Ruokaviraston toimintaa ohjaavat lainsäädäntö, viraston strategia sekä arvot; yhdessä, ratkaisukeskeisesti ja luotettavasti, sekä niihin pohjautuvat eettiset ohjeet. Lisäksi noudatamme valtionhallinnon yhteistä arvoperustaa, joihin kuuluu toiminnan tuloksellisuus, avoimuus, laatu ja vahva asiantuntemus, luottamus, palveluperiaate, puolueettomuus, riippumattomuus, tasa-arvo ja vastuullisuus. Eettiset periaatteet konkretisoivat näiden arvojen toteutumista jokapäiväisessä työssämme.
Eettiset ohjeet ja periaatteet luovat työyhteisössä yhteisen ymmärryksen ja kulttuurin siitä, miten toimitaan asianmukaisesti ja laillisesti. Eettiset ohjeet auttavat ruokavirastolaisia tunnistamaan oikeat tavat toimia jokapäiväisessä työssä ja ehkäisemään haitallisia toimintamalleja ja väärinkäytöksiä. Noudattamalla viraston eettisiä periaatteita lisätään avoimuutta, sidosryhmien ja henkilöstön luottamusta, turvataan hyvän hallinnon ja viranomaistoiminnan ja virkavastuun toteutumista sekä tuetaan vastuullista ja kestävää toimintaa.
Olemme sitoutuneet toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti ja ohjeiden noudattamista edellytetään koko Ruokaviraston henkilöstöltä. Lisäksi kannustamme kumppaneitamme huomioimaan ja noudattamaan näitä periaatteita.
Lakien ja säädösten noudattaminen on Ruokaviraston kaiken toiminnan perusta.
Oikeusvaltion kulmakivenä toimivan lakisidonnaisuusperiaatteen (PL 2 §) mukaan: ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” Lakien noudattaminen asettaa Ruokaviraston toiminnalle siten vähimmäistason, jota viraston johdon ja sen henkilöstön on noudatettava.
Soveltuvan lainsäädännön ohella Ruokavirasto noudattaa toiminnassaan hyvää hallintotapaa. Hyvää hallintotapaa noudatetaan kaikessa Ruokaviraston toiminnassa, ei vain hallintoasian käsittelyssä ja päätöksenteossa. Hyvä hallintotapa ilmenee erityisesti hallintolain 6 §:n edellyttämissä hyvän hallinnon periaatteissa, joita ovat:
- yhdenvertaisuusperiaate, joka velvoittaa tasapuoliseen kohteluun, johdonmukaisuuteen ja syrjimättömyyteen
- tarkoitussidonnaisuuden periaate, jonka mukaan viranomaisella ei saa olla toiminnassaan vääriä vaikuttimia eikä harkintavaltaa saa käyttää väärin
- objektiviteettiperiaate, joka edellyttää viranomaisilta asiallista ja puolueetonta toimintaa
- suhteellisuusperiaate, joka velvoittaa esimerkiksi valvonnassa mitoittamaan keinot niin, ettei kenenkään oikeuksia tai etuja rajoiteta tarvittavaa enempää
- luottamuksensuojaperiaate, joka on ennen muuta yksilön suojaa julkista valtaa vastaan ja antaa yksityiselle oikeuden luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen.
Hyvään hallintoon luetaan myös julkisuusperiaate ja hallinnon avoimuus, hallintoasian asianmukainen ja viivytyksetön käsittely, palveluperiaate hallinnossa, viranomaisen neuvonta hallintomenettelyssä, hyvä kielenkäyttö sekä viranomaisten yhteistyö. Nämä periaatteet turvaavat sitä, että Ruokavirastossa asioiva saa asianmukaista palvelua sekä Ruokaviraston toiminta tuloksellisuutta.
Ruokavirastossa toimitaan virkavastuulla. Virkavastuu on erityinen oikeudellinen vastuu, joka on kansalaisten oikeudellista vastuuta tiukempi. Sen kohteena on hallintotehtävien hoitamisen lainmukaisuus. Virkamies on virkavastuussa kaikista tekemisistään ja myös tekemättä jättämisistään. Virkatoimien ohella virkavastuu sisältää myös seuraamukset.
