Newcastlen tauti

Newcastlen tauti on korkeapatogeenisen paramykso-1-viruksen (PMV-1) aiheuttama lintujen sairaus. Kaikki lintulajit voivat saada tartunnan, mutta eri lajien herkkyys taudille vaihtelee. Kanat ja helmikanat ovat herkkiä taudille, kalkkunat hieman vastustuskykyisempiä. Papukaijat, vesi- ja merilinnut ovat yleensä melko vastustuskykyisiä ja ne voivat toimia oireettomina tartunnankantajina ja -levittäjinä. Kyyhkysillä on oma paramyksoviruskanta, joka saattaa aiheuttaa tautia myös kanoilla.

Oireet

Oireet alkavat yleensä noin 4–6 päivän kuluttua tartunnasta. Lintulaji, viruskannan taudinaiheuttamiskyky, lintujen ikä, vastustuskyky ja muut taudit sekä ympäristötekijät vaikuttavat taudin oireisiin. Oireet ovat vaihtelevia, mutta yleisesti linnuissa ilmenee alakuloisuutta, syömättömyyttä, ripulia, pään ja heltan turvotusta, lisääntynyttä juomista, kyyhöttämistä, hengitystie- ja keskushermosto-oireita (kohtauksia, kouristuksia ja halvaantumista). Vakavammissa tapauksissa, erityisesti nuorilla linnuilla, kuolleisuus voi äkillisesti nousta 80–90 % ilman edeltäviä oireita. Aikuisilla munivilla kanoilla ainoa oire saattaa olla muninnan lasku tai sen loppuminen kokonaan. Virus voi aiheuttaa ihmiselle silmän sidekalvon tulehdusta.

Taudin määritys ja näytteenotto

Kliinisten oireiden perusteella tautia ei voi määrittää. Samanlaisia oireita voivat aiheuttaa muun muassa lintuinfluenssa, akuutti kanakolera, myrkytykset tai esimerkiksi kanalan ilmastoinnin pettäminen.

Lintujen verestä voidaan tutkia vasta-aineita eli sitä, onko kyseinen eläin kohdannut taudinaiheuttajan ja puolustautunut sitä vastaan. Lopullinen diagnoosi vaatii aina viruksen osoittamisen eläimen eritteistä tai kudoksista ja sen taudinaiheuttamiskyvyn määrittämisen. Viruksen osoittamiseen käytetään molekyylibiologista RT-PCR-menetelmää.

Nykyisin viruskannan taudinaiheuttamiskykyä arvioidaan selvittämällä viruksen fuusioproteiinin pilkkoutuvan kohdan aminohappojärjestystä molekyylibiologisin menetelmin (PCR-menetelmät, sekvensointi, sekvenssianalyysit). Näillä keinoilla tieto taudinaiheuttamiskyvystä saadaan nopeasti, jopa noin kahdessa vuorokaudessa. Jos pilkkoutumiskohdalla on lukuisia proteaaseille herkkiä aminohappoja, kanta pystyy aiheuttamaan vaikean taudin linnuissa.

Leviäminen

Tartunta voi levitä joko suoraan linnusta toiseen tai tartunnan saaneen linnun eritteiden, virtsan ja ulosteen välityksellä. Ulkona pidettävät linnut voivat helposti saada tartunnan luonnonlinnuista. Tuulen mukana virus voi levitä useiden, jopa kymmenien kilometrien päähän. Newcastlen tautia aiheuttava virus säilyy hyvin ympäristössä ja leviää helposti kanalasta toiseen esimerkiksi lintujen, rehun, ihmisten tai puutteellisesti desinfioitujen kuljetusajoneuvojen mukana. Tuontilinnut ja -siitosmunat ovat erityinen riski. Tämän hetkisen käsityksen mukaan munien sisällön mukana virus ei leviä, mutta hautomoon tartunta voi levitä munan kuoressa.

Vastustaminen ja ennaltaehkäisy

Newcastlen tauti luokitellaan linnuissa EU-lainsäädännön mukaan A-luokan eläintaudiksi (EU 2018/1882). Jos eläinlääkäri, eläimen omistaja tai joku muu eläinten kanssa työnsä tai harrastuksensa vuoksi tekemisissä oleva henkilö epäilee Newcastlen tautia linnuissa, pitää hänen ilmoittaa siitä virkaeläinlääkärille välittömästi. Virkaeläinlääkäri tekee eläinten pitopaikassa tarkastuksen, antaa menettelyohjeet, ja ottaa tarvittaessa eläimistä näytteitä taudin syyn selvittämiseksi.

Jotta tartunta ei leviäisi muihin eläinten pitopaikkoihin, läänineläinlääkäri päättää eläinten siirtorajoituksista ja muista tarvittavista toimista. Jos tilalla todetaan Newcastlen tautia, Ruokavirasto määrää pitopaikan linnut lopetettavaksi, ruhot hävitettäväksi ja tilat desinfioitavaksi. Taudin leviämistä muihin pitopaikkoihin ehkäistään myös perustamalla tartuntapitopaikan ympärille rajoitusvyöhyke, jonka alueella siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen sekä niistä saatavien tuotteiden siirtoja rajoitetaan. Tautia todettaessa selvitetään myös, mistä tartunta on voinut pitopaikkaan tulla, ja mihin muualle se on voinut jo levitä. Tässä yhteydessä voidaan ottaa näytteitä myös muiden pitopaikkojen eläimistä. Tautiepäilyn tai todetun tartunnan takia toteutettavista toimenpiteistä on säädetty eläinterveyssäännöstössä (EU) 2016/429 ja asetuksessa (EU) 2020/687 sekä kansallisessa eläintautilaissa 76/2021. Ruokavirasto tekee säädösten perusteella päätökset tarvittavista toimista.

Jo puhjenneeseen Newcastlen tautiin ei ole hoitoa ja siksi sen varhainen toteaminen, ja leviämisen tehokas estäminen on tärkeää. Hyvä tautisuojaus lintujen pitopaikoissa sekä ulkomaisten maatilavierailujen jälkeisen karenssiajan noudattaminen ennen omiin eläintiloihin menemistä ovat avainasemassa taudin torjunnassa.

Rokottaminen Newcastlen tautia vastaan

Useat EU-maat pyrkivät estämään taudin leviämisen rokottamalla siipikarjaa Newcastlen tautia vastaan. Suomessa ja Ruotsissa siipikarjan rokottaminen on kuitenkin kielletty. Suomelle on myönnetty EU:n sisällä taudista vapaa asema ilman rokotuksia asetuksella (EU) 2021/620. Rokotusvapaan maan aseman ansiosta Suomi voi vaatia, että maahan tuotavaa siipikarjaa ei ole rokotettu ja että se on lähtöisin tautivapaista parvista.

Seuranta

Suomessa tutkitaan vuosittain kaikki siipikarjan emotilat PMV-1-viruksen vasta-aineiden varalta. Lisäksi tutkitaan kaikki Newcastlen taudin oireisiin viittaavat tautiepäilyt tartunnan pois sulkemiseksi.

Esiintyminen Suomessa ja muualla

Newcastlen tauti on yksi vakavimmista siipikarjalla esiintyvistä tarttuvista taudeista ja sitä esiintyy ympäri maailmaa. Newcastlen taudin esiintyminen vaikuttaa merkittävästi siipikarjan ja siitä saatavien tuotteiden kansainväliseen kauppaan. Suomessa on siipikarjalla todettu Newcastlen tautia viimeksi kalkkunoissa vuonna 2004.

Harrastekyyhkysissä todettiin Newcastlen tautia kahdessa lakassa ja eläinhoitolassa syyskuussa 2013, ja sitä ennen kahdessa lakassa toukokuun 2012 aikana. Luonnonvaraisissa kesykyyhkyissä (puluissa) PMV-1-tartuntaa on todettu viimeksi joulukuussa 2021.

Sivu on viimeksi päivitetty 22.6.2022