Hirvieläinten näivetystauti (chronic wasting disease, CWD) ja muut TSE-taudit hirvieläimillä kuuluvat samaan aivotautiryhmään kuin hullun lehmän tauti. Näiden TSE-tautien (transmissible spongiform encephalopathy, tarttuva huokoinen aivosairaus) aiheuttajia ovat prioniproteiinit.
CWD-tauti havaittiin USA:ssa 1960-luvulla mustahäntäkauriissa ja sen esiintymisalue on sittemmin laajentunut USA:ssa ulottuen nykyään myös Kanadan puolelle. Tautia esiintyy Pohjois-Amerikassa sekä hirvieläintarhoilla että luonnonvaraisissa hirvieläimissä. Lisäksi sitä on todettu Etelä-Koreassa, silloinkin Pohjois-Amerikasta eläintarhaan tuoduissa hirvieläimissä.
Vuonna 2016 todettiin Euroopan ensimmäiset CWD-tapaukset Norjassa. Ensimmäinen löydös tehtiin villistä, sairaana lopetetusta tunturipeurasta (Rangifer tarandus tarandus) Nordfjellan alueella, Bergenistä itään. Löydöksen johdosta Norjassa aloitettiin tehostettu TSE-seuranta hirvieläimissä. Nordfjellan alueella elävästä tunturipeurapopulaatiosta löytyi useita CWD-positiivisia yksilöitä, ja koko lauma päätettiin hävittää. Vuonna 2020 tartunta todettiin kuitenkin uudella alueella (Hardangervidda) Euroopan suurimmasta villien tunturipeurojen populaatiosta, noin 70 km päässä lopetetusta populaatiosta.
Villeistä tunturipeuroista löydettyjen tartuntojen lisäksi Norjassa on seurantaohjelman myötä löydetty hirvieläinten TSE-tautia myös hirvistä (Alces alces) ja isokauriista (saksanhirvi, Cervus elaphus).
Norjassa todettujen tartuntojen vuoksi aloitettiin hirvieläinten TSE-seuranta myös Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Baltian maissa ja sen myötä myös Suomesta ja Ruotsista on löydetty TSE:tä vanhoista hirvistä. Tunturipeuroissa esiintynyt CWD-prioni on eläimestä toiseen tarttuvaa muotoa, kuten pohjoisamerikkalainen tautimuoto, mutta Norjan, Ruotsin ja Suomen hirvistä ja Norjan isokauriista löytyneet prionikannat eroavat edellisistä. Prionien tutkimus on vielä kesken ja norjalaiset kutsuvat hirvissä ja isokauriissa esiintyvää tautia epätyypilliseksi CWD:ksi, Nor16CWD.
Tauti ei tiettävästi ole ihmisiin tarttuva eikä sitä siten ole pidetty varsinaisena riskinä ihmisille.
Oireet
Tauti etenee hitaasti eikä sitä ole todettu alle vuoden ikäisillä eläimillä. Eläin laihtuu ja kuihtuu, vaikka se söisi. Taudin loppuvaiheessa alkaa ilmentyä aivoperäisiä oireita: eläin vetäytyy muista, on haluton, painaa päätä alas, toistaa tiettyjä liikkeitä, vaikuttaa hermostuneelta. Eläin voi juoda ja kuolata epänormaalin paljon.
Taudin määritys ja näytteenotto
Tauti määritetään tavallisesti kuolleesta eläimestä. Näytteeksi otetaan tietty kohta aivorungosta ja pään imusolmukkeita. Näistä tehdään laboratoriotestit taudinaiheuttajan toteamiseksi. Aivoihin myös muodostuu tyypillisiä mikroskooppisia muutoksia, jotka voidaan todeta histologisessa tutkimuksessa.
Leviäminen
CWD:n leviämismekanismeja ei vielä täysin varmuudella tunneta, mutta se näyttää leviävän eläimestä eläimeen ruumiineritteissä, kuten virtsassa, ulosteessa ja syljessä. Taudinaiheuttaja kestää erittäin hyvin vaihtelevia ympäristöolosuhteita. Tehokkaimmin tauti leviää ruokintapaikoilla ja tarhattujen eläinten keskuudessa. Muiden hirvieläinten TSE-tautien leviämisestä ei ole toistaiseksi tietoa.
EU:n ulkopuolella tuotetun käsittelemättömän hirvieläinten houkutinvirtsan tuominen EU:n alueelle, mukaan lukien sen ostaminen internetistä, on kiellettyä.
Seuranta
Hirvieläinten TSE-tautien esiintymistä villeissä hirvieläimissä ja poroissa on tutkittu Suomessa vuodesta 2003 alkaen. Norjassa tehtyjen CWD-löydösten seurauksena toteutettiin vuosina 2018-2020 Suomessa ja viidessä muussa EU-maassa erityinen seurantaohjelma. Suomesta tutkittiin tässä seurantaohjelmassa noin 3000 hirvieläintä.
Sairaiden ja itsestään kuolleiden, yli vuoden vanhojen hirvieläinten seuranta jatkuu edelleen. Jos löydät maastosta itsestään kuolleen hirvieläimen, ota yhteyttä lähimpään virkaeläinlääkäriin (kunnaneläinlääkäri tai aluehallintoviraston läänineläinlääkäri). Virkaeläinlääkäri huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Ruokavirastoon. Sairaista, vahingoittuneista ja poikkeavasti käyttäytyvistä hirvieläimistä ilmoitetaan poliisille tai alueelliselle riistakeskukselle. Suomen riistakeskuksen ja alueellisten riistakeskusten yhteystiedot löydät tästä. Poliisi ja metsästäjien organisoima suurriistavirka-apu (SRVA) järjestävät eläimen etsinnän ja huolehtivat siitä tilanteen vaatimalla tavalla. Ruokavirastossa tutkitaan, onko kyse hirvieläinten näivetystaudista tai muusta hirvieläinten TSE-taudista.
Kuolleen eläimen löytöpaikan ja sen koordinaatit tulee ottaa talteen esimerkiksi älypuhelimen karttasovelluksella. Jos koordinaatteja ei ole mahdollista saada, tulee tie löytöpaikalle merkitä sopivalla tavalla.
Esiintyminen Suomessa
Suomessa todettiin ensimmäinen hirvieläinten TSE-tautitapaus helmikuussa 2018. Tauti todettiin Kuhmosta löydetystä itsestään kuolleesta hirvestä. EU-vertailulaboratorion suorittaman tyypityksen mukaan tauti muistuttaa Norjassa ja Ruotsissa hirvistä löydettyä TSE-tautia. Lisäksi on todettu kaksi TSE-tapausta sairaana lopetetuissa hirvissä Laukaassa 2020 ja Kyyjärvellä 2022. Kaikki Suomen hirvitapaukset ovat olleet iäkkäitä ja huonokuntoisia naarashirviä. Pohjoismaiden hirvistä löydetyn TSE:n oletetaan olevan sisäsyntyinen aivosairaus. Nykytiedon mukaan kyseessä ei siis ole eritteiden mukana ja ympäristön kautta eläimestä toiseen tarttuva, varsinaisen CWD:n kaltainen tauti.
Hirvieläinten näivetystaudin varalta tutkitut näytteet näet eläinlajeittain ja alueittain Ruokaviraston avoimen tiedon palvelusta.