Jos virkamies toimii virkatehtävissään vastoin lakia tai virkavelvollisuuksiaan taikka laiminlyö virkatehtäviään, hän tekee virkavirheen. Tämä voi johtaa virkavastuun toteuttamiseen, johon on käytettävissä kolme pääasiallista tapaa: virkavastuun toteuttaminen hallinnollisessa menettelyssä (varoitus, virkasuhteen päättäminen, virantoimituksesta pidättäminen), vahingonkorvausvastuu tai rikosoikeudellinen virkavastuu.
Näin toimin:
- Noudatan aina työtehtäviä hoitaessani tarkoin lainsäädäntöä ja hyvää hallintotapaa. Lisäksi noudatan viraston määräyksiä ja ohjeita.
- Toimin tuloksellisesti: Suoritan tehtäväni asianmukaisesti ja viivytyksettä.
- Olen tietoinen siitä, että toimin virkamiehenä virkavastuulla. Ymmärrän mitä virkavastuu merkitsee ja tiedän, että virkavastuun rikkominen voi johtaa virkamiesoikeudellisiin menettelyihin tai vahingonkorvaus- tai rikosvastuuseen.
- Noudatan toimintayksikköni ohjeistusta käytännön toimissa.
- Epäselvissä tilanteissa otan yhteyttä esihenkilööni tai toimintayksikköni juristiin.
Ruokavirastossa toimitaan puolueettomasti ja esteellisyyttä ja eturistiriitoja välttäen.
Hallintolain mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Lisäksi erityisesti viraston maksajavirastotehtäviin liittyy lisävaatimuksia eturistiriitojen ehkäisemistä ja hallintaa koskien. Lisäksi virastossa noudatetaan valtion virkamieslain mukaista sivutoimisääntelyä, mikä osaltaan turvaa viraston toiminnan puolueettomuutta.
Esteellisyys eli jääviys tarkoittaa sitä, että henkilö on joko käsiteltävään asiaan tai siinä esiintyvään asianosaiseen sellaisessa suhteessa, joka voi saattaa hänen puolueettomuutensa kyseenalaiseksi. Esteellinen henkilö ei saa osallistua mihinkään asian käsittelyvaiheeseen. Yleisen luottamuksen turvaamiseksi esteellisyystilanne pitää aina ottaa huomioon, vaikka esteellisyys ei ilmeisesti vaikuttaisi tai edes voisi vaikuttaa asian käsittelyyn tai siinä tehtävään päätökseen. Olennaista on, että viraston ja sen henkilöstön toiminta on myös ulkopuolisen silmin tarkasteltuna puolueetonta, sillä muussa tapauksessa Ruokaviraston luotettavuus tai maine voivat vaarantua.
Eturistiriita taas syntyy tilanteessa, jossa henkilön henkilökohtaiset edut, läheisen etu tai hänen edustaman yhteisön etu ovat ristiriidassa työhön liittyvän vastuun tai viraston velvollisuuksien kanssa. Ruokavirastolla on erityisesti sen maksajavirastotehtäviä koskevat maksajavirastoasetuksen edellyttämät erityiset eturistiriitojen hallinnan menettelyt. Käytössä olevia eturistiriitojen hallinnan menettelyitä ovat hallintolain esteellisyysperusteiden ohella esimerkiksi tehtävien eriyttäminen, kahden silmäparin taktiikka ja sivutoimi-ilmoitukset sekä erityisesti riskiperusteinen eturistiriitojen ilmoitusmenettely. Maksajavirastotoiminnoissa pelkkä virkamiehen oma eturistiriidan mahdollinen toteaminen ei vielä riitä, esihenkilö vahvistaa eturistiriidan olemassaolon kirjallisesti, mikä perustuu EU:n varainhoitoasetuksen asettamiin vaatimuksiin.
Ruokavirastolaiset ovat velvollisia ilmoittamaan sivutoimesta työnantajalle. Ruokavirastolainen ei saa ottaa vastaan tai pitää sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei hän ole saanut siihen lupaa virastolta. Sivutoimi ei saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa.
Näin toimin:
Tutustun esteellisyyttä, eturistiriitoja ja sidonnaisuuksia koskeviin Ruokaviraston ohjeisiin ja huomioin ne toiminnassani.
- Mikäli olen esteellinen, en osallistu enkä ole läsnä asian käsittelyssä enkä suorita esimerkiksi tarkastuksia. Pidättäydyn oma-aloitteisesti asian käsittelystä tarvittaessa.
