Kelpoisuustodistus

Eläinsuojelulainsäädännön perusperiaatteita on, että eläimen saa lopettaa vain lopettamisen osaava henkilö. Lopettamisen suorittavalla henkilöllä tulee olla riittävät tiedot kyseisen eläinlajin lopetusmenetelmästä ja riittävät taidot toimenpiteen suorittamiseksi. Lopetuksessa tarvittavaan osaamiseen kuuluu kunkin eläinlajin käyttäytymismallien ja -tarpeiden tuntemus sekä eläimen tajuissaan olemisen ja tuntemiskyvyn merkkien tunnistaminen, samoin kuin käytettävien lopetusvälineiden tekninen tuntemus.

Eläinten lopetus ja siihen liittyvät toimet voidaan antaa vain sellaisten henkilöiden tehtäväksi, joilla on tarvittava kelpoisuus suorittaa kyseiset tehtävät aiheuttamatta eläimille vältettävissä olevaa kipua, tuskaa ja kärsimystä. Eläinten teurastukseen ja turkiseläinten lopetukseen liittyvät toimet vaativat lisäksi kelpoisuustodistuksen.

Kelpoisuus turkiseläinten lopetuksessa

Turkiseläimillä tarkoitetaan pääasiassa turkisten tuotantoa varten kasvatettavia nisäkkäitä (minkki, hilleri, kettu, supikoira ja soopeli).

Turkiseläinten lopetus on suoritettava sellaisen henkilön läsnä ollessa ja välittömässä valvonnassa, jolla on kelpoisuustodistus, joka on myönnetty kaikkia hänen valvonnassaan suoritettavia toimia varten. Myös muilla turkiseläinten lopetukseen ja siihen liittyviin toimiin osallistuvilla henkilöillä tulee olla tarvittava kelpoisuus suorittaa tehtävät siten, ettei eläimille aiheudu vältettävissä olevaa kipua, tuskaa ja kärsimystä, vaikkakaan todistusta tästä ei vaadita.

Kelpoisuus eläinten teurastuksessa

Alan toimijoiden on varmistettava, että seuraavia teurastukseen liittyviä toimia suorittavat vain henkilöt, joilla on kyseisiä toimia varten kelpoisuustodistus, joka osoittaa heidän kykynsä suorittaa toimet lopetusasetuksen vaatimusten mukaisesti:

  • eläinten käsittely ja hoito ennen niiden liikkumisen rajoittamista;
  • eläinten liikkumisen rajoittaminen tainnuttamista tai lopetusta varten;
  • eläinten tainnuttaminen;
  • tainnuttamisen tehokkuuden arviointi;
  • elävien eläinten ripustaminen tai nostaminen;
  • elävien eläinten verenlasku;
  • uskonnollisten rituaalien määrittämiä erityismenetelmiä käyttäen tapahtuva teurastaminen.

Kelpoisuustodistusta ei vaadita, kun siipikarjaa, kaneja tai jäniksiä teurastetaan maatilalla pieninä määrinä edellyttäen, että tuottaja toimittaa lihan suoraan loppukuluttajalle tai paikallisille vähittäisliikkeille, jotka toimittavat sen tuoreena lihana suoraan loppukuluttajalle.

Kelpoisuustodistusta ei myöskään vaadita silloin, kun tuotantoeläinten omistaja tai hänen vastuullaan ja valvonnassaan toimiva henkilö teurastaa eläimiä teurastamon ulkopuolella omaa yksityistaloudessa tapahtuvaa kulutusta varten. Kotiteurastuspalveluja tarjoavilla kaupallisilla toimijoilla tulee kuitenkin olla kelpoisuustodistus. 

Lopetusasetusta ei sovelleta lainkaan silloin, kun omistaja teurastaa siipikarjaa, kaneja ja jäniksiä teurastamon ulkopuolella omaan kulutukseensa yksityistaloudessa, joten myöskään kelpoisuustodistusta ei vaadita tällöin. Kansallinen säädös riittävistä tiedoista ja taidoista pätee kuitenkin tässäkin tapauksessa.

Kelpoisuustodistuksen hakeminen

Kelpoisuustodistuksia myöntävä viranomainen on Ruokavirasto. Väliaikaisia kelpoisuustodistuksia myöntää Ruokaviraston lisäksi myös tarkastuseläinlääkäri.

Kelpoisuustodistuksesta on käytävä ilmi, mitkä eläinluokat, minkä tyyppiset välineet ja mitkä teurastusta tai turkiseläinten lopetusta koskevat toimet se kattaa.

Kelpoisuustodistuksen saadakseen henkilön tulee osoittaa, että hän on suorittanut hyväksytysti riippumattoman loppututkinnon. Tutkinnon aiheiden on oltava kyseisille eläinluokille soveltuvia ja vastattava teurastukseen ja turkiseläinten lopetukseen liittyviä toimia sekä kelpoisuuden todentamiseen liittyvien vaatimusten aihealueita. Tällaiseksi loppututkinnoksi katsotaan: 

  1. todistus soveltuvan ammattitutkinnon suorittamisesta; tai
  2. todistus soveltuvan tutkinnon osan/osien suorittamisesta; tai
  3. todistus ei-tutkintotavoitteisen ammatillisen lisäkoulutuksen suorittamisesta (ns. räätälöity koulutus). Koulutus räätälöidään soveltuvasta tutkinnon osasta niin, että valitaan vain tarvittavat ammattitaitovaatimukset.

Lopetusasetuksessa edellytetyn kelpoisuuden sisältämää koulutusta voi antaa koulutuksen järjestäjä, jolla on ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa sellaiseen tutkintoon, joka sisältää lopetusasetuksessa edellytetyn kelpoisuustodistuksen mukaisen osaamisen.

Lisätietoa järjestettävästä koulutuksesta löytyy Opetushallituksen internetsivujen kautta, tai ottamalla suoraan yhteyttä alan koulutusta järjestäviin oppilaitoksiin.

Kelpoisuustodistuksia, mukaan lukien väliaikaiset kelpoisuustodistukset, voidaan antaa ainoastaan, jos hakija antaa kirjallisen lausunnon siitä, ettei hän ole syyllistynyt eläinten suojelua koskevan yhteisön tai kansallisen oikeuden vakavaan rikkomiseen todistuksen hakemista edeltäneiden kolmen vuoden aikana.

Väliaikaisia kelpoisuustodistuksia voidaan antaa edellyttäen, että:

  1. hakija on rekisteröitynyt edellä mainittuun koulutukseen; 
  2. hakija työskentelee sellaisen henkilön läsnä ollessa ja välittömässä valvonnassa, jolla on suoritettavaa tehtävää varten annettu kelpoisuustodistus;
  3. väliaikainen todistus on voimassa enintään kolme kuukautta; sekä
  4. hakija antaa kirjallisen lausunnon siitä, ettei hänelle ole aikaisemmin annettu samalta alalta toista väliaikaista kelpoisuustodistusta, tai osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei ole voinut suorittaa loppututkintoa.

Ruokavirasto voi peruuttaa määräajaksi tai kokonaan kelpoisuustodistuksen sellaisilta henkilöiltä, joilla ei enää ole tehtäviensä osalta riittävää pätevyyttä, tietoja tai taitoja suorittaa toimia, joita varten todistus on myönnetty.

Jäsenvaltioiden on tunnustettava toisessa jäsenvaltiossa annetut kelpoisuustodistukset.

Kelpoisuustodistuksen saamisen vaatimukset turkiseläinten lopetuksessa

Turkiseläinten lopetukseen liittyviä toimia vastaavat seuraavat kelpoisuuden todentamiseen liittyvät aiheet:

  • Eläinten käyttäytyminen, eläinten kärsimys, tajunnan tila ja tuntemiskyky, eläinten stressi
  • Eläinten käsittelyyn ja niiden liikkumisen rajoittamiseen liittyvät käytännön näkökohdat 
  • Tainnutusmenetelmiin liittyvät käytännön näkökohdat ja tainnutuslaitteita koskevien valmistajan ohjeiden tuntemus 
  • Tainnutuksen tai lopetuksen varamenetelmät 
  • Tainnuttamisen tehokkuuden valvonta ja kuoleman vahvistaminen
  • Tainnutus- tai lopetusvälineiden peruskunnossapito ja puhdistus

Kelpoisuustodistuksen saamisen vaatimukset teurastuksessa

Teurastukseen liittyviä toimia vastaavat seuraavat kelpoisuuden todentamiseen liittyvät aiheet:

Koko teurastusprosessi:

  • Eläinten käyttäytyminen, eläinten kärsimys, tajunnan tila ja tuntemiskyky, eläinten stressi

Eläinten käsittely ja hoito ennen liikkumisen rajoittamista sekä eläinten liikkumisen rajoittaminen tainnuttamista tai lopetusta varten:

  • Eläinten käsittelyyn ja niiden liikkumisen rajoittamiseen liittyvät käytännön näkökohdat
  • Mekaanisessa liikkumisen rajoittamisessa käytettävää välinetyyppiä koskevien valmistajan ohjeiden tuntemus

Eläinten tainnuttaminen:

  • Tainnutusmenetelmiin liittyvät käytännön näkökohdat ja käytettävää tainnutuslaitetyyppiä koskevien valmistajan ohjeiden tuntemus
  • Tainnutuksen tai lopetuksen varamenetelmät
  • Tainnutus- tai lopetusvälineiden peruskunnossapito ja puhdistus

