Eläintuotannon ehdot

Julkaisupäivä: 9. maaliskuuta 2022

Kaikki luomutuotannon ohjeet

Ohje: 819/04.02.00.01/2022

1 Sovellettavat säädökset

  • Eläimistä saataviksi tuotteiksi luetaan liha, syötävät elimet, eläinten (muiden kuin kalojen) suolet, rakot ja vatsat, meijerituotteet, linnunmunat, hunaja, siitepöly ja kittivaha.
  • Metsästämällä tai luonnonvesistä kalastamalla saatuja luonnonvaraisia eläimiä ja kaloja, tai niistä valmistettuja tuotteita ei voi markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina.
  • Sellaiset eläinlajit tai eläinlajiryhmät, joille ei ole perusasetuksessa vahvistettu yksityiskohtaisia tuotantosääntöjä, on mahdollista markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina ainoastaan siinä tapauksessa, että Ruokavirasto on hyväksynyt tuotantoehdot kyseiselle lajille. Tuotantoehtoja voi hakea hyväksyttäväksi rekisteröity yhdistys tai muu yhteisö.

Valvonnasta, valvontajärjestelmästä ja siihen liittyvistä asioista on kerrottu tarkemmin luomutuotannon yhteisissä ohjeissa. Tässä ohjeessa tarkennetaan yleisiä vaatimuksia eläintuotannon osalta.

Nämä tuotantoehdot perustuvat seuraavissa asetuksissa määriteltyihin luonnonmukaisen eläintuotannon säädöksiin:

  • EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2018/848, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 834/2007 kumoamisesta, myöhemmin ’perusasetus’
  • KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2020/464, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2020, tietyistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/848 soveltamissäännöistä siirtymäkausien takautuvaan hyväksymiseen tarvittavien asiakirjojen, luonnonmukaisten tuotteiden tuotannon ja jäsenvaltioiden toimittamien tietojen osalta
  • KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2020/2146, annettu 24 päivänä syyskuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/848 täydentämisestä luonnonmukaista tuotantoa koskevien poikkeuksellisten tuotantosääntöjen osalta
  • KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2021/1691, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2021, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/848 liitteen II muuttamisesta luonnonmukaisen tuotannon toimijoiden kirjanpitovaatimusten osalta
  • KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2021/1165, annettu 15 päivänä heinäkuuta 2021, tiettyjen luonnonmukaisessa tuotannossa käytettävien tuotteiden ja aineiden sallimisesta ja niiden luetteloiden laatimisesta
  • KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2021/2119, annettu 1 päivänä joulukuuta 2021, tiettyjä toimijoilta ja toimijaryhmiltä vaadittavia kirjanpitoasiakirjoja ja ilmoituksia sekä sertifikaattien myöntämiseen käytettäviä teknisiä keinoja koskevista yksityiskohtaisista säännöistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/848 mukaisesti sekä komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/1378 muuttamisesta kolmansien maiden toimijoille, toimijaryhmille ja viejille annettavan sertifikaatin myöntämisen osalta
  • MMM laki 1330/2021
  • MMM asetus 7/2022.

1.1 Asetuksen soveltamisala

Perusasetusta sovelletaan seuraaviin maataloudesta, myös vesiviljelystä ja mehiläishoidosta, peräisin oleviin tuotteisiin kuin ne on lueteltu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) liitteessä I, ja näistä tuotteista peräisin oleviin tuotteisiin, jos niitä:

  • tuotetaan, valmistetaan, merkitään, jaellaan, saatetaan markkinoille, tuodaan unioniin tai viedään unionista tai jos niitä on tarkoitus tuottaa, valmistaa, merkitä, jaella, saattaa markkinoille, tuoda unioniin tai viedä unionista:

a. elävät tai jalostamattomat maataloustuotteet, mukaan lukien siemenet ja muu kasvienlisäysaineisto;
b. elintarvikkeina käytettävät jalostetut maataloustuotteet;
c. rehut.

Tätä asetusta sovelletaan myös tiettyihin muihin läheisesti maatalouteen liittyviin, perusasetuksen liitteessä I lueteltuihin tuotteisiin, kun niitä:

  • tuotetaan, valmistetaan, merkitään, jaellaan, saatetaan markkinoille, tuodaan tai viedään tai joita on tarkoitus tuottaa, valmistaa, merkitä, jaella, saattaa markkinoille, tuoda unioniin tai viedä unionista.

Eläimistä saataviksi tuotteiksi luetaan: liha, syötävät elimet, eläinten (muiden kuin kalojen) suolet, rakot, ja vatsat, meijerituotteet, linnunmunat, hunaja, siitepöly ja kittivaha.

Eläinten tuottamaa lantaa ei katsota eläintuotteiksi.

Luonnonmukaisen lainsäädännön piiriin kuuluvat, 2018/848 Liite I:

  • elintarvikkeena tai rehuna käytettävät hiivat
  • mate, sokerimaissi, viininlehdet, palmunsydämet, humalanversot ja niiden kaltaiset syötävät kasvinosat ja niistä valmistetut tuotteet
  • elintarvike- tai rehukäyttöön tarkoitetut merisuola ja muut suolat
  • kelaamiseen soveltuvat silkkiperhosen toukan kotelokopat
  • luonnonkumit ja hartsit
  • mehiläisvaha
  • eteeriset öljyt
  • luonnonkorkkiset tulpat, muu kuin puristetavara ja ilman minkäänlaisia sideaineita
  • karstaamaton ja kampaamaton puuvilla
  • karstaamaton ja kampaamaton villa
  • raakavuodat ja käsittelemättömät nahat
  • kasvipohjaiset perinteiset kasvirohdostuotteet.

Luonnonvaraisten eläinten metsästyksestä tai kalastuksesta saatavia tuotteita ei katsota luonnonmukaisiksi tuotteiksi eikä niitä voi markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina.

1.2 Eläinlajit

Näissä tuotantoehdoissa annetaan yksityiskohtaiset ehdot siitä, miten nautoja, hevosia, sikoja, lampaita, vuohia ja siipikarjaa (kanat, helmikanat, ankat, kalkkunat, hanhet, myskisorsat ja hybridit sekä myskisorsa-ankat) tulee kasvattaa, jotta niitä tai niistä saatuja tuotteita saisi markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina. Tuotantoehdot ovat vähimmäisvaatimuksia, joita edellä mainittujen eläinlajien kasvattajien on vähintään noudatettava.

Luonnonmukaisen mehiläishoidon tuotantoehdot on julkaistu erillisenä ohjeena.

Lukuun ottamatta vesiviljelyeläimiä, kaneja ja hirvieläimiä (japaninkauris, Cervus nippon; täpläkauris, Dama dama; isokauris, Cervus elaphus ja milu (davidinhirvi), Elaphurus davidianus), muille kuin edellä mainituille eläimille ei ole annettu yksityiskohtaisia tuotantosääntöjä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa 2018/848. Sellaiset eläinlajit tai eläinlajiryhmät, joille ei ole perusasetuksessa vahvistettu yksityiskohtaisia tuotantosääntöjä, on mahdollista markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina ainoastaan siinä tapauksessa, että Ruokavirasto on hyväksynyt tuotantoehdot kyseiselle lajille. Tuotantoehtoja voi hakea hyväksyttäväksi rekisteröity yhdistys tai muu yhteisö. Hakijan on osoitettava, että tuotantoehdot, joille hyväksymistä haetaan, noudattavat perusasetuksessa säädettyjä periaatteita ja vaatimuksia. Hyväksyttyjen tuotantoehtojen valvonta toteutetaan luonnonmukaisen tuotannon muiden eläinlajien valvonnan tavoin.

Hakemuksen käsittely ja tuotannon valvonta ovat maksullista toimintaa.

1.3 Määritelmät

Eläintuotanto

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 2018/848

4) ’ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä’ toimenpiteitä, joita toimijoiden on toteutettava jokaisessa tuotannon, valmistuksen ja jakelun vaiheessa, jotta varmistetaan biologisen monimuotoisuuden säilyminen ja maaperän laatu sekä tuhoojien ja tautien ennaltaehkäisy ja torjunta sekä toimenpiteitä, jotka on toteutettava, jotta vältetään ympäristölle, eläinten terveydelle ja kasvien terveydelle aiheutuvat haittavaikutukset;

5) ’varotoimenpiteillä’ toimenpiteitä, joita toimijoiden on toteutettava jokaisessa tuotannon, valmistuksen ja jakelun vaiheessa, jotta vältetään kontaminaatio tuotteista ja aineista, joiden käyttö ei tämän asetuksen mukaisesti ole sallittua luonnonmukaisessa tuotannossa, ja jotta vältetään luonnonmukaisten ja muiden kuin luonnonmukaisten tuotteiden sekoittuminen;

27) ’kotieläintuotannolla’ kotieläinten tai kesytettyjen maaeläinten, myös hyönteisten, tuotantoa;

28) ’katoksella’ siipikarjasuojan ulkopuolella ulkoilmassa sijaitsevaa ylimääräistä, eristämätöntä katollista osaa, jonka pisimmällä sivulla on yleensä lanka- tai verkkoaita ja jossa on luonnonvaloa ja tarvittaessa keinovaloa, sekä kuivikkeita;

29) ’kananuorikoilla’ enintään 18 viikon ikäisiä Gallus gallus -lajin nuoria eläimiä;

30) ’munijakanoilla’ kulutukseen tarkoitettujen munien tuotantoa varten pidettäviä vähintään 18 viikon ikäisiä Gallus gallus -lajin eläimiä;

31) ’käytettävissä olevalla alalla’ neuvoston direktiivin 1999/74/EY (3) 2 artiklan 2 kohdan d alakohdassa määriteltyä käytettävissä olevaa alaa;

- d) 'käytettävissä olevalla alalla' vähintään 30 senttimetriä leveää aluetta, jonka kaltevuus saa olla enintään 14 prosenttia ja jonka vapaa korkeus on vähintään 45 senttimetriä. Pesäalueita ei lueta mukaan käytettävissä olevaan alaan.

42) ’eläinlääkinnällisellä hoidolla’ kaikenlaista parantavaa tai ehkäisevää hoitoa jonkin tietyn taudin esiintymistä vastaan;

43) ’eläinlääkkeellä’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/82/EY (3) 1 artiklan 2 alakohdassa määriteltyä eläinlääkettä;

- 2. ’Eläinlääkkeellä’: kaikkia aineita tai aineitten yhdistelmiä, jotka on tarkoitettu eläimen sairauden hoitoon tai ehkäisyyn. Kaikki aineet tai aineiden yhdistelmät, jotka voidaan antaa eläimelle sairauden syyn selvittämiseksi taikka elintoimintojen palauttamiseksi, korjaamiseksi tai muuttamiseksi eläimessä, katsotaan myös eläinlääkkeeksi.

46) ’rehulla’ asetuksen (EY) N:o 178/2002 3 artiklan 4 alakohdassa määriteltyä rehua;

- 4) ’rehulla’ mitä tahansa suun kautta tapahtuvaan eläinten ruokintaan tarkoitettua ainetta tai tuotetta, mukaan lukien lisäaineet, riippumatta siitä, onko se jalostettu, osittain jalostettu vai jalostamaton;

47) ’rehuaineilla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 767/2009 (5) 3 artiklan 2 kohdan g alakohdassa määriteltyjä rehuaineita;

- g) ’rehuaineilla’ tarkoitetaan kasvi- tai eläinperäisiä tuotteita, joiden pääasiallinen tarkoitus on täyttää eläinten ravitsemukselliset tarpeet, sellaisenaan, tuoreena tai säilöttynä, ja näiden tuotteiden teollisen tuotannon oheistuotteita sekä orgaanisia ja epäorgaanisia aineita riippumatta siitä, sisältävätkö ne lisäaineita, ja jotka on tarkoitettu eläinten ruokintaan joko sellaisenaan tai prosessoinnin jälkeen taikka rehuseosten valmistukseen tai esiseosten kantaja-aineeksi;

58) ’muuntogeenisellä organismilla’ tai ’GMO:lla’ Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/18/EY (1) 2 artiklan 2 alakohdassa määriteltyä geneettisesti muunnettua organismia, jota ei saada kyseisen direktiivin liitteessä I B luetelluilla geneettisillä muuntamistekniikoilla;

- 2) ’geneettisesti muunnetulla organismilla (GMO)’ ihmistä lukuun ottamatta organismia, jonka perintöainesta on muutettu tavalla, joka ei toteudu luonnossa pariutumisen tuloksena ja/tai luonnollisena rekombinaationa.

59) ’muuntogeenisistä organismeista tuotetulla’ kokonaan tai osittain muuntogeenisistä organismeista johdettua tuotetta, joka ei kuitenkaan sisällä muuntogeenisiä organismeja eikä koostu niistä;

60) ’muuntogeenisten organismien tuottamalla’ tuotetta, joka on johdettu käyttämällä tuotantoprosessin viimeisenä elävänä organismina muuntogeenistä organismia, mutta joka ei kuitenkaan sisällä muuntogeenisiä organismeja eikä koostu niistä tai ole niistä tuotettu; ssa määriteltyjä rehuaineita;

62) ’rehun lisäaineella’ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1831/2003 (3) 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määriteltyä rehun lisäainetta;

- a) ’rehun lisäaineella’ tarkoitetaan aineita, mikro-organismeja tai valmisteita, rehuainetta ja esiseoksia lukuun ottamatta, jotka tarkoituksellisesti lisätään rehuihin tai veteen ja joilla on yksi tai useampi 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista vaikutuksista;

65) ’valmistuksen apuaineilla’ elintarvikkeiden osalta asetuksen (EY) N:o 1333/2008 3 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ja rehun osalta asetuksen (EY) N:o 1831/2003 2 artiklan 2 kohdan h alakohdassa määriteltyjä valmistuksen apuaineita;

- h) ’valmistuksen apuaineilla’ tarkoitetaan aineita, joita ei yksinään käytetä rehuna ja joita käytetään tarkoituksellisesti rehujen tai rehuaineiden jalostuksessa teknologiseen tarkoitukseen käsittelyn tai jalostuksen aikana, mikä voi johtaa tahattomaan mutta teknisesti väistämättömään aineiden tai niiden johdannaisten jäämien esiintymiseen lopputuotteessa, edellyttäen, että nämä jäämät eivät vaikuta haitallisesti eläinten tai ihmisten terveyteen tai ympäristöön ja ettei niillä ole teknologisia vaikutuksia valmiiseen rehuun;

69) ’siipikarjarakennuksella’ siipikarjaparvien pitämiseen tarkoitettua kiinteää tai siirrettävää rakennusta, johon kuuluvat kaikki katoin katetut alueet, myös katos; rakennus voi olla jaettu erillisiin osastoihin, joissa kussakin pidetään yhtä parvea;

75) ’aitauksella’ suljettua tilaa, jossa on eläimiä epäsuotuisia sääoloja vastaan suojaava osa.

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2020/464, siipikarja

  • ’lihasiipikarjalla’ lihantuotantoon tarkoitettua siipikarjaa;
  • ’parvella’ sellaisten lintujen ryhmää, jotka pidetään yhdessä jossakin siipikarjarakennuksen osastossa niin, että ne eivät pääse tekemisiin muiden siipikarjalajien kanssa, ja joilla on omat sisä- ja ulkotilat;
  • ’munintarotuisella kukkopojalla’ munijakanalinjojen urospuolista lihantuotantoon tarkoitettua kananpoikaa;
  • ’syöttökanalla’ lihantuotantoon tarkoitettua Gallus gallus -lajin naarasta, joka teurastetaan aikaisintaan 120 päivän ikäisenä.

1.4 Rehut

Luonnonmukaisesti tuotetuille rehuille, rehuseoksille ja rehuaineille on omat merkintävaatimuksensa. Asetuksen mukaan viittaus luonnonmukaiseen tuotantotapaan voidaan tehdä yksinomaan seuraavilla merkinnöillä:

  • Luomurehussa vähintään 95 % rehun maatalousperäisten ainesosien kuiva-aineesta tulee olla luonnonmukaisesti tuotettua. Enintään 5 % luomurehun kuiva-aineesta voi koostua aineista, jotka on mainittu asetuksen (EU) N:o 2018/848 artiklassa 24 tai asetuksen (EU) N:o 2021/1165 liitteessä III.
  • ”Voidaan käyttää luonnonmukaisessa tuotannossa asetuksen (EU) N:o 2018/848 ja (EU) N:o 2021/1165 mukaisesti” voidaan käyttää rehussa, joka sisältää eri määriä luonnonmukaisesti tuotettuja ja/tai siirtymävaiheessa saatuja ja/tai sellaisia tavanomaisia rehuaineita, jotka on mainittu asetuksen (EU) N:o 2018/848 artiklassa 24 tai asetuksen (EU) N:o 2021/1165 liitteessä III. (HUOM! Luomutuotannossa käytettävässä rehussa ei saa olla samaa rehuainetta luomuna ja tavanomaisena tai siirtymävaiheessa tuotettuna ja tavanomaisena.)

Rehujen osalta on huomioitava, että tavanomaista alkuperää oleville rehuaineille on asetettu eläinlajikohtaiset enimmäisosuudet päivittäisestä ja vuosittaisesta rehuannoksesta.

Rehuaineet tilojen välisessä kaupassa

Tilojen välillä voidaan käydä kauppaa jalostamattomilla kasvinviljelytuotteilla luonnonmukaisen tuotannon valvonnan puitteissa. Jos rehujen koostumusta muutetaan erottamalla niistä joitakin osia, esimerkiksi viljan jyvästä kuoriosaa tai rypsin siemenestä öljyä, vaaditaan rehuun tuoteseloste. Tällaisen rehun kauppaaminen edellyttää rekisteröitymistä rehualan toimijaksi sekä liittymistä luomurehujen valvontajärjestelmään.

Luonnonmukaisessa tuotannossa käytettävien rehujen valmistusta valvoo Ruokaviraston Rehujaosto, josta voi kysyä lisätietoja asiasta. Luonnonmukaisessa tuotannossa käytettävien rehujen maahantuontia valvoo Tulli, josta voi kysyä lisätietoja asiasta.

1.5 Tuotantoyksikkö

Tila voidaan jakaa tuotantoyksiköihin, jotka muodostavat oman kokonaisuutensa tuotantotavan (luonnonmukainen/tavanomainen) perusteella.

Määritelmät

  • ’tila’: kaikkia yhteisesti johdettuja tuotantoyksikköjä elävien tai jalostamattomien maataloustuotteiden, myös vesiviljelystä ja mehiläishoidosta peräisin olevien tuotteiden tai 2018/848 liitteessä I lueteltujen tuotteiden, paitsi eteeristen öljyjen ja hiivojen, tuottamiseksi;
  • ’tuotantoyksikkö’: kaikkea tilan omaisuutta, kuten alkutuotantotiloja, viljelylohkoja, laitumia, ulkojaloittelualueita, eläinsuojia tai niiden osia, mehiläispesiä, kalalammikoita, levien tai vesiviljelyeläinten viljelyrakennelmia ja -paikkoja, kasvatusyksiköitä, rannikolla tai merenpohjassa sijaitsevia kasvatusalueita sekä viljelykasvien, kasvituotteiden, levätuotteiden, eläintuotteiden, raaka-aineiden ja minkä tahansa muun a - c alakohdassa kuvaillun tuotantopanoksen varastointitiloja;
    1. ’luonnonmukainen tuotantoyksikkö’: luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien vaatimusten mukaisesti hoidettua tuotantoyksikköä muulloin kuin 2018/848 10 artiklassa tarkoitetun siirtymävaiheen aikana;
    2. ’siirtymävaiheessa oleva tuotantoyksikkö’: tuotantoyksikkö, jota hoidetaan luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien vaatimusten mukaisesti 2018/848 10 artiklassa tarkoitetun siirtymävaiheen aikana. Se saattaa koostua viljelylohkoista tai muusta omaisuudesta, joiden osalta perusasetuksen 10 artiklassa tarkoitettu siirtymävaihe alkaa eri aikaan;
    3. ’muu kuin luonnonmukainen tuotantoyksikkö’: tuotantoyksikkö, jota ei hoideta luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien vaatimusten mukaisesti;
  • ’toimija’: luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jonka vastuulla on varmistaa, että asetusta 2018/848 noudatetaan jokaisessa kyseisen toimijan valvontaan kuuluvassa tuotannon, valmistuksen ja jakelun vaiheessa;
  • ’viljelijä’: maataloustoimintaa harjoittavaa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö taikka luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden ryhmä riippumatta siitä, millainen ryhmän ja sen jäsenten oikeudellinen asema on kansallisen lainsäädännön nojalla;

Esimerkki

Tila muodostuu kahdesta tuotantoyksiköstä:

  • TILA
    • TAVANOMAINEN TUOTANTOYKSIKKÖ
    • LUONNONMUKAINEN TUOTANTOYKSIKKÖ

Jos tilalla harjoitetaan sekä tavanomaista että luonnonmukaista tuotantotapaa, on tuotantoyksiköt määriteltävä ja kuvattava luomusuunnitelmaan valvontaan ilmoittauduttaessa.

Ruokaviraston vinkit

  • Jos toimijalla on useita eläinten pitopaikkoja, kaukanakin toisistaan, tulee silloinkin muistaa vaatimus eri eläinlajista kasvatettaessa niitä tavanomaisena ja luonnonmukaisesti.
  • Mikäli hankkimasi ja käyttämäsi täydennysrehu sisältää esimerkiksi toisen siirtymävaihevuoden viljaa, voit käyttää toisen siirtymävaihevuoden rehuja yhteensä enintään 25 %. Siirtymävaiherehujen käyttö, katso kappale 6, Ruokinta.

2 Luonnonmukaisen eläintuotannon tavoitteet ja yleisperiaatteet

  • Eläinten kasvatus ilman peltoalaa ei ole luonnonmukaisen tuotannon periaatteiden mukaista.
  • Eläintuotannon ehdot ovat vähimmäisvaatimuksia, joita kasvattajien on vähintään noudatettava.
  • Luonnonmukaista eläintuotantoa ei voi harjoittaa ilman yhteyttä luonnonmukaisessa viljelyksessä olevaan peltoalaan, jonne eläinten tuottama lanta voidaan levittää. Luonnonmukaista eläintuotantoa harjoittavan tuotantoyksikön koko peltoalan tulee olla luonnonmukaisessa tuotannossa tai siirtymässä siihen.
  • Sekä luonnonmukaisesti että tavanomaisesti kasvatettavia eläimiä saa pitää tilalla ainoastaan siinä tapauksessa, että ne ovat eri eläinlajia.

2.1 Luonnonmukaisen tuotannon tavoitteet kasvi- ja eläintuotannossa

  1. ympäristön ja ilmaston suojelun edistäminen;
  2. maaperän pitkän aikavälin viljavuuden säilyttäminen;
  3. runsaan biologisen monimuotoisuuden edistäminen;
  4. myrkyttömän ympäristön merkittävä edistäminen;
  5. eläinten hyvinvointia koskevien korkeiden vaatimusten edistäminen ja erityisesti eläinten lajikohtaisten käyttäytymistarpeiden täyttäminen;
  6. lyhyiden jakelukanavien ja unionin eri alueilta peräisin olevan paikallisen tuotannon suosiminen;
  7. kannustaminen harvinaisten ja alkuperäisten uhanalaisten lajien säilyttämiseen;
  8. myötävaikuttaminen luonnonmukaisen maatalouden tarpeisiin ja tavoitteisiin mukautetun kasvigeenimateriaalin tarjonnan kehittämiseen;
  9. runsaan biologisen monimuotoisuuden edistäminen, erityisesti käyttämällä monimuotoista kasvigeenimateriaalia, kuten luonnonmukaista monimuotoista aineistoa ja luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvia luonnonmukaisia lajikkeita;
  10. luonnonmukaisten kasvinjalostustoimien yhä painokkaampi kehittäminen, jotta edistetään luonnonmukaisen tuotannon alan suotuisia taloudellisia näkymiä.