- Mikäli minulla on asiassa eturistiriita, noudatan siitä annettuja erillisiä ohjeita (maksajavirastotehtävät)
- Muistan sivutoimia koskevan ilmoitusvelvollisuuteni
Ruokavirasto noudattaa toiminnassaan lainsäädäntöä, kuten valtion talousarviolainsäädäntöä, valtion virkamieslakia, valtion maksuperustelainsäädäntöä sekä valtionhallinnon ohjeita ja Ruokaviraston taloussääntöä.
Ruokavirasto järjestää taloudenpitonsa siten, että varat ja omaisuus, jotka kuuluvat sen vastuulle turvataan asianmukaisesti. Ruokaviraston sisäinen valvonta ja sisäinen tarkastus on asianmukaisesti ja tehokkaasti toteutettu ja toiminnasta tuotetaan riittävä dokumentaatio.
Ruokaviraston suoritteista peritään maksu siten, kun valtion maksuperustelaissa ja muissa maksullista toimintaa ohjaavissa asetuksissa ja määräyksissä edellytetään. Viraston julkisoikeudellisten suoritteiden hinnat määräytyvät maa- ja metsätalousministeriön Ruokaviraston maksullisten suoritteiden asetuksessa. Liiketaloudellisten suoritteiden hinnoittelusta virasto päättää itse ja noudattaa hinnoittelussa valtion maksuperustelakia sekä muita asetuksia, määräyksiä ja ohjeita.
Näin toimin:
- Olen tutustunut taloussääntöön ja taloudenhoitoa koskevaan keskeiseen oheistukseen.
- En hyväksy mitään lahjaa, kutsua tai etua, mikä voi heikentää luottamusta tai näyttää siltä.
- Huolehdin siitä, että toimiessani laskun asiatarkastajana laskun hyväksyy toinen henkilö.
- Asiatarkastan ja hyväksyn laskut siten, että menot ja tulot kirjataan sille kustannuspaikalle, jolle ne on budjetoitu.
- Laadin matkasuunnitelman kokonaistaloudellisesti edullisinta vaihtoehtoa käyttäen, ja laadin matkalaskun todellisten kustannusten mukaan. Huomioin matkalaskulla ateriat, mikäli tarjottu ateria on ollut mahdollista nauttia.
- Maksan viraston maksuaikakortilla vain virkakäyttöön tarkoitettuja tuotteita tai palveluja.
- Maksan öljy-yhtiöiden maksuaikakortilla vain virka-auton tankkauksen.
- Viraston asiakaskortteja käyttäessäni huomioin sen, että korttien käytöstä kuuluva hyöty kuuluu virastolle eikä korttia käyttävälle henkilölle.
- Käytän virkapuhelinta vain virka-asioiden hoitamiseen.
Kestävyys ja vastuullisuus ovat keskeinen osa Ruokaviraston strategisia tavoitteita, toiminnan kehittämisen päämääriä sekä toiminta-ajatusta. Ruokaviraston strategisiin päämääriin perustuvat kestävyystavoitteet on kuvattu Ruokaviraston verkkosivuilla. Ruokaviraston strategian mukaisesti on sovittu neljästä yhteisestä teema-alueesta ja niihin liittyvistä tavoitteista sekä toteuman seurantamittareista. Päätavoitteina on kasvattaa positiivisesti vaikuttavaa kädenjälkeä sekä pienentää negatiivisesti vaikuttavaa jalanjälkeä (Kuva 1). Näihin pyritään muun muassa vähentämällä viraston hiilidioksidipäästöjä ja edistämällä henkilöstön hyvinvointia sekä osaamisen kehittämistä.

Kuva 1. Tavoitteenamme on kasvattaa kädenjälkeämme sekä pienentää jalanjälkeämme.
Näin toimin:
- Noudatan kestävän kehityksen periaatteita ja vähennän ympäristön kuormitusta.
- Vähennän tarpeetonta matkustamista ja matkustaessani pyrin valitsemaan ilmastoystävällisen matkustusmuodon enkä muutenkaan tuhlaa energiaa tai luonnonvaroja.