Tainnuttamisen tehokkuuden arviointi:

  • Tainnuttamisen tehokkuuden valvonta
  • Tainnutuksen tai lopetuksen varamenetelmät

Elävien eläinten ripustaminen tai nostaminen:

  • Eläinten käsittelyyn ja niiden liikkumisen rajoittamiseen liittyvät käytännön näkökohdat
  • Tainnuttamisen tehokkuuden seuranta

Elävien eläinten verenlasku:

  • Tainnuttamisen tehokkuuden ja elonmerkkien puuttumisen valvonta
  • Tainnutuksen tai lopetuksen varamenetelmät
  • Verenlaskuveitsien asianmukainen käyttö ja kunnossapito

Uskonnollisten rituaalien määrittämiä erityismenetelmiä käyttäen tapahtuva teurastaminen:

  • Verenlaskuveitsien asianmukainen käyttö ja kunnossapito
  • Elonmerkkien puuttumisen valvonta

Tietoa eläimen lopettamisesta

Saat lopettaa eläimen vain, jos sinulla on riittävät tiedot ja taidot:

  • riittävät tiedot kyseisen eläinlajin lopetusmenetelmistä
  • riittävät taidot tehdä toimenpide
  • teurastamossa ja turkistarhalla kelpoisuustodistus.

Eläin pitää lopettaa siten, että se välttyy kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä.

Lopetuksessa pitää huomioida eläinten hyvinvointilain ja lopetusasetuksen vaatimukset. Lainsäädännössä on määritelty sallitut lopetusmenetelmät eri eläimille.

Kunnaneläinlääkäri tekee tarkastuksia, joissa valvotaan eläinten lopetustoimintaa.
 
 

Tietoa ilmoituksesta

  1. Tutustu eläinsuojelusäädösten vaatimuksiin eläinten lopettamisesta.
  2. Selvitä, tarvitsetko kelpoisuustodistuksen eläinten lopetukseen.
  3. Laadi toimintaohjeisto, jossa kuvaat, miten lopettamiseen liittyvät toimet tehdään ja miten ne suoritetaan. Valmistaudu siihen, että valvontaviranomainen voi pyytää ohjeiston luettavakseen.
  4. Suosittelemme tekemään ilmoituksen ensisijaisesti sähköisellä asioinnilla, mutta voit täyttää myös paperilomakkeen.
  5. Jos lopetat turkiseläimiä, muista tehdä ilmoitus vuosittain ennen nahkomiskauden alkamista.
  6. Ilmoita meille, jos toimintasi päättyy tai muuttuu oleellisesti. Tee lopetusilmoitus sähköisessä asioinnissa, johon löydät linkin tämän sivun lopusta.

Lopetuskelpoisuustodistus

Myönnämme Ruokavirastossa kelpoisuustodistukset. 

Lisäksi teurastamon tarkastuseläinlääkäri voi myöntää väliaikaisen kelpoisuustodistuksen.

  1. Tutustu eläinsuojelusäädösten vaatimuksiin eläinten lopetuksesta.
  2. Osallistu koulutukseen, joka sisältää teurastukseen tai lopetukseen liittyvät aihealueet. Lisätietoa löydät Opetushallituksen sivuilta.
  3. Täytä hakulomake ja lähetä se meille kirjaamoon. Liitä lomakkeen mukaan kopio oppilaitoksen myöntämästä todistuksesta. Löydät linkin kirjaamoiden yhteystietoihin ja lomakkeeseen tämän sivun lopusta.

Lopetuskelpoisuustodistus voidaan myöntää, kun olet suorittanut hyväksytysti riippumattoman loppututkinnon.

Tutkinnon tai koulutuksen aiheiden pitää

  • olla kyseisille eläinluokille sopivia
  • käsitellä toimenpiteitä, joita käytetään teurastuksessa tai turkiseläinten lopetuksessa 
  • vastata aihealueita, jotka liittyvät kelpoisuuden todentamiseen liittyviin vaatimuksiin.

Toimita hakemuksesi liitteenä jokin seuraavista:

  • todistus soveltuvan ammattitutkinnon suorittamisesta
  • todistus soveltuvan tutkinnon osan tai osien suorittamisesta
  • todistus ei-tutkintotavoitteisen ammatillisen lisäkoulutuksen suorittamisesta (ns. räätälöity koulutus).

Lisätietoa järjestettävästä koulutuksesta löydät Opetushallituksen verkkosivuilta tai ottamalla suoraan yhteyttä alan koulutusta järjestäviin oppilaitoksiin.