Luonnonmukaisen eläintuotannon tavoitteena on:

  • tuottaa korkealaatuisia tuotteita huomioiden eläinten hyvinvointi ja lajikohtaiset käyttäytymistarpeet.
  • vastata kuluttajien kysyntään tuotteilla, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle, ihmisten ja kasvien terveydelle tai eläinten terveydelle tai hyvinvoinnille.

Eläintuotanto on tärkeä osa luonnonmukaista maatilakokonaisuutta. Rehukasvien viljely monipuolistaa viljelykiertoa ja vastavuoroisesti eläimet tuottavat eloperäistä lannoitetta maaperälle. Eläinten kasvatus ilman peltoalaa ei ole luonnonmukaisen tuotannon periaatteiden mukaista.

Eläintuotannon ja kasvinviljelyn on muodostettava sellainen alueellisiin olosuhteisiin mukautettu kokonaisuus, jossa toteutuvat kestävän maataloustuotannon periaatteet. Eläinten lukumäärä on suhteutettava käytettävissä olevaan pinta-alaan. Näin vältytään ylilaidunnukselta ja karjanlannan levitys voi tapahtua mahdollisimman vähin ympäristövaikutuksin.

Näissä tuotantoehdoissa on annettu yksityiskohtaiset ehdot siitä, miten nautoja, hevosia, sikoja, lampaita, vuohia ja siipikarjaa (kanat, helmikanat, ankat, kalkkunat, hanhet, myskisorsat  ja hybridit sekä myskisorsa-ankat) tulee kasvattaa, jotta niitä tai niistä saatuja tuotteita voidaan markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina.

Tuotantoehdot ovat vähimmäisvaatimuksia, joita edellä mainittujen eläinlajien kasvattajien on vähintään noudatettava.

2.2 Eläinsuojelulainsäädäntö

Luonnonmukaisessa eläintuotannossa on noudatettava aina eläinsuojelulainsäädäntöä, jollei luonnonmukaista eläintuotantoa koskevissa säädöksissä aseteta toiminnalle tiukempia vaatimuksia. Ajantasainen eläinsuojelulainsäädäntö on luettavissa: https://mmm.fi/lainsaadanto/elaimet-elintarvikkeet-ja-terveys/lainsaadanto/f-rekisteri.

2.3 Muuntogeeniset organismit

Muuntogeenisten organismien (GMO) ja/tai tuotteiden, jotka on tuotettu muuntogeenisistä organismeista tai ovat niiden tuottamia, käyttö luonnonmukaisessa tuotannossa on kielletty.

Poikkeuksena ovat eläinlääkkeet, joita edellä mainittu kielto ei koske.

2.4 Eläintuotannon suhde peltoalaan

Jos luonnonmukaisia kotieläimiä tuottavalla viljelijällä:

  • ei ole maatalousmaata hallinnassaan
  • eikä hän ole tehnyt kirjallista yhteistyösopimusta jonkun viljelijän kanssa luonnonmukaisten tuotantoyksiköiden tai siirtymävaiheen tuotantoyksiköiden käytöstä kyseisiä kotieläimiä varten,

kotieläintuotanto ilman yhteyttä maahan on kielletty.

Näin ollen, luonnonmukaista eläintuotantoa ei voida harjoittaa ilman yhteyttä luonnonmukaisessa viljelyksessä olevaan peltoalaan, jonne eläinten tuottama lanta voidaan levittää. Lanta-asioita käsitellään kappaleessa 11. Luonnonmukaista eläintuotantoa harjoittavan tuotantoyksikön koko peltoalan tulee olla luonnonmukaisessa tuotannossa tai siirtymässä siihen.

2.5 Eläinten kasvatus eri tuotantotavoin

Sekä luonnonmukaisesti että tavanomaisesti kasvatettavia eläimiä saa pitää tilalla ainoastaan siinä tapauksessa, että ne ovat eri eläinlajia. Esimerkki: Tilalla voi olla luomusikoja ja tavanomaisia nautoja. Tilalla ei voi olla luomulypsylehmiä ja tavanomaisia emolehmiä. Mikäli tilalla kasvatetaan eläimiä eri tuotantotavoin, tulee eläintuotanto jakaa luonnonmukaiseen ja tavanomaiseen tuotantoyksikköön.

Tuotantoyksiköt määritellään valvontaan ilmoittauduttaessa. Eri tuotantotavoin kasvatettavia eläimiä on pidettävä erillisissä rakennuksissa tai rakennuksen osissa ja ulkoalueilla. Luonnonmukaisessa tuotannossa käytettävien tuotantopanosten sekä tuotettujen tuotteiden varastojen tulee olla selkeästi erotettu vastaavista tavanomaiseen tuotantoon käytettävistä varastoista.

Tavanomaisesta eläintuotannosta on pidettävä luonnonmukaista tuotantoa vastaavaa kirjanpitoa tilalle hankittujen tuotantopanosten, tilalta luovutettujen maataloustuotteiden ja eläimiä koskevien tietojen osalta. Tämä kirjanpito tarkastetaan luonnonmukaisen tuotannon vuosittaisen tuotantotarkastuksen yhteydessä.

Poikkeus saman eläinlajin kasvattamiseen eri tuotantotavoin

ELY-keskus voi hyväksyä maataloustutkimusta tai -koulutusta harjoittaville tiloille mahdollisuuden kasvattaa samaa eläinlajia rinnakkain eri tuotantotavoin. Luvan edellytykset on kuvattu perusasetuksen 9 artiklassa.

2.6 Tavanomaisesti kasvatettujen eläinten laiduntaminen luomukotieläintilan luonnonmukaisesti hoidetuilla laitumilla

Perusperiaate: Luonnonmukaisesti kasvatetut eläimet on pidettävä luonnonmukaisella laitumella, toisin sanoen luomueläinten käytössä olevien alueiden tulee kuulua luomuvalvontaan.

Tavanomaisesti kasvatettuja eläimiä voidaan laiduntaa luonnonmukaisesti hoidetuilla laitumilla (luonnonmukaisessa yksikössä) seuraavin edellytyksin:

  • eläinten laiduntamisesta pidetään kirjanpitoa, johon merkitään tiedot laiduntaneista eläimistä, laidunalueista ja laidunnusajasta.
  • tavanomaisesti kasvatettuja eläimiä voidaan yhtäjaksoisesti laiduntaa luonnonmukaisesti viljellyillä lohkoilla enintään laidunkauden ajan.
  • eri tuotantotavoista peräisin olevien eläinten tulee laiduntaa aluetta vuorotellen, eli luonnonmukaisesti kasvatettuja eläimiä ei voi laiduntaa alueella samanaikaisesti tavanomaisesti kasvatettujen eläinten kanssa.
  • laidunta käyttävät tavanomaiset eläimet on kasvatettu tilalla, jolle myönnetään ympäristö- tai luonnonhaittakorvausta tai, Ruokaviraston tulkinnan mukaan, tavanomaisesti kasvatettujen eläinten vakiintunut pitopaikka on luomukotieläintilalla laaditun kirjallisen sopimuksen mukaisesti.

Edellä mainittujen ehtojen täyttyessä, luonnonmukaisilla laitumilla laiduntavat tavanomaisesti kasvatetut eläimet voivat olla peräisin myös tilan ulkopuolelta.

Poikkeus koskien erityistä hätätilannetta

Ruokavirasto voi sallia rajallisen ajan ja ainoastaan niin kauan kuin on välttämätöntä, kuitenkin enintään 12 kuukautta, yksittäisille toimijoille mahdollisuuden:

  • laiduntaa luonnonmukaisesti tuotettuja eläimiä tavanomaisilla laitumilla. Lupa voidaan myöntää, jos luonnontapahtumat kuten esimerkiksi tulvat tai myrskyt tuhoavat osittain laidunmaat.

Lupaa tulee hakea Ruokavirastosta Luomuvalvontalomakkeella 9b. Hakemuksen liitteenä on toimitettava seuraavat selvitykset:

  • selvitys laidunalueiden menetyksestä
  • ELY-keskuksen lausunto luonnonkatastrofista
  • kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen vahvistama ilmoitus tapahtuneesta, siihen johtaneista syistä ja arvio vahingon laajuudesta (yksilöidysti lohkot)
  • ruokinta-/laidunnussuunnitelma, josta käy ilmi laidunnus poikkeusta haettavalla ajanjaksolla.

Poikkeuksen myöntäminen edellyttää toimijalta erityisen huolellista kirjanpitoa eläinten laidunnuksesta poikkeuksen aikana. Myönteisen poikkeusluvan voimassaoloaikana luvassa mainitun tavanomaisen laitumen käyttö luomueläimille säilyttää luomueläinten ja niistä saatavien tuotteiden luomustatuksen.

2.7 Luonnonmukaisten eläinten laiduntaminen yhteis- ja siirtolaitumella

Luonnonmukaisesti kasvatettujen eläimien vieminen perinteisille yhteislaitumille samanaikaisesti tavanomaisesti kasvatettujen eläinten kanssa on mahdollista seuraavin edellytyksin:

  • eläinten laiduntamisesta pidetään kirjanpitoa, johon merkitään tiedot laiduntaneista eläimistä, laidunalueista ja laidunnusajasta.
  • yhteislaitumena käytettävää laidunaluetta ei ole käsitelty vähintään kolmeen vuoteen tuotteilla, joita ei sallita luonnonmukaisessa tuotannossa (esimerkiksi maatalousviranomaisen lausunto).
    yhteislaidunta käyttävät tavanomaiset eläimet on kasvatettu tilalla, jolle myönnetään ympäristö- tai luonnonhaittakorvausta.
  • luonnonmukaisista eläimistä tämän laitumen käytön aikana saatuja eläintuotteita, jotka on tuotettu sinä aikana, jona kyseiset eläimet ovat laiduntaneet yhteislaitumella, ei pidetä luonnonmukaisina tuotteina, jollei voida todistaa, että kyseisiä eläimiä on pidetty riittävän erillään tavanomaisista eläimistä;
  • luonnonmukaisesti kasvatetut eläimet pystytään selkeästi erottamaan muista laitumella olevista eläimistä (selkeä merkintäsysteemi).

Ruokaviraston vinkit

  • Tuotantoehdot ovat vähimmäisvaatimuksia, jotka tuotannon tulee täyttää.
  • Tuotantoehtoja tulee noudattaa aina. Jos eläinten lukumäärä kasvaa, varmista, että tuotantotilojen tilat, mukaan lukien ulkotarhat, täyttävät tuotantoehdot kasvaneelle eläinmäärälle.
  • Jos toimijalla on useita eläinten pitopaikkoja, kaukanakin toisistaan, tulee silloinkin muistaa vaatimus eri eläinlajista kasvatettaessa niitä tavanomaisena tai luonnonmukaisesti.

3 Ilmoittautuminen eläintuotannon valvontaan

  • Eläintenhoitosuunnitelma on osa luomusuunnitelmaa ja on toimijan laatima kirjallinen selvitys tilan käytännön eläintenhoidosta. Toimija selvittää suunnitelmassa kaikki luomueläintuotannon tuotantoehtoja koskevat käytännön toimet.
  • Ensimmäisen tuotantotarkastuksen jälkeen toimijan tilalla tehdään fyysinen eli paikan päällä tehtävä tuotantotarkastus vähintään kerran vuodessa.
  • Lisäksi vuosittain osalle eläintuotannon valvontaan kuuluvista toimijoista tehdään toinen tarkastus, joka voi olla ennalta ilmoittamaton ja jonka ajoittuminen perustuu toiminnan luonteen ja riskinarvioinnin kannalta kriittiseen ajankohtaan.

3.1. Ilmoittautuminen valvontaan

Ennen valvontaan ilmoittautumista toimijan tulee perehtyä huolella luonnonmukaisen eläintuotannon tuotantoehtoihin ja valmistella ilmoittautumiseen vaadittavat ilmoittautumislomake ja liitteet. Tämän lisäksi toimijan tulee arvioida eläintuotantoon ja tuotannon eri vaiheisiin liittyvät mahdolliset riskit, miten ne olisivat vältettävissä ja toiminta tapauksessa, kun toimija epäilee tapahtuneen tuotantoehtojen mahdollisen noudattamatta jättämisen. Mikäli käytettävissä on tuotantosuunnalle laadittu hyvän käytännön tai muu ohje, on siihen tutustuminen hyödyllistä.

Eläintuotannon osalta valvontaan ilmoittaudutaan täydennyslomakkeelle 1d.

ELY-keskukseen ilmoittautumisen yhteydessä toimitettavat liitteet ovat:

  1. pohjapiirros tuotantorakennuksista mittoineen (eläintiheyslaskelmissa tulee huomioida eläinlajikohtaiset laskentaperusteet ja määritelmät eläinlajikohtaisesta käytettävissä varsinaisesti oleva tilasta, katso 9.2, 9.3 ja 9.4), joiden yhteyteen kuvataan myös lantalat
  2. pohjapiirros ulkotarhoista ja – jaloittelualueista, piirroksesta tulee ilmetä ulkotarhojen ja –jaloittelualueiden koot, pohjarakenteet, jätevesien käsittelyratkaisut sekä etäisyydet valtaojiin tai vesistöihin
  3. selvitys sellaisista laitumista, jotka eivät ole osa viljelykiertosuunnitelmaa
  4. mikäli tila sijaitsee pohjavesialueella, tulee tämä ilmetä pohjapiirroksista
  5. ylimääräisen lannan levitystä koskeva kirjallinen sopimus toisen/toisten luomuvalvontaan kuuluvan tilan tai yrityksen kanssa
  6. eläintenhoitosuunnitelma, sisältäen suunnitelman riskienhallinnasta ja toiminnasta tapauksessa, kun toimija epäilee tapahtuneen tuotantoehtojen mahdollisen noudattamatta jättämisen

Tuotantorakennuksen pohjapiirros

Pohjapiirrokseksi käy toimijan piirtämä selkeä kuvaus eläinsuojasta ja eläinten käytössä olevista sisä- ja ulkotiloista mittoineen. Piirroksesta tulee ilmetä rakennukselle asetetut vaatimukset, kuten esimerkiksi karsinoiden ja muiden eläinten varsinaisesti käytössä olevien tilojen neliömetrimäärät, kiinteän lattian osuus ja ikkunapinta-ala. Näiden lisäksi piirrosta täydennetään yllä 1. - 4. luetelmakohdassa mainituilla tiedoilla. Katso: Eläinsuojat, 9.2, 9.3 ja 9.4.

Eläintenhoitosuunnitelma

Eläintenhoitosuunnitelma on osa luomusuunnitelmaa ja on toimijan laatima kirjallinen selvitys tilan käytännön eläintenhoidosta. Toimijan tulee selvittää suunnitelmassaan kaikki luomutuotantoehtoja koskevat käytännön menettelyt muun muassa eläinten alkuperän, ruokinnan ml. rehujen hankinta, lisääntymisen, hoidon, eläimille tehtävien toimenpiteiden, laidunnuksen ja ulkoiluttamisen suhteen. Toimijan tulee myös arvioida eläintuotantoon mahdollisesti liittyvät riskit, mm. tuotantopanosten hankinta ja hankittavien tuotantopanosten luomuisuuden varmistaminen. Eläintenhoitosuunnitelmassa tulee olla kuvaus toiminnasta tapauksessa, kun toimija epäilee tapahtuneen tuotantoehtojen mahdollisen noudattamatta jättämisen. Eläintenhoitosuunnitelma tulee päivittää aina, kun toiminnassa tapahtuu muutoksia.

Alla olevaa luetteloa voidaan käyttää ohjeellisena listana eläinten luomusuunnitelmaa laadittaessa. Luetteloa tulee täydentää toiminnan kuvauksella ja yksityiskohdilla, jotka kuvaavat toimijan luomueläintuotantoa.

  1. Eläinten alkuperä
    • Tilalla olevat eläimet aloitettaessa luonnonmukaista eläintuotantoa: eläinlaji, käyttötarkoitus, lukumäärä, rotu, siirtymävaiheen kesto
    • Suunnitelma uudistuksesta: lukumäärä, käyttötarkoitus, eläinten ikä, uudistusmenetelmä
    • Luonnonmukaisesti kasvatettujen eläinten saatavuus, luomueläinrekisterin hyödyntäminen eläinten hankinnassa
    • Eläinten hankintaan mahdollisesti tarvittavat luvat
  2. Eläinten ruokinta
    • Pääasialliset rehut (karkearehut, väkirehut), täydennysrehut, kivennäisrehut, vitamiinirehut
    • Rehujen alkuperä (itse tuotetut/ostetut)
    • Rehut yhteistyötiloilta, yhteistoiminnan varmistaminen, rehujen saanti poikkeustilanteissa, varautuminen
    • Luonnonmukaisten, tavanomaisesti tuotettujen ja siirtymävaiherehujen käyttö
    • Valkuaisrehujen ja/tai väkirehujen saatavuuden varmistaminen, käytön rajoitukset, mahdolliset luvat
    • Karkearehu: rehulaji ja sen osuudet (ruokintasuunnitelma), karkearehuosuuden alentaminen ensimmäisten lypsykuukausien aikana
    • Rehunkulutusseuranta eläinryhmittäin toimintaan parhaiten soveltuvalla jaottelulla, esimerkiksi lypsylehmät-ummessa olevat lehmät-hiehot-vasikat, emolehmät-hiehot-sonnit-vasikat, uuhet-karitsat, kutut-kilit, emakot-joutilaat-karjut-lihasiat, munivat kanat-kananuorikot
    • Rehun lisäaineet
    • Säilörehun valmistus, tilalla käytettävät sallitut lisäaineet
    • Ulkopuolisen rehusekoittajan käyttö, puhdistusajot
    • Nuorten eläinten ruokinta, juotto, mahdolliset hätätilanteet
    • Eläinten laidunnus; mahdollinen lisäruokinta laitumelle
  3. Eläinten terveys
    • Eläinten rokottaminen ja loiskäsittelyt
    • Lääkekirjanpidon pitäminen, lääkkeiden varoaika
    • Mahdollinen terveydenhuoltosopimus
    • Eläinten hyvän terveystilanteen varmistamiseksi tehdyt toimenpiteet
  4. Käytännöt eläinten hoidossa
    • Eläimille suoritettavat toimenpiteet, tarvittavat luvat
    • Kytkeminen: parsinavetta ja tarvittava lupa, muut tilanteet, kytkettävät naudat, olosuhteet
    • Nuorten eläinten alkukasvatus
    • Eläinten pitäminen yksittäiskarsinoissa: mitkä eläimet, miksi ja missä tuotannon vaiheessa, olosuhteet
    • Eläinten ryhmäkasvatus: mitkä eläimet ja missä tuotannon vaiheessa
    • Hyönteisten (kärpäset, paarmat, hyttyset, mäkärät) torjunta eläimistä
  5. Eläinsuojat
    • Pitopaikkatunnukset
    • Mikäli harkinnassa, suunnitelma mahdollisesta laajennuksesta (mm. uudet tuotantotilat, ulkoilu- ja laidunalueet, varastot)
    • Olosuhteet: lämpötila ja kosteus, arvio ilmanvaihdon toimivuudesta, valaistus
    • Ikkunoiden tai muun valoa läpäisevän materiaalin pinta-ala suhteessa lattian pinta-alaan (huom! kerroslattiakanalat)
    • Lattioiden kunto
    • Kiinteän lattian osuus lattiapinta-alan vähimmäisvaatimuksesta
    • Eläinten käytössä olevat pinta-alat
    • Eläinten makuualueet: riittävyys, rakenne, kuivikkeet
    • Siipikarjarakennuksissa: pesät, orret, istumatasot, kulkuluukut, katos (jos on), eläinten määrä kussakin rakennuksessa, ulkotarhojen hoitosuunnitelma, tarhojen ’ulottuvuus’, lihasiipikarjarakennusten kokonaiskäyttöpinta-ala
    • Rakennuksen rakentamisvuosi, mahdolliset muutostyöt
    • Jyrsijöiden / kärpästen torjunta eläinsuojissa
  6. Eläinten ulkoilu
    • Yhtäjaksoinen laidunkausi, onko käytössä pidennetty laidunkausi
    • Ulkotarhat, ulkojaloittelualueet ja niiden kunto
    • Mitkä eläimet ulkoilevat, missä ja milloin? Mahdolliset poikkeukset ulkoiluun/laidunnukseen.
    • Vesilintujen uintimahdollisuus
    • Siipikarjatarhojen tyhjillään pito
    • Käytettävissä olevat pinta-alat
  7. Eläinsuojien puhdistus
    • Lypsylaitteiden pesuun ja puhdistukseen käytettävät aineet
    • Eläinsuojien pesuun ja puhdistukseen käytettävät aineet
  8. Muuta huomioitavaa
    • Varastokirjanpidon, myös muilta tiloilta saapuneiden rehujen osalta, huolellinen kuvaus
    • Tilalle tulevien tuotantopanosten vastaanottotarkastusten kuvaus
    • Tuotteiden takaisinveto ja toiminta, mikäli on tapahtunut poikkeama tuotantoehdoista
    • Toiminnan riskien arviointi
    • Tilalla olevat tavanomaiset eläimet, niiden rehut, ulkoilu/laidunnus, tuotantotilat
    • Lannan, virtsan ja karjatalouden jätevesien varastointi sekä levityssuunnitelma.

Yllä mainitut piirrokset ja suunnitelmat liitetään Kasvintuotannon tuotantoehdot -julkaisun yhteydessä kuvattuun luomusuunnitelmaan. Näin ne toimivat jatkossa koko tilan toimintaa kuvaavana tietopakettina.

3.2 Eläintuotannon luvat

Valvontaan ilmoittauduttaessa ELY-keskuksesta haettavat luvat

Perusasetuksen mukaan tulee toimijan hakea tiettyjen toimintojen harjoittamiseen lupa. Lupia haetaan ELY–keskuksesta tai Ruokavirastosta Ruokaviraston internetsivuilta (www.ruokavirasto.fi) saatavalla lomakkeella (luomuvalvontalomake 9b).

Seuraavat lupahakemukset jätetään ilmoittauduttaessa valvontaan. Lupahakemus voidaan jättää valvontaan ilmoittautumisen jälkeenkin, mutta ensisijaisesti ELY-keskus käsittelee oheiset luvat valvontaan ilmoittautumisen yhteydessä:

  • sikojen ja siipikarjan laidunten ja ulkojaloittelualueiden siirtymävaiheen lyhentäminen (kohta 4.1); luvan kesto, kertaluonteinen
  • nautojen kytkettyinä pitäminen parsinavetassa (kohta 9.3, poikkeukset koskien kytkemistä, b); luvan kesto, toistaiseksi voimassa oleva niin kauan kuin tuotantoehdot kytkettynä pitämisen osalta täyttyvät.

Muut luvat

Ely-keskuksesta haettavat luvat, myönnetään määräajoiksi

  • karjan tai lauman (nauta, hevonen, lammas, vuohi, sika) perustaminen ensimmäistä kertaa (kohta 5.3.2 a); luvan kesto, puoli vuotta
  • poikimattomien naaraspuolisten jalostuseläinten hankinta tavanomaisesta tuotannosta, enintään 10 % (nauta, hevonen), enintään 20 % (sika, lammas, vuohi) ja täysikasvuisten urospuolisten jalostuseläinten hankinta (kohta 5.3.2 b ja c); luvan kesto, yksi vuosi
  • poikimattomien naaraspuolisten jalostuseläinten hankinta tavanomaisesta tuotannosta, enintään 40 % (kohta 5.3.2 d); luvan kesto, yksi vuosi
  • tavanomaisesti kasvatettujen untuvikkojen hankinta perustettaessa parvea ensimmäistä kertaa, sitä uudistettaessa tai uudelleen perustettaessa (kohta 5.4); luvan kesto, yksi vuosi
  • eläimille suoritettavat toimenpiteet: nupouttaminen ja/tai sarvien poistaminen (kohta 8.2); toistaiseksi voimassa oleva toimijakohtainen lupa niin kauan kuin perusteet toimenpiteelle eivät muutu. Luvan myöntämisperusteet ja eläimet, joille toimenpiteet tehty, varmennetaan vuosittaisen tuotantotarkastuksen yhteydessä.

Ruokavirastosta haettavat luvat, myönnetään määräajoiksi

  • tavanomaisen valkuaisrehun käyttö enintään 35 kiloa painaville porsaille ja nuorelle siipikarjalle (kohta 6.9); luvan kesto, enintään yksi vuosi
  • tavanomaisesti tuotetun rehun käyttö poikkeusolosuhteissa (kohta 6.9); luvan kesto, enintään vuosi
  • karkearehuvaatimuksen (vähintään 60 %) pienentäminen naudoilla, lampailla, vuohilla ja hevosilla poikkeusolosuhteissa (kohta 6.9); luvan kesto, enintään vuosi
  • luonnonmukaisten eläinten laiduntaminen tavanomaisilla laitumilla, poikkeaminen rakennusten eläintiheydessä sekä sisä- ja ulkotilojen vähimmäispinta-aloissa poikkeusolosuhteissa (kohta 2.6 ja 9.1); luvan kesto, enintään vuosi
  • tavanomaisten eläinten hankkiminen luonnonmukaiseen tuotantoon poikkeuksellisen kuolleisuuden seurauksena (kohta 5.5); luvan kesto, enintään vuosi.

Luomumehiläistuotantoa koskevat, Ruokavirastosta poikkeusolosuhteissa haettavat luvat, on kuvattu mehiläistuotannon tuotantoehdoissa.

Laaja-alaisessa hätätilanteessa Ruokavirasto tekee koko Suomea koskevan tai alueellisesti rajatun päätöksen. Toimijakohtainen lupa tarvitaan kuitenkin aina. Laaja-alaisen hätätilanteen olemassaolosta tiedotetaan.

3.3. Eläintuotannon ensimmäinen tuotantotarkastus

Eläintuotannon ensimmäinen tuotantotarkastus eli niin sanottu ’alkutarkastus’ tehdään mahdollisimman pian valvontaan ilmoittautumisen jälkeen ja siinä tarkastetaan seuraavat asiat:

  • eläinten kasvatuksessa käytettävät rakennukset ja laitteet
  • tuotantopanosten ja tuotteiden varastointiin käytettävät tilat
  • laidunalueet ja laidunnussuunnitelma, ulkotarhat ja -jaloittelualueet, sekä muut eläinten käytössä tai rehuntuotannossa olevat alueet, jotka eivät kuulu kasvintuotannon valvontaan (esim. luonnonlaitumet)
  • lannan, virtsan ja karjatalouden jätevesien varastointi
  • lannan, virtsan ja karjatalouden jätevesien levityssuunnitelma
  • eläintenhoitosuunnitelma ja toiminnan riskienarviointi
  • muistiinpanovelvoitteen täyttämiseen vaadittava materiaali
  • mahdolliset yhteistyö-, alihankinta- ja vuokrasopimukset
  • mahdolliset suunnitelmat tuotteiden suoramarkkinoinnista.

Luonnonmukaista ja tavanomaista eläintuotantoa (eläinten tulee olla eri eläinlajia!) rinnakkain harjoittavan toimijan tulee kuvata luonnonmukaiseen ja tavanomaiseen tuotantoon käytettävät viljelyalat, eläimet, rakennukset, varastotilat ja ulkoilualueet siten, että ne ovat selkeästi eroteltavissa omiksi yksiköikseen. Kuvaus tehdään luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelmaosioon. Jos tilalla on sekä luonnonmukaista että tavanomaista eläintuotantoa, on tavanomaisesta eläintuotannosta pidettävä vastaavia muistiinpanoja kuin luonnonmukaisessa eläintuotannossa tilalle hankittujen tuotantopanosten, tilalta luovutettujen maataloustuotteiden ja eläimiä koskevien tietojen osalta. Nämä muistiinpanot tarkastetaan luonnonmukaisen tuotannon vuosittaisen tuotantotarkastuksen yhteydessä.

Mikäli tilalla tapahtuu eläintuotteiden jatkojalostusta, toimijan tulee ilmoittautua Ruokaviraston luomuelintarvikkeiden valmistustoiminnan valvontaan.

3.4 Eläintuotannon vuosittainen tuotantotarkastus

Ensimmäisen tuotantotarkastuksen jälkeen toimijan tilalla tehdään fyysinen eli paikan päällä tehtävä tuotantotarkastus vähintään kerran vuodessa. Lisäksi vuosittain osalle eläintuotannon valvontaan kuuluvista toimijoista tehdään toinen tarkastus, joka voi olla ennalta ilmoittamaton ja jonka ajoittuminen perustuu toiminnan luonteeseen ja riskinarvioinnin kannalta kriittiseen ajankohtaan.

Luonnonmukaisen eläintuotannon vuosittaisessa tuotantotarkastuksessa käydään läpi:

  • tuotevirtakirjanpito (muistiinpanot tilalle hankituista aineista ja tilalta luovutetuista tuotteista)
  • yhden tuotteen jäljitettävyys ja tase
  • muistiinpanot eläimiä koskevista tiedoista, mm. ulkoilu ja laidunnus, suoritetut toimenpiteet
  • luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelman ajantasaisuus ja mahdollinen päivitystarve
  • eläintuotannon luvat, mikäli toiminta niitä edellyttää
  • muistiinpanot ruokinnasta
  • lääkekirjanpito
  • eläinmäärät; ostot ja myynnit
  • eläinten olosuhteet
  • ensimmäisen tuotantotarkastuksen jälkeen tapahtuneet muutokset tilan olosuhteissa, esimerkiksi rakennuksissa tai ulkotiloissa.

3.5 Toimijan muistiinpanovelvollisuus

Valvontaan ilmoittautuessaan toimija sitoutuu pitämään tilallaan muistiinpanoja. Kirjanpitoon sisällytetyt tiedot on tarvittaessa voitava osoittaa oikeiksi asianmukaisilla tositteilla. Muistiinpanojen 1. ja 2. kohta muodostavat yksikön tuotevirtakirjanpidon, josta on laadittava yhteenvetona taselaskelma vähintään kalenterivuosittain.

Tapahtumat tulee kirjata muistiinpanoihin viivytyksettä. Lääkekirjanpitoon ja varastoissa oleviin varastokirjoihin tapahtumat tulee merkitä välittömästi. Kuluttajalle tapahtuvan suoramyynnin määristä muistiinpanot on tehtävä päivittäin.

Muistiinpanot tulee tehdä seuraavista asioista:

  1. Tilalle hankitut tuotantopanokset (rehut, mukaan lukien kivennäiset ja vitamiinit, täydennysrehut, lannoitteet, maanparannusaineet, torjunta-aineet sekä eläintuotannossa käytettävät desinfiointi- ja pesuaineet):
    • hankittujen aineiden nimi, määrä, alkuperä ja käyttö.
    • puhdistus- ja desinfiointiaineet: tuotteen nimi, käyttöpäivä/-päivät, tehoaineet ja käyttöpaikka
  2. Tilalta luovutetut maataloustuotteet
    • luovutettujen tuotteiden määrä ja vastaanottaja
    • kuluttajalle tapahtuvan suoramyynnin määristä muistiinpanot on tehtävä päivittäin
  3. Eläimiä koskevat tiedot
    • eläimen tai ryhmän tunnistenumero
    • eläimen syntymäaika
    • tilalle hankitut eläimet: myyjä, saapumispäivämäärä, siirtymävaiheen kesto, suoritetut eläinlääkinnälliset toimenpiteet, eläinten hankintaan mahdollisesti tarvittava lupa (mikäli tarvitaan)
    • tilalta luovutetut eläimet: lukumäärä, tunnistetiedot, ikä (syntymäaika), ostaja, lähtöpäivämäärä ja määräpaikka, teuraseläinten osalta elopaino (voidaan ilmoittaa myös erästä saatuina lihakiloina)
    • kuolleet eläimet: päivämäärä ja arvioitu kuolinsyy
    • eläimille suoritetut toimenpiteet ja lupapäätös (nupoutus, sarvien poisto)
  4. Ruokinta
    • ostetut ja vaihdetut rehut; lajit, määrät ja tuotantovaihe (tavanomainen, SV2, luomu)
    • tilalla tuotetut rehut; lajit ja määrät (tavanomainen, SV1, SV2, luomu)
    • eläinten kuluttamat rehut: käytetty rehu, nimi ja sen tyyppi (luonnonmukainen, oma SV1, oma SV2, ostettu SV2, tavanomainen), eri rehuaineiden osuus annoksissa
    • eläinten ulkoilu- ja laidunnuspäivät, ml. mahdolliset poikkeukset laidunnukseen/ulkoiluun (yksilö-/ryhmäkohtaisesti)
    • mahdolliset luvat
  5. Lääkekirjanpito
    • lääkkeiden valvottu säilytyspaikka
    • tilalle eläinlääkärin määräyksestä ostetut lääkkeet
    • eläimille käytetyt lääkkeet: eläin/eläinryhmä, sairaus, hoitopäivä, hoitoaika, hoitokerta, lääkevalmiste tai -aine, lääkkeen käyttöaihe ja annostus, eläinlääkärin reseptit, kirjallinen selvitys lääkkeen luovutuksesta, reseptivapaiden lääkkeiden kuitit ja luonnonmukaisen tuotannon varoaika.

Lääkekirjanpidon tulee olla tilalla tarkastushetkellä todettavissa. Hoidetut eläimet tai eläinryhmät on oltava selkeästi tunnistettavissa varoajan aikana.

Mikäli eläimiä ei ole lääkitty, tulee siitä olla merkintä lääkekirjanpidossa.

Ruokaviraston vinkit

  • Kun pohdit luomukotieläintuotantoon ilmoittautumista, varaa suunnittelulle aikaa.
  • Ota yhteys hyvissä ajoin ELY-keskuksen luomuvastaavaan ja tarvittaessa luomuneuvojaan. Pohdi, mikä vaihe tuotannossasi tulee mahdollisesti eniten aiheuttamaan haasteita ja miten se olisi ratkaistavissa. Esimerkki: eri ikäisten ja eri sukupuolta olevien eläinten laidunnus, siipikarjan ulkoilu, rehujen ja kuivikkeiden riittävyys. Luomueläintuotannossa eläimille sallittujen täydennysrehujen valikoima on suppeampi kuin tavanomaisessa tuotannossa, mikä kannattaa huomioida ruokinnan suunnittelussa. Pohdi myös, missä tuotannon vaiheessa mahdolliset riskitekijät esiintyvät.
  • Seuraa tuotantoehtoihin tulevia mahdollisia muutoksia www.ruokavirasto.fi -sivustolta. Muutokset kerrotaan myös viljelijäkirjeessä.
  • Mikäli tarvitset eläintuotannossa poikkeuslupaa/-lupia, toimita se ELY-keskukseen tai Ruokavirastoon hyvissä ajoin ennen kuin poikkeuksen soveltaminen alkaa.
  • Selkeä, ajantasainen kirjanpito lyhentää tarkastukseen käytettävää aikaa.
  • Tarkastus voi olla myös ennalta ilmoittamaton.
  • Kun pohdit muutoksia toiminnassasi, ole hyvissä ajoin yhteydessä alueesi luomutuotantoa valvovaan viranomaiseen.

4 Siirtymävaihe luonnonmukaiseen tuotantoon

  • Eläintuotantoon tarkoitetuilla mailla noudatetaan kasvintuotannon ehtojen mukaisia siirtymäsäädöksiä. Lohkokohtaisten siirtymävaiheiden jälkeen tuotantoyksikön koko viljelyalan tulee olla luonnonmukaisella tuotantotavalla viljeltyä.
  • Tavanomaisesta tuotannosta ei ole mahdollista hankkia eläimiä lihantuotantoon (esim. siat, naudat, lampaat, vuohet, hevoset).
  • Eläinten siirtymävaiheet ovat vähimmäisaikoja, jona aikana eläimiä on kasvatettava luonnonmukaisesti, ennen kuin eläimiä tai eläintuotteita voidaan markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina.
  • Siirtymävaiheen pituus määräytyy eläinlajin ja käyttötavan mukaisesti.
  • Siirtymävaiheen aikana eläinperäiset rehut, eläimet sekä niistä saatavat ihmisravinnoksi ja eläinten rehuksi käytettävät tuotteet tulee markkinoida tavanomaisesti tuotettuina.
  • Mikäli siirtyminen aloitetaan rehuntuotantoon käytettävien peltojen ja eläinten osalta samanaikaisesti, voidaan siirtymävaiheen kokonaispituutta koko yksikön tuotannon osalta lyhentää 24 kuukauteen. Tämä antaa mahdollisuuden poiketa siirtymävaiheen aikana luonnonmukaisen eläintuotannon ruokintavaatimuksista. Muiden tuotanto-olosuhdevaatimusten tulee kuitenkin täyttyä siirtymävaihetta aloitettaessa.

4.1 Eläintuotantoon tarkoitetut maat

Eläintuotantoon tarkoitetuilla mailla noudatetaan kasvintuotannon ehtojen mukaisia siirtymäsäädöksiä. Siirtymävaiheen sääntöjä sovelletaan tuotantoyksikön koko rehunviljelyalaan. Siirtymävaiheen suunnitelmaa laadittaessa tulee huomioida, että lohkokohtaisten siirtymävaiheiden jälkeen tuotantoyksikön koko viljelyalan tulee olla luonnonmukaisella tuotantotavalla viljeltyä. Siirtymävaihe- ja viljelytapavaatimus koskee myös sellaisia alueita, jotka eivät ole osana viljelykiertosuunnitelmaa (eli viljelykierron ulkopuoliset alueet), mutta joilta eläimet saavat rehua, esimerkiksi luonnon- ja metsälaitumet sekä suojavyöhykkeet.

Siirtymävaiheen lyhentäminen sikojen tai siipikarjan käytössä olevan maan osalta

Edellä mainitusta poiketen sikojen tai siipikarjan käytössä olevilla laitumilla ja ulkojaloittelualueilla siirtymävaiheen kesto voidaan lyhentää yhteen vuoteen. Lupa siirtymävaiheen lyhennykseen haetaan ELY-keskuksesta. Hakemuksessa tulee ilmoittaa: eläinlaji, eläinten määrä, maatalousviranomaisen lausunto perusteluineen ja mikäli tiedossa, peruslohkotunnus.

Kiinteä- ja tiivispohjaisilta tai muilta ulkotarhoilta tai -jaloittelualueilta, joiden maaperästä eläin ei pysty hankkimaan ravintoa, ei vaadita siirtymävaiheen noudattamista.

4.2 Eläimet ja eläintuotteet

Eläinten hankinnalle asetetut rajoitukset ja näin ollen siirtymävaihesäädökset eivät koske luonnonmukaista alkuperää olevia eläimiä. Luonnonmukaista alkuperää olevien eläinten osalta joudutaan kuitenkin noudattamaan siirtymävaihetta, mikäli ne joudutaan palauttamaan takaisin siirtymävaiheeseen (esimerkiksi lääkinnällisten hoitokertojen ylittyessä tai seuraamuksena tuotantoehtojen rikkomustapauksissa).

Toimijan hankkiessa eläimiä tavanomaisesta tuotannosta, on näiden eläinten kohdalla noudatettava alla määriteltyjä siirtymävaiheita. Tavanomaisesta tuotannosta ei ole mahdollista hankkia eläimiä lihantuotantoon (esim. siat, naudat, hevoset, lampaat, vuohet). Siirtymävaiheet ovat vähimmäisaikoja, joiden ajan eläimiä on kasvatettava luonnonmukaisesti, ennen kuin eläimiä tai eläintuotteita voidaan markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina.

Siirtymävaiheen pituus määräytyy eläinlajin ja käyttötavan mukaisesti:

  • lihantuotantoon käytettävät nauta- ja hevoseläimet 12 kuukautta ja joka tapauksessa vähintään 3/4 niiden eliniästä
  • lampaat ja vuohet 6 kuukautta
  • siat 6 kuukautta
  • maidontuotantoon käytettävät eläimet 6 kuukautta *
  • lihantuotantoon käytettävä siipikarja, joka on tuotu tilalle alle kolmen vuorokauden ikäisenä, 10 viikkoa **
  • Pekingin ankka, joka on tuotu tilalle alle kolmen vuorokauden ikäisenä, 7 viikkoa;
  • munantuotantoon käytettävä siipikarja, joka on tuotu tilalle alle kolmen vuorokauden ikäisenä, 6 viikkoa*

* Siirtymävaiheen pituudet eläimistä saataville tuotteille, maidolle ja munille
** Lihasiipikarjan kohdalla on huomioitava lajikohtaiset vähimmäisteurasiät, ennen siipikarjanlihan myymistä luonnonmukaisesti tuotettuna (Kappale 8.4).

(Ruokaviraston tulkinnan mukaan luomuvalvontaan ilmoittautumisen jälkeen syntyneet eläimet voidaan katsoa alkuperältään luonnonmukaisesti kasvatetuiksi, vaikka ne olisivat vielä siirtymävaiheessa olevien emojen jälkeläisiä).

4.3 Eläinperäisten siirtymävaihetuotteiden markkinointi

Siirtymävaiheen aikana eläinperäiset rehut, eläimet sekä niistä saatavat ihmisravinnoksi ja eläinten rehuksi käytettävät tuotteet tulee markkinoida tavanomaisesti tuotettuina. Edellä mainittuja tuotteita ei siis voi markkinoida siirtymävaiheeseen viittaavin merkinnöin.

Tilalla tuotettua siirtymävaiheessa olevaa eläinperäistä tuotetta, jota käytetään tilan omien eläinten ravinnoksi, voidaan pitää siirtymävaiherehuna. Esimerkiksi juotettaessa siirtymävaiheessa olevan lehmän maitoa vasikoille, voidaan maito katsoa vasikoiden rehuna siirtymävaiherehuksi (SV2-rehuksi).

4.4 Kasvi- ja eläintuotannon samanaikainen siirtäminen

Mikäli luonnonmukaiseen tuotantoon siirtyminen aloitetaan rehuntuotantoon käytettävien peltojen, laidunten ja eläinten osalta samanaikaisesti, voidaan siirtymävaiheen kokonaispituutta koko yksikön tuotannon osalta lyhentää 24 kuukauteen. Siirtymäaikaa koskevaa poikkeusta sovelletaan ainoastaan yksikössä siirtymisen aloittamisvaiheessa olleisiin peltoihin, laitumiin, eläimiin ja eläimille syntyneisiin jälkeläisiin. Poikkeuksen hyödyntäminen edellyttää vähintään 60 % rehuomavaraisuutta. Tämä prosenttiosuus nousee 70 prosenttiin 1.1.2024.

Kasvi- ja eläintuotannon samanaikainen siirtäminen antaa mahdollisuuden poiketa siirtymävaiheen aikana luonnonmukaisen eläintuotannon ruokintavaatimuksista. Muiden tuotanto-olosuhdevaatimusten tulee täyttyä siirtymävaihetta aloitettaessa. Yksikössä syntyvä rehu voidaan käyttää eläinten rehuksi siirtymävaiheessa, vaikka tavanomaiselle ja siirtymävaiherehulle asetetut määrät ylittyvätkin.

Ensimmäisenä siirtymävaihevuonna voidaan siis poiketa tavanomaiselle, siirtymävaihe ja luonnonmukaiselle rehulle asetetuista vaatimuksista. Toisena vuonna voidaan poiketa siirtymävaihe- ja luonnonmukaisen rehun määrille asetetuista vaatimuksista. Toisena vuonna on kuitenkin jo noudatettava vaatimuksia tavanomaisesti tuotetun rehun enimmäismääristä. Kasvi- ja eläintuotannon samanaikaisen siirtämisen alettua voidaan yksikköön ostaa vain luonnonmukaisesti tuotettuja rehuja. Kun 24 kuukauden siirtymäkausi on päättynyt, tulee yksikön noudattaa ruokinnassa yleisiä ehtoja.

Kahden vuoden kuluttua siirtymävaiheen aloittamisesta astuvat luonnonmukaisen eläintuotannon ruokintavaatimukset voimaan ilman poikkeuksia. Tästä eteenpäin eläinten ruokinnassa tulee noudattaa kappaleessa 6 annettuja ehtoja.

Yksikössä siirtymävaiheen aloittamisvaiheessa olleisiin nautoihin sovelletaan 24 kuukauden siirtymävaihetta (¾ osaa elämästä luonnonmukaisessa kasvatuksessa vaatimuksen sijaan). Yksikköön myöhemmin hankittavien tavanomaisten nautojen osalta on noudatettava kohdan 4.2 siirtymävaiheen pituuksia ja niiden osalta siirtymävaihe voi alkaa aikaisintaan silloin, kun ruokinta täyttää luonnonmukaisen tuotannon ehdot. On kuitenkin huomioitava, että eläimiä tai niistä saatavia tuotteita ei voida markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina ennen 24 kuukauden siirtymävaiheen täyttymistä. Kokonaissiirtymäsääntö edellyttää, että vaikka siirtymisen jälkeen syntyneet eläimet voidaan katsoa alkuperältään luonnonmukaisesti kasvatetuiksi, ei niitä tai niistä saatavia tuotteita voida markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina ennen siirtymävaiheen täyttymistä.

Kasvi- ja eläintuotannon samanaikainen siirtäminen voidaan toteuttaa myös lampailla, vuohilla, sioilla ja hevosilla edellä kuvatut ehdot huomioiden.

Ruokaviraston vinkit

  • Esimerkki: Luomumaidontuotantotila ostaa tavanomaisesta tuotannosta poikimattoman hiehon, joka ei ole alkuperäisrotua. Eläimen hankinnalle on haettu ja saatu ELY-keskuksesta lupa. Hieho poikii kaksi kuukautta luomutilalle saapumisen jälkeen. Poikimisen jälkeen lehmä on vielä neljä kuukautta siirtymävaiheessa ennen kuin sen maito voidaan markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuna. Mainitun neljän kuukauden aikana tuotettu maito voidaan käyttää tilan vasikoiden rehuksi SV2-rehuna.
  • Arvioitaessa naudan luomuisuutta, esimerkiksi siitossonnin kohdalla, voidaan aiempi dokumentoitu luomuhoito hyödyntää, kun lasketaan ¾ vaatimuksen täyttymistä.
  • Kasvi- ja eläintuotannon samanaikainen siirtäminen soveltuu parhaiten emolehmätiloille. Jos 24 kk-poikkeussäännöllä siirtymään lähtenyt emolehmätila ostaa kasvatukseen luomuvasikoita, on ne ennen 24 kk umpeutumista myytävä tavanomaisena.

