Sikojen hengitystietulehdukset

Tiivistelmä:

Hengitystietulehdukset ovat tärkein sairausryhmä lihasioilla Suomessa. Suomesta on saneerattu pois monia sikojen hengitystieinfektioita. Teurastamoilla rekisteröidyt keuhkokalvontulehdukset ovat lisääntyneet ja sikoja hoitavat eläinlääkärit kertovat lisääntyneistä akuuteista hengitystietulehduksista. Oletettavasti aktinobasilloosi on tähän syyllinen, tosin osatekijänä ja primaarisena herkistäjänä voi olla sikainfluenssa, joka on Suomen sioille uusi, vasta 2008 Suomeen rantautunut tauti.

Hanke tehdään Helsingin yliopistossa sikatutkijoiden ryhmässä sekä Eviran eri tutkimusyksiköissä. Haetun rahoituksen on tarkoitus kattaa osa eläinlääkäritutkijan, olosuhde- ja mittaustekniikkatutkijan (Agroteknologia) ja yhden taloustutkijan (MTT) palkasta sekä peittää hankkeen raadonavaus, virologiset- ja bakteriologiset tutkimukset. Suomen lihateollisuusyhdistyksen alkutuotantoryhmä on myöntänyt hankkeelle 3 vuodeksi 75 000 euroa. Nämä varat käytetään tutkimuskustannuksiin, jotka syntyvät aineiston ja näytteiden keruusta. Lääketeollisuudesta Vetcare Oy on myöntänyt hankkeelle 10 000 euroa lääkehoidon kehittämisosatyöhön. Hanke tulee anomaan säätiöiltä lisärahoitusta muihin tutkimuskuluihin tarpeen mukaan.

Tutkimus kytkeytyy läheisesti yksittäisen tilan ja koko lihantuotantoketjun valmiuksiin hallita toimintaa uhkaavia riskejä. Tehokas taudinvastustusohjelma auttaa turvaamaan sikatalouden kilpailukykyä sekä sianlihan tarjontaa. Lisäksi se auttaa tuotantoketjua kantamaan vastuuta eläinten hyvinvoinnista ja lihan laadusta. Tämä hanke tuottaa konkreettista ja käytännössä elinkeinon hyödynnettävissä olevaa tietoa taudinvastustustoimenpiteiden suunnittelemiseksi ja toimeenpanemiseksi. Se tukee erityisesti maatilatalouden kehittämisrahaston tutkimukselle asettamia painopisteitä, jotka liittyvät maatilayrityksen ja tuotantoketjun johtamiseen (erityisesti riskienhallinta), kotieläintuotannon tuotantovarmuuteen sekä sen vastuullisuuteen.

Tavoitteet:

Aktinobasilloosin (paiseinen keuhko- ja keuhkokalvon tulehdus) ja sikainfluenssan esiintyvyydestä, riskitekijöistä ja osuudesta sikojen hengitystieinfektioissa ei ole kattavia tietoja. Hankkeella tehostetaan diagnostiikkaa sekä parannetaan ennaltaehkäisyä ja lääkehoitoa. Tavoitteena on arvioida hengitystietulehdusten esiintymisen merkitystä tilatasolla ja miten yksittäisen tilan on taloudellisesti tehokkainta ennaltaehkäistä tartuntoja. Ruokavirasto vastaa hankkeen bakteriologisten ja virologisten näytteiden tutkimuksista.

Asiasanat:

sika, hengitystieinfektiot, pleuropneumonia, sikainfluenssa

Hankkeen vastuullinen johtaja:

Heinonen, Mari, professori, Tuotantoeläinsairaalan johtaja eläinlääkäri, Helsingin yliopisto

Ruokaviraston hankevastaava:

Pelkonen, Sinikka, professori, eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö

Yhteistyötahot:

Helsingin yliopiston tutkimusryhmä;
Ruotsin Statens Veterinärmedicinska Anstalt

Hankkeen vaihe:

Käynnissä

Aloitusvuosi:

2010

Lopetusvuosi:

2018

Hankkeen rahoitukseen osallistuu:

MAKERA-rahoitus maa- ja metsätalousministeriöstä Helsingin yliopistolle ja  MTT:lle (dnro 2547/312/2009);
Suomen lihateollisuusyhdistyksen alkutuotantoryhmä;
Vetcare Oy

Ruokaviraston projektikoodi:

8342

 

Sivu on viimeksi päivitetty 10.3.2020