Liiallinen suolan käyttö vaarantaa suomalaisten terveyden – kehityksen suunta on käännettävä nyt

25.9.2026

Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) muistuttaa, että pienilläkin muutoksilla suolan käytössä voi olla suuri vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Liikaa suolaa sisältävä ruokavalio nostaa verenpainetta huomaamatta – usein vuosien ajan ilman oireita – ja lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, aivoverenkiertohäiriöihin sekä munuaissairauksiin

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisemissa Kestävää terveyttä ruoasta – kansallisissa ravitsemussuosituksissa 2024 suositellaan suolan saannin rajoittamista aikuisilla alle viiteen grammaan päivässä. Miehillä suolan saanti on noin kaksinkertainen ja naisilla noin puolitoistakertainen suosituksiin nähden. Käytännössä lähes kaikki aikuiset saavat liikaa suolaa.

Suomessa onnistuttiin aikaisempina vuosikymmeninä vähentämään suolan käyttöä merkittävästi. Samalla suomalaisten verenpaine laski, sydän- ja verisuonisairaudet vähenivät ja elinajanodote nousi. Tämä tulee ilmi THL:n uudessa tutkimuksessa, jossa havaittiin, että tehokkaan kansanterveystyön ansiosta Suomessa kohonneen verenpaineen yleisyys ja suolan saanti vähenivät merkittävästi 1970-luvulta 2000-luvun alkuun asti. Tällä ajanjaksolla kohonneen verenpaineen yleisyys pieneni miehillä noin 78 prosentista 48 prosenttiin ja naisilla noin 73 prosentista 38 prosenttiin. Samalla ajanjaksolla suolan käyttö väestössä väheni huomattavasti; miehillä noin neljä grammaa ja naisilla yli kolme grammaa. Viimeisten noin 20 vuoden aikana myönteinