Lintuinfluenssa aiheutti naurulokkien joukkokuoleman Salossa

19. kesäkuuta 2023

Salossa 20 naurulokin kuolinsyyksi on varmistunut korkeapatogeeninen H5N1-tyypin lintuinfluenssa. Naurulokit löytyivät samalta rannalta Halikosta 13. kesäkuuta, ja paikallinen valvontaeläinlääkäri toimitti raadot lintuinfluenssaepäilynä Ruokavirastoon tutkittavaksi.

Yhdellä lokeista oli neurologisia oireita ja se lopetettiin paikan päällä. Ruokaviraston tutkimuksissa lintuinfluenssa todettiin lintujen elinnäytteistä.

Kyseessä on ensimmäinen Suomessa todettu lintuinfluenssan aiheuttama luonnonvaraisten lokkien joukkokuolema, joita on ilmennyt tänä keväänä eri puolilla Eurooppaa. Toukokuun lopussa Hollolasta löytyneestä varpushaukasta, joka kuoli Heinolan lintuhoitolassa, todettiin myös korkeapatogeenista lintuinfluenssaa.

Lintuinfluenssa leviää herkästi lintuihin

Ruokavirasto suosittelee Salon alueella lintujen sisälläpitoa tai muutoin sen varmistamista, että luonnonvaraiset linnut eivät pääse tekemisiin siipikarjan ja vankeudessa pidettävien lintujen tai niille tarjottavan rehun ja veden kanssa. Ruokavirasto muistuttaa samalla siipikarjatilojen ja muiden lintujen pitopaikkojen tautisuojauksen tärkeydestä lintuinfluenssatartuntojen estämiseksi.

Lintuinfluenssa leviää herkästi luonnonvaraisista linnuista siipikarjaan ja muihin lintuihin, jos linnut pääsevät kosketuksiin toistensa kanssa suoraan tai vaikkapa ulosteilla saastuneen rehun välityksellä. Linnuille tarkoitetut rehut ja kuivikkeet tulisi säilyttää siten, että luonnonvaraiset linnut eivät pääse kosketuksiin niiden kanssa. Lintuinfluenssa voi levitä myös pidempiä matkoja esim. ihmisten tai viruksella saastuneiden välineiden mukana.

Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen siipikarjan pitopaikkoihin aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita sekä sairastuneiden lintujen lopettamisen, hävittämisen ja tilojen saneerauksen vuoksi että kansainvälisen kaupan pysähtymisen seurauksena. Koska kaikki tartuntapitopaikan linnut joudutaan lopettamaan, on mahdollista, että menetetään myös arvokkaita jalostuseläimiä tai harrastelintuja. Myös harrastelinnuissa todetut tapaukset voivat aiheuttaa rajoituksia siipikarjan ja niistä saatavien tuotteiden siirroille.

Tautiepäilyistä ilmoitettava virkaeläinlääkärille

Jos siipikarjassa tai muissa linnuissa havaitaan lintuinfluenssaan viittaavia oireita, normaalista poikkeavaa kuolleisuutta tai muutoksia tuotannossa, on asiasta ilmoitettava heti kunnan- tai läänineläinlääkärille. Veden ja rehun kulutuksen tai munantuotannon väheneminen voivat olla merkkejä lintuinfluenssatartunnasta.

Myös luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista ja yksittäisistä kuolleista petolinnuista tulee ilmoittaa kunnan- tai läänineläinlääkärille. Kunnaneläinlääkäri huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Ruokaviraston Helsingin toimipaikkaan.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin.

Ruokavirasto seuraa lintuinfluenssan esiintymistä Suomen luonnonvaraisissa linnuissa. Tutkimuksiin toivotaan lähetettävän erityisesti sairaita tai äskettäin kuolleina löydettyjä vesi- ja petolintuja. Linnut voi lähettää kokonaisina Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan. Näytteiden lähettäminen ja tutkiminen ovat lähettäjälle maksuttomia.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Hanna Lounela, p. 029 520 4645 (eläintautien valvonta)
Erikoistutkija Niina Tammiranta, p. 029 520 5049 (lintujen virustaudit ja diagnostiikka)

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Lue lisää:

Lintuinfluenssa Suomessa
Näytteiden lähettäminen
Pitopaikan suojaaminen eläintaudeilta