Kasvisten merkintävaatimukset vähittäismyynnissä

Vähittäismyynnissä kuten kaupassa ja toreilla suoraan loppukäyttäjälle eli kuluttajalle myytävät tuotteet on merkittävä niin että kuluttajalle välittyvät oikeat ja paikkansa pitävät tiedot. Hankittaessa tuotteita vähittäismyyntiä varten on laskuissa ja saateasiakirjoissa oltava tuotteen nimen lisäksi tieto alkuperämaasta. Erityisvaatimustuotteiden laskuissa ja saateasiakirjoissa on oltava lisäksi tieto laatuluokasta ja omenalla, appelsiinilla, mandariinilla, päärynällä ja viinirypäleillä lajikkeen nimi. Kuluttajalle annettavassa kuitissa edellä mainittuja tietoja ei tarvitse kuitenkaan ilmoittaa.

Pakatut tuotteet

Kuluttajalle myytävissä hedelmä- ja vihannespakkauksissa, olivat ne sitten myyntipakkauksia (avoin) tai valmispakkauksia (suljettu), tarvitaan vastaavat merkinnät kuin tukkupakkauksissa. Myyntipakkauksissa ja valmispakkauksissa myytävien hedelmien ja vihannesten pakkauksiin tarvitaan vastaavat merkinnät kuin tukkupakkauksissa. Pakkausmerkintöjen pitää olla näkyviä ja selkeitä. Merkinnät on tehtävä pakkauksen samalle sivulle. Lisäksi on ilmoitettava myös pakkauksen nettopaino. Painoa ei tarvitse ilmoittaa, jos tuotteet myydään kappaletavarana ja jos lukumäärä on nähtävissä selvästi pakkauksen ulkopuolelta.

Pakkausmerkinnät vaaditaan, kun suljetussa pakkauksessa on useampi kuin yksi tuote. Sen sijaan yksittäiselle kelmulla tai muovilla suojatulle tuotteelle, kutenkurkku, salaatti tai paprika, riittävät pakkauslaatikon tai myyntikyltin merkinnät. Myös avonaisiin myyntipakkauksiin tai rasioihin pakatuille tuotteille riittävät kuljetusvaiheessa tukkupakkauslaatikon merkinnät.

Huomioitavaa on, että avonaisiin pieniin pakkauksiin/rasioihin vähittäismyyntivaiheessa tarvittavien merkintöjen osalta tulkinta on muuttunut, sillä aiemmin katsottiin esimerkiksi toripöydällä myyntikyltti rasioiden vieressä riittävän merkinnäksi avonaisille mansikkarasioille. Nyt esimerkkitapauksen avoimen mansikkarasian katsotaan olevan myyntipakkaus, johon on tehtävä kaikki tarvittavat pakkausmerkinnät eli mansikalla: alkuperämaa, pakkaajan nimi ja osoite, ja luokka. Kuljetuksen aikaisessa tukkupakkauslaatikossa (myös avoin pahvi-/muovilaatikko tai muu kuljetuslaatikko), johon on pakattu irtomyyntiin tarkoitettuja kasviksia tai valmiiksi myyntipakkauksiin pakattuja kasviksia, täytyy olla asianmukaiset pakkausmerkinnät. Jos rasiat on suljettu kannella, tarvitaan yksittäisiin rasioihin valmispakkauksen pakkausmerkinnät: alkuperämaa, pakkaajan nimi ja osoite, luokka ja pakkauksen sisällön määrä sekä erityisvaatimustuotteilla (jos tuotekohtaisesti niin vaaditaan) lajiketieto tai hedelmälihan väri.

Lisäilmaisuja kuten ”huippulaatuinen” tai ”premium” tai vastaavaa, jotka viittaavat parempaan tai korkeampaan laatuun, ei saa käyttää. Merkinnässä ei saa olla mitään muita laatumainintoja kuin tuotekohtaisissa vahvistetuissa merkintävaatimuksissa mainitut (Ekstra, I tai II luokka). Jos pakkaajan tai lähettäjän maa on merkitty tai jos mainittu lajike tuo mieleen tietyn paikan, alkuperämaamerkinnän kirjainten on oltava suurempia ja näkyvämpiä kuin ne kirjaimet, joilla pakkaajan ja/tai lähettäjän maa ja lajike on merkitty, jos kyseessä on eri maa.