5 Eläinten alkuperä

  • Tilalla olevien eläinten tulee olla peräisin luonnonmukaisesta tuotannosta. Tuotantosääntöjä tulee noudattaa koko niiden eliniän ajan, syntymästä kuolemaan.
  • Aloittaessaan luonnonmukaista eläintuotantoa voi toimija siirtää tilallaan olevat tavanomaisesti kasvatetut eläimet luonnonmukaiseen tuotantoon. Näiden eläinten osalta tulee toimijan noudattaa eläinlaji- ja tuotantosuuntakohtaisia siirtymävaiheen pituuksia.
  • Jos sopivia luonnonmukaisesti tuotettuja eläimiä ei ole saatavilla, voi toimija hankkia tavanomaisesti kasvatettuja eläimiä jalostustarkoitukseen. Tavanomaisten jalostuseläinten hankinta edellyttää aina ELY-keskuksen luvan, mukaan lukien siitosurokset. Ennen luvan hakemista toimijan tulee selvittää luomueläinten saatavuus luomueläinrekisteristä. Poikkeuksena ovat alkuperäisrotuiset jalostuseläimet, joiden hankintaan ei tarvita ELY-keskuksen lupaa ja jotka voivat olla myös poikineita.

5.1 Pääsäännöt

Lukuun ottamatta luonnonmukaiseen tuotantoon siirtymistä koskevia sääntöjä, tilalla olevien eläinten tulee olla peräisin luonnonmukaisesta tuotannosta, luonnonmukaisissa tuotantoyksiköissä syntyneitä tai kuoriutuneita ja kasvatettuja. Tuotantosääntöjä tulee noudattaa koko niiden eliniän ajan, syntymästä kuolemaan.

Valittaessa rotuja tai linjoja luonnonmukaiseen tuotantoon, on pyrittävä suosimaan eläimiä, joille on ominaista:

  • suuri geneettinen monimuotoisuus
  • kyky sopeutua paikallisiin olosuhteisiin
  • niiden jalostusarvo
  • pitkäikäisyys
  • elinvoimaisuus
  • vastustuskyky taudeille ja terveysongelmille.

Edellä mainitut ominaisuudet eivät saa heikentää eläinten hyvinvointia. Rodut tai linjat on valittava siten, että vältetään eräisiin voimaperäisessä tuotannossa käytettyihin rotuihin tai linjoihin liittyvät erityiset sairaudet tai terveysongelmat, kuten sikojen stressialttius, josta seurauksena voi olla PSE-liha, äkillinen kuolema, äkilliset luomiset ja keisarileikkauksia vaativat vaikeat poikimiset.

Etusijalle on asetettava alkuperäisrodut ja -linjat.

Luonnonmukaisten eläinten jalostus perustuu:

  • lisääntymiseen käytetään luonnollisia menetelmiä, keinosiemennys on sallittu;
  • hormonien tai vaikutukseltaan vastaavien muiden aineiden käyttö lisääntymisen säätelemiseksi tai estämiseksi on kielletty, paitsi yksittäisen eläimen eläinlääkinnällisenä hoitomuotona;
  • muita keinotekoisia lisääntymismuotoja, kuten kloonausta ja alkionsiirtoa, ei saa käyttää;
  • rotujen valinnan on oltava luonnonmukaisen tuotannon periaatteiden kannalta asianmukaista ja varmistettava eläinten hyvinvoinnin korkea taso ja osaltaan estettävä eläinten kärsimystä ja vähennettävä typistystarvetta.

Luonnonmukaisessa tuotannossa ei saa käyttää rotuja, joiden yksilöt eivät kykene lisääntymään luonnollisella tavalla (astumaan ja synnyttämään).

5.2 Siirtyminen tavanomaisesta eläintuotannosta luonnonmukaiseen eläintuotantoon

Aloittaessaan luonnonmukaista eläintuotantoa voi toimija siirtää tilallaan olevat tavanomaisesti kasvatetut eläimet luonnonmukaiseen tuotantoon. Näiden eläinten osalta tulee noudattaa eläinlaji- ja tuotantosuuntakohtaisia siirtymävaiheen pituuksia. Siirtymävaiheen umpeuduttua eläimiä tai eläintuotteita voidaan markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina.

5.3 Tavanomaisesti kasvatettujen jalostuseläinten hankinta, kun toimija on saman eläinlajin osalta valvonnassa

5.3.1 Alkuperäisrotujen eläimet

Luonnonmukaiseen tuotantoyksikköön voidaan tuoda jalostustarkoituksessa tavanomaisia, alkuperäisrotuihin (uhanalaiset rodut) kuuluvia eläimiä. Nämä eläimet voivat olla poikineita. Alkuperäisrotujen sopimuksen piiriin hyväksyttyjä rotuja Suomessa ovat: suomenkarja (Lsk, Isk ja Psk), suomenlammas, kainuunharmas, ahvenanmaanlammas, suomenvuohi, suomenhevonen ja maatiaiskana ja -kukko.

Alkuperäisrotuihin kuuluvien eläinten hankinta ei edellytä lupaa.

5.3.2 Tavanomaisesti kasvatettujen jalostuseläinten hankinta

ELY-keskus voi sallia tavanomaisten jalostuseläinten tuomisen luonnonmukaiseen tuotantoyksikköön alla kohdissa a-d kuvatuilla ehdoilla, mikäli luonnonmukaisia jalostuseläimiä ei ole saatavilla tai ne eivät täytä viljelijän eläinhankinnan laadullisia ja/tai määrällisiä tarpeita.

Ennen poikkeusluvan hakemista viljelijän tulee selvittää, onko luonnonmukaisten eläinten rekisterissä (https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/luomumaatilat/) saatavissa tuotantoon laadullisesti soveltuvia eläimiä viljelijän tarvitsemaa määrää. Selvitys tulee liittää osaksi hakemusta. Luonnonmukaisten eläinten rekisteriin toimija voi vapaaehtoisesti ja veloituksetta ilmoittaa myytäviä luomujalostuseläimiä.

a. Muodostettaessa laumaa ensimmäistä kertaa

Muodostettaessa laumaa ensimmäistä kertaa, voi toimija, Ruokaviraston tulkinnan mukaan puolen vuoden ajan, hankkia tietyin rajoituksin tavanomaisesti kasvatettuja eläimiä. Hankittavien eläinten tulee täyttää tilalle tullessaan seuraavat ehdot:

  • eläimet hankitaan jalostustarkoitukseen;
  • eläimet tulee kasvattaa luonnonmukaista tuotantoa koskevien sääntöjen mukaisesti vieroituksesta lähtien;
  • vasikat ja varsat ovat alle 6 kuukauden ikäisiä;
  • karitsat ja kilit ovat alle 60 päivän ikäisiä;
  • porsaat ovat alle 35 kilogramman painoisia;

b. Tavanomaisesti kasvatettujen naaraspuolisten jalostuseläinten hankinta

Karjan uudistamiseksi voidaan luonnonmukaiseen tuotantoon vuosittain hankkia jalostustarkoituksessa poikimattomia naaraspuolisia eläimiä seuraavasti:

  • enintään 10 % täysikasvuisista hevos- tai nautaeläimistä;
  • enintään 20 % täysikasvuisista sika-, lammas- ja vuohieläimistä;

Niiden yksiköiden osalta, joissa on alle kymmenen hevos- tai nautaeläintä tai alle viisi sika-, lammas- tai vuohieläintä, voidaan hankkia enintään yksi eläin vuodessa.

Ruokaviraston tulkinnan mukaan, hankittavien jalostuseläinten lukumäärää laskettaessa, täysikasvuisten eläinten määrään lasketaan siitokseen käytettävät urokset sekä poikineet naaraat.

c. Tavanomaisesti kasvatettujen täysikasvuisten siitosurosten hankinta

Täysikasvuisten siitosurosten hankinta tavanomaisesta tuotannosta edellyttää aina ELY-keskuksen lupaa, joka tulee hakea ennen eläinten hankintaa. Ruokaviraston tulkinnan mukaan hankittavien siitosurosten määrä tulee olla sopivassa suhteessa yksikössä olevien jalostusnaaraiden määrään. Ruokavirasto tulkitsee täysikasvuiseksi urokseksi jalostuskäyttöön hankittavan eläimen.

d. Mahdollisuus korotettuun prosenttilukuun

Kohdassa b mainittuja prosenttilukuja on mahdollista korottaa enintään 40 %:iin edellyttäen, että ELY-keskus vahvistaa jonkin seuraavista edellytyksistä täyttyvän:

  • eläintuotannon merkittävä laajentaminen
  • rodun vaihtaminen
  • eläintuotannossa tapahtuva uudenlainen erikoistuminen

Lupaa haettaessa tulee esittää perustelut suunnitelluille toimenpiteille.

Eläimet tulee kasvattaa ja ruokkia luonnonmukaisen tuotannon ehtojen mukaisesti tilalle saapumisesta lähtien. Edellä mainituissa kohdissa a-d mainittuja tavanomaisia eläimiä kuin myös alkuperäisrotuisia tavanomaisia eläimiä voidaan pitää luonnonmukaisina eläinlajikohtaisen (käyttötarkoitus; liha, maito) siirtymävaiheen noudattamisen jälkeen. Siirtymävaihe alkaa aikaisintaan silloin, kun eläin tuodaan siirtymävaiheessa olevaan tuotantoyksikköön. Tavanomaiset eläimet on joko pidettävä erillään luonnonmukaisista kotieläimistä tai niiden on oltava selvästi tunnistettavissa siirtymävaiheen päättymiseen asti.

5.4 Tavanomaisesti kasvatetun alle kolmen päivän ikäisen siipikarjan hankinta

Muodostettaessa parvea ensimmäistä kertaa, sitä uudistettaessa tai kun parvi perustetaan uudelleen, voi toimija hankkia ELY-keskuksen myöntämällä luvalla tavanomaisesti kasvatettuja untuvikkoja. Lupa tulee hakea ennen eläinten hankintaa. Lupa hankkia tavanomaisia untuvikkoja edellyttää, että luonnonmukaisesti kasvatettuja untuvikkoja ei ole saatavilla riittävästi viljelijän laadullisia ja määrällisiä tarpeita vastaavasti. Tilalle tullessaan munantuotantoon tarkoitettujen kananuorikoiden ja lihantuotantoon tarkoitetun siipikarjan tulee olla alle kolmen päivän ikäisiä. Näistä peräisin olevia tuotteita voidaan pitää luonnonmukaisina siirtymävaiheen jälkeen.

5.5 Eläinten hankinta poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta

Ruokaviraston myöntämällä luvalla tavanomaisesta tuotannosta on mahdollista hankkia jalostuseläimiä tapauksissa, joissa eläinten kuolleisuus on suuri tautien tai poikkeuksellisten olosuhteiden seurauksena. Lupa tulee hakea ennen eläinten hankintaa. Hankittujen eläinten tulee noudattaa eläinlajille ja käyttötarkoitukselle vahvistettuja siirtymävaiheita. Tavanomaisia jalostuseläimiä voidaan hankkia ajanjaksolla, joka on enintään 12 kuukautta. Toimijan tulee ensisijaisesti hankkia luonnonmukaisesti kasvatettuja eläimiä hyödyntäen olemassa olevaa luomueläinrekisteriä.

Lupaa tulee hakea Ruokavirastosta Luomuvalvontalomakkeella 9b. Hakemuksen liitteenä on toimitettava seuraavat selvitykset:

  • ELY-keskuksen lausunto hätätilanteesta
  • eläinlääkärin selvitys syistä, jotka johtivat eläinten suureen kuolleisuuteen
  • kopio eläinrekisteristä, josta käy ilmi eläinten menetys.

Ruokaviraston vinkit

  • Tuotantosääntöjä tulee noudattaa eläimen koko eliniän ajan, syntymästä kuolemaan. Huolimatta markkinointitavasta (eli eläimen myynnistä luonnonmukaisena tai tavanomaisena), kaikkia tuotantoehtoja tulee aina noudattaa. Esimerkki: jos eläin on saanut toistaiseksi voimassa olevan markkinointikiellon, tulee eläintä hoitaa luonnonmukaisen tuotannon tuotantoehtojen mukaisesti, mutta markkinointikiellon voimassaollessa ja sitä seuraavan siirtymävaiheen aikana, mikäli eläin myydään, tulee se myydä tavanomaisena.
  • Muista aina hakea lupa ELY-keskuksesta ennen tavanomaisen jalostuseläimen hankintaa. Vain alkuperäisrotuisen tavanomaisen jalostuseläimen hankintaan ei tarvita ELY-keskuksen lupaa.
  • Voit hankkia poikineen eläimen vain, jos se on luomu tai alkuperäisrotua.
  • Tavanomaisia eläimiä ei voi ostaa lihantuotantoon (esim. tavanomaisia vasikoita tai välitysporsaita tai karitsoita teuraskasvatukseen).
  • Muista aina tarkastaa huolellisesti saateasiakirjat (sertifikaatti ja vaatimuksenmukaisuusvakuutus), kun ostat luomueläimen.
  • Voit aina ostaa luomueläimen, ikään, rotuun, käyttötarkoitukseen tai sukupuoleen katsomatta. Luomueläimen hankinta ei edellytä lupaa.

6 Ruokinta

  • Eläinten ruokinnassa ei ole sallittua käyttää synteettisiä aminohappoja ja/tai kasvun- ja tuotannon edistämiseen tarkoitettuja aineita, esimerkiksi kokkidiostaatteja.
  • Luonnonmukaisessa tuotannossa ei sallita kemiallisten liuottimien avulla valmistettuja rehuja, esimerkiksi erilaiset rouheet.
  • Kasvinsyöjien ruokinnassa rehuomavaraisuusaste on vähintään 60 %. Tämä nousee 70 prosenttiin 1.1.2024.
  • Sikojen ja siipikarjan ruokinnassa rehuomavaraisuusaste on vähintään 30 %.
  • Enintään 35 kiloisten sikojen ja nuoren siipikarjan ruokinnassa tavanomaisesti tuotettuja valkuaisrehuja voidaan käyttää enintään 5 % siirtymäkaudella, joka päättyy 31.12.2026. Käyttö on luvanvaraista ja toimijakohtainen lupa haetaan Ruokavirastosta.
  • Päiväannos voi sisältää keskimäärin enintään 25 % SV2 rehua. Mikäli kaikki käytetty SV2-rehu on peräisin omalta tilalta, voidaan sitä käyttää päiväannoksesta 100 %.
  • Karjalle syötettävän kasviperäisen rehun kokonaismäärästä enintään 20 % voi olla omalla tilalla tuotettua SV1-rehua (ainoastaan valkuaiskasveja ja karkeaa rehua).
  • Nautojen, lampaiden, vuohien ja hevosten maataloudesta peräisin olevan rehun päiväannoksen sisältämästä kuiva-aineesta on vähintään 60 % oltava karkearehua. Sikojen ja siipikarjan rehuannoksiin on karkearehua lisättävä päivittäin.
  • Sikojen, siipikarjan ja hevosten ruokinnassa synteettisten vitamiinien käyttö sallitaan, märehtijöille sallitaan synteettisten A-, D- ja E-vitamiinien antaminen.

6.1 Luomueläinten ruokinnan pääsäännöt

Luonnonmukaisessa tuotannossa eläinten ruokinnassa tulee huomioida niiden ravinnontarpeet ja hyvinvointi. Kasvi-, levä-, eläin- tai hiivaperäisten rehuaineiden on oltava luonnonmukaisia. Muita kuin luonnonmukaisia kasvi-, eläin-, levä- tai hiivaperäisiä rehuaineita, mikrobi- tai kivennäisperäisiä rehuaineita, rehun lisäaineita ja valmistuksen apuaineita saa käyttää vain, jos niiden käyttö luonnonmukaisessa tuotannossa on sallittu perusasetuksen 24 artiklan perusteella. Nämä sallitut aineet on lueteltu tämän ohjeen Liitteissä I ja II.

Eläimet on ruokittava eläimen ravitsemukselliset tarpeet sen eri kehitysvaiheissa täyttävällä luonnonmukaisesti tuotetulla tai siirtymävaiheen rehulla. Rajoitettu ruokinta ei ole sallittua luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa paitsi, jos se on perusteltua eläinlääkinnällisistä syistä. Rehun on oltava pääasiassa peräisin tilalta, jolla eläimiä pidetään, tai saman alueen muiden tilojen luonnonmukaisista tai siirtymävaiheessa olevista tuotantoyksiköistä.

Luonnonmukaisessa tuotannossa

  • Eläimiä ei saa pitää sellaisissa olosuhteissa tai sellaisella ruokinnalla, joista seurauksena voi olla anemia.
  • Eläinten ruokinnassa ei ole sallittua käyttää synteettisiä aminohappoja ja/tai kasvun- ja tuotannon edistämiseen tarkoitettuja aineita (esimerkiksi kokkidiostaatteja ja antibiootteja).
  • Ei sallita kemiallisten liuottimien avulla valmistettuja rehuja (erilaiset rouheet).
  • Kasvatuksessa on aina otettava huomioon kunkin lajin tavanomaiset ruokintamallit ja eläinten hyvinvointi kasvatuksen jokaisessa vaiheessa.
  • Eläinten pakkosyöttö on kielletty.
  • Kotieläimillä on sikoja ja siipikarjaa lukuun ottamatta oltava jatkuva pääsy laitumelle aina, kun olosuhteet sen sallivat, tai niiden saatavilla on jatkuvasti oltava karkearehua.

Tässä kappaleessa rehun kuiva-aineella tarkoitetaan maataloudesta peräisin olevan rehun kuiva-ainetta. Kuiva-aineeseen lasketaan eläinten saaman karkea-, väki- ja täydennysrehujen sisältämä kuiva-aine. Kalajauhoa ja rehuun lisättyjä kivennäisiä ei lasketa mukaan maataloudesta peräisin olevan rehun kuiva-aineeseen.

Kasvinsyöjillä (naudat, lampaat, vuohet ja hevoset) vähintään 60 prosenttia rehusta on tuotettava itse tilalla tai, jos tämä ei ole toteutettavissa tai tällaista rehua ei ole saatavilla, tuotettava yhteistyössä muiden, samalta alueelta peräisin olevaa rehua ja rehuaineita käyttävien luonnonmukaisten tai siirtymävaiheessa olevien tuotantoyksiköiden ja rehualan toimijoiden kanssa. Tämä prosenttiosuus nousee 70 prosenttiin 1.1. 2024. 

Sioilla ja siipikarjalla luomurehun omavaraisuusaste on vähintään 30 %. Rehu on tuotettava itse tilalla tai, jos tämä ei ole toteutettavissa tai tällaista rehua ei ole saatavilla, tuotettava yhteistyössä muiden, samalta alueelta peräisin olevaa rehua ja rehuaineita käyttävien luonnonmukaisten tai siirtymävaiheessa olevien tuotantoyksiköiden ja rehualan toimijoiden kanssa.

Rehualan toimijalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä, joka toteuttaa mitä tahansa rehun tuotanto-, valmistus- tai jakeluvaihetta, sekä toimijaa, joka tuottaa, valmistaa tai varastoi rehuja omistamiensa tai hallitsemiensa elintarviketuotantoeläinten ruokintaan. Rehualan toimijana ei kuitenkaan pidetä toimijaa, joka harjoittaa yksinomaan:

  • rehun yksityistä kotoista tuotantoa, valmistusta tai varastointia yksityiseen kotikäyttöön tarkoitetun elintarviketuotantoeläimen ruokintaan;
  • korkeintaan kolmen hehtaarin pinta-alalla vuosittain tuottamiansa alkutuotannon tuotteiden suoratoimituksia paikalliselle maatilalle siellä edelleen käytettäviksi;
  • hoito- tai vapaa-ajankalastusta;
  • lemmikkieläinten ruoan vähittäiskauppaa.

6.2 Siirtymävaiheen rehu

Siirtymävaiherehuksi lasketaan 2. siirtymävaihevuoden pelloilta (SV2) korjattu rehu. Ensimmäisen siirtymävaihevuoden pelloilta korjattu rehu lasketaan tavanomaiseksi. Päiväannos voi sisältää keskimäärin enintään 25 % SV2-rehua. Mikäli kaikki käytetty SV2-rehu on peräisin omalta tilalta, voidaan sitä käyttää päiväannoksesta 100 %.

SV2-rehun prosenttiosuudet lasketaan kasviperäisten rehujen sisältämästä kuiva-aineesta. Tarkastelujakso määritetään seuraavasti:

  • eläimillä, joiden tuotantoelinkaari on yli vuoden (esim. lypsylehmät, emolehmät, emakot, uuhet, kutut), tarkasteluaika on vuosi taaksepäin tarkastusajankohdasta
  • mikäli eläimen tuotantoelinkaari on lyhyempi kuin vuoden (esim. lihasiat, karitsat, kilit), tarkasteluaika on eläimen tilalla oloaika.

6.2.1 Ensimmäisen siirtymävaihevuoden lohkoilta saadun karkea- ja valkuaisrehun käyttö luomueläinten ruokinnassa

Edellä mainitusta poiketen, karjalle syötettävän kasviperäisen rehun kokonaismäärästä enintään 20 % voi olla ensimmäisen vuoden siirtymävaihelohkoilta (SV1) peräisin olevaa rehua. Jotta sääntöä voidaan hyödyntää, tulee seuraavien vaatimusten täyttyä; poikkeus koskee ainoastaan valkuaiskasveja (herne, härkäpapu, makea lupiini, rypsi, rapsi, seoskasvusto) ja karkeaa rehua:

  • laidun tai rehulohkot kuuluvat omaan luomuyksikköön/tilaan
  • lohkot ovat joko pysyviä laitumia, niillä kasvaa monivuotisia rehukasveja tai valkuaiskasveja, jotka on kylvetty ensimmäisenä siirtymävuonna luonnonmukaisen tuotantotavan mukaisesti
  • laidun tai rehulohkot eivät ole kuuluneet tilan luomuyksikköön viitenä aiempana vuotena – poikkeuksella ei siis voida kierrättää tilan lohkoja siirtämällä niitä välillä tavanomaiseen tuotantoon.

Ruokavirasto tulkitsee seoskasvustoksi kasvuston, jonka siemenseoksessa yli puolet on valkuaiskasvien (herne, härkäpapu, makea lupiini, rapsi tai rypsi) siementä.

Edellä mainituilta lohkoilta saatu karkearehu –tai valkuaissato voidaan hyödyntää seuraavilla tavoilla:

  • laiduntamalla
  • korjaamalla monivuotisten rehukasvien sato (nurmet)
  • korjaamalla suojavilja kokoviljasäilörehuksi monivuotisen nurmen perustamisen yhteydessä.
  • korjaamalla valkuaiskasvi.

Ensimmäisen vuoden siirtymävaihelohkojen satoa ei voida hyödyntää ilman yhteyttä monivuotisen karkearehukasvuston tai valkuaiskasvien tuottamiseen. Monivuotisen rehun vaatimusta eivät esimerkiksi täytä seuraavat rehuksi tuotettavat kasvit:

  • puitava suojavilja
  • puhtaat viljakasvustot kokoviljasäilörehuna
  • pikanurmet/-laitumet.

