääfokus on kierrätyslannoitteiden käytöstä elintarvikeketjuun kertyvien vaarojen ja sitä kautta kuluttajan terveyteen kohdistuvien vaikutusten tarkastelussa.

Lue lisää:

DeliSoil – Delivering Soil improvers through improved recycling
Tietoa turvallisempien kierrätyslannoitteiden tueksi (TUKI-hanke)