Nautojen laidunloiset

Näytteet

  • Ulostenäyte otetaan suoraan peräsuolesta tai vaihtoehtoisesti juuri tullutta ulostetta kaksi ruokalusikallista/eläin, keuhkomatomääritykseen vähintään 0,5 desilitraa. Laitumella olevista ulostekasoista ei voi ottaa näytettä.
  • Näytteet otetaan aina yksilönäytteinä ja yksilötunnuksin merkittyinä esimerkiksi muovihanskaan tai mieluummin muovipussiin tai -purkkiin. Näytteet tulee ottaa ennen loislääkitysten antoa.
  • Loistutkimuspaketin hinta sisältää viiden näytteen tutkimisen yhdellä menetelmällä sekä salmonellatutkimuksen.

Tutkimukset

Mahasuolistoloistartunnat (Strongylida ja satunnaislöydökset, kuten heisimadot ynnä muut)

  • Menetelmä: McMaster kvantitatiivinen flotaatiotutkimus (sokeriliuosflotaatio).
  • Sisältää Strongylida-alalahkon juoksutusmahamatojen ja suolistoloisten munamäärän määrityksen. (Samalla saadaan Eimeria spp. ookystien määrä. Eimerioiden määrällä ei kuitenkaan ole yleensä merkitystä, ellei kyseessä ole akuutti ripuliongelma.
  • Loistilanteen kartoittamiseksi otetaan ulostenäytteet 5 (-10) ensimmäistä kesää laiduntavasta eläimestä noin 3 - 4 viikkoa laitumelle laskusta, tai myöhemmin heinä-elokuussa, ei kuitenkaan enää myöhäsyksyllä, jolloin loiset menevät lepotilaan.
  • Kohteeksi valitaan erityisesti sellaiset laitumet, joilla edellisenä vuonna on laidunnettu nautoja tai vuodesta toiseen laidunnettavat perinnelaitumet. Jos ryhmässä on eläimiä, joilla on ripulia, heikentynyt kasvu tai huono karva, ne valitaan mukaan näytteenottoon.

Laidunkokkidioosi (Eimeria alabamensis)

  • Menetelmä: McMaster kvantitatiivinen flotaatiotutkimus (sokeriliuosflotaatio).
  • Voimakas ripuli 1 - 2 viikkoa uloslaskusta.
  • Ihanteellinen näytteenottoaika on 8 - 10 vuorokautta infektiosta (laitumelle laskusta).
  • Ulostenäytteet viidestä eläimestä.

Maksamadot (Fasciola, Dicrocoelium)

Märehtijöiden maksamadot -esite (pdf)

  • Menetelmä: sedimentaatiomenetelmä. Munien löytyminen ulosteesta kuitenkin epävarma menetelmä.
  • Maksat tulisi tarkastaa teurastuksen yhteydessä, jolloin saadaan tiladiagnoosi, onko tilan eläimissä maksamatoa.
  • Jos maksamadon munien määritystä ulosteesta halutaan, näytteenottoajankohta on loppukesällä, näytemäärä 5 ulostenäytettä.

Keuhkomadot

  • Menetelmä: toukkien osoitus, Baermann-menetelmä.
  • Ulostenäytteet yskivistä eläimistä, 5 - 10 näytettä, loppukesällä.
  • Ulostetta tarvitaan vähintään noin 0,5 desilitraa/eläin, näyte peräsuolesta.
  • Voidaan tehdä yhdistämällä viiden eläimen ulostenäytteet yhdeksi yhteisnäytteeksi.

Lähetys

Lähetys laboratorioon samana tai viimeistään seuraavana päivänä, säilytyslämpötila: jääkaappi (ei saa jäätyä). Näytteet tulisi ottaa mieluiten alkuviikosta, perjantaisin ei pidä lähettää näytteitä, koska niiden pilaantumisen vaara kuljetuksen aikana on suuri. Lähetä näytteet Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan tai tuo näytteet itse. Lämpimänä vuoden aikana suositellaan kylmävaraajan käyttöä. Omistaja maksaa lähetyskulut. Lähetysohjeet ja -osoitteet

Sivu on viimeksi päivitetty 5.3.2024