Afrikkalaisen sikaruton tautitapauksia löydetty lisää 11

12. elokuuta 2026

Ruokaviraston tutkimuksissa on tartuntavyöhykkeeltä löydetty 11 uutta afrikkalaisen sikaruton (ASF) tautitapausta Kaakkois-Suomesta. Näistä viisi on aiemmin määritellyn ydinalueen sisältä ja kuusi sen ulkopuolelta, mutta kuitenkin tartuntavyöhykkeeltä. Yhteensä tartunnan saaneita villisikoja on tällä hetkellä löydetty 14 kpl. Ruokavirasto tulee laajentamaan ydinaluetta tämän viikon aikana.

Uudet löydökset ydinalueen ulkopuolella sijaitsevat pienellä alueella noin kilometrin päässä ydinalueen reunasta Miehikkälän ja Virolahden kunnan rajalla. Marjastajia, sienestäjiä ja muita maastossa kulkijoita pyydetään välttämään liikkumista alueella jo ennen alueen tarkempaa määrittelyä ja karttakuvan julkaisua.

Karttakuva tartuntavyöhykkeestä ja voimassa olevien rajoitusten sisältö ovat Ruokaviraston verkkosivustolla.

Kuolleita ja sairaita villisikoja etsitään edelleen aktiivisesti tartuntavyöhykkeen ydinalueelta maastosta, jotta tartunnan levinneisyys saadaan selvitettyä. Ruokavirasto on kouluttanut yhteensä noin 400 vapaaehtoista metsästäjää etsintöihin. Kaikki löydetyt kuolleet villisiat ja niiden osat kerätään maastosta, ja niistä otetut näytteet toimitetaan tutkittavaksi afrikkalaisen sikaruton varalta Ruokaviraston laboratorioon. 

Lisätietoja: