Ruokavirasto oli mukana edistämässä elintarvikevientiä Japanissa

15. maaliskuuta 2023

Suomalaiset elintarvikeviejät esittelivät tuotteitaan Japanin Foodex-messuilla 7.–10. maaliskuuta Tokiossa. Messuilla olivat esillä etenkin suomalaiset kauratuotteet ja juomat. Kauran terveysvaikutukset kiinnostavat japanilaisia kuluttajia, ja suomalaiset juomat mielletään Japanissa raikkaiksi ja luonnollisiksi. 

Messujen yhteydessä Ruokavirasto ja Suomen maa- ja metsätalousministeriö neuvottelivat Japanin maatalous- ja terveysministeriöiden kanssa ajankohtaisista elintarvikevientihankkeista. Japanin viranomaisten kanssa keskusteltiin mm. korkeapatogeenisen lintuinfluenssan ja afrikkalaisen sikaruton alueellistamisesta, elintarvikkeiden säteilyttämisvaatimuksista Japanin-viennissä sekä uuselintarvikkeiden pääsystä Japanin markkinoille.

Japani myönsi suomalaiselle naudanlihalle ja naudanlihatuotteille vientiluvan vuoden 2022 joulukuussa. Naudanlihan lisäksi Japaniin on mahdollista viedä myös mm. sian- ja siipikarjanlihaa, maitotuotteita, kananmunia ja munatuotteita. Tullin tilastojen mukaan Japaniin vietiin elintarvikkeita viime vuonna yhteensä 30,7 miljoonan euron arvosta. Tärkeimpiä vientituotteita olivat myllyteollisuustuotteet, liha, maltaat, marja-, peruna- ja vihannespakasteet, makeiset, maitotaloustuotteet sekä kala.

Japani on yksi tärkeimmistä EU:n ulkopuolisista kauppakumppaneista Suomelle ja Japanin markkinoilla mahdollisuuksia löytyy laajalle valikoimalle suomalaisia elintarvikkeita.

Lisätietoja: