Transrasvatilanteen selvittäminen kotimaan elintarvikemarkkinoilla

Tiivistelmä:

2.4.2021 lähtien markkinoille ei ole saanut enää toimittaa elintarvikkeita, jotka eivät täytä Komission asetuksen (EU) 2019/649 vaatimuksia transrasvan pitoisuudesta. Monitorointi toteutettiin kaksivaiheisena ennen ja jälkeen lakimuutoksen. Näytteitä hankittiin ja analysoitiin 121 kpl (vaihe 1: vuodet 2020–2021) ja 119 kpl (vaihe 2: vuodet 2022–2023). Teollisen transrasvan pitoisuudet tutkituissa näytteissä olivat pieniä, selvästi alle asetuksen enimmäismäärän (2 g/100 g rasvaa). Lakimuutos ei vaikuttanut merkittävästi transrasvan jo ennestään hyvin pieniin pitoisuuksiin, tosin heikko trendi entistäkin pienempiin pitoisuuksiin oli havaittavissa. Tyydyttynyttä rasvaa näytteissä oli runsaasti, mutta sen pitoisuuksissa ei ollut havaittavissa muutostrendiä.
 
Rasvan ja tyydyttyneen rasvan analyysitulokset vastasivat pakkausmerkintöjä kohtalaisen hyvin; toleranssirajan ylittäviä eroja oli rasvapitoisuuden suhteen viidessä prosentissa näytteistä ja tyydyttyneen rasvan suhteen 10 prosentissa näytteistä. Sekä teollisen transrasvan laskentaohje että pakkausmerkintöjen toleranssiohje toimivat hyvin käyttötarkoituksiinsa.

Tavoitteet: 

Tutkimuksen tarkoituksena on monitoroida tiettyjen riskielintarvikkeiden avulla transrasvaa koskevan lainsäädäntömuutoksen vaikutuksia kuluttajalle myytävissä elintarvikkeissa Suomen markkinoilla. 2.4.2021 lähtien markkinoille ei ole saanut enää toimittaa elintarvikkeita, jotka eivät täytä Komission asetuksen (EU) 2019/649 vaatimuksia. Monitorointi toteutettiin kaksivaiheisena ennen ja jälkeen lakimuutoksen.
 
Tulosten avulla paitsi monitoroidaan pitoisuustasoa, myös arvioidaan teollisen transrasvan laskentaohjeen toimivuutta. Tämän lisäksi toisen vaiheen näytteistä tarkastellaan rasvapitoisuuden ja tyydyttyneen rasvan pakkausmerkintöjä ja verrataan analyysituloksia näihin. Tämän osuuden tavoitteena on arvioida Euroopan Komission pakkausmerkintöjen toleranssiohjeen soveltuvuus näiden pitoisuuksien vaatimustenmukaisuustarkasteluun.

Asiasanat:

teollinen transrasva, transrasva, tyydyttynyt rasva, pakkausmerkintä, ravintoarvomerkintä, kokonaisrasvapitoisuus, toleranssiohje

Hankkeen vastuullinen johtaja:

Annikki Welling

Ruokaviraston hankevastaava: 

Tiina Ritvanen

Yhteistyötahot: 

MMM Ruokaosasto

Hankkeen vaihe:

Päättynyt

Aloitusvuosi: 

2020

Lopetusvuosi: 

2023

Hankkeen rahoitukseen osallistuu: 

MMM

Hankkeen loppuraportti:

 
 
Sivu on viimeksi päivitetty 3.1.2024