Trichinella-suvun loiset (trikinellat eli trikiinit) ovat pieniä sukkulamatoja. Aikuiset madot ovat suolistoloisia, toukkamuodot elävät ja kehittyvät tartuntakykyisiksi saman isäntäeläimen lihaksissa. Trikinellojen aiheuttamaa tautia kutsutaan trikinoosiksi eli trikinelloosiksi. Trikinoosi on zoonoosi; sitä esiintyy monilla eläinlajeilla ja se voi tarttua myös ihmiseen.
Trikinelloja on olemassa useita lajeja, joista Euroopassa ja Suomessa esiintyy neljä. Kaikkiaan tunnetaan 8 trikiinilajia ja lisäksi 5 genotyyppiä, joita ei vielä ole määritelty omiksi lajeikseen. Kaikki trikiinilajit voivat tarttua ihmiseen. Merkittävin on Trichinella spiralis, jonka tärkein isäntäeläin on sika. Suomalaisissa villieläimissä yleisin laji on Trichinella nativa, joka on sopeutunut arktisiin oloihin. Se kestää hyvin pakkasta toisin kuin T. spiralis. Suomessa esiintyvät myös Keski-Euroopassa yleinen Trichinella britovi, joka kestää hieman pakkasta, sekä nisäkkäiden lisäksi lintuihin tarttuva laji Trichinella pseudospiralis.
Oireet
Suolistovaiheen tartunta voi ilmetä ripulina ja vatsakipuina. Kun toukat lähtevät suolistosta leviämään lihaksiin, saattaa esiintyä hyvin monenlaisia oireita. Eläimillä nousee usein kuume ja ne voivat olla väsyneitä ja haluttomia. Ihmisillä on todettu monenlaisia, jopa hengenvaarallisia oireita, kuten kuumetta, hengitysvaikeuksia, silmätulehduksia, turvotusta, sydänlihastulehdusta sekä yleistä kipuilua. Kuitenkin monilla eläinlajeilla trikinellalajit eivät aiheuta juurikaan oireita, edes voimakkaina tartuntoina. Esimerkiksi sika sietää hyvin T. spiralis –lajia, joka taas voi aiheuttaa ihmisessä voimakkaita oireita. Myös supikoira kestää hyvin trikinelloja.
Taudin määritys ja näytteenotto
Trikinelloja etsitään lihasnäytteistä. Näytteet otetaan tietyistä lihaksista, joita loisen on todettu suosivan. Sialla näyte otetaan pallealihaksesta. Villieläimillä pallean lisäksi tutkitaan yleensä poskilihakset, myös kieli tai etujalan lihas voi sopia tutkimukseen. Tutkimuksessa lihaspala hajotetaan mahalaukun olosuhteita jäljittelevässä nesteessä, jolloin lihassoluihin koteloituneet toukat vapautuvat nesteeseen. Tämän jälkeen neste tutkitaan mikroskoopilla. Menetelmää kutsutaan digestiomenetelmäksi. Loisia voi nähdä myös lihaksesta otetussa koepalassa histologisessa tutkimuksessa.
Ihmisillä tartunnan varmistamiseksi tarvitaan useita testejä, verinäytteitä ja lihaskoepaloja. Lisäksi potilaan kertomat esitiedot mahdollisista tartunnanlähteistä ovat tärkeitä.
Leviäminen
Trikinellatartunnan voi saada syömällä raakaa tai huonosti kypsennettyä lihaa, joka sisältää loisen kapseloituneita toukkia. Ruoansulatuskanavassa toukat vapautuvat kapselistaan ja niistä kehittyy aikuisia matoja. Suolistossa madot lisääntyvät ja elävänä syntyneet toukat vaeltavat verenkierron mukana lihaksiin, joissa ne kapseloituvat ja säilyvät tartuntakykyisinä jopa vuosia. Joidenkin trikinellalajien (T. pseudospiralis) lihastoukat eivät kapseloidu. Kun eläin joutuu toisen saaliiksi, tartunta siirtyy eteenpäin. Trikinoosi onkin pääasiassa lihansyöjien sairaus, mutta se voi tarttua myös kasvinsyöjiin.
Vastustaminen ja ehkäisy
Trikinoosi on luokiteltu Suomen eläintautilainsäädännössä muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi (325/2021), ja eläinlääkärin on ilmoitettava viimeistään seuraavana arkipäivänä virkaeläinlääkärille epäillessään tai todetessaan eläimen sairastavan trikinoosia. Virkaeläinlääkärin on myös ilmoitettava kotieläimenä pidettävällä sialla todetusta trikiinitartunnasta terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Lisätietoa tautien ilmoitusvelvollisuuksista löytyy sivuiltamme.
Tiettyjen eläinten ruhot tutkitaan aina trikiinien varalta lihantarkastuksen yhteydessä. Jos trikiinejä todetaan, kyseinen ruho hylätään ja hävitetään kokonaisuudessaan. Trikiinitutkimus tehdään kaikille teurastettaville sioille, hevosille ja tarhatuille villisioille. Riistaeläimistä tutkittavia lajeja ovat esim. karhu, ilves, villisika ja hylje. Ruokavirasto suosittelee, että trikiinitutkimus tehdään myös niille luonnonvaraisille villisioille, karhuille jne., jotka käytetään metsästäjän omassa taloudessa. Samoin trikiinitutkimusta suositellaan omaan käyttöön teurastettaville sioille ja tarhatuille villisioille. Lisätietoa trikiinitutkimuksista löytyy sivuiltamme.
Trikinellat tuhoutuvat kuumennuksessa. Lämpötila +70 °C riittää trikinellatoukkien tuhoamiseen. Aikaisemmin suositeltiin käytettäväksi pakastusta toukkien tuhoamiseen lihasta. Koska Suomessa tiedetään esiintyvän pakkasta kestäviä trikinellalajeja, lihan pakastusta ei enää voida suositella keinoksi suojautua tartunnalta.
Sikojen trikiinitartuntoja voidaan ehkäistä valvomalla niiden pito-olosuhteita niin, että siat suojellaan trikiinitartunnoilta. Luonnonvaraisten eläinten ja sikojen väliset kontaktit on estettävä, sioille ei saa syöttää ruokajätteitä ja sikojen rehut tulee suojata haittaeläimiltä. Lisätietoa sikojen valvotuista pito-olosuhteista löytyy sivuiltamme
Trikiinitutkimuksista ja trikinellojen vastustamisesta on säädetty komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/1375.
Seuranta
Suomessa Ruokavirasto seuraa trikinellojen esiintymistä luonnoneläimissä vuosittain metsästäjiltä saatavien villieläinnäytteiden avulla.
Esiintyminen
Trikinelloja esiintyy maailmanlaajuisesti, mutta esiintyvyys suomalaisissa luonnonvaraisissa eläimissä on erityisen korkea. Suomessa trikinellatartuntoja esiintyy yleisesti petoeläimillä etenkin Etelä-Suomessa. Tartunnat ovat tutkimusten mukaan erityisen yleisiä ketuissa, supikoirissa ja ilveksissä. Karhuissa ja villisioissakin loista todetaan, ja myös harmaahylkeen tartuntaa on todettu. Tartuntoja todetaan myös muissa petoeläimissä. Lihaa syövissä linnuissa trikinellaa esiintyy harvinaisena. Suomalaisissa teurassioissa trikinellatartunta puolestaan on nykyisin hyvin harvinainen löydös, sillä viimeisen 15 vuoden aikana löydöksiä on ollut vain yksi (vuonna 2021).