Prosentit lasketaan vuosittain kasviperäisten rehujen kuiva-aineesta. Mikäli tilalla on käytössä myös SV2-rehuja, on huomioitava, että SV1- ja SV2-rehujen yhteismäärä ei saa ylittää SV2-rehulle annettua 25 % enimmäismäärää. Toisen siirtymävaihevuoden rehun enimmäiskäyttömäärä on riippuvainen siitä, onko kaikki käytetty SV2-rehu tuotettu omalla tilalla vai käytetäänkö tilan ulkopuolelta hankittua rehua. Ensimmäisen vuoden siirtymävaiherehu ”kuluttaa” siis SV2 rehun enimmäisosuutta. Katso esimerkki vinkeistä.

6.3 Karkearehu

Karkearehuja ovat nurmirehut, laidunruoho, naatit, viljakasvien oljet, viherjauhot (ei kuitenkaan ainoana karkearehuna) ja rehuna käytettävät juurikasvit (ei kuitenkaan peruna).

Nautojen, lampaiden, vuohien ja hevosten kasvatuksen tulee sääolosuhteiden mukaan perustua mahdollisimman paljon laiduntamiseen ja laitumien hyväksikäyttöön ruokinnassa.

Nautojen, lampaiden, vuohien ja hevosten maataloudesta peräisin olevan rehun päiväannoksen sisältämästä kuiva-aineesta on vähintään 60 % oltava karkearehua (tuoreena, kuivattuna tai ilmatiiviisti säilöttynä). Ruokaviraston tulkinta on, että nautaeläimillä tätä vaatimusta tulee noudattaa 6 kk iästä lähtien ja lampailla/vuohilla 3 kk iästä lähtien.

Karkearehun osuutta voidaan alentaa maidontuotantoon pidettävillä eläimillä (nauta, lammas, vuohi) 50 %:iin lypsykauden enintään kolmen ensimmäisen laktaatiokuukauden ajaksi. Mikäli näin halutaan menetellä, tulee ruokinnan muutos kuvata luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelmassa.

Säilörehun valmistuksessa sallitut lisäaineet on mainittu  Liitteessä II.

6.4 Nuorten eläinten ruokinta

Nuorten eläinten ruokavalion tulee sisältää mieluiten emän maitoa vähintään:

  • 90 päivää naudoilla ja hevosilla
  • 45 päivää lampailla
  • 8 viikkoa vuohilla
  • 40 päivää sioilla.

Vasikat, varsat, karitsat, kilit ja porsaat on ruokittava mieluiten oman emän maidolla tai saman eläinlajin maidolla. Toissijainen vaihtoehto on toisen eläinlajin tuottama maito. Kyseisenä aikana ei saa käyttää kemiallisesti syntetisoituja aineita tai kasviperäisiä aineksia sisältäviä juottorehuja.

Mikäli edellä mainituille nuorille eläimille ei ole oman emän maitoa tai luonnollista maitoa riittävästi tai sitä ei ole saatavilla, voidaan ne juottaa juomarehulla, jonka koostumus täyttää luonnonmukaiselle rehulle asetetut vaatimukset. Toimijan tulee selvittää, että juomarehu on luonnonmukaisten eläinten ruokintaan soveltuva.

Jos vasikoiden, varsojen, porsaiden, karitsoiden tai kilien lisäruokinta tavanomaisesta tuotannosta peräisin olevalla juomarehulla on välttämätöntä, esimerkiksi emon kuollessa tai hylätessä jälkeläisensä, menettää eläin luomukelpoisuutensa. Ennen kuin eläin tai siitä saatu tuote voidaan markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuna, on eläimen kohdalla noudatettava siirtymävaihetta, joka voidaan aloittaa, kun eläinten ruokinta täyttää luonnonmukaiselle tuotannolle asetetut vaatimukset. Parhaiten tästä voidaan varmistua aloittamalla siirtymävaihe vasta tavanomaisen juomarehun antamisen loputtua.

6.5 Siipikarja ja siat

Päivittäisiin rehuannoksiin on lisättävä karkearehua tuore-, kuiva- tai säilörehuna.

6.6 Kasviperäiset rehuaineet

Kasviperäiset tavanomaisesti tuotetut rehuaineet

31.12.2026 asti alle 35 kg sikojen ja nuoren siipikarjan ruokinnassa on mahdollista käyttää rajoitetuissa määrin (5 %) muuta kuin luonnonmukaisesti tuotettua valkuaisrehua 12 kuukauden tarkastelujaksolla. Tavanomaisen valkuaisrehun käyttö alle 35 kiloisille sioille ja nuorelle siipikarjalle edellyttää, että toimija hakee luvan rehun käytölle Ruokavirastosta ja päätös on myönteinen.

Ruokavirasto tulkitsee nuoreksi siipikarjaksi:

  • Gallus gallus eläimet, jotka ovat enintään 30 viikon ikäisiä
  • Gallus gallus lihasiipikarjaeläimet, jotka ovat enintään 12 viikon ikäisiä
  • Meleagris gallopavo eläimet, jotka ovat enintään 12 ikäisiä.

Kasviperäiset luonnonmukaisesti tuotetut rehuaineet

Luonnonmukaisesti tuotettuja kasviperäisiä rehuaineita voi käyttää rajoituksetta.

6.7 Eläinperäiset rehuaineet

Luomuasetus ei rajoita eläinperäisten, luonnonmukaisesti tuotettujen rehuaineiden käyttöä. Niitä saa luomutiloilla käyttää muun lainsäädännön antamissa puitteissa (esim. TSE-asetus, sivutuoteasetus).

Tavanomaisesta kalaperäisestä rehusta saatuja kalaproteiinihydrolysaatteja voidaan käyttää vain alle 35 kiloisille sioille ja nuorelle siipikarjalle. Kalaproteiinihydrolysaatti on kokonaisista kaloista tai niiden osista saatu tuote, joka on käsitelty vettä ja joko lämpöä/painetta, entsyymeitä tai happoja/emäksiä käyttäen. Tuote on usein tiivistetty kuivaamalla. Tarkemmat kuvaukset ja vaatimukset käsittelymenetelmille on annettu asetuksessa EU 142/2011 liitteen IV III luvussa.

Kalajauhoa ei lasketa mukaan maataloudesta peräisin olevan rehun kuiva-aineeseen, joten kestävästä kalastuksesta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013 eli EU ja EFTA maista peräisin oleva kala) saatua tavanomaista kalajauhoa voidaan käyttää sikojen ja siipikarjan ruokinnassa rajoituksetta.

6.8 Muut sallitut aineet

Kivennäisrehut

Sallitut kivennäiset ja hivenaineet on mainittu Liitteissä I ja II.

Vitamiinit

Luonnonmukaisessa tuotannossa eläinten vitamiinitarve pyritään tyydyttämään käyttämällä luonnollisia vitamiinilähteitä. Synteettisten vitamiinien käyttömahdollisuus on määritelty eläinlajikohtaisesti:

  • sikojen, siipikarjan ja hevosten ruokinnassa synteettisten vitamiinien käyttö sallitaan
  • märehtijöille sallitaan synteettisten A-, D- ja E-vitamiinien antaminen.

Muut aineet

Eläintuotantoon vaikuttavista lisäaineista sallittuja ovat kaikki EU:ssa rehukäyttöön hyväksytyt entsyymit ja mikro-organismit (4a, 4b, 4c ja 4d). Ainoa vaatimus luomutuotannossa on, että näitä lisäaineita ei ole tuotettu muuntogeenisistä organismeista (gmo), niistä tuotetuista tuotteista tai muuntogeenisten tuotteiden avulla.

Ruokavirasto on luomurehuohjeessaan ohjeistanut, että tällaisista potentiaalisista gmo-peräisistä valmisteista luomutoimijan tulee hankkia kirjallinen vakuutus, jossa myyjä vakuuttaa, että geenitekniikkaa ei ole käytetty lisäaineiden tuotannossa. EU:ssa muuntogeeniset rehut tulee merkitä, mutta lisäaineita merkintävelvollisuus ei koske. Tästä syystä lisäaineiden kohdalla toimijan lisävarmistus on perusteltu. Luomutuotannossa sallitut lisäaineet löytyvät Liitteestä II.

6.9 Poikkeukset

Tavanomaisesti tuotetun valkuaisrehun käyttö enintään 35 kiloa painavien porsaiden ja nuoren siipikarjan ruokinnassa

Jos luonnonmukaisesta tuotannosta peräisin olevan valkuaisrehun saanti osoittautuu viljelijälle mahdottomaksi ja Ruokavirasto vahvistaa, että luonnonmukaista valkuaisrehua ei ole riittävästi saatavilla, tavanomaista valkuaisrehua on sallittua käyttää sikojen ja siipikarjan ruokinnassa 31.12.2026 asti seuraavin edellytyksin:

  • rehua ei ole saatavilla luonnonmukaisena;
  • se on tuotettu tai valmistettu ilman kemiallisia liuottimia;
  • sen käyttö rajoitetaan enintään 35 kiloa painavien porsaiden ja nuoren siipikarjan ruokkimiseen tietyillä valkuaisyhdisteillä, katso 6.6;
  • sallittu enimmäisosuus 12 kuukauden jaksossa on kyseisillä eläimillä enintään 5 prosenttia. Maatalousperäisen rehun kuiva-aineen prosenttiosuus on laskettava.

Lupaa tulee hakea Ruokavirastosta Luomuvalvontalomakkeella 9b. Hakemuksen liitteenä on toimitettava seuraavat selvitykset:

  • selvitys tilalla olevista sioista ja/tai siipikarjasta ja nuorten eläinten määrä
  • selvitys nuorten eläinten ruokintaan soveltuvan luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisrehun/-rehujen saatavuudesta
  • selvitys tavanomaisista valkuaisrehuista, joita toimija aikoo käyttää enintään 35 kiloa painavien porsaiden ja nuoren siipikarjan ruokinnassa
  • ruokintasuunnitelma, josta käy ilmi valkuaisrehun käyttö poikkeusta haettavalla ajanjaksolla.

Poikkeuksen myöntäminen edellyttää toimijalta erityisen huolellista kirjanpitoa eläinten ruokinnasta poikkeuksen aikana. Poikkeus myönnetään enintään vuodeksi.

Poikkeukset koskien erityisiä hätätilanteita

Ruokavirasto voi sallia rajallisen ajan ja ainoastaan niin kauan kuin on välttämätöntä, kuitenkin enintään 12 kuukautta, määrätyillä alueilla yksittäisille toimijoille mahdollisuuden:

  • käyttää tavanomaista rehua eläinten ruokinnassa. Lupa voidaan myöntää, jos rehusato menetetään tai tuotannolle asetetaan rajoituksia erityisesti poikkeuksellisten sääolosuhteiden, tartuntataudin puhkeamisen, myrkyllisten aineiden aiheuttaman saastumisen tai tulipalon vuoksi.
  • pienentää päivittäisannosten sisältämää kuiva-aineen karkearehun prosenttiosuutta (vähintään 60 %) ruokinnassa, edellyttäen, että eläinten ravitsemukselliset tarpeet niiden eri kehitysvaiheissa täyttyvät. Lupa voidaan myöntää, jos rehusato menetetään tai tuotannolle asetetaan rajoituksia erityisesti poikkeuksellisten sääolosuhteiden, tartuntataudin puhkeamisen, myrkyllisten aineiden aiheuttaman saastumisen tai tulipalon vuoksi.

Lupaa tulee hakea Ruokavirastosta Luomuvalvontalomakkeella 9b. Hakemuksen liitteenä on toimitettava seuraavat selvitykset:

  • selvitys sadon tai varastojen menetyksestä
  • ELY-keskuksen lausunto hätätilanteesta
  • kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen satokaudella vahvistama ilmoitus tapahtuneesta satovahingosta, siihen johtaneista syistä ja arvio satovahingon laajuudesta (yksilöidysti kasvit ja lohkot)
  • kopio ajantasaisesta varastokirjanpidon taseesta
  • ruokintasuunnitelma, josta käy ilmi rehun käyttö / ruokinta poikkeusta haettavalla ajanjaksolla.

Poikkeuksen myöntäminen edellyttää toimijalta erityisen huolellista kirjanpitoa eläinten ruokinnasta poikkeuksen aikana. Myönteisen poikkeusluvan voimassaoloaikana luvassa mainitun tavanomaisen rehun käyttö luomueläimille tai vaatimusta alhaisempi karkearehuprosentti säilyttää luomueläinten ja niistä saatavien tuotteiden luomustatuksen.

Ruokaviraston vinkit

  • Perusperiaate on: luomueläin ruokitaan aina luomurehulla.
  • Luomutarkastuksen nopeuttamiseksi, tee laskelmat siirtymävaiherehujen ja tavanomaisten rehujen käytöstä valmiiksi. Laadi laskelmat ryhmittäin, esimerkiksi naudoilla maidontuotannossa olevat lehmät, hiehot, ummessa olevat, lihanaudat, sonnit, vasikat, lampailla uuhet, pässit ja karitsat, vuohilla kutut, pukit ja kilit ja kanoilla nuoret linnut ja munivat linnut.
  • Luomueläimen päivän aikana syömästä rehuannoksesta voi keskimäärin enintään 25 % olla SV2-rehua, jos SV2-rehua ostetaan. Jos kaikki SV2 on tuotettu omalla tilalla, luomueläimen koko päiväannos voi muodostua SV2-rehusta.
  • Esimerkkejä SV1- ja SV2-rehujen yhteiskäyttöprosenteista:
    • 20 % omaa SV1 (SV1 ei saa ostaa) ja loput omaa SV2
    • 20 % omaa SV1 ja 5 % osto-SV2
    • 20 % omaa SV1 ja 5 % SV2 (osto + omaa)
  • Jos mahdollista, jäädytä luomuternimaitoa ’pahan päivän varalle’.
  • Muista, että vain ternimaitoa saa siirtää tilalta toiselle.
  • Voinko ostaa kaupasta luomumaitoa vasikoille? Elintarvikemaito on maitoa, joka voi olla rehua. Kaupan luomumaito on pastöroitua, joten siihen ei liity eläintautiriskiä. Rehua saa hankkia vain rekisteröidyltä rehualan toimijalta, mikä saattaa rajoittaa elintarvikemaidon käyttöä rehuna, jos kauppa ei ole rekisteröitynyt rehualan toimijaksi. Kaupan ei kuitenkaan voida edellyttää rekisteröityvän rehualan toimijaksi, jos ei halua eikä tietoisesti myy maitoa rehuksi. Jos tila ostaa maitoa/piimää ja käyttää sitä rehuna, niin hän tekee sen omalla vastuullaan. Käytön pitää näkyä rehukirjanpidossa.
  • Tavanomaisen juomarehun käyttö rajoittuu hätätilanteeseen. Tällöin käytön tule olla hyvin perusteltua ja yksilöityä. Kun käyttö loppuu, aloittaa eläin siirtymävaiheen.
  • Muista aina luomurehuja hankkiessasi tarkastaa saateasiakirjat ja vakuudet, jotta käyttämäsi rehu soveltuu luomutuotantoon. Viljelijänä vastaat aina siitä, että eläimille käytetty rehu soveltuu luomutuotantoon.

7 Tautien ennaltaehkäisy ja eläinlääkinnällinen hoito

  • Eläimen sairastuessa tai loukkaantuessa, eläimen terveyden varmistamiseksi toteutetuista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta, on se viipymättä hoidettava asianmukaisesti.
  • Eläinten lääkintään saa käyttää vain sellaisia lääkevalmisteita, jotka on Suomessa hyväksytty käytettäviksi tuotantoeläimille. Tilalla saa olla vain eläinlääkärin määräämiä lääkevalmisteita.
  • Luonnonmukaisessa tuotannossa varoaika kaikille eläimistä saataville elintarvikkeille on kaksinkertainen normaaliin varoaikaan verrattuna ja vähintään 48 tuntia.
  • Eläintä, jonka tuotantoelinkaari on yli vuoden (esimerkiksi lypsylehmät, emolehmät, uuhet, kutut, emakot, hevoset, munivat kanat), voidaan hoitaa lääkevalmisteilla 12 kuukauden aikana kolme kertaa. Neljä kertaa 12 kuukauden aikana hoidettu eläin katsotaan tavanomaisesti kasvatetuksi ja sen on aloitettava siirtymävaihe alusta.
  • Eläintä, jonka tuotantoelinkaari on alle vuoden (esimerkiksi karitsat, kilit, lihasiat ja -siipikarja) voidaan lääkitä vain kerran eläimen elinaikana. Toisen lääkintäkerran jälkeen eläin katsotaan tavanomaisesti kasvatetuksi ja sen on aloitettava siirtymävaihe alusta.
  • Lääkehoitoihin ei lueta loislääkitystä, rokotteita eikä pakollisia taudinhävittämisohjelmiin kuuluvia lääkityksiä. Ruokaviraston tulkinnan mukaan, lääkehoitoihin ei myöskään lueta homeopaattisten ja fytoterapeuttisten valmisteiden käyttöä.

7.1 Tautien ennaltaehkäisy

Luonnonmukaisessa eläintuotannossa korostuu tautien ennaltaehkäisyn merkitys. Eläinten hyvinvointia ja terveyttä edistetään:

  • valitsemalla luonnonmukaiseen tuotantoon tarkoituksenmukaiset eläinrodut ja – kannat
  • hoitamalla eläimiä lajinmukaisesti
  • käyttämällä laadukkaita rehuja
  • mahdollistamalla eläinten säännöllinen liikunta ja kesäaikaan laiduntaminen
  • välttämällä liian suurta eläintiheyttä ja siitä eläinten terveydelle aiheutuvia ongelmia
  • tarjoamalla eläimille asianmukaiset eläinsuojat, jotka pidetään puhtaina.

Eläimen hyvinvoinnin kautta eläimen vastustuskyky ja luontainen immuunijärjestelmä paranevat. Näin voidaan ennaltaehkäistä infektioita ja eläinten sairastumista.

Eläinlääkkeiden sijasta on mieluummin käytettävä kivennäisperäisiä rehuaineita (Liite I) ja ravitsemuksellisia lisäaineita (Liite II) sekä fytoterapeuttisia ja homeopaattisia tuotteita edellyttäen, että niillä on todellista terapeuttista vaikutusta kyseisen eläinlajin kohdalla ja hoitoa vaativan tilan kannalta.

Jos eläimet hankitaan tavanomaista tuotantoa harjoittavista tuotantoyksiköistä, paikallisista olosuhteista riippuen on sovellettava seulontakokeiden tai karanteeniaikojen kaltaisia erityistoimenpiteitä. Näin ollen, Ruokaviraston tulkinnan mukaan, kaikkien luonnonmukaisesti tuotettujen eläinten mahdollisimman hyvä terveystilanne tulee mahdollisuuksien mukaan varmistaa huomioimalla virallisten tautivapauksien lisäksi myös elinkeinon määrittelemät, vapaaehtoisesti vastustamat taudit.

7.2 Toiminta eläimen sairastuessa

Mikäli eläin kaikista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta sairastuu tai loukkaantuu, on se viipymättä hoidettava asianmukaisesti. Tautien hoitoon on ryhdyttävä välittömästi eläimen kärsimyksen estämiseksi. Eläinlääkkeitä voidaan käyttää tarvittaessa tiukoin ja hyvin perustelluin edellytyksin eläinlääkärin vastuulla, jos fytoterapeuttisten, homeopaattisten ja Liitteissä I ja II mainittujen aineiden käyttö ei tule kyseeseen.

Kotieläinten pitäminen kytkettynä tai eristyksissä on kiellettyä. Tarvittaessa eläin on kuitenkin eristettävä eläinten hoitoon soveltuvaan tilaan. Eläimen hyvinvointi ja olosuhteet on tarkistettava riittävän usein. Yksittäistä eläintä voidaan pitää kytkettynä tai eristyksissä rajoitetun ajan siltä osin, kuin se on perusteltua eläinlääkinnällisistä syistä. Kun kotieläimiä käsitellään erikseen eläinlääkinnällisistä syistä, ne on pidettävä tiloissa, joissa on kiinteä lattia ja olkikuivikkeet tai muuta sopivaa kuiviketta. Kun vasikkaa hoidetaan yksilöllisesti eläinlääkinnällisistä syistä, se on pidettävä tiloissa, joissa on kiinteä lattia ja olkikuivikkeet. Eläinten on pystyttävä kääntymään ympäri helposti ja asettumaan vaivatta makuulle koko pituudeltaan.

7.3 Eläinlääkkeiden käyttö

Eläinlääkkeiden käytössä on luonnonmukaisessa eläintuotannossa noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Eläinten lääkintään saa käyttää vain sellaisia lääkevalmisteita, jotka on Suomessa hyväksytty käytettäviksi tuotantoeläimille.
  • Eläinlääkäri voi käyttää tuotantoeläimen sairauden hoitoon homeopaattista tai antroposofista valmistetta, jonka sisältämän lääkeaineen pitoisuus on pienempi kuin 1/10 000 (D4).
  • Ennaltaehkäisevästi ei saa käyttää eläinlääkkeitä, mukaan lukien antibiootit ja eläinlääkebolukset, lukuun ottamatta fytoterapeuttisia ja homeopaattisia lääkkeitä (mikäli valmiste on Suomessa rekisteröity). Ennaltaehkäiseväksi lääkevalmisteiden käytöksi ei katsota eläinlääkärin määräämiä hoitoja.
  • Tilalla saa olla vain eläinlääkärin määräämiä lääkevalmisteita. Esimerkiksi loislääkkeiden tulee olla eläinlääkärin määräämiä.
  • Kasvun ja tuotannon edistämiseen tarkoitettuja aineita (myös antibiootit, kokkidiostaatit ja muut kasvunedistämiseen tarkoitetut valmisteet), hormoneja tai vastaavia aineita ei saa käyttää lisääntymisen säätelemiseksi (esim. kiima-aikojen käynnistäminen tai samanaikaistaminen) tai muihin tarkoituksiin. Hormonien käyttö yksittäiselle eläimelle eläinlääkinnällisenä hoitona on sallittu.
  • Kansallisessa ja Unionin lainsäädännössä pakolliseksi määrätyt eläinlääkinnälliset hoidot ja rakennuksille, laitteille tai välineille tehtävät käsittelyt sallitaan ihmisten ja eläinten terveyden suojelemiseksi.
  • Rokotteiden käyttö on sallittu (immunologiset eläinlääkkeet).
  • Viimeisen hoitokerran jälkeen on noudatettava lääkevalmisteelle sen myyntiluvassa annettua tai lääkeaineelle eläinlääkärin määräämää varoaikaa, ennen kuin kyseisestä eläimestä saatuja tuotteita voidaan luovuttaa elintarvikkeeksi. Luonnonmukaisessa tuotannossa varoaika kaikille eläimistä saataville elintarvikkeille on kaksinkertainen normaaliin varoaikaan verrattuna ja vähintään 48 tuntia.

7.4 Rajoitukset eläinlääkkeiden käytössä

Eläintä, jonka tuotantoelinkaari on yli vuoden (esim. lypsylehmät, emolehmät, uuhet, kutut, emakot, hevoset, munivat kanat), voidaan hoitaa lääkevalmisteilla 12 kuukauden aikana kolme kertaa. Mikäli eläin joudutaan hoitamaan lääkevalmisteilla neljä kertaa 12 kuukauden aikana, ei sitä voida enää pitää luomukelpoisena. Neljä kertaa 12 kuukauden aikana hoidettu eläin katsotaan tavanomaisesti kasvatetuksi ja sen on aloitettava siirtymävaihe alusta.

Eläintä, jonka tuotantoelinkaari on alle vuoden (esim. karitsat, kilit, lihasiat ja -siipikarja) voidaan hoitaa lääkevalmisteella vain kerran eläimen elinaikana. Toisen lääkintäkerran jälkeen on eläimen aloitettava siirtymävaihe alusta.