- Pyrin vähentämään jätteen määrää. Kierrätän aktiivisesti hyödyntäen jätteiden lajittelua
Ruokavirasto noudattaa hankinnoissaan hankintalakia sekä viraston omaa hankintaohjeistusta. Toimimme hankinnoissamme avoimuuden, syrjimättömyyden ja tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimusten mukaisesti. Huomioimme hankinnoissamme mahdollisuuksien mukaan vastuullisuuden eri osa-alueet. Pyrimme ensisijaisesti hyödyntämään Hansel Oy:n kilpailuttamia yhteishankintoja, joissa vastuullisuuden eri osa-alueita on huomioitu kattavasti.
Näin toimin:
- Kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa (≥ 60 000 eur) hankintaprosessista vastaa hankintajaosto, joten olen yhteydessä hankintajaoston asiantuntijoihin palvelupisteen kautta.
- Teen pienhankinnat (< 60 000 eur) toimintayksikköni pienhankintavastaavan tuella ja hyödynnän malliasiakirjoja.
- Arvioin oman esteellisyyteni ennen hankinnan valmisteluun ryhtymistä. Esteellisyystilanteessa en osallistu hankinnan valmisteluun, päätöksentekoon tai sopimuksen valmisteluun.
- Varmistan tasapuolisen kilpailun edellytyksiä sillä, että hankinnalle ja tarjoajille asetetut vaatimukset ovat hankintatarpeeseen perustuvia ja oikeasuhtaisia.
- Pidättäydyn tarjouskilpailun aikana yhteydenpidosta toimittajiin enkä osallistu toimittajien järjestämiin tilaisuuksiin.
- Tarkastan sopimuskumppanin taustat (mm. tilaajavastuu, pakotteet) ennen sopimuksen allekirjoittamista ja valvon sopimuksen toteutumista sopimuskauden aikana.
- Puutun sopimuskauden aikana havaittuihin epäkohtiin ja olen tarvittaessa yhteydessä hankintajaoston asiantuntijoihin.
- En osta ohi kilpailutettujen sopimusten, vaan teen tilaukset sopimusten mukaisesti.
Kannustamme henkilöstöämme kehittämään omaa osaamistaan ja tarjoamme uralla kehittymisen mahdollisuuksia sekä tuemme heidän suoriutumistaan selkeillä ja läpinäkyvillä tavoitteilla.
Ruokaviraston kiinteistöissä tavoitellaan korkeaa henkilöstö- ja tilaturvallisuutta. Kaikissa Ruokaviraston toimipisteissä ulkopuolisten liikkuminen ilman valvontaa on kielletty. Monipaikkaisen työn sekä etätyön ja liikkuvan työn turvallisuusmuistilista löytyy Intrasta. Keskeiset elementit hyvässä turvallisuuskulttuurissa ovat oma esimerkki turvallisesta tavasta tehdä työtä, myönteinen suhtautuminen turvallisuuteen sekä asioihin puuttuminen hyvän turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Viraston varautuminen perustuu jatkuvaan aktiiviseen riskien arviointiin ja riskienhallintaan, joka kattaa koko valvontaviranomaisketjun toiminnan sekä toimialan asiakkaisiin, ja asiakkaiden toimintaan kohdistuvat riskit ja omaan toimintaan kohdistuvat riskit.
Näin toimin:
- Huolehdin työturvallisuudesta pyrkimällä tunnistamaan omassa työssäni esiintyviä vaara-, haitta- ja kuormitustekijöitä kaikissa niissä paikoissa, joissa työskentelen ja pyrin poistamaan havaitut ilmeistä vaaraa aiheuttavat viat ja puutteellisuudet.
- Teen viraston ohjeistuksen mukaisesti ilmoituksen Ruokaviraston vaaratilanneilmoituslomakkeella kaikista onnettomuuksista sekä vaara- tai läheltä piti -tilanteista ja toimitan sen tiedoksi esihenkilölleni ja työsuojelupäällikölle.
- Ilmoitan havaitsemistani turvallisuustapahtumista (tietoturva ja tietosuoja) häiriö-/tietoturvailmoituslomakkeella: Ruokaviraston palvelupiste, Ruokaviraston sisäiset tukipalvelut.
- Käytän ja hoidan viraston ohjeiden mukaisesti henkilönsuojaimia ja muita varusteita sekä noudatan koneiden ja laitteiden käyttöohjeita. Pidän huolta, että myös muut toimivat samoin.
