Jänisrutto eli tularemia on Francisella tularensis -bakteerin aiheuttama tartuntatauti. Pohjoismaissa F. tularensis-bakteerin säilymönä pidetään pienjyrsijöitä ja jäniksiä. Bakteeri voi säilyä kuukausia elinkykyisenä maaperässä, vedessä ja eläinten raadoissa. Koska bakteeri tarttuu tavallisimmin verta imevien hyönteisten välityksellä, jänisruttotapaukset ilmenevät lähinnä heinä–lokakuun aikana, kun hyönteisten määrä on suurimmillaan. Lisäksi tautitapausten määrään vaikuttaa jänis- ja myyräkantojen vahvuus.
Jänisrutto ihmisissä
Jänisruttotartunta leviää pääasiallisesti hyönteispistojen välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan sairaasta tai kuolleesta eläimestä esimerkiksi haavainfektiona tai hengitysteitse saastuneen ympäristön välityksellä.
Jänisruton ilmaantuvuus vaihtelee huomattavasti vuosittain. Valtaosa tapauksista todettaan elo-syyskuun välisenä aikana. Laajoja tularemiaepidemioita on havaittu esiintyvän noin kolmen vuoden sykleissä.
Kuva: Ilmoitetut jänisruttotapaukset väestössä vuodesta 2000 (pdf)
Jänisrutto eläimissä
Francisella tularensis -bakteeri aiheuttaa nisäkkäillä kuumeisen taudin, jota kutsutaan tularemiaksi eli jänisrutoksi. Bakteeria on tavattu yli 200 eri eläinlajilla. Näihin eläimiin kuuluu myös kaloja, matelijoita, lintuja ja hyönteisiä. Kotieläimemme eivät ole kovin herkkiä taudinaiheuttajalle, joten esimerkiksi metsästyskoiran mahdollisuus saada tauti on erittäin pieni.
Kissat ovat kuitenkin bakteerille herkempiä, ja niissä todetaan joskus tartuntoja. Suomessa jänisruttoa kliinisenä tautina tavataan yleisimmin jäniseläimissä, joilla tartunnan saaminen johtaa poikkeuksetta eläimen kuolemaan. Luonnonvaraisten pienjyrsijöiden on todettu voivan toimia bakteerin kantajina.
F. tularensis-bakteeri siirtyy eläimestä toiseen tavallisimmin verta imevien hyönteisten välityksellä. Siksi jänisruttotapaukset ilmenevätkin heinä-lokakuun aikana, jolloin hyttysten, jäniseläinten ja myyrien väliset kontaktit ovat yleisimmillään. Eläin voi saada tartunnan myös suoraan sairaasta tai kuolleesta eläimestä, esimerkiksi haavainfektiona tai limakalvojen kautta. Tartunta voi tapahtua myös hengitysteitse tai suun kautta saastuneen ympäristön, kuten ilman, veden, maan ja kasviperäisen materiaalin välityksellä.
Ruokavirastossa tularemian mahdollisuus huomioidaan aina tutkittaessa kuolleena löydettyjä tai sairaana lopetettuja luonnonvaraisia eläimiä. Vuosittain on tutkittu kymmeniä rusakoita ja metsäjäniksiä, sekä yksittäisiä majavia, piisameja ja myyriä. Suomessa kuitenkin tutkitaan eläimiä tularemian varalta vain satunnaisesti, joten yksityiskohtaista tietoa taudin mahdollisesta levinneisyydestä Suomessa ei ole.
Kuva: Luonnonvaraisten eläinten jänisruttotutkimukset vuodesta 2000 (pdf)