Pakkaamattomat tuotteet

Irtomyynnissä eli myytäessä pakkaamattomia tuotteita vähittäismyyjän on asetettava myytävien tuotteiden yhteyteen myyntikyltti. Kyltissä on oltava näkyvin ja selvin kirjaimin tiedot tuotteen alkuperästä sekä tarvittaessa laatuluokasta ja lajikkeesta tai kaupallisesta tyypistä, esimerkiksi omena, Samo, 1 lk, Suomi.

Alkuperämaan ilmoittamiseen ei saa käyttää lyhennettä, vaan maan nimi on kirjoitettava kokonaan.

Tiedot on esitettävä niin että kuluttajaa ei johdeta harhaan. Yhdessä kyltissä yhdelle ja samalle tuotteelle voi olla vain yhdet tiedot. Esimerkiksi jos myynnissä on samaan aikaan sekä italialaista että ranskalaista Gala-omenaa on erät pidettävä toisistaan erillään ja kumpikin merkittävä erikseen; yhteen kylttiin: omena, Gala, 1 lk, Italia ja toiseen: omena, Gala, 1 lk, Ranska.

Vastaavasti vaikka tuotteiden alkuperämaa olisi sama, mutta tuotteet eri lajiketta, erät on pidettävä erillään ja merkittävä erikseen kunkin erän kohdalla kylteillä tai hyllynreunalapuilla, esimerkiksi: omena Discovery 1 lk, Suomi, omena Raike 1 lk, Suomi, omena Collina 1 lk, Suomi, omena Jaspi 1 lk, Suomi, omena Samo 1 lk, Suomi, omena Julyred, 1 lk, Suomi, omena Vuokko, 1 lk, Suomi.

Sekoitukset ja seospakkaukset

Eri hedelmä- ja vihanneslajeja sisältävien seospakkausten myyminen on sallittua. Seospakkauksiin on tehtävä merkinnät niin että sekoitus ei johda kuluttajaa harhaan. Kunkin tuotteen alkuperää ja laatuluokkaa koskevat tiedot on ilmoitettava tuotteen nimen yhteydessä (esimerkiksi omena Ida Red, I lk, Puola 1 kg; omena Granny Smith, I lk, Ranska 1 kg; päärynä Conference, I lk, Hollanti 1 kg).

Saman lajin eri kauppamuotoja tai lajikkeita voi pakata samaan pakkaukseen (seospakkauksiin). Esimerkiksi kirsikkatomaattilajitelma, jossa on punaisia ja keltaisia kirsikkatomaatteja samassa 250 g valmispakkauksessa. Saman lajin eri alkuperämaista tulevia tuotteita voi myös pakata samaan valmispakkaukseen, jos eri maista peräisin olevat tuotteet voi helposti erottaa toisistaan ulkonäön perusteella ja kunkin tuotteen kohdalle on merkitty alkuperämaa. Esimerkiksi kirsikkatomaattisekoitus: punainen - Marokko, keltainen - Espanja tai paprikasekoitus: punainen - Puola, keltainen - Hollanti, vihreä - Espanja tai viinirypälesekoitus: Red Flame - Chile, Thompson Seedless - Intia.

Jos eri hedelmä- ja vihanneslajeja sisältävissä sekoituksissa, kuten enintään kymmenen kiloa painavassa ”hedelmäkorissa” tai ”vihanneslaatikossa”, olevat hedelmät ja vihannekset tai kuivatut hedelmät ovat peräisin useammasta kuin yhdestä jäsenvaltiosta tai kolmannesta maasta, alkuperämaiden täydelliset nimet voidaan tapauksen mukaan korvata jollakin seuraavista merkinnöistä:

  • "EU";
  • "muu kuin EU";
  • "EU ja muu kuin EU".

Käyttövalmiiksi tai keittovalmiiksi käsiteltyjä (ready to use / kitchen ready / ready to cook) tuoreita hedelmiä ja vihanneksia koskee myös vaatimus alkuperämaan ilmoittamisesta. Käyttövalmiita kasviksia ovat esimerkiksi valmiiksi pestyt ja pilkotut salaattisekoitukset, molemmista päistä leikatut keittovalmiit pavut, paloitellut wokkivihannekset jne. Jos käyttövalmis tuote, kuten salaattisekoitus, koostuu eri alkuperää olevista kasviksista, niin eri alkuperät tulee ilmoittaa erikseen: esimerkiksi: friseesalaatti - Saksa, babypinaatti - Ruotsi, jäävuorisalaatti - Saksa, porkkana -Espanja, punakaali - Suomi, rucola - Italia.

Sivu on viimeksi päivitetty 4.7.2025