Todistus voidaan myöntää henkilölle, joka

  • on suorittanut hyväksytysti riippumattoman loppututkinnon.
  • ei ole syyllistynyt eläinten suojelua koskevan yhteisön tai kansallisen oikeuden vakavaan rikkomiseen todistuksen hakemista edeltäneiden kolmen vuoden aikana.

Lopetuskelpoisuustodistus on Ruokaviraston päätös. 

Todistuksesta käyvät ilmi:

  • eläinluokat
  • välineet
  • toimenpiteet, joita saat tehdä teurastuksessa tai turkiseläinten lopettamisessa.

Teurastamon tarkastuseläinlääkäri voi myöntää väliaikaisia kelpoisuustodistuksia, jos pysyvän todistuksen ehdot eivät vielä täyty.

Väliaikainen kelpoisuustodistus voidaan myöntää, kun

  • olet rekisteröitynyt yllä mainittuun koulutukseen
  • työskentelet sellaisen henkilön läsnä ollessa ja välittömässä valvonnassa, jolla on suoritettavaa tehtävää varten myönnetty kelpoisuustodistus
  • annat kirjallisen lausunnon siitä, ettei sinulle ole aikaisemmin annettu samalta alalta toista väliaikaista kelpoisuustodistusta, tai osoitat, ettet ole voinut suorittaa loppututkintoa.

Todistuksen käsittelymaksu on 66 euroa. Myönteinen ja kielteinen päätös maksavat saman verran.
 
 
 
 

Myönnämme kelpoisuustodistuksen toistaiseksi voimassa olevana. Väliaikainen todistus on voimassa enintään kolme kuukautta. 

Voimme peruuttaa kelpoisuustodistuksen määräajaksi tai kokonaan sellaisilta henkilöiltä, joilla ei enää ole tehtävissään riittävää pätevyyttä, tietoja tai taitoja suorittaa toimenpiteitä, joita varten todistus on myönnetty.

Et tarvitse kelpoisuustodistusta seuraavissa tilanteissa:

  • Yksittäisen eläimen lopetus, kun sinulla on riittävät tiedot ja taidot. Eläintä on suojeltava lopetuksen yhteydessä kärsimykseltä.
  • Kun teurastat omia eläimiäsi oman kotitaloutesi kulutukseen.
  • Pienimuotoiseen toimintaan, kun teurastat siipikarjaa, kaneja tai jäniksiä toimitettavaksi tuoreena suoraan loppukuluttajalle tai paikallisille vähittäisliikkeille.

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Tarvitset lopetuskelpoisuustodistuksen, jos työskentelet eläinten kanssa teurastamolla jossakin vaiheessa teurastusprosessia teurastamon navetasta verenlaskuun saakka.

Tarvitset siis todistuksen, kun teet seuraavia teurastukseen liittyviä asioita:

  • käsittelet ja hoidat eläimiä ennen kuin niiden liikkumista rajoitetaan
  • rajoitat eläinten liikkumista niiden tainnuttamista ja lopettamista varten
  • tainnutat eläimiä
  • arvioit tainnuttamisen tehokkuuden
  • ripustat ja nostat eläviä eläimiä
  • lasket elävistä eläimistä veren
  • teurastat uskonnollisia erityismenetelmiä käyttäen, vain eläinlääkärin valvonnassa.

Ilman kelpoisuustodistusta et voi tehdä teurastamossa yllä mainittuja tehtäviä.

Jos tarjoat kotiteurastuspalveluja, sinulla pitää olla kelpoisuustodistus.

Turkiseläinten lopetus täytyy tehdä sellaisen henkilön läsnä ollessa ja välittömässä valvonnassa, jolla on kelpoisuustodistus. 

Kelpoisuustodistuksen pitää kattaa tämän henkilön valvonnassa tapahtuvat lopetustoimet ja eläinlajit.

Asiointi

Kelpoisuustodistushakemus eläinten lopetukseen (sähköinen asiointi)

Kelpoisuustodistushakemus eläinten lopetukseen (pdf)

 

Eläinasioissa vireillä olevan asian lisätietopyyntöön tai muuhun yhteydenottoon vastaaminen (Tällä lomakkeella ei oteta uusia asioita vireille Ruokavirastossa.)

Yhteystiedot

Asioinnin tuki 

Eläinlääkintähuollon aluejaostot

PDF-lomakkeiden lähetys

kirjaamo@ruokavirasto.fi

Huomioithan, että tavallinen, suojaamaton sähköposti ei ole tietoturvallinen. Lähetä salassa pidettävät tai muuten arkaluontoiset tiedot Ruokavirastoon Turvaviesti-palvelussa.

Lainsäädäntö

 

Sivu on viimeksi päivitetty 31.12.2025