Lihantarkastukseen liittyvä viranomaisnäytteenotto

Trikiinitutkimukset

Lihantarkastuksen yhteydessä tutkitaan trikiiniloisten esiintyminen sioista ja hevosista sekä tartunnalle alttiista tarhatusta ja luonnonvaraisesta riistasta, kuten villisiasta ja karhusta. Trikiininäytteet otetaan lihaskudoksesta. Näytteenottokohdat vaihtelevat eläinlajin mukaan. Myös otettavan näytteen koko vaihtelee eläinlajin mukaan. Trikiinitutkimuksiin tarkoitetussa lihasnäytteessä ei saisi olla mukana sidekudosta tai rasvaa.

Muut laboratoriotutkimukset

Teuraseläinten ruhosta ja sisäelimistä tehdään tarvittaessa myös muita laboratoriotutkimuksia. Niihin kuuluvat mm. lihan mikrobiologiset tutkimukset, pH-mittaus, sekä antibioottisten aineiden esiintymisen selvittäminen.

Terveinä teurastettuja nautoja ei tutkita BSE-taudin varalta. Taudin esiintymistä Euroopan unionin alueella seurataan tutkimalla itsestään kuolleet, lopetetut, sairaana teurastetut ja hätäteurastetut naudat. Myös lampailta ja vuohilta otetaan näytteitä.

Suomessa on ollut vain yksi naudan BSE-tapaus, vuonna 2001.

Sivu on viimeksi päivitetty 5.9.2023