Vastuullisuuteen ja eettisyyteen kuuluu myös yhdenvertaisuuden noudattaminen. Ruokavirasto ottaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteet huomioon suunnitelmissaan ja päätöksissään sekä niiden valmistelussa ja toimeenpanossa. Ruokaviraston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma julkaistaan Ruokaviraston verkkosivuilla. Suunnitelma päivitetään kahden vuoden välein ja sen toteutumista seurataan vuosittain.
Näin toimin:
- Noudatan Ruokaviraston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa
- Viestin kohteliaasti, kunnioittavasti ja ammatillisesti sekä yhteisössämme että sen ulkopuolelle
- Kohtelemme toisiamme hyvin: tervehdimme toisiamme ja otamme toisemme huomioon
- Tunnistan empatian tärkeänä voimavarana työssäni
- En hyväksy häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua
- Otan osaa yhteiseen tekemiseen, esimerkiksi kokoontumisiin ja infotilaisuuksiin
Ruokaviraston tutkimustoiminnassa noudatetaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja se on eettisesti hyväksyttävää, luotettavaa ja tulokset uskottavia. Ruokavirastossa on kuvattu hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen prosessi. Ruokavirasto on sitoutunut kansallisiin avoimen tieteen ja tutkimuksen julistukseen ja täten sitoutunut avoimen tutkimuksen osalinjauksiin. Tutkimusetiikkaan liittyvä ohjeistus on koottu Intraan.
Noudatamme VM:n hyvän tekoälyn eettisiä ohjeita. Lisäksi tekoälyä hyödyntäessämme noudatamme toiminnassamme Ruokaviraston sisäisiä tekoälyn käytön linjauksia (”Luovan tekoälyn käytön linjauksia”) ja hallintamallia.
Näin toimin:
- Otan huomioon Ruokaviraston strategian ja tutkimusohjelman tavoitteet kun suunnittelen uutta tutkimushanketta ja rahoitushakemusta.
- Otan huomioon eettiset kysymykset jo tutkimusta suunnitellessa ja rahoitushaun valmistelussa esimerkiksi laatimalla eettisen itsearvioinnin tarvittaessa.
- Noudatan Ruokaviraston tutkimushankeprosessimallia ja ohjeistusta. Hanke/projektipäällikkönä tiedostan roolini vastuullisen projektitalouden toteutumisesta.
- Toimin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) -ohjeen mukaisesti ja otan yhteyttä Ruokaviraston tutkimusetiikan tukihenkilöön epävarmoissa tilanteissa.
- Varmistan, että julkisella rahoituksella tuotettu tutkimustieto on avoimesti saatavilla.
- Tiedostan tutkimustoiminnassa yritysyhteistyön ja ulkopuolisen rahoituksen eri muodot vaarantamatta tutkimuksen riippumattomuutta.
- Huomioin tekoälyn vaikutukset kansalaiseen, yhteiskuntaan ja ympäristöön sekä eettiset ja henkilötietojen suojan näkökulmat tekoälyjärjestelmien suunnittelun ja käyttöönoton eri vaiheissa.
- Tunnistan, että kansalainen, yhteiskunta ja luonto voivat olla tekoälyn käytön kohteita ja että viranomainen on vastuussa käyttämiensä tekoälyteknologioiden vaikutuksista tehtäviinsä ja päätöksiinsä.
Ruokavirastossa on EU:n tietosuoja-asetuksen mukainen tietosuojavastaava sekä tietosuojaorganisaatio. Käsittelemme henkilötietoja eettisesti ja noudatamme tietosuojaa koskevaa sääntelyä. Ylläpidämme ja kehitämme jatkuvasti tietoturvallisuuteen liittyvää osaamistamme. Luovutamme tietoja tiedonluovutusta koskevan ohjeistuksen perusteella ja lainsäädännön vaatimuksia noudattaen.
Näin toimin:
- Toimin Ruokaviraston tietosuoja- ja tietoturva-, tiedonluovutusta ja julkisuutta/salassapitoa koskevan ohjeistuksemme mukaisesti.
- Noudatan vaitiolo- ja salassapitovelvollisuuksia.
- Suoritan Ruokaviraston tietoturvakurssin säännöllisesti.
- Varmistan, että puolueettomuuden ja riippumattomuuden periaatteet toteutuvat asiantuntijatehtävissäni.
