Räkätauti (malleus)

Räkätauti (malleus, glanders, Rotz) on Burkholderia mallei -bakteerin aiheuttama hevosten, muulien ja aasien tauti, joka voi tarttua myös muihin eläimiin, esimerkiksi kameleihin ja lihansyöjiin kuten kissaeläimiin, susiin ja koiriin. Hevoset saavat tartunnan yleensä kontaktissa sairaaseen eläimeen, saastuneen ravinnon tai veden välityksellä, tai hengitysteiden kautta. Lihansyöjiin räkätauti tarttuu tyypillisimmin tautiin kuolleen eläimen lihasta. Myös ihminen voi saada tartunnan kontaktissa sairaaseen eläimeen tai sairastuneen eläimen eritteiden saastuttamaan materiaaliin, mutta kovin herkästi tauti ei ihmiseen tartu.

Oireet

Hevosissa taudinkuva on yleensä krooninen, ja oireina esiintyy mm. kuumetta, hengitystieoireita, tulehduspesäkkeitä ja haavaumia ylemmissä hengitysteissä ja sierainonteloissa, suurentuneet ja kovettuneet leuanväli-imusolmukkeet sekä pahanhajuista sierainvuotoa. Hengitystieoireet pahenevat, kun tauti etenee paiseiseksi keuhkokuumeeksi. Bakteerien levitessä elimistöön imusolmukkeisiin syntyy paiseita, jotka puhkeavat ja vuotavat märkää. Taudin ihomuodossa (”farcy”) ihon imusuonistoon kehittyy pieniä paiseita, erityisesti jalkoihin, rintakehän alueelle ja mahan alle. Paiseiden puhjetessa niistä vuotaa paksua mätää. Haavaumien ja paiseiden parantuessa niistä muodostuu tähtimäisiä arpia.

Hevonen voi sairastaa tautia jopa vuosien ajan, aiheuttaen suuren tartuntariskin muille hevosille ja eläimille. Tauti voi olla hevosella myös hyvin vähäoireinen, tai täysin oireeton.

Aaseissa ja muuleissa taudinkuva on yleensä akuutti, ja johtaa nopeasti keuhkokuumeeseen ja kuolemaan.

Ihmisellä taudinkuva vaihtelee paikallisesta märkäpesäkkeestä vakavaan yleisinfektioon, joka voi ilman hoitoa johtaa kuolemaan.

Taudin määritys ja näytteenotto

Tauti todetaan esitietojen, oireiden ja laboratoriotutkimusten avulla. Taudin harvinaisuuden vuoksi tutkimuksia räkätaudin varalta tehdään Suomessa lähes yksinomaan vientien ja tuontien yhteydessä, osoittamaan ettei hevosella ole tartuntaa. Eläinlääkäri ottaa tutkimusta varten hevosesta verinäytteen, josta osoitetaan laboratoriotutkimuksessa bakteerivasta-aineita.

Leviäminen

Tyypillisessä kroonisessa tautimuodossa hevonen levittää tartuntaa sierain- ja märkävuodon kautta, joka saastuttaa hevosen ympäristöä. Burkholderia mallei -bakteeri ei pääsääntöisesti säily ympäristössä kovinkaan hyvin, mutta lämpimissä ja kosteissa oloissa se voi säilyä joitakin kuukausia.

Altistumisen ja oireiden alkamisen välinen aika vaihtelee muutamista päivistä kuukausiin, riippuen mm. siitä, miten suurelle bakteerimäärälle hevonen on altistunut.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Räkätauti on kansallisen eläintautilainsäädännön mukaan vastustettava, vaarallinen eläintauti (843/2013). Vaarallisten eläintautien ilmoittamisesta on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa 1010/2013. Jos eläimen omistaja tai muu eläinlääkäri kuin virkaeläinlääkäri epäilee hevosessa räkätautia, hänen on välittömästi ilmoitettava epäilystä virkaeläinlääkärille. Virkaeläinlääkärin tulee ryhtyä toimenpiteisiin diagnoosin varmentamiseksi ja tartunnan leviämisen estämiseksi. Tautiin sairastuneet hevoset on lainsäädännön mukaan lopetettava, jotta voidaan estää taudin leviäminen eteenpäin.

Tärkeintä räkätaudin ehkäisyssä on varmistaa, ettei sairaita tai tartuntaa kantavia hevosia tuoda maahan. Koska hevosten matkustaminen on maailmanlaajuisesti lisääntynyt runsaasti viime aikoina, riski räkätaudin leviämiselle uusille alueille tautia kantavien hevosten mukana on lisääntynyt. Räkätautia pidetäänkin niin sanotusti uudelleen ilmaantuvana tautina (re-emerging).

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Räkätautia on viimeksi tavattu Suomessa vuonna 1942, ja muualla Euroopassakin räkätauti on erittäin harvinainen. Pohjois-Amerikka ja Australia ovat taudista vapaita. Tautia esiintyy endeemisenä Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Sivu on viimeksi päivitetty 20.10.2021