Siirtymävaiheen pituudet ovat tuotantoehtojen kohdassa 4.2. Siirtymävaiheen aikana eläin katsotaan tavanomaisesti tuotetuksi.

Ruokaviraston tulkinta on, että hoitokerraksi katsotaan kaikki yhtä sairastapausta varten annetut lääkehoidot edellyttäen, että kyseessä on saman sairauden hoito. Tarkasteluajanjakso on 12 kuukautta taaksepäin viimeisestä hoitotapahtumasta. Eläintä hoitava eläinlääkäri arvioi, mitkä sairastapaukseen kuuluvat hoidot voidaan katsoa kuuluviksi samaan hoitokertaan.

Hoitokertoja laskettaessa, edellä mainittuihin lääkehoitoihin ei lueta loislääkityksiä, rokotteita eikä pakollisia taudinhävittämisohjelmiin kuuluvia lääkityksiä. Ruokaviraston tulkinnan mukaan, hoitokertoja laskettaessa, lääkehoitoihin ei myöskään lueta homeopaattisten ja fytoterapeuttisten valmisteiden käyttöä, mutta lääkkeinä niiden käyttö on kirjattava lääkekirjanpitoon.

7.5 Kirjanpito eläinten lääkitsemisestä

Lääkintäkirjanpidosta tulee ilmetä:

  • lääkkeiden valvottu säilytyspaikka
  • tilalle eläinlääkärin määräyksestä ostetut lääkkeet
  • eläimille käytetyt lääkkeet: eläin/eläinryhmä, sairaus, hoitopäivä, hoitoaika, hoitokerta, lääkevalmiste tai -aine, lääkkeen käyttöaihe ja annostus, eläinlääkärin reseptit, kirjallinen selvitys lääkkeen luovutuksesta, reseptivapaiden lääkkeiden kuitit ja luonnonmukaisen tuotannon varoaika.

Lääkekirjanpidon tulee olla tilalla tarkastushetkellä todettavissa. Hoidetut eläimet tai eläinryhmät on oltava selkeästi tunnistettavissa varoajan aikana.

Ruokaviraston vinkit

  • Varmista aina huolellisesti, onko käyttämäsi valmiste: lääke, rehuaine vai täydennysrehu. Tuotantoeläimille Suomessa hyväksytyt lääkkeet löydät: https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-laakitseminen/elainten-laakitsemista-koskeva-lainsaadanto/laakeluettelot/ . Kirjaa lääkkeet lääkekirjanpitoon, rehut ja täydennysrehut rehukirjanpitoon. Luomueläimille käytettävän täydennysrehun koostumuksen tulee aina täyttää luomulainsäädännön vaatimukset.
  • Muista, että kaikki injektiona annettavat lääkkeet eivät ole rokotteita, mutta rokote on aina lääke.
  • Jotta lääkitty eläin on aina tunnistettavissa, suunnittele hyvä ja kestävä eläimen merkintätapa.
  • Jos olet tehnyt terveydenhuoltosopimuksen, kirjaa se luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelmaosioon. Tilalle varalle luovutettujen lääkkeiden käytön aloituksesta tulee tehdä ilmoitus hoitavalle eläinlääkärille. Ilmoituksen voi tehdä esimerkiksi sähköpostilla tai puhelimitse, kunhan ilmoituksesta jää merkintä lääkekirjanpitoon.
  • Jos lääkkeen varoaika tavanomaisessa tuotannossa on 0 tuntia, on se luonnonmukaisessa tuotannossa vähintään 48 tuntia.
  • Hoitokertamerkintä liittyy lääkkeiden (pois lukien loislääkitykset, rokotteet ja pakolliset taudinhävittämisohjelmiin kuuluvat lääkitykset) käyttöön, ei koskaan täydennysrehujen käyttöön. Lääkehoitoihin ei myöskään lueta homeopaattisten ja fytoterapeuttisten valmisteiden käyttöä, mutta lääkkeinä niiden käyttö on kirjattava lääkekirjanpitoon. Sorkkahoito ei johda hoitokertamerkintään, paitsi jos hoidon yhteydessä käytetään lääkettä.
  • Eläimen tuotantoelinkaari on aika syntymästä kuolemaan.

8 Käytännöt eläinten hoidossa

  • Luonnonmukaisessa eläintuotannossa on aina noudatettava eläinsuojelulainsäädäntöä, ellei näissä ehdoissa esitetä tiukempia vaatimuksia.
  • On vältettävä aiheuttamasta eläimille minkäänlaista kärsimystä, kipua ja tuskaa niiden koko elinaikana, myös teurastushetkellä.
  • Keinosiemennys on sallittu, mutta muut keinohedelmöitysmuodot, kuten alkionsiirto ja kloonaus, ovat kiellettyjä.
  • Yli viikon ikäisten vasikoiden kasvattaminen yksittäiskarsinoissa on kielletty.
  • Emakoita on pidettävä ryhmissä lukuun ottamatta tiineysajan loppuvaihetta ja imetysvaihetta.
  • Siipikarjan kasvatuksessa tulisi suosia hitaasti kasvavia, ulkokasvatukseen sopeutuneita rotuja tai linjoja.

8.1 Lisääntymismenetelmät

Luonnonmukaiseen tuotantoon valittavien rotujen on oltava luonnonmukaisen tuotannon periaatteiden kannalta asianmukaisia ja varmistettava eläinten hyvinvoinnin korkea taso, estettävä eläinten kärsimystä ja vähennettävä typistystarvetta.

Luonnonmukaisesti kasvatettujen eläinten lisääntymiseen käytetään luonnollisia menetelmiä. Hormonien tai vaikutukseltaan vastaavien muiden aineiden käyttö lisääntymisen säätelemiseksi tai estämiseksi on kielletty, paitsi yksittäisen eläimen eläinlääkinnällisenä hoitomuotona. Keinosiemennys on sallittu, mutta muut keinohedelmöitysmuodot (kuten alkionsiirto ja kloonaus) ovat kiellettyjä.

Ruokaviraston tulkinta on, että käytettäessä keinosiemennystä, on luonnonmukaisessa eläintuotannossa sallittua käyttää sukupuolilajiteltua ja/tai alkionsiirtosonnien spermaa. Ruokaviraston tulkinta on myös, että luonnonmukaiseen tuotantoon hankittava tavanomainen jalostuseläin voi olla syntynyt alkionsiirrosta tai olla kantavana alkionsiirron seurauksena.

8.2 Eläimille suoritettavat toimenpiteet

Luonnonmukaisessa eläintuotannossa on aina noudatettava eläinsuojelulainsäädäntöä, ellei näissä ehdoissa esitetä tiukempia vaatimuksia. Eläinten pito-olosuhteilla, hoitokäytännöillä ja sopivien rotujen valinnalla voidaan eläimille kivuliaita toimenpiteitä vähentää tai niistä voidaan kokonaan luopua.

Sallittuja toimenpiteitä ovat:

  • Sian, naudan, lampaan, vuohen ja muun tuotantoeläimen korvien rei’ittäminen, loveaminen, tatuointi, sekä korvamerkin tai mikrosirun asettaminen eläimeen ja edellä mainittujen eläinten merkitseminen muulla lyhytaikaista ja vähäistä kipua aiheuttavalla tavalla, pätevän henkilön suorittamana.
  • Hevosen tatuointi eläinlääkärin suorittamana tai eläinlääkärin valvonnassa, mikrosirun asettaminen hevoselle pätevän henkilön suorittamana sekä hevosen merkitseminen kylmäpoltolla pätevän henkilön suorittamana.
  • Tuotteiden laadun ja perinteisten tuotantomenetelmien säilyttämiseksi sallitaan fyysinen kastraatio. Porsaiden kastraatio voidaan suorittaa alle viikon ikäisenä avoimella leikkausmenetelmällä kudoksia repimättä pätevän henkilön suorittamana. Minimivaatimus luonnonmukaisessa tuotannossa olevien porsaiden kastraatioon on riittävä anestesia ja/tai kivunlievitys, jonka toteutuksen arvioi eläinlääkäri.Alle kuuden viikon ikäisen lampaan kastrointi voidaan suorittaa Burdizzon-pihdeillä pätevän henkilön suorittamana. Minimivaatimus luonnonmukaisessa tuotannossa olevien karitsoiden kastrointiin on riittävä anestesia ja/tai kivunlievitys, jonka toteutuksen arvioi eläinlääkäri.

Seuraavat toimenpiteet ovat sallittuja ainoastaan eläinlääkärin suorittamana käyttäen asianmukaista anestesiaa ja kivunlievitystä:

  • naudan, lampaan ja vuohen sarvien poistaminen kirurgisin toimenpitein sekä naudan sarven aiheen tuhoaminen (luvanvarainen toimenpide). Sarven aiheen tuhoaminen alle neljän viikon ikäiseltä vasikalta on sallittua ainoastaan käyttämällä kylmä- tai kuumapolttoa. Sarven aiheen tuhoaminen yli neljän viikon ikäiseltä vasikalta on sallittua käyttämällä kylmä- tai kuumapolttoa tai kirurgista toimenpidettä. Sarvien poistaminen ja sarven aiheen tuhoaminen sallitaan tapauskohtaisesti silloin, kun se parantaa eläinten terveyttä, hyvinvointia tai hygieniaa tai kun työntekijöiden turvallisuus muutoin vaarantuisi. ELY-keskus voi antaa toimenpiteille toimijakohtaisen luvan vain, jos toimija on asianmukaisesti perustellut toimenpiteen tarpeellisuuden. Toimijan tulee ylläpitää listaa eläimistä, joille on toteutettu luvassa mainittu sarvien poistaminen ja/tai sarven aiheen tuhoaminen. Listaus eläimistä, toimenpiteen perustelut ja tarpeellisuus tarkastetaan vuosittaisen tuotantotarkastuksen yhteydessä.
  • vuohen, hevosen ja naudan, yli viikon ikäisen porsaan ja yli 6 viikon ikäisen lampaan kastrointi.

Pätevällä henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on riittävät tiedot kyseisen toimenpiteen suorittamistekniikasta ja riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi. Eläimille tehtäviin toimenpiteisiin käytettävien välineiden ja laitteiden tulee olla tarkoitukseensa sopivia, puhtaita ja toimintakuntoisia.

Toimenpiteiden suorittamisesta tulee olla merkinnät joko eläimiä tai lääkintää koskevassa kirjanpidossa riippuen toimenpiteen luonteesta.

8.3 Muita vaatimuksia

Emakot on pidettävä ryhmissä, lukuun ottamatta tiineysajan loppuvaihetta ja imetysvaihetta, jolloin emakon on voitava liikkua vapaasti karsinassaan ja emakon liikkuminen on rajoitettua vain lyhyitä aikoja. Ruokavirasto tulkitsee tiineyden loppuvaiheeksi tiineyden viimeisen viikon. Emakoille on joitakin päiviä ennen odotettua porsimista annettava riittävästi olkia tai muuta sopivaa luonnonmateriaalia pesänrakennusta varten.

Luonnonmukaisessa eläintuotannossa on kiellettyä:

  • Kotieläinlajien kasvatuksessa ei saa käyttää häkkejä, laatikoita tai päällekkäin olevia karsinoita.
  • Eläinten kasvattaminen rehustuksella tai olosuhteissa, jotka saattavat aiheuttaa anemian.
  • Tuotantomenetelmissä on aina otettava huomioon kunkin lajin tavanomaiset ruokintamallit ja eläinten hyvinvointi kasvatuksen jokaisessa vaiheessa. Pakkosyöttö on kielletty.
  • Yli viikon ikäisten vasikoiden kasvattaminen yksittäiskarsinoissa. Yksittäistä eläintä voidaan kuitenkin pitää yksittäiskarsinassa rajoitetun ajan, jos se on perusteltua eläinlääkintään liittyvistä syistä. Kun vasikkaa hoidetaan yksilöllisesti eläinlääkinnällisistä syistä, se on pidettävä tiloissa, joissa on kiinteä lattia ja olkikuivikkeet. Vasikan on pystyttävä kääntymään ympäri helposti ja asettumaan vaivatta makuulle koko pituudeltaan.
  • Siipikarjan elävänä kyniminen.
  • Kotieläimiä on ruokittava eläimen ravitsemukselliset tarpeet sen eri kehitysvaiheissa täyttävällä luonnonmukaisesti tuotetulla tai siirtymävaiheen rehulla. Rajoitettu ruokinta on sallittua vain, jos se on perusteltua eläinlääkinnällisistä syistä.
  • Vieroittamattomia eläimiä on ruokittava mieluiten emän maidolla tietty vähimmäisaika. Kyseisenä aikana ei saa käyttää kemiallisesti syntetisoituja aineita tai kasviperäisiä aineksia sisältäviä juottorehuja.

8.4 Siipikarjan vähimmäisteurasikä

Alusta alkaen luonnonmukaisessa tuotannossa olevilla, hitaasti kasvavilla roduilla tai linjoilla ei ole vähimmäisteurasikää.

Tehokasvatuksen estämiseksi siipikarjaa on joko kasvatettava siihen asti, kun se saavuttaa vähimmäisiän, tai käytettävä ulkokasvatukseen sopeutuneita, hitaasti kasvavia siipikarjalinjoja tai -rotuja. Hitaasti kasvavaksi eläinainekseksi voidaan katsoa kananpoikalinjat, joiden keskimääräinen päiväkasvu on korkeintaan 35 g/päivä. Kalkkunoilla hitaasti kasvavana linjana voidaan pitää rotuja tai linjoja, joiden keskimääräinen päiväkasvu on korkeintaan 90 g/päivä. Mikäli hitaasti kasvavat linnut tulevat tavanomaisesta tuotannosta, niiden on oltava alle 3 vrk ikäisiä. Tällöin lintuja koskee 10 viikon eläinlajikohtainen siirtymäaika. Vähimmäiskasvatusaika luomutilalla ennen teurastusta on tällöin 70 vrk.

Jos toimija ei käytä hitaasti kasvavia siipikarjalinjoja, on kasvatuksessa noudatettava seuraavia vähimmäisteurasikiä:

  • 81 vrk kananpojilla
  • 150 vrk salvukukoilla
  • 49 vrk Pekingin ankoilla*
  • 70 vrk myskisorsanaarailla
  • 84 vrk myskisorsauroksilla
  • 92 vrk myskisorsa-ankoilla
  • 94 vrk helmikanoilla
  • 100 vrk naaraskalkkunoilla
  • 140 vrk uroskalkkunoilla ja paistiksi kasvatettavilla hanhilla.

* Huom! Pekingin ankka, joka on tuotu tilalle alle kolmen vuorokauden ikäisenä, 7 viikkoa.

8.5. Kuljettaminen ja teurastaminen

Eläinten kuljettamisessa on noudatettava eläinsuojelulainsäädäntöä (laki eläinten kuljetuksesta 1429/2006 ja neuvoston asetus (EY) 1/2005 eläinten suojelusta kuljetuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden aikana sekä direktiivien 64/432/ETY ja 93/119/EY ja asetuksen (EY) N:o 1255/97 muuttamisesta).

Eläinten kuljetuksen keston on oltava mahdollisimman lyhyt. Eläinten lastaaminen ja purkaminen on tehtävä pakottamatta eläimiä sähköisin tai muin kipua aiheuttavin apuvälinein. Rauhoittavien lääkkeiden käyttö ennen kuljetusta tai sen aikana on kielletty. On vältettävä aiheuttamasta eläimille minkäänlaista kärsimystä, kipua ja tuskaa niiden koko elinaikana, myös teurastushetkellä.

Elävien eläinten kuljetuksessa tulee eläinten sekoittuminen tavanomaisesti kasvatettuihin eläimiin estää. Eläimet tulee merkitä yksilöllisin merkinnöin tai kuljettaa erillisissä kulkuneuvonosissa erinä, jolloin kuljetuksesta tulee olla merkintä asiakirjoissa.

8.6 Eläintuotannon tunnistaminen

Eläimet on voitava tilalla tunnistaa yksilöllisesti tai eräkohtaisesti. Tilalla olevien eläinten tulee täsmätä kirjanpidossa ilmoitettuihin eläinmääriin.

Ostajan näin vaatiessa, tulee tuotetta aina seurata luovuttajan allekirjoittama vakuutus (vaatimuksenmukaisuusvakuutus) tuotteen luonnonmukaisuudesta. Vakuutus on annettava aina lähetettäessä luomueläimiä luonnonmukaisesti tuotettuna teuraaksi. Vakuutuksesta tulee selvitä seuraavat eläimiä koskevat tiedot:

  • naudat: jokaisen yksilön EU-tunnus
  • siat: tilan tatuointinumero ja eläinten lukumäärä
  • lampaat ja vuohet: jokaisen yksilön EU-tunnus
  • lihasiipikarja, broilerit: VNa 375 14 §.

Luomutuotteiden kuljetusta koskevat yleiset vaatimukset on kuvattu tuotteiden kerääminen, pakkaaminen, kuljetus ja varastointi -ohjeessa.

Ruokaviraston vinkit:

  • Sertifikaatti kertoo luomuvalvontaan kuulumisesta, vaatimuksenmukaisuusvakuutuksella / saateasiakirjalla varmistetaan yksittäisen eläimen / eläinerän luomuisuus.
  • Kirjaa luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelmaosioon kaikki luomutuotantoehtojen mukaiset, eläimille tehtävät toimenpiteet tai muutokset toimenpiteissä. Varmista samalla, että toimenpide on luomutuotannossa sallittu.

9 Eläinsuojat

  • Ikkunoiden tai muun valoa läpäisevän materiaalin pinta-ala seinissä ja/tai katossa tulee olla noin 5 % lattiapinta-alasta.
  • Kiinteän lattian osuus eläinten käytössä olevasta lattiapinta-alasta tulee olla vähintään 1/2 asetetuista vähimmäisvaatimuksista naudoille, sioille, lampaille ja vuohille käytettävissä eläinsuojissa ja vähintään 1/3 asetetuista vähimmäisvaatimuksista siipikarjarakennuksissa.
  • Eläinten kiinni kytkeminen ja eläinten pitäminen kääntymisen estävissä häkeissä on kielletty.
  • Poikivaa eläintä ei saa pitää kiinni kytkettynä.
  • Porsitushäkkien käyttö on kielletty.

9.1 Pitopaikan olosuhteet ja eläinten hoito

Eläinten pitopaikan on oltava tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen. Rakennusten eläintiheydessä on otettava huomioon eläinten mukavuus, hyvinvointi ja erityistarpeet, jotka ovat riippuvaisia erityisesti eläinlajista, rodusta ja iästä. Eläintiheyttä määriteltäessä on otettava huomioon eläinten käyttäytymistarpeet, joihin vaikuttavat erityisesti kasvatuserän koko ja eläinten sukupuoli.

Sopivalla eläintiheydellä turvataan eläinten hyvinvointi varaamalla niiden käyttöön riittävästi tilaa seisoa luonnollisessa asennossa, liikkua, asettua helposti makuulle, kääntyä ympäri, sukia itseään, asettua kaikkiin luonnollisiin asentoihin ja tehdä kaikkia luonnollisia liikkeitä, kuten venyttely ja siipien räpyttely. Kaikkien eläinten tulee mahtua makaamaan yhtä aikaa.

Eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Kaikkien eläinten on saatava sopivaa ravintoa ja juotavaa ja niiden tulee helposti päästä ruokinta- ja vedensaantipaikoille. Eläimen hyvinvointi ja olosuhteet on tarkistettava riittävän usein.

Eläimille ei vaadita eläinsuojia alueilla, joilla on sopivat ilmasto-olot eläinten ulkokasvatukseen. Eläimillä on tällaisissa tapauksissa oltava epäsuotuisien sääolojen vallitessa pääsy suojiin tai varjoon.

  • Valtioneuvoston asetus nautojen suojelusta 592/2010 toteaa, että ympärivuotisesti ulkona kasvatettavilla naudoilla on oltava pitopaikassaan kyseessä olevan nautarodun tarpeet ja ympäristöolosuhteet huomioon ottaen asianmukainen suoja epäsuotuisia sääolosuhteita vastaan. Suojassa on oltava kuivitettu makuualue, johon kaikki eläimet mahtuvat ja pääsevät yhtä aikaa makuulle. Kuivikkeita on vaihdettava tai lisättävä tarpeeksi usein ja huolehdittava siitä, että makuualue pysyy riittävän kuivana eikä pääse jäätymään.

Ulkojaloittelualueet voivat olla osittain katettuja. Ruokaviraston tulkinta asiasta on, että ulkojaloittelualueet tai -tarhat saavat olla katettuja, mutta ne voidaan kattaa vain osittain, enintään 75 % pinta-alasta. Ulkojaloittelualueiden tai -tarhojen seinien tulee olla avoimet siten, että vain kantavat rakenteet, tarvittavat eläinaidat ja mahdolliset lintu- tai tuuliverkot sallitaan. Kolmiseinäiset eläinsuojat eivät täytä ulkojaloittelualueen tai -tarhan vaatimusta, vaan ne katsotaan sisätiloiksi.

  • Katos (määritelmä 28) on siipikarjasuojan ulkopuolella ulkoilmassa sijaitsevaa ylimääräinen, eristämätön katollinen osa, jonka pisimmällä sivulla on yleensä lanka- tai verkkoaita ja jossa on luonnonvaloa ja tarvittaessa keinovaloa, sekä kuivikkeita.
  • Katoksia ei pidetä ulkojaloittelualueina.

Luonnonmukaisten eläinten kasvatus aitauksessa hyvin kostealla tai soisella maaperällä ei ole sallittua.

Rakennuksen eristyksen, lämmityksen ja ilmanvaihdon avulla on varmistettava, että ilmankierto, pölytaso, lämpötila, suhteellinen ilmankosteus ja kaasupitoisuus pysyvät tasoilla, jotka varmistavat eläinten hyvinvoinnin. Rakennuksessa on oltava runsaasti luonnollista ilmanvaihtoa ja valoa.

Poikkeus koskien erityistä hätätilannetta

Ruokavirasto voi sallia rajallisen ajan ja ainoastaan niin kauan kuin on välttämätöntä, enintään 12 kuukautta, toimijalle mahdollisuuden:

  • poiketa luonnonmukaisesti tuotetuille eläimille vahvistetuista rakennusten eläintiheyksistä sekä eläinsuojien sisä- ja ulkotilojen vähimmäispinta-aloista. Lupa voidaan myöntää, jos luonnontapahtumat kuten esimerkiksi tulvat, maanjäristykset, myrskyt tai tulipalo tuhoavat eläinten käyttämät rakennukset tilalla tai tuotantoyksikössä.

Lupaa tulee hakea Ruokavirastosta Luomuvalvontalomakkeella 9b. Hakemuksen liitteenä on toimitettava seuraavat selvitykset:

  • selvitys rakennusten menetyksestä tai tuhoutumisesta
  • ELY-keskuksen lausunto hätätilanteesta
  • kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen/palolaitoksen vahvistama ilmoitus tapahtuneesta, siihen johtaneista syistä ja arvio vahingon laajuudesta
  • kopio ajantasaisesta rakennuksen pohjapiirustuksesta pinta-ala- ja eläinmäärätietoineen ennen ja jälkeen eläinsuojiin kohdistunutta tuhoa.

Poikkeuksen myöntäminen edellyttää toimijalta huolellista kirjanpitoa tuotantotilojen eläintiheydestä poikkeuksen voimassaolon aikana. Myönteisen poikkeusluvan voimassaoloaikana luvassa mainitun rakennuksen tai eläintiheyden käyttö luomueläimille säilyttää luomueläinten ja niistä saatavien tuotteiden luomustatuksen.

