Elintarvikeketjun valvonnan auditoinnit

Elintarvikeketjun valvonnan auditoinneilla tarkoitetaan Suomen elintarvikeketjun viranomaisvalvonnan toiminnan riippumatonta tarkastamista. Auditoinneilla varmistetaan, että virallinen valvonta ja sen tulokset ovat suunniteltujen järjestelyiden mukaisia, vaikuttavia ja tavoitteiden saavuttamisen kannalta sopivia. 

Elintarvikeketjun valvonnan auditoinnit kohdistuvat elintarvikkeiden, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kasvintuotannon viranomaisvalvontaan. Ruokavirasto vastaa auditoinneista ja ne ulottuvat koko valvontaketjuun, esimerkiksi aluehallintovirastojen, ELY-keskusten ja kuntien järjestämään valvontaan.

Auditoinnin tavoitteena on virallisen valvonnan jatkuva parantaminen. Viranomainen voi parantaa toimintaansa auditoinnissa tehtyjen havaintojen perusteella.  Auditointi tukee toiminnan johtamista.

EU-jäsenmaiden velvollisuudesta järjestää viranomaisvalvonnan auditoinnit säädetään EU:n lainsäädännön ns. valvonta-asetuksessa ((EU) N:o 2017/625). Auditointijärjestelmän rakentamista ja auditointien toteuttamista ohjaavat myös ohjeasiakirja (komission tiedonanto 2021/C 66/02) ja jäsenmaiden muodostaman auditointiyhteistyöryhmän antamat ohjeistukset.

Ruokaviraston ketjuauditointijärjestelmä on kuvattu ohjeessa Elintarvikevalvontaketjun auditointijärjestelmä pdf

Ketjuauditointien riskiperusteinen auditointiohjelma 2023–2027

Monivuotinen riskiperusteinen auditointiohjelma vuosille 2023–2027 (pdf)

Auditointiohjelma on laadittu Ruokaviraston Elintarvikeketjun viranomaisvalvonnan auditointijärjestelmä -ohjeen mukaan (luku 6).

Ketjuauditoinnit toteutetaan ohjelman mukaan. Muutoksia ohjelmaan voivat aiheuttaa esimerkiksi ulkopuoliset auditoinnit tai muutokset valvontajärjestelmän toimintaympäristössä. Resurssien vähäisyys voi rajoittaa toteutettavien auditointien määrää.  

Auditointien toteuttaminen

Eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvonnan auditointi, 2023

Eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvonta -ketjuauditoinnin tavoitteena oli arvioida nautojen tunnistamisen ja rekisteröinnin valvontaa. Auditoinnissa arvioitiin osittain koko valvontajärjestelmän toimintaa. Auditointi kohdistui mm.  valvonnan järjestämiseen ja tavoitteiden asettamiseen, muutosten hallintaan, valvonnan vaikuttavuuden ja yhdenmukaisuuden varmistamiseen ja valvonnan raportointiin. Auditoinnissa havaittiin kuusi hyvä käytäntöä ja kolme poikkeamaa auditoinnin kriteereistä.

Kasvipassijärjestelmän valvonnan auditointi, 2022

Kasvinterveyssäädökset ja kasvinterveysvalvonta ovat muuttuneet laajan EU:n kasvinterveyslainsäädännön kokonaisuudistuksen vuoksi.  Auditoinnissa arvioitiin lainsäädäntömuutosten kansallista toimeenpanoa ja muutoksen hallintaa sekä toimijoiden vastuun ja osaamisen lisäämistä kasvinterveysvalvonnassa. Auditointi kohdistui erityisesti kasvipassijärjestelmän toimeenpanoon. Valvonnassa todettiin viisi hyvää käytäntöä ja neljä poikkeamaa lainsäädännön vaatimusten noudattamisessa.

Listeriariskinhallinnan valvonta kalalaitoksissa, auditointi 2021

Viranomaiset varmistavat valvonnallaan esimerkiksi, että elintarvikealan toimijat hallitsevat listeria-bakteerin aiheuttamaa elintarviketurvallisuusriskiä. Auditointi kohdistui hyväksyttyjen kala-alan yritysten valvontaan. Auditoinnissa arvioitiin erityisesti valvonnan tavoitteiden toteutumisen, riskiperusteisuuden ja yhdenmukaisuuden varmistamista sekä viranomaisten henkilöstöresurssien, pätevyyden ja osaamisen varmistamista. Valvontatoiminnassa havaittiin seitsemän esimerkiksi soveltuvaa hyvää käytäntöä ja viisi poikkeamaa lainsäädännön vaatimuksista.

Listeriariskinhallinnan valvonta, auditointiraportin tiivistelmä pdf

Valvontaviranomaiset esittävät toimintasuunnitelmassaan, mihin toimenpiteisiin he ryhtyvät havaittujen poikkeamien korjaamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Listeriariskinhallinnan valvonnan toimintasuunnitelman tiivistelmä pdf

Luomutuotannon valvonnan auditointi 2020

Luomutuotannon valvonnan auditoinnin tavoitteena oli arvioida luomuvalvonnan koordinaatiota, riskiperusteisuutta ja yhdenmukaisuuden varmistamista. Auditointi kohdistettiin erityisesti luonnonmukaisen kasvin- ja eläintuotannon valvontaan.

Luomutuotannon valvontaviranomaisille annettiin kuusi suositusta valvonnan vaatimuksenmukaisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Valvontaviranomaiset esittävät toimintasuunnitelmassaan, mihin toimenpiteisiin he ryhtyvät poikkeamien ja annettujen suositusten korjaamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Luomutuotannon valvonnan auditointiraportin tiivistelmä pdf

Luomuvalvonnan toimintasuunnitelman tiivistelmä pdf

 

Sivu on viimeksi päivitetty 11.4.2024