- Otan tarvittaessa yhteyttä tietosuojavastaavaan epävarmoissa tilanteissa.
Ruokaviraston johto on sitoutunut oikeusvaltioperiaatteeseen, hyvän hallinnon periaatteeseen ja hyvän hallintotavan parantamiseen sekä korruption nollatoleranssiin. Minkäänlaista vaikutusvallan väärinkäyttöä ei hyväksytä, vaan siihen puututaan johdonmukaisesti ja matalalla kynnyksellä.
Väärinkäytöksiä ennaltaehkäistään ja niitä koskeviin epäilyihin puututaan Ruokavirastossa etenkin Sisäisen valvonnan ohjeen ja Korruptiontorjuntaohjeen (luonnos, arvioitu voimaantuloaika 1.3.2026) ilmaisemin mallein ja toimenpitein. Jälkikäteistä väärinkäytöksiin puuttumista toteutetaan lisäksi väärinkäytös-ilmoituskanaviin tehtyjen ilmoitusten perusteella.
Jokaisella ruokavirastolaisella on Ruokaviraston taloussäännön mukaan velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan taloudellisesta väärinkäytöksestä. Tämä velvollisuus voidaan täyttää taloushallinnon palvelupisteeltä löytyvää talouden väärinkäytös- ja poikkeamakanavaa tai viraston Eettistä ilmoituskanavaa hyödyntäen.
Virastossa on tammikuusta 2026 alkaen käytössä sisäinen Eettinen ilmoituskanava, jonne henkilöstö voi tehdä ilmoituksen väärinkäytös- tai korruptioepäilystä joko omalla nimellään tai anonyymisti. Pääjohtajan nimeämät käsittelijät tutkivat ja käsittelevät ilmoitukset riippumattomasti ja luottamuksellisesti ennalta määritellyn prosessin mukaisesti. Pääjohtaja ratkaisee ilmoitukset ja päättää mahdollisista korjaavista toimenpiteistä.
Viraston johdolla on velvollisuus tehdä Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain (676/2000) edellyttämät ilmoitukset taloudellisista väärinkäytöksistä Valtiontalouden tarkastusvirastolle ja Euroopan unionille sekä velvollisuus tehdä muusta kuin vähäisestä rikoksesta rikosilmoitus.
Näin toimin:
- Perehdyn sisäisen valvonnan ohjeeseen, korruptiontorjuntaohjeeseen ja väärinkäytösilmoituksen tekemiseen liittyviin ohjeisiin.
- Ymmärrän mitä väärinkäytöksellä ja korruptiolla tarkoitetaan ja tiedän, miten ilmoitan niitä koskevista epäilyistä viraston ilmoituskanavia hyödyntäen.
- En käytä työtehtäviin liittyvää asemaani lainvastaisiin tai epäeettisiin tarkoitusperiin. En suosi työtehtävieni hoidossa lähipiiriäni tai tavoittele omaa etuani.
- Olen tietoinen, että minulla on taloussääntöön perustuva ilmoitusvelvollisuus havaitsemastani taloudellisesta väärinkäytösepäilystä.
- Esihenkilönä tai johtajana minulla on korostunut velvollisuus ennaltaehkäistä väärinkäytösmahdollisuuksia ja tunnistaa väärinkäytösepäilyt sekä ilmoittaa niistä.
Jokaisen ruokavirastolaisen velvollisuutena on noudattaa näitä eettisiä ohjeita. Ruokaviraston eettisten ohjeiden vastainen toiminta merkitsee virastolle riskiä mainehaitasta ja sen toiminnan uskottavuudesta ja luotettavuudesta.
Näin toimin:
- Perehdyn Ruokaviraston eettisiin ohjeisiin ja niiden ilmaisemiin Ruokaviraston johtamisjärjestelmän keskeisiin määräyksiin ja ohjeisiin.
- Jos havaitsen näiden toimintaperiaatteiden vastaista toimintaa, ilmoitan asiasta viipymättä Ruokaviraston Eettiseen ilmoituskanavaan tai talouden väärinkäytös- ja poikkeamakanavaan (ks. kohta Väärinkäytöksiin puuttuminen ja ilmoittaminen).
- Esihenkilönä tai johtajana minulla on korostunut velvollisuus perehtyä ohjeisiin ja korostaa työyhteisössä ohjeiden noudattamisen tärkeyttä.