Borrelioosin aiheuttaja on korkkiruuvin muotoinen Borrelia burgdorferi -bakteeri. Suomessa esiintyy ainakin kolmea erilaista Borrelia-alalajia. Borrelioosi on vektorivälitteinen tauti, tartuntaa levittävät verta imevät niveljalkaiset. Pienet jyrsijät ovat borrelian varsinaisia isäntiä, mutta bakteeri tarttuu myös isoihin nisäkkäisiin. Luonnonvaraiset eläimet ylläpitävät tartuntaa sairastumatta itse.
Oireet
Koiran borrelioosi on pääsääntöisesti lievempi tauti kuin ihmisten. Infektioportti on Ixodes ricinus -punkin eli puutiaisen purema, josta bakteerit leviävät hitaasti muualle elimistöön. Puremakohtaan ei muodostu ihmisten borrelioosille tyypillistä vaeltavaa rengasihottumaa, ympärille voi kuitenkin muodostua heikko punerrus. Se jää helposti huomaamatta ja häviää itsestään noin viikon kuluessa.
Varsinaiset sairauden oireet näkyvät usein vasta viikkojen ja kuukausien päästä tartunnasta. Tavallisia oireita ovat väsymys, kuumeilu, ruokahaluttomuus, liikkumisvaikeudet ja ontumiset. Oireet saattavat helpottua ja kadotakin vaihtelevan pituisiksi ajoiksi. Tulehdus voi siirtyä nivelestä toiseen tai esiintyä useissa nivelissä samanaikaisesti. Munuais- ja sydänvauriot ovat mahdollisia mutta harvinaisia.
Taudin määritys ja näytteenotto
Serologisen tutkimuksen haittapuolena on, ettei yksi tutkimustulos useinkaan anna riittävästi tietoa taudin diagnostisointia varten. Vasta-ainetaso nousee hitaasti, usein vasta kuukausien päästä tartunnasta. Immuunivasteessa on lisäksi yksilöllisiä eroja. Tartunnan saaneen eläimen vasta-ainetutkimus voi siis olla kielteinen, vaikka oireet olisivat borrelian aiheuttamia. Toisaalta vain pieni osa borreliatartunnan saaneista koirista saa oireita, mutta niillä voi silti olla vasta-aineita veressään. Vasta-ainetasot ovat tällöin kuitenkin yleensä matalammat kuin oireisessa taudissa. Tiitteri 1:80 tai sitä korkeampi luetaan positiiviseksi, eli on todennäköistä, että tässä tapauksessa eläimen oireet johtuvat borreliatartunnasta.
On olemassa myös menetelmiä itse borreliabakteerin tai sen osien osoittamiseen. PCR-menetelmällä tulos saadaan nopeasti, mutta vaikeutena on näytteenotto. Bakteerit ovat löydettävissä parhaiten ihon alaisesta kudoksesta puremakohdan lähistöltä tai runsaasti sidekudosta sisältävistä elimissä. Niitä on kuitenkin hankala tutkia, koska näytteeksi pitäisi ottaa kudosbiopsia. Infektioporttina toiminutta puremakohtaa ei usein pystytä jäljittämään.
Veressä bakteereita on vain satunnaisesti ja varsin pieniä määriä, samoin elimistön muissa nesteissä. Tutkimustulos voi tällöin olla virhenegatiivinen. Tutkimuksen etuna kuitenkin on, että diagnoosi voidaan saada taudin varhaisemmassa vaiheessa ja pystytään luotettavammin osoittamaan syy-yhteys eläimen oireisiin.
Leviäminen
Borrelia -bakteereiden levinneisyysalue on periaatteessa sama kuin sitä levittävien vektorien. Tärkein vektori on puutiainen, joskin periaatteessa eräät hyönteisetkin voisivat toimia levittäjinä. Kaikki puutiaiset eivät kuitenkaan ole borreliabakteereiden infektoimia, tässä on suuria eroja alueellisesti ja ajallisesti.
Etelä-Suomessa tehdyissä kartoituksissa on borreliaa löydetty jopa joka kolmannesta puutiaisesta. Tartunta on yleisin Ahvenanmaalla, Lounais-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa. Ihmisissä on tartuntoja todettu Pohjois-Karjalan ja Oulun korkeudella saakka, joten myös koirat voivat näillä alueilla sairastua.
Borreliabakteerit elävät ja lisääntyvät vektorin elimistössä, ja erittyvät puremakohtaan syljen mukana. Tartunnan todennäköisyyteen vaikuttaa se, kuinka kauan punkki on ollut ihossa kiinni. Todennäköisyys lisääntyy huomattavasti, jos puutiainen on ihossa yli vuorokauden.
Punkin varhaisempi kehitysvaihe, nymfi levittää tartuntaa todennäköisemmin kuin aikuinen punkki. Punkki, joka veriaterian jälkeen irrottautuu iholta, ei enää tartu uudelleen. Tartunta ei myöskään leviä sairaasta koirasta suoraan ihmiseen, vaan niveljalkainen vektori tarvitaan tartunnan välittäjäksi.
Ehkäisy
Borreliabakteereita on mahdotonta hävittää luonnosta, ja niiden levittäjien kontrollointi on myös vaikeaa. Jyrsijöiden hävittäminen vähentää jonkin verran infektiopainetta, mutta se on mahdollista varsin pienellä alueella.
Punkkien määrä riippuu hyvin paljon myös ilmasto-olosuhteista, joihin ei voi vaikuttaa. Nurmikon leikkaaminen tekee ympäristön punkeille epäedulliseksi. Pitkässä heinikossa punkit pääsevät helpommin koiran turkkiin, joten siellä liikkumista tulisi välttää mahdollisuuksien mukaan.
Punkkikarkotteiden käyttö vähentää huomattavasti punkkien tarttumista ihoon, muuta ei kaikissa tapauksissa estää sitä kokonaan. Päivittäinen ”punkkisyyni” on erittäin tärkeä varsinkin kesäaikaan. Lämpiminä vuosina punkkeja esiintyy kuitenkin huhtikuusta jopa marraskuuhun saakka.
Punkki irrotetaan ihosta nyppäisemällä pihdeillä tai punkinpoimijalla niin, että suuosatkin tulevat ulos. Punkkia ei pidä tukehduttaa öljyllä tai muulla sellaisella, koska sen seurauksena puremakohtaan pääsee entistä enemmän bakteereita.
Irrotettu punkki kannattaa hävittää, jotta estetään uusien munien ja uusien punkkien kehittyminen. Punkit, jotka ryömivät irrallaan koiran turkista, on myös hävitettävä pikaisesti, jotta ne eivät tartu koiraan tai ihmisiin.
Esiintyminen Suomessa ja muualla
Taudin esiintymisestä Suomessa ei ole tilastotietoa, koska sitä ei ole lakisääteistä velvoitetta ilmoittaa siitä viranomaisille. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan maissa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, ja ylipäänsä alueilla, joissa elää sopivia vektoreita. Borrelioosia pidetään yhtenä yleisimmistä vektorivälitteisistä taudeista maailmassa.