9.2 Kaikkia eläinrakennuksia koskevat yleiset vaatimukset

9.2.1 Sisä- ja ulkotilojen vähimmäisvaatimukset (m2/eläin)

Sisäkasvatustilojen ja ulkojaloittelualueiden vähimmäispinta-alat ovat Taulukoissa 1 - 13.

Luonnonmukaisessa tuotannossa eläinten käytettävissä olevat alat lasketaan seuraavasti:

  • Nautojen osalta Ruokaviraston tulkinta asiasta on, että eläinten käytettävissä varsinaisesti olevalla tilalla tarkoitetaan alaa, jolla eläin voi seistä ja liikkua esteettä. Sellaisia kohtia, joissa syöttö- tai juottolaitteet, muut rakenteet tai rakennelmat estävät seisomisen tai liikkumisen, ei lueta mukaan laskettaessa Taulukossa 1 vaadittua sisätilan vähimmäispinta-alaa.
  • Lampaita ja vuohia ryhmässä pidettäessä pitopaikan lattiapinta-alan, ruokintahäkin pinta-alaa lukuun ottamatta, on oltava Taulukoiden 2 ja 3 mukainen. (VNa 587/2010 ja VNa 589/2010)
  • Sikojen osalta varsinaisesti käytettävissä olevalla sisätilalla tarkoitetaan sisämittoina ilmoitettua tilaa, mukaan lukien juottoastiat, mutta lukuun ottamatta syöttölaitteita, joihin siat eivät mahdu makaamaan, Taulukko 4.
  • Kanojen ja kanapoikasten osalta käytettävissä olevalla alalla tarkoitetaan vähintään 30 senttimetriä leveää aluetta, jonka kaltevuus on enintään 14 prosenttia, jonka esteetön korkeus on vähintään 45 senttimetriä ja johon ei lueta mukaan pesiä (VNa 673/2010 2 §), Taulukot 5 - 7.
  • Broilereiden osalta käytettävissä olevalla pinta-alalla tarkoitetaan pehkulla varustettua aluetta, joka on broilereiden käytettävissä koko ajan ja joka on riittävän suuri, jotta yksi broileri voi oleskella siinä (VNa 375/2011), Taulukko 8 ja 9. Ruokaviraston tulkinnan mukaan käytettävissä olevaan pinta-alaan voidaan laskea ruokinta- ja vesinippalinjojen alla oleva alue, jos broileri mahtuu kasvatuksen loppuvaiheessa kulkemaan näiden linjojen alta ja mahtuu makaamaan ruokintakuppien alle.

Taulukoissa 1-13 esitetyt ulkotilojen vaatimukset koskevat sellaisia ulkojaloittelualueita, joille eläimillä on vapaa pääsy sisätiloista.

Eläinten ulkotarhojen ja -jaloittelualueiden rakentamisessa ja niiden ylläpidossa tulee huomioida ympäristön kuormittaminen ja eläinten hyvinvointi. Eläintiheydet tulee pitää riittävän alhaisena, jotta estetään maaperän tallautuminen ja kasvillisuuden liiallinen kuluminen. Kotieläinten jaloittelualueiden sijoittamisessa ja hoidossa on myös otettava riittävästi huomioon pinta- ja pohjavesien suojelun tarpeet.

Ulkotarhojen ja -jaloittelualueiden vaatimuksista ja rakentamisesta on kerrottu tarkemmin maatalouden ympäristönsuojelusäädöksissä, maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräyksissä ja -ohjeissa (MMM-RMO C4) sekä ympäristöministeriön ohjeessa kotieläintalouden ympäristönsuojelusta (30.9.1998 tai sitä uudemmat painokset).

9.2.2 Ikkunapinta-ala

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 2018/848 toteaa, että ”Rakennuksessa on oltava runsaasti luonnollista ilmanvaihtoa ja valoa”. Ruokaviraston tulkinta asiasta on, että luonnonvalon ei tarvitse tulla ainoastaan ikkunoista. Mikäli rakennuksen ikkunat tai valoaukot ovat sijoitettuina seinille ja jotta voitaisiin katsoa niiden antavan runsaasti luonnonvaloa, suositellaan, että valoaukkojen pinta-ala vastaa noin 5 % lattiapinta-alasta. Mikäli tasaista luonnonvaloa tulee rakennukseen katon kautta, voidaan hyväksyä pienempi %-osuus.

Ruokaviraston tulkinnan mukaan siipikarjarakennuksissa, joissa on käytössä monikerrosjärjestelmä, ikkuna- ja valoaukkojen sijoittelulla tulee varmistaa runsaan luonnonvalon tasainen jakautuminen rakennukseen. Mikäli monikerrosjärjestelmän rakenteet ja rakennelmat estävät runsaan luonnollisen valon pääsyn rakennukseen, tulee valoaukkojen pinta-alaa lisätä.

9.2.3 Kiinteän lattian osuus lattiapinta-alasta

Kiinteän lattian osuus (ei rako- tai ritiläpohjaista lattiaa), eläinten käytössä varsinaisesti olevasta lattiapinta-alasta tulee olla:

  • vähintään 1/2 nauta-, lammas-, vuohi-, sika- ja hevoseläinten sisätilojen vähimmäispinta-alasta on oltava rakenteeltaan kiinteää
  • vähintään 1/3 siipikarjarakennuksen lattiapinta-alasta on oltava rakenteeltaan kiinteä ja sen on oltava peitetty olkien, puulastujen, hiekan tai turpeen kaltaisella kuivikkeella.

9.3 Eläinsuojia koskevat vaatimukset naudoille, sioille, lampaille, vuohille ja hevosille

Eläinsuojat

Eläinsuojien lattioiden on oltava sileitä mutta ei liukkaita. Kaikissa eläinsuojissa on oltava mukava, puhdas ja kuiva makuu- tai lepoalue, joka on kooltaan riittävän suuri ja rakenteeltaan kiinteä, ei rakopohjainen. Lepoalueella on oltava tilava, kiinteä ja kuiva makuupaikka, joka on kuivitettu ja jonne kaikki eläimet mahtuvat makuulle samanaikaisesti. Kuivikkeen on oltava olkea tai muuta soveltuvaa luonnonmateriaalia. Kuivikkeiden parantamiseksi ja niiden lisänä voidaan käyttää kaikkia kivennäisvalmisteita, joiden käyttö luonnonmukaisessa tuotannossa lannoitteena tai maanparannusaineena on sallittu perusasetuksen 24 artiklan nojalla (katso, Luomukasvintuotannon tuotantoehdot).

Ruokavirasto tulkitsee, että luonnonmukaisesti kasvatettujen eläinten kuivitukseen tulee ensisijaisesti käyttää luonnonmukaisesti tuotettua luonnonmateriaalia. Mikäli luonnonmukaisesti tuotettua luonnonmateriaalia ei ole saatavilla, voidaan luomueläinten kuivitukseen käyttää esim. turvetta, hiekkaa, tavanomaisen viljan olkea, tavanomaisesti tuotettua ruokohelpeä, sahateollisuuden sivutuotteita ja tavanomaisen heinänsiemenen puinnin yhteydessä syntynyttä olkea.

Sikojen eläinsuojassa on aina oltava oljesta tai muusta soveltuvasta materiaalista tehty alusta, joka on riittävän suuri varmistamaan, että kaikki karsinan siat voivat asettua makuulle samanaikaisesti eniten tilaa vievällä tavalla.

Eläinten kytkeminen

Pääsääntö on, että eläinten kytkyellä kiinni kytkeminen ja eläinten pitäminen kääntymisen estävissä häkeissä, on kielletty. Poikivaa eläintä ei saa pitää kiinni kytkettynä. Porsitushäkkien käyttö on kielletty.

Poikkeukset koskien kytkemistä

  1. Yksittäiset eläimet
    Yksittäistä eläintä voidaan pitää kytkettynä tai eristyksissä rajoitetun ajan, kun se on perusteltua eläinlääkinnällisistä syistä. Eläinten pitäminen eristyksissä voidaan sallia vain rajoitetun ajan ja vain työntekijöiden turvallisuuden vaarantumisen vuoksi tai eläinten hyvinvointiin liittyvistä syistä. Mainitut poikkeukset tulee kuvata luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelmassa. Vasikan saa kytkeä vain ruokinnan tai muun hoitotoimenpiteen ajaksi. Vasikkaa voidaan pitää yhtäjaksoisesti kytkettynä enintään tunnin ajan.
  2. Nautojen kytkettyinä pitäminen tiloilla, joilla on parsinavetta
    Tilalle voidaan hakea ELY–keskuksesta poikkeuslupa pitää nautoja kytkettyinä. Lupa voidaan myöntää, jos tilalla pidettävien nautojen määrä on enintään 50, lukuun ottamatta nuoria eläimiä. Ruokavirasto tulkitsee nuoreksi eläimeksi alle kuuden kuukauden ikäisen naudan.

    Poikkeuslupa voidaan myöntää yli kuuden kuukauden ikäisten maidontuotantoon ja/tai emolehmätuotantoon kasvatettavien hiehojen, lehmien ja siitossonnien kytkemiseen. Lupaa ei voi saada lihantuotantoon käytettäville naudoille.

    Kesällä eläinten on päästävä laitumelle päivittäin. Talviaikaan eläinten on päästävä ulos vähintään kaksi kertaa viikossa (ulkotarhaan tai –jaloittelualueelle). Parren on oltava riittävän pitkä ja leveä siten, että nauta voi seistä ja maata tasaisella alueella. Kytkettynä pidettävän lehmän, hiehon ja sonnin parren etummaisen puoliskon on oltava kiinteäpohjainen.

    Mikäli toiminta ei enää täytä luvan myöntämisen perusteita tai asetuksen nojalla säädettyjä tai määrättyjä vaatimuksia, myönnetty lupa perutaan.

9.4. Eläinsuojia koskevat vaatimukset siipikarjalle

Pääsäännöt

Siipikarjan häkkikasvatus on kielletty.

Siipikarjan päivittäistä valojaksoa voidaan täydentää keinovalaistuksella enintään 16 tuntiin. Yhtäjaksoisen lepoajan, jolloin ei käytetä keinovalaistusta, on oltava vähintään kahdeksan tuntia.

Lihasiipikarjan pitämiseen tarkoitettujen siipikarjarakennusten kokonaiskäyttöpinta-ala ei saa ylittää 1600 m2 missään tuotantoyksikössä.

Yhdessä siipikarjarakennuksen osassa saa pitää enintään 3 000 munivaa kanaa. Muniville kanoille tarkoitetuissa siipikarjarakennuksissa riittävän suurta osaa kanojen käytössä olevasta lattiapinta-alasta on voitava käyttää lintujen ulosteiden keräämiseen.

Kun siipikarjalla ei ole mahdollisuutta päivittäiseen ulkoiluun, esimerkiksi pitkäkestoisen lumipeitteen, kuivien sääolosuhteiden vuoksi, unionin lainsäädännön perusteella asetettujen rajoitusten tai velvoitteiden aikana, tulee lintujen saatavilla olla pysyvästi riittävä määrä karkearehua ja siipikarjan luontaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen soveltuvia materiaaleja.

Rakennukset on tyhjennettävä jokaisen kasvatetun siipikarjaerän jälkeen. Tänä aikana rakennus laitteineen on puhdistettava ja desinfioitava.

Siipikarjarakennusten ominaisuudet ja tekniset vaatimukset

1. Siipikarjarakennukset on rakennettava siten, että kaikki linnut pääsevät helposti ulkojaloittelualueelle:

  1. siipikarjarakennuksen ulkorajalla on oltava ulosmeno-/sisääntuloluukut (myöhemmin ulosmenoluukku), joista pääsee suoraan ulkojaloittelualueille;
  2. jokaisen ulosmenoluukun on oltava kooltaan linnuille sopiva. Vähintään 350 munivan kanan avokanaloille asetettavat lisävaatimukset, VNa 673/2010 13§: Ulkotilaan on johdettava useita vähintään 35 senttimetrin korkuisia ja vähintään 40 senttimetrin levyisiä ulosmenoluukkuja. Ulosmenoluukut on sijoitettava rakennuksen koko pituudelle;
  3. linnuilla on oltava ulosmenoluukkuihin esteetön pääsy;
  4. siipikarjarakennuksen ulkorajalla sijaitsevien ulosmenoluukkujen yhteenlasketun leveyden on oltava vähintään 4 metriä siipikarjarakennuksen sisätilan vähimmäispinta-alan käytettävissä olevan alan sataa neliömetriä kohti;
  5. jos ulosmenoluukut sijoitetaan korkealle, on asetettava luiska.

2. Siipikarjarakennuksiin, joissa on katoksia:

  1. ulkorajalla niin sisärakennuksen ja katoksen välillä kuin katoksen ja ulkojaloittelualueen välillä on oltava ulosmenoluukkuja, joista on helppo päästä niin katokseen kuin ulkojaloittelualueelle;
  2. sisärakennuksen ja katoksen välillä sijaitsevien ulosmenoluukkujen yhteenlasketun leveyden on oltava vähintään 2 metriä siipikarjarakennuksen sisätilan vähimmäispinta-alan käytettävissä olevan alan sataa neliömetriä kohti, ja katoksen ja ulkojaloittelualueen välillä sijaitsevien ulosmenoluukkujen yhteenlasketun leveyden on oltava vähintään 4 metriä siipikarjarakennuksen sisätilan vähimmäispinta-alan käytettävissä olevan alan sataa neliömetriä kohti; Katso siirtymäsäännös 9.6.2
  3. katoksen käytettävissä olevaa alaa ei oteta huomioon laskettaessa eläintiheyttä ja sisä- ja ulkotilojen vähimmäispinta-alaa Taulukoissa 5-13. Määritettäessä eläintiheyttä ja sisä- ja ulkotilojen vähimmäispinta-alaa Taulukoiden 5-13 mukaisesti, voidaan kuitenkin huomioida ylimääräinen siipikarjalle tarkoitettu katettu rakennuksen ulko-osa, jossa eristyksen ansiosta ei vallitse ulkolämpötila, jos:
    • siipikarja pääsee sinne 24 tuntia vuorokaudessa;
    • se täyttää asetuksen vaatimukset rakennuksen ilmankierrosta, pölytasosta, lämpötilasta, suhteellisesta ilmankosteudesta, luonnollisesta ilmanvaihdosta ja valosta, jotka varmistavat eläinten hyvinvoinnin;
    • se täyttää samat luukkuja koskevat vaatimukset kuin kohdassa a ja b;

      Katso siirtymäsäännös 9.6.3.

  4. katoksen käytettävissä olevaa alaa ei saa sisällyttää lihasiipikarjan pitämiseen tarkoitettujen siipikarjarakennusten kokonaiskäyttöpinta-alaan, 1600 neliömetriä tuotantoyksikössä.

3. Jos siipikarjarakennukset on jaettu erillisiin osastoihin, joissa pidetään useita parvia:

  1. osastojen avulla on varmistettava, että kosketus muihin parviin on rajoitettu ja että eri parvista peräisin olevat linnut eivät pääse toistensa kanssa tekemisiin siipikarjarakennuksessa;
  2. samassa siipikarjarakennuksen osastossa parven enimmäiskoot ovat:
    • 3 000 Gallus gallus -lajin vanhempaispolven lintua;
    • 10 000 kananuorikkoa;
    • 4 800 Gallus gallus -lajin lihasiipikarjan lintua;
    • 2 500 salvukukkoa;
    • 4 000 syöttökanaa;
    • 2 500 kalkkunaa;
    • 2 500 hanhea;
    • 3 200 urospuolista Pekingin ankkaa tai 4 000 naaraspuolista Pekingin ankkaa;
    • 3 200 urospuolista myskisorsaa tai 4 000 naaraspuolista myskisorsaa;
    • 3 200 urospuolista myskisorsa-ankkaa tai 4 000 naaraspuolista myskisorsa-ankkaa;
    • 5 200 helmikanaa.
  3. lukuun ottamatta Gallus gallus -lajin lintuja, osastojen välissä on oltava lihasiipikarjaa varten kiinteät väliseinät. Väliseinien tarkoituksena on erottaa rakennuksen kaikki osastot kokonaan toisistaan fyysisesti lattiasta kattoon. Ruokaviraston tulkinta on, että osastoissa tulee olla oma itsenäinen ilmastointi. Osastoilla voi olla yhteinen ruokinta- ja lannanpoistolaitteisto. Katso siirtymäsäännös 9.6.4.
  4. kun kyseessä ovat Gallus gallus -lajin vanhempaispolven linnut, munijakanat, kananuorikot, munintarotuiset kukkopojat ja Gallus gallus -lajin lihasiipikarja, osastojen välissä on oltava kiinteät väliseinät, puolisuljetut väliseinät, verkot tai verkkoaidat. Ruokaviraston tulkinta on, että osastoilla voi olla yhteinen ruokinta-, munienkeruu- ja lannanpoistolaitteisto.

4. Siipikarjarakennuksissa voidaan käyttää monikerrosjärjestelmiä. Jos käytetään monikerrosjärjestelmiä:

  1. monikerrosjärjestelmiä voidaan käyttää ainoastaan Gallus gallus -lajin vanhempaispolven linnuille, munijakanoille, tulevassa munantuotannossa käytettäville kananuorikoille, tuleviksi vanhempaispolven linnuiksi tarkoitetuille kananuorikoille sekä munintarotuisille kukkopojille;
  2. monikerrosjärjestelmässä saa olla pohjakerros mukaan lukien käytettävissä olevaa alaa enintään kolmessa kerroksessa. Ruokaviraston tulkinnan mukaan, lattia ja kaksi kerrosta, mutta pesäkerrosta ei lasketa kerrokseksi. Tasojen välisen esteettömän korkeuden on oltava vähintään 45 senttimetriä. Katso siirtymäsäännös 9.6.5.
  3. ylempänä olevat tasot on rakennettava siten, ettei lanta pääse putoamaan alempana olevien lintujen päälle, ja tasot on varustettava tehokkaalla lannanpoistojärjestelmällä. Katso siirtymäsäännös 9.6.5.

Ruokaviraston arviointi kerroslattiakanalassa (munivat kanat):

  • Kun pesien edessä oleva taso täyttää käytettävissä olevan alan määritelmän, tilanne arvioidaan tapauskohtaisesti.
    • Jos uloste pääsee putoamaan pesän edessä olevan tason alle, on ratkaistava, mikä olisi paras tapa estää kanojen likaantuminen. Tällöin joko estetään erilaisilla ratkaisuilla, esimerkiksi lantamatto, ulosteen putoaminen alempiin kerroksiin tai vaihtoehtoisesti estetään kanojen pääsy tason alle.
    • Jos aluetta ei lasketa käytettävissä olevaan alaan, ulosteen putoamista alempiin kerroksiin ei tarvitsisi rakenteilla estää.
  • Jos pesien edessä olevat tasot eivät täytä käytettävissä olevan alan määritelmää katsotaan niiden sekä kaltevien ramppien ja hyppytasojen toimivan pääasiassa kulkureitteinä → ulosteen putoamista alempiin kerroksiin ei tarvitse estää.

d. lintujen tarkastamisen on oltava helppoa kaikilla tasoilla;

e. monikerrosjärjestelmissä on varmistettava, että kaikki linnut voivat liikkua vapaasti ja helposti eri tasojen ja välialueiden välillä;

f. monikerrosjärjestelmät on rakennettava siten, että kaikkien lintujen on yhtä helppo päästä ulkojaloittelualueille.

5. Siipikarjarakennukset on varustettava orsilla tai korotetuilla istumatasoilla tai molemmilla. Linnuilla on oltava nuoresta iästä lähtien käytössään orsia tai korotettuja istumatasoja tai molempia oikeissa mittasuhteissa ryhmän ja lintujen kokoon nähden Taulukoiden 5, 6, 7, 8, 9, 10 ja 13 mukaisesti.

Munivat kanat: Orsien on oltava kanoille sopivasta materiaalista ja sellaisia, että kanat voivat käyttää niitä vaikeuksitta, eikä niissä saa olla teräviä kulmia. Vähintään 350 munivan kanan avokanaloissa, (VNa 673/2010); orsia ei saa sijoittaa pehkujen yläpuolelle, ja orsien välisen vaakasuoran etäisyyden toisistaan on oltava vähintään 30 senttimetriä sekä etäisyyden seinästä vähintään 20 senttimetriä.

Kananpoikaset, luonnos: Kanalassa on oltava koko kasvatuskauden ajan tarkoituksenmukaisia orsia, jotka ovat koko ryhmän käytössä ja jotka on sijoitettu tasaisesti koko tilaan. Orsien on oltava kananpoikasille sopivasta materiaalista ja sellaisia, että kananpoikaset voivat käyttää niitä vaikeuksitta, eikä niissä saa olla teräviä kulmia. (VNa xxx/2022). Katso siirtymäsäännös 9.6.4.

6. Siipikarjalle voidaan käyttää siirrettäviä siipikarjarakennuksia edellyttäen, että niitä siirretään säännöllisesti tuotantojakson aikana sen varmistamiseksi, että lintujen saatavilla on kasvillisuutta, ja vähintään jokaisen siipikarjaerän jälkeen. Taulukoissa 8-13 vahvistettua lihasiipikarjan eläintiheyttä voidaan korottaa enintään 30 kg:aan elopainoa/m2 edellyttäen, että siirrettävän rakennuksen pohjakerroksen pinta-ala on enintään 150 m2.

9.5 Eläinsuojien puhdistus

Huolehtimalla eläinsuojan yleisestä puhtaudesta voidaan välttää hyönteisten ja jyrsijöiden houkuttelua rakennuksen ympäristöön.

Ainoastaan Liitteessä III olevia aineita on sallittua käyttää eläinsuojien ja eläintenpidossa käytettävien laitteiden puhdistuksessa ja desinfioimisessa 31.12.2023 asti. Tuotteiden käytöstä on pidettävä kirjaa, josta näkyy käyttöpäivä tai -päivät, tuotteen nimi, tehoaineet ja käyttöpaikka.

Hyönteisten ja muiden tuholaisten torjuntaan eläinsuojissa ja eläinten pidossa käytettävissä laitteissa on sallittua käyttää ainoastaan asetuksessa 2021/1165 liitteessä 1 olevia sekä rekisteröityjä jyrsijöiden torjuntaan käytettäviä aineita (ainoastaan pyydyksissä käytettävät aineet).

9.6. Siirtymäsäännökset

Siat:

9.6.1 Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, joilla on sikoja tiloissa, jotka on rakennettu, kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen uudistaa perusteellisesti ulkoisia tiloja, jotta voidaan täyttää vaatimus, jonka mukaan vähintään puolet ulkotilojen pinta-alasta on oltava rakenteeltaan kiinteää, kuten asetuksen 2020/464 11 artiklassa säädetään, on oltava mainitun artiklan mukaisia viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2030.

Siipikarja:

9.6.2 Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, joilla on siipikarjarakennuksia, jotka on rakennettu, kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen uudistaa eläinten pitopaikkoja, jotta voidaan täyttää asetuksen 2020/464 15 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetty sisärakennuksen ja katoksen välisten luukkujen yhteenlaskettua leveyttä koskeva vaatimus, on oltava mainitun kohdan mukaisia viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2025.

9.6.3 Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, joilla on siipikarjarakennuksia, joissa on rakennuksen ulkopuolinen osa ja jotka on rakennettu, kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen alentaa tuntuvasti sisätilojen eläintiheyttä tai uudistaa rakennuksia, jotta voidaan täyttää asetuksen 2020/464 liitteessä I olevassa IV osassa säädetyt eläintiheyden ja sisätilojen vähimmäispinta-alan laskentaa koskevat vaatimukset, kun samalla noudatetaan 15 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, on oltava mainittujen säännösten mukaisia viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2025.

9.6.4 Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, joilla on siipikarjarakennuksia, jotka on rakennettu, kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen uudistaa eläinten pitopaikkoja tai korvata laitteita, jotta voidaan täyttää 15 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetyt kiinteitä väliseiniä koskevat vaatimukset tai asetuksen 15 artiklan 5 kohdassa säädetty orsia tai korotettuja istumatasoja koskeva vaatimus, on oltava mainittujen säännösten mukaisia viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2025.

9.6.5 Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, joilla on monikerroksisia siipikarjarakennuksia, jotka on rakennettu, kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen kunnostaa perusteellisesti eläinten pitopaikkoja tai korvata varusteita, jotta voidaan täyttää asetuksen 2020/464 15 artiklan 4 kohdan b ja c alakohdassa säädetyt kerrosten enimmäismäärää ja lannanpoistojärjestelmää koskevat vaatimukset, on oltava mainittujen säännösten mukaisia viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2030.

9.6.6 Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, joilla on siipikarjarakennuksia, joiden ulkojaloittelualue ulottuu yli 150 metrin päähän siipikarjarakennuksen lähimmästä sisääntulo-/ulosmenoluukusta ja jotka on kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen mukauttaa perusteellisesti tilojen rakennetta tai hankkia uutta maata, jotta voidaan täyttää asetuksen 2020/464 16 artiklan 6 kohdassa säädetty suurinta sädettä koskeva vaatimus, on oltava mainitun säännöksen mukaisia viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2030.

9.6.7. Sellaisten tilojen tai tuotantoyksiköiden, jotka tuottavat kananuorikoita siipikarjatiloissa, jotka on rakennettu, kunnostettu tai otettu käyttöön ennen 1.1.2022 asetusten (EY) N:o 834/2007 ja (EY) N:o 889/2008 mukaisesti ja joiden osalta on tarpeen tehdä tuntuvia mukautuksia siipikarjarakennusten rakenteeseen tai hankkia lisää maata asetuksen 2020/464 liitteessä I olevan IV osan 2 jakson sääntöjen noudattamiseksi, on noudatettava asetuksen 2020/464 liitteessä I olevan IV osan 2 jaksossa kananuorikoiden ja munintarotuisten kukkopoikien osalta säädettyjä eläintiheyttä ja sisä- ja ulkotilojen vähimmäispinta-alaa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2030.

Ruokaviraston vinkit

  • Eläinten tilavaatimusten tulee täyttyä aina. Jos ensimmäisen tarkastuksen jälkeen eläinmäärä kasvaa, tulee eläimille käytettävissä olevan pinta-alankin kasvaa, sekä sisä- että ulkotiloissa. Jos eläimille käytettävissä oleva pinta-ala vähenee, tulee eläinmäärä sopeuttaa käytettävissä olevaan pinta-alaan.
  • Tilavaatimukset ovat vähimmäisvaatimuksia.
  • Säilytä ensimmäisellä tarkastuksella käytössä ollut rakennusten pohjapiirustus ja laskelmat myöhempää tarkastelua varten.
  • Siipikarjan ulkojaloittelualueiden tulee olla sellaisia, että linnut menevät sinne mielellään ja ulkojaloittelualueilla on linnuille suojapaikkoja.
  • Erityisesti siipikarjarakennuksissa, suunnittele valoaukkojen paikat huolella, jotta luonnonvaloa tulee rakennukseen tasaisesti.

10 Laidunnus ja ulkoilu

  • Laidunkaudella tulee kaikkien nautojen, lampaiden, vuohien ja hevosten päästä päivittäin laitumelle aina, kun olosuhteet sen sallivat.
  • Yli vuodenikäisten sonnien osalta laiduntamisvaatimuksesta voidaan poiketa niin, että niiden tulee päästä päivittäin vähintään ulkotarhaan tai jaloittelualueelle. Tässä tapauksessa edellytetään talviaikaan päivittäistä ulkoilua.
  • Sioilla tulee olla pääsy ulkotarhaan, ulkojaloittelualueelle taikka laitumelle vähintään toukokuusta lokakuuhun.
  • Siipikarjan on päästävä ulkotiloihin aina, kun sääolosuhteet sen sallivat, vähintään toukokuusta lokakuuhun.
  • Siipikarjan ulkojaloittelualueiden on oltava sellaisia, että linnut menevät niille mielellään.
  • Siipikarjan ulkojaloittelualueiden on oltava pääosin monien eri kasvien muodostaman kasvuston peitossa ja kasvillisuutta on hoidettava säännöllisesti.
  • Kun siipikarjalla ja sioilla ei ole mahdollisuutta päivittäiseen ulkoiluun, tulee eläinten saatavilla olla pysyvästi riittävä määrä karkearehua tuore-, kuiva- tai säilörehuna.

10.1 Ulkoilua koskevat yleiset vaatimukset kaikille eläinlajeille

Luonnonmukaisesti hoidetuilla eläimillä on oltava aina sääolosuhteiden ja vuodenaikojen ja maanpinnan tilan salliessa jatkuva pääsy ulkojaloittelualueelle, mieluiten laitumelle, paitsi jos unionin lainsäädännön perusteella määrätään ihmisten ja eläinten terveyden suojeluun liittyviä rajoituksia ja velvoitteita.

Ruokaviraston tulkinta on, että eteläisessä Suomessa normaali yhtäjaksoinen laidunkausi on vähintään neljä kuukautta, pääsääntöisesti kesäkuun alusta syyskuun loppuun. Pohjoisessa Suomessa normaali yhtäjaksoinen laidunkausi on noin kuukauden lyhyempi. Keskisessä Suomessa normaali yhtäjaksoinen laidunkausi on noin kaksi viikkoa lyhyempi kuin eteläisessä Suomessa.

ELY-keskukset sijoittuvat edellä mainituille alueille seuraavasti:

Eteläinen Suomi: Varsinais-Suomi, Uusimaa, Satakunta, Häme, Kaakkois-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Savo
Keskinen Suomi: Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi
Pohjoinen Suomi: Lappi, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa.

Ruokavirasto ohjeistaa, että mikäli eläimet ovat laidunkaudella tuotantoehtojen vastaisesti sisätiloissa tai tarhoissa/ulkojaloittelualueilla (lukuun ottamatta: sairaat eläimet ja yli yksivuotiaat sonnit, myös mahdolliset tilapäiset poikkeukset johtuen sääolosuhteista ja maaperän kunnosta), on asiasta mahdollisimman pian tehtävä ilmoitus perusteluineen ELY-keskukseen.

10.2 Yleiset poikkeukset ulkoiluvaatimuksiin

A. Eläinten pääsy ulos talviaikaan

Nautojen, lampaiden ja vuohien talvikauden ulkoilutuksesta voidaan luopua, mikäli niiden olosuhteet täyttävät kaikki seuraavat ehdot:

  • eläimet pääsevät laidunkaudella päivittäin laitumelle
  • ulkona pitoaikaa pidennetään normaalia laidunkautta pidemmäksi eli käytössä on pidennetty laidunkausi
  • eläimiä ei kytketä.

Tätä poikkeusta ei voi soveltaa hevosiin.

Ruokavirasto tulkitsee pidennetyksi laidunkaudeksi ajanjakson, joka on vähintään kaksi viikkoa alueen normaalia laidunkautta pidempi.

Seuraavissa tapauksissa eläinten ulkoiluttamisesta voidaan tilapäisesti luopua:

B. Sääolosuhteet:

  • erittäin kova tuuli (talvisaikaan)
  • kova sade
  • erittäin kova pakkanen (naudat, lampaat, vuohet)
  • pakkanen (siat)
  • hellepäivät, jolloin hyönteisten määrä nousee eläimiä häiritseväksi (tällöin eläimet ulkoilutetaan viileämpään vuorokauden aikaan).

C. Maaperän kunto, jolloin ulkoilua ei vaadita:

  • laitumen pinta rikkoutuu siten, että laidunkasvien normaali kasvu vaarantuu
  • ulkotarhat ja jaloittelualueet ovat niin liukkaita, että eläinten loukkaantumisvaara on suuri.

10.3 Ulkoilu naudat

Nautojen kasvatusmenetelmien on perustuttava laiduntamisen mahdollisimman laajaan hyödyntämiseen vuoden eri aikoina käytössä olevien laiduntamismahdollisuuksien mukaan. Nautojen tulee päästä ulkoilemaan ympärivuoden. Laidunkaudella tulee kaikkien nautojen päästä päivittäin laitumelle.

Ruokavirasto tulkitsee laitumeksi alueen, joka on kasvuston peittämä ja eläin saa sieltä osan päivittäisestä ravinnontarpeestaan.

Poikkeus nautojen laidunnusvaatimukseen

Yli vuodenikäisten sonnien osalta laiduntamisvaatimuksesta voidaan poiketa niin, että niiden tulee päästä päivittäin vähintään ulkotarhaan tai -jaloittelualueelle. Tässä tapauksessa edellytetään talviaikaan päivittäistä ulkoilua. Huom! Katso 10.2 B Yleiset poikkeukset ulkoiluvaatimuksiin.

Poikkeus nautojen ympärivuotiseen ulkoilun vaatimukseen

Talviaikaisesta ulkoilutuksesta voidaan nautojen osalta luopua ainoastaan, jos kohdan 10.2 A ehdot täyttyvät.

Poikkeusten hyödyntäminen edellyttää tarkkaa kirjanpitoa eläinten ulkoilusta, joka tulee olla esitettävissä vuosittaisen tuotantotarkastuksen yhteydessä.

10.4 Ulkoilu lampaat ja vuohet

Lampaiden ja vuohien kasvatusmenetelmien on perustuttava laiduntamisen mahdollisimman laajaan hyödyntämiseen vuoden eri aikoina käytössä olevien laiduntamismahdollisuuksien mukaan. Lampaiden ja vuohien tulee päästä ulkoilemaan ympäri vuoden. Laidunkaudella tulee kaikkien lampaiden ja vuohien päästä päivittäin laitumelle.

Poikkeus lampaiden ja vuohien ympärivuotisen ulkoilun vaatimukseen

Talviaikaisesta ulkoilutuksesta voidaan lampaiden ja vuohien osalta luopua ainoastaan, jos kohdan 10.2 A ehdot täyttyvät.Ruokavirasto tulkitsee, että syksyllä laidunkauden jälkeen syntyneiden karitsoiden ja kilien tulee ulkoilla talvella sääolosuhteiden salliessa, mikäli ne teurastetaan ennen seuraavaa laidunkautta.

10.5 Ulkoilu siat

Sioilla tulee olla pääsy ulkotarhaan, ulkojaloittelualueelle taikka laitumelle, vähintään toukokuusta lokakuuhun. Sikojen on voitava tonkia ja ulostaa ulkojaloittelualueilla. Tonkimisen mahdollistamiseksi voidaan käyttää erilaisia alustoja. Kiinteät pohjaratkaisut jaloittelualueilla sallitaan, mikäli sioille järjestetään tarhaan tongittavaa materiaalia, esimerkiksi turvetta. Vähintään puolet säädetystä ulkotilojen vähimmäispinta-alasta on oltava rakenteeltaan kiinteää, ei rako- tai ritiläpohjaista.

Katso siirtymäsäännös 9.6.1

Kasvustopeitteisyysvaatimukset ja ulkojaloittelualueiden ominaisuudet

Ulkojaloittelualueiden on oltava sellaisia, että siat menevät niille mielellään. Mahdollisuuksien mukaan etusija on annettava niityille tai laitumille, joilla on puita tai metsää. Ulkojaloittelualueiden on oltava ulkoilmassa, mutta sioilla on oltava tällaisilla alueilla myös pääsy suojiin ja keinoja säädellä ruumiinlämpötilaa.

10.6 Ulkoilu hevoset

Kaikkien hevosten tulee päästä päivittäin laitumelle, ulkotarhaan tai -jaloittelualueelle. Laidunkaudella tulee hevosten päästä päivittäin laitumelle. Hevosen liikunnan, ulkoilun ja sosiaalisen kanssakäymisen tarpeen tyydyttämisestä on huolehdittava päivittäin. Päivittäisten hoitotoimenpiteiden äkillisiä muutoksia on vältettävä.

10.7 Ulkoilu siipikarja

Siipikarjalla on oltava aina sääolosuhteiden ja vuodenaikojen ja maanpinnan tilan salliessa jatkuva pääsy ulkojaloittelualueelle, mieluiten laitumelle, vähintään toukokuusta lokakuuhun, paitsi jos unionin lainsäädännön perusteella määrätään ihmisten ja eläinten terveyden suojeluun liittyviä rajoituksia ja velvoitteita.

Siipikarjan on päästävä ulkojaloittelualueelle, aina kun mahdollista, vähintään yhden kolmasosan ajan elinajastaan. Munijakanojen ja lihasiipikarjan on kuitenkin päästävä ulkojaloittelualueelle, aina kun mahdollista, vähintään yhden kolmasosan ajan elinajastaan, paitsi jos unionin lainsäädännön perustella on määrätty väliaikaisia rajoituksia.

Siipikarjalla on oltava päiväsaikaan jatkuva pääsy ulkojaloittelualueelle niin nuorena kuin käytännössä on mahdollista. Siipikarja ulkoilee aina, kun niiden fysiologinen tila ja fyysiset olosuhteet sen sallivat, paitsi jos unionin lainsäädännön perusteella on määrätty väliaikaisia rajoituksia.

Ruokaviraston tulkinnan mukaan alle 6 viikon ikäisiä poikasia voidaan pitää sisätiloissa sääolosuhteista riippumatta.

Kun unionin lainsäädännön perusteella määrätyt ihmisten ja eläinten terveyden suojeluun liittyvät rajoitukset ja velvoitteet täyttyessään estävät siitoslintujen ja alle 18 viikon ikäisten kananuorikoiden pääsyn ulkojaloittelualueille, katoksia pidetään ulkojaloittelualueina. Tällöin ne on varustettava ristikolla, joka pitää muut linnut ulkopuolella.

Jos siipikarja pidetään sisätiloissa unionin lainsäädännön perusteella asetettujen rajoitusten tai velvoitteiden vuoksi, on siipikarjan saatavilla oltava pysyvästi riittävä määrä karkearehua ja soveltuvia materiaaleja siipikarjan lajinmukaisten käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseksi.

Siipikarjalle epäsuotuisia säätiloja, jolloin lintuja ei tarvitse ulkoiluttaa, ovat muun muassa rankkasade, pakkanen tai erittäin kova tuuli. Sairaita tai loukkaantuneita lintuja voidaan pitää sisätiloissa sääolosuhteista riippumatta.

Siipikarjan ulkoilualueen kasvustopeitteisyysvaatimukset ja ulkojaloittelualueiden ominaisuudet

Siipikarjan ulkojaloittelualueiden on oltava sellaisia, että linnut menevät niille mielellään. Kaikilla linnuilla on oltava pääsy niille.

Jos siipikarjarakennus on jaettu parville erillisiin osastoihin, kutakin osastoa vastaavat ulkojaloittelualueet on erotettava toisistaan, jotta kosketus muihin parviin on rajoitettu. Eri parvista peräisin olevat linnut eivät saa päästä toistensa kanssa tekemisiin.

Ulkojaloittelualueiden on oltava pääosin monien eri kasvien muodostaman kasvuston peitossa. Ulkojaloittelualueilla on oltava linnuille riittävä määrä koko alueelle sijoittuvia suojaavia tiloja tai suojia tai pensaita tai puita. Niillä varmistetaan, että linnut viihtyvät koko ulkojaloittelualueella yhtäläisesti. Ulkojaloittelualueiden kasvillisuutta on hoidettava säännöllisesti ravinteiden liikasaannin mahdollisuuden vähentämiseksi.

Ulkojaloittelualue saa ulottua enintään 150 metrin päähän siipikarjarakennuksen (Katso 1.3, määritelmä 69) lähimmästä ulosmenoluukusta. Ulkojaloittelualue voi ulottua enintään 350 metrin päähän rakennuksen lähimmästä ulosmenoluukusta, jos ulkojaloittelualueella on huonon sään ja saalistajien varalta riittävästi suojia, jotka on sijoitettu koko alueelle tasaisesti siten, että hehtaaria kohden on vähintään neljä suojaa.

Kansallinen lainsäädäntö (MMM asetus 814/2017) edellyttää, että rehun ja juomaveden saanti järjestetään sisätiloissa tai sellaisessa muussa paikassa, johon luonnonvaraiset linnut eivät pääse.

Vesilinnuilla on oltava pääsy puroon, lammikkoon, järveen tai altaaseen aina, kun sää- ja hygieniaolosuhteet sen sallivat. Näin voidaan ottaa huomioon niiden lajikohtaiset tarpeet ja hyvinvointia koskevat vaatimukset. Jos sääolosuhteet eivät tätä salli, niillä on oltava pääsy veteen, johon ne voivat upottaa päänsä höyhenpeitteen puhdistamiseksi. Hanhien ulkojaloittelualueella on oltava ruohoa lintujen syötäväksi.

Jos ulkoalueella ei ole saatavilla tarpeeksi rehua esimerkiksi pitkäkestoisen lumipeitteen tai kuivien sääolosuhteiden vuoksi, siipikarjalle on annettava lisärehuna karkearehua.

Siipikarjan ulkoilualuetta on kasvuston takaisinkasvun mahdollistamiseksi pidettävä tyhjillään vähintään kaksi kuukautta kunkin kasvatetun siipikarjaerän jälkeen. Toimijan on pidettävä kirjaa tai säilytettävä asiakirjatodisteet tämä ajanjakson soveltamisesta. Vaatimus tyhjillään pidosta ei koske rajattua aluetta rakennuksen ulosmenoaukkojen läheisyydessä edellyttäen, että alueen alusta voidaan vaihtaa tai puhdistaa säännöllisesti. Tyhjillään olo vaatimuksia ei myöskään sovelleta sellaiseen pienimuotoiseen siipikarjan kasvatukseen, jossa linnuilla on mahdollisuus liikkua vapaasti aitaamattomalla alueella.

Siipikarjan ulkoilualueen kokonaispinta-alan tulee olla vähintään Taulukon 5-13 mukainen.

Katso siirtymäsäännös 9.6.6

Ruokaviraston vinkit

  • Luomueläimillä on oltava aina sääolosuhteiden ja vuodenaikojen ja maanpinnan tilan salliessa jatkuva pääsy ulkojaloittelualueelle, mieluiten laitumelle.
  • Luomukotieläintuotanto eroaa tavanomaisesta tuotannosta mm. eläinten laidunnus- ja ulkoiluvaatimusten osalta. Huolehdi, että luomueläinten laidunnus ja ulkoilu toteutuvat luomun tavoitteiden mukaisesti ja vastaavat kuluttajien mielikuvaan luomueläinten laidunnuksesta.
  • Totuta ja opeta luomueläin ulkoiluun/laidunnuksen mahdollisimman nuorena.
  • Hyvät aidat ja kulkureitit helpottavat laidunnuksen toteutusta. Jos syötävä loppuu laitumelta, eivät hyvätkään aidat estä laumaa karkaamasta.
  • Laidunnuksen suhteen härkä tulee rinnastaa naaraspuoliseen eläimeen.
  • Erityisesti automaattilypsytiloilla laidunnuksen suunnittelu ja toteutus tulee miettiä huolella.
  • Kirjaa luomusuunnitelman eläintenhoitosuunnitelmaosioon, miten laidunnus toteutetaan.
  • Suunnittele emolehmä-/lammastiloilla eläinten laidunnus ennalta huolellisesti erityisesti silloin, jos karja/katras on syyspoikiva tai poikimisia on kaikkina vuodenaikoina.

11 Karjanlanta

  • Eläinten enimmäismäärä määräytyy lannan levitykseen käytettävän luonnonmukaisessa tuotannossa olevan peltopinta-alan mukaan niin, että tuotantoyksikössä voi olla enintään 2 eläinyksikköä peltohehtaaria kohti.

11.1 Lannanlevitysala

Eläintuotannon valvontaan ilmoittautuessaan on toimijan annettava ELY-keskukselle selvitys siitä, että lannanlevitysalaa on riittävästi tilalla pidettävien eläinten tuottamalle lannalle. Luonnonmukaisessa tai siirtymävaiheessa olevassa tuotantoyksikössä käytettävän karjanlannan kokonaismäärä ei saa ylittää 170:tä kilogrammaa kokonaistyppeä vuodessa käytettyä maatalousmaan hehtaaria kohden. Tätä enimmäismäärää sovelletaan ainoastaan karjanlannan, kuivatun lannan, siipikarjan kuivatun lannan, kompostoidun eläinten kiinteän ulosteen, siipikarjan lanta mukana lukien, kompostoidun karjanlannan ja eläinten nestemäisen ulosteen käyttöön. Eläinten (tavanomaisesti ja luonnonmukaisesti kasvatetut) enimmäismäärä luonnonmukaisessa tuotantoyksikössä määräytyy lannan levitykseen käytettävän luonnonmukaisessa tuotannossa olevan peltopinta-alan mukaan niin, että tuotantoyksikössä voi olla enintään 2 eläinyksikköä (ey) peltohehtaaria kohti. Eläinten enimmäismäärä hehtaaria kohti, joka vastaa enintään 170 kg lannasta peräisin olevaa kokonaistyppeä, on esitetty Taulukossa 14.

Jos toimijan hallinnassa oleva peltoala ei ole riittävä, on toimijan esitettävä kirjallinen sopimus ylimääräisen lannan levittämisestä. Luonnonmukaisessa tuotantoyksikössä syntyvää ylimääräistä lantaa koskevan sopimuksen voi tehdä vain toisen luonnonmukaista tuotantoa harjoittavan toimijan kanssa. Enimmäismäärä lasketaan tällaiseen yhteistyöhön osallistuvien kaikkien luonnonmukaista tuotantoa harjoittavien yksiköiden perusteella. Sopimus tulee antaa tiedoksi ELY–keskukselle. Jos tilan eläinmäärän ja peltoalan välillä tapahtuu muutoksia, lannanlevityssopimuksia tarkastellaan uudelleen.

Jos tilalla on alle 2 ey peltohehtaaria kohti, voi syntyvää lantaa luovuttaa myös tavanomaisille tiloille.

Peltoalaan lasketaan peltokasvi-, puutarhakasvi-, kesanto- ja viherlannoitusala. Luonnonlaitumet voidaan huomioida peltoalaa laskettaessa laitumelle jäävän lannan osalta (huomioitava pinta-ala = laidunaika kuukausina/12* luonnonlaitumen pinta-ala).

11.2 Lannan varastointi

Lannan varastoinnin mitoituksessa tulee noudattaa valtioneuvoston asetusta 1250/2014.

Lannan varastointi tarkastetaan ensimmäisen tuotantotarkastuksen yhteydessä.

Lisätietoja: www.ymparisto.fi , Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:17, Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohje.

Myös lannan käsittelyn ja levityksen tulee kaikilta osin vastata niitä vaatimuksia, jotka on esitetty edellä mainitussa päätöksessä.

Vinkit

  • Muista lannanlevityssopimusten päivitys, jos tilan eläinmäärän ja peltoalan välillä tapahtuu muutoksia. Ilmoita asiasta ELY-keskuksen luomuvastaavalle.