Jänisrutto eli tularemia on Francisella tularensis -bakteerin aiheuttama zoonoosi eli eläinten ja ihmisten välillä tarttuva tauti, jota on tavattu maailmanlaajuisesti yli 200 eläinlajilla, niin nisäkkäissä kuin linnuissakin.
Tautia todetaan yleisimmin jäniseläimillä (metsäjänis ja rusakko), joilla tartunta johtaa poikkeuksetta kuolemaan. Eurooppalainen kani sen sijaan ei ole kovin herkkä tartunnalle. Luonnonvaraiset pikkujyrsijät, etenkin metsämyyrät, toimivat taudin reservuaarina eli eräänlaisena "infektiosäiliönä".
Taudin yleisyys vaihtelee melko paljon vuosittain ja alueittain. Viime vuosina Ruokavirastossa on diagnosoitu vuosittain noin 10–30 jänisten tularemiatapausta eri puolilta maata. Lisäksi todetaan yksittäistapauksia muissa eläinlajeissa, kuten oravassa, piisamissa tai linnuissa. Todettujen tautitapausten määrään vaikuttaa jänis- ja myyräkantojen vahvuus.
Leviäminen
F. tularensis on erittäin herkästi tarttuva bakteeri. Jo pieni määrä bakteereja riittää aiheuttamaan taudin, ja mahdollisia tartuntareittejä on useita. Tavallisimmin tularemiabakteeri tarttuu vertaimevien hyönteisten välityksellä, minkä takia tautitapaukset ilmenevät enimmäkseen heinä - lokakuun aikana hyönteisten määrän ollessa suurimmillaan.
Tartunnan voi saada myös suoraan sairaasta tai kuolleesta eläimestä esimerkiksi haavainfektiona tai silmän sidekalvon kautta tai hengitysteitse saastuneen ympäristön välityksellä. Tularemia voi tarttua myös suun kautta bakteerin saastuttaman veden tai tularemiatartuntaa kantaneen eläimen lihan välityksellä.
Oireet
Oireilevia jäniksiä nähdään harvoin, koska taudinkulku johtaa nopeasti kuolemaan. Tartunnan saaneet jänikset kuolevat 2–10 päivän kuluessa tartunnasta akuutin yleisinfektion aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Vähemmän herkillä eläinlajeilla oireet ovat epäspesifisiä, kuten kuumetta ja väsyneisyyttä.
Ihmisellä tularemia on tyypillisesti kuumetauti, johon voi liittyä päänsärkyä, lihaskipuja ja imusolmuketurvotusta. Hyönteisten välittäessä taudin ihmiseen pistoskohtaan syntyy haavauma ja paikallinen tulehdus. Hengitysteitse saatu tartunta voi aiheuttaa keuhkokuumeen. Silmään voi tulla kipeä sidekalvontulehdus. Taudin itämisaika ihmisellä on yleensä 3–5 vuorokautta, mutta se voi olla pitempikin.
Taudin määritys
Tularemiaan kuollutta eläintä ei voi tunnistaa ulkoisista merkeistä, vaan taudinmääritys tehdään ruumiinavauksen yhteydessä. Tauti aiheuttaa tyypillisiä pesäkemäisiä tulehdusmuutoksia sisäelimiin, erityisesti pernaan ja maksaan. Bakteerin esiintyminen varmistetaan kudoksista tehtävällä erikoisvärjäyksellä. Ruokavirastossa ei viljellä tularemiabakteeria tartuntavaaran takia.
Ehkäisy
Alueilla, joilla jänisruttoa on tavattu, metsästäjien on syytä käyttää jäniksiä nylkiessään ja avatessaan esimerkiksi kertakäyttöisiä muovikäsineitä. Kuolleena löydettyjä jäniksiä käsiteltäessä on aina syytä käyttää suojakäsineitä. Koirille tai kissoille ei pidä syöttää raakaa jäniksenlihaa tai sisäelimiä.
F. tularensis -bakteeri kuitenkin kuolee kuumennettaessa, joten keitetty tai paistettu liha on turvallista. Koska suurin osa ihmisten tularemiatapauksista tarttuu vertaimevien hyönteisten välityksellä, erityisen tärkeää olisi loppukesän metsäretkillä suojautua hyönteisten pistoksilta.
Tularemia on luokiteltu Suomen eläintautilainsäädännössä muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi (325/2021). Eläinlääkärin ja laboratorion on ilmoitettava viimeistään seuraavana arkipäivänä virkaeläinlääkärille epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan tularemiaa. Virkaeläinlääkärin on ilmoitettava eläimellä todetusta tularemiasta tartuntataudeista vastaavalle lääkärille viimeistään toteamista seuraavana arkipäivänä.
Esiintyminen
F. tularensis esiintyy laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Siitä tunnetaan kolme alalajia, joista A-tyyppi (F. tularensis subsp. tularensis) esiintyy Pohjois-Amerikassa, B-tyyppi (F. tularensis subsp. holarctica) yleisesti pohjoisella pallonpuoliskolla ja F. tularensis subsp. mediasiatica harvaan asutuilla alueilla Keski-Aasiassa. Näistä A-tyyppi on virulentein eli voimakkain taudinaiheuttaja.
Tularemia kuuluu normaalisti Suomen luonnossa esiintyviin tauteihin. Ruokaviraston tilastojen mukaan tapauksia on todettu 2000-luvulla kaikilla riistakeskusalueilla Varsinais-Suomea lukuun ottamatta. Lapin tapaukset ovat olleet peräisin lähinnä alueen lounaisosasta. Taudin yleisyys vaihtelee vuosittain ilmeisesti eläinkannoista ja sääoloista riippuen. Pikkujyrsijät ovat taudin ylläpitäjiä, ja niiden populaatiot vaihtelevat voimakkaasti alueellisesti ja ajallisesti.