Merkinnät tehdään kaikkiin kuluttajille tai suurtalouksiin myytäviin pakkauksiin. Yleisten pakkausmerkintävaatimusten lisäksi hillodirektiivissä ja -asetuksessa on joitakin erityismerkintävaatimuksia. Elintarviketietoasetuksessa on yleisten merkintöjen tekemisestä annettu joitakin helpotuksia, nämä helpotukset eivät kuitenkaan koske hilloasetusten erityismerkintöjä. Yksityiskohtaisia ohjeita yleisistä pakkausmerkinnöistä löytyy Elintarviketieto-oppaassa elintarvikevalvojille ja elintarvikealan toimijoille (Ruokaviraston ohje 17068/1).
Merkinnät tulee tehdä pysyvällä tavalla helposti havaittavaan paikkaan riittävän isoin kirjaimin siten, että merkinnät ovat helposti luettavia ja ymmärrettäviä. Merkintöjä ei saa peittää, hämärtää tai katkaista millään muulla kirjallisella tai kuvallisella esityksellä. Pakkausmerkinnät eivät saa johtaa ostajaa harhaan esimerkiksi valmistusmenetelmän suhteen. Pakkauksen kuvat eivät saa olla harhaanjohtavia ja esittää sellaisia hedelmiä, marjoja tai kasviksia, joita valmisteessa ei ole. Merkinnät tehdään suomeksi ja ruotsiksi. Suomessa valmistettujen yksikielisissä kunnissa myytävien elintarvikkeiden merkinnät voivat olla yksikieliset.
1. Elintarvikkeen nimi
Nimen tulee kuvata elintarviketta. Asetusten määräämiä nimiä on käytettävä määräystenmukaisista tuotteista. Esimerkiksi hilloksi, erikoishilloksi, hyytelöksi, erikoishyytelöksi tai marmeladiksi ei saa nimittää tuotetta, joka ei ole näitä koskevien määritelmien mukainen. Yleensä nimessä pitää olla käytettyjen marjojen, hedelmien tai kasvisten nimet määrän mukaisessa järjestyksessä.
Elintarvikkeen nimessä tai samassa näkökentässä elintarvikkeen nimen kanssa on tehtävä seuraavat erityismerkinnät:
- Makeutusaineita sisältävän elintarvikkeen nimen yhteydessä
- ”sisältää makeutusainetta / -aineita” ja jos lisäksi tuotteessa lisättyä sokeria / sokereita niin silloin ”sisältää sokeria / sokereita ja makeutusainetta / -aineita” (EPNAs 1169/2011, liite III)
- Marjojen tai hedelmien määrän ilmoittaminen
- hillojen, hyytelöiden ja marmeladien pakkauksissa: 100 g tuotetta sisältää … g hedelmää (tai marjoja)
- hyytelön hedelmäpitoisuus voidaan ilmoittaa myös seuraavasti: 100 g tuotetta sisältää … g -täysmehu
- jos tuote on valmistettu kuivatuista hedelmistä, voidaan hedelmäpitoisuus ilmoittaa esimerkiksi: valmistukseen käytetty … g hedelmää/100 g valmista tuotetta
- merkinnän tulee olla samassa näkökentässä tuotteen nimen kanssa (KTMa 474/2003, 6 §)
- Kokonaissokeripitoisuuden ilmoittaminen
- valmiissa tuotteessa samassa näkökentässä tuotteen nimen kanssa: kokonaissokeripitoisuus … g 100 g kohden
- kokonaissokeripitoisuus määritetään valmiille tuotteelle refraktometrisesti, eikä se ole sama kuin lisätyn sokerin määrä, vaan siihen kuuluvat myös hedelmien ja marjojen luonnostaan sisältämät sokerit. Sokerin kokonaispitoisuutta ei tarvitse ilmoittaa erikseen, jos pakkauksessa on ravintoarvomerkintä (KTMa 474/2004, 6 §)
2. Ainesosaluettelo
Ainesosaluettelossa ilmoitetaan kaikki valmisteeseen käytetyt aineet yhtenä kokonaisuutena, painon mukaan alenevassa paljousjärjestyksessä. Nimessä mainitun ainesosan määrä on ilmoitettava. Lisäaineet ilmoitetaan käyttäen käyttötarkoitusta osoittavaa lisäaineen ryhmänimeä ja sen lisäksi lisäaineen nimeä tai numerotunnusta (E-koodi). Jos valmistuksessa on käytetty valmistusaineen ja lisäaineiden seosta, esimerkiksi hillosokeria, on kaikki sen sisältämät lisäaineet merkittävä myös marjavalmisteen pakkaukseen ryhmänimellä ja nimellä tai numerolla.
3. Sisällön määrä
Sisällön määrä ilmoitetaan pakkaushetken mukaan Suomessa yleisesti käytetyin painoyksiköin, esimerkiksi kilogramma tai gramma.
4. Säilyvyysaika
Valmistajan on itse määriteltävä säilyvyysaika sellaiseksi, että elintarvike asianmukaisesti säilytettynä säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet parasta ennen -päiväykseen asti. Jos päiväyksessä on päivä, kuukausi ja vuosi, tulee niiden olla tässä järjestyksessä samoin kuukausi ja vuosi tässä järjestyksessä. Kun ajankohta ilmoitetaan muuten kuin päivän tarkkuudella, on käytettävä ilmaisua ”parasta ennen … loppua”.
5. Elintarvike-erän tunnus
Elintarvike-erän tunnus on yleensä merkittävä pakkaukseen. Tunnuksen eteen on merkittävä kirjain L, ellei tunnus muuten erotu riittävästi muista merkinnöistä. Päiväysmerkintä korvaa erätunnuksen, jos se ilmaistaan päivän tarkkuudella.
6. Valmistajan, pakkaajan tai myyjän nimi ja osoite
Pakkaukseen on merkittävä valmistajan, pakkaajan tai myyjän nimi ja osoite. Puhelinnumero tai nettiosoite ei riitä osoitteeksi.
Lisäksi on tarvittaessa merkittävä esimerkiksi säilytysohje, alkoholipitoisuus, alkuperämaa ja ravintoarvomerkintä.