Free sale -todistukset

Free sale -todistuksella vakuutetaan esimerkiksi, että

  • vientituotteesi on vapaasti myynnissä EU:n markkinoilla
  • yrityksesi kuuluu Suomessa valvonnan piiriin
  • elintarviketuotteesi soveltuu syötäväksi.

Todistus ei yleensä ole eräkohtainen. Samansisältöisiä todistuksia kutsutaan myös muilla nimillä, kuten certificate of control, health certificate ja HACCP certificate.

Todistukseen voi tarvittaessa liittää tietoja esimerkiksi tuotteen mikrobiologisista tai radiologisista ominaisuuksista. Muista keskustella tästä hyvissä ajoin todistuksen myöntäjän kanssa ja esittää hänelle tarvittavat tutkimustulokset kirjattavista ominaisuuksista.

Saat free sale -todistuksen omalta valvojaltasi

Hyödynnä elintarvikkeiden ja kontaktimateriaalien free sale -todistusmalleja

Ruokaviraston muotoilemia free sale -todistusmalleja voi vapaasti käyttää todistusten pohjana. Vinkkaa tästä myös omalle valvojallesi. Todistustekstin voi kopioida esimerkiksi valvontayksikön omalle asiakirjapohjalle.

Voit muokata tekstiä tilanteeseesi sopivaksi – mutta muista, että todistuksella vakuutettavien tietojen on aina pidettävä paikkansa.

Sivu on viimeksi päivitetty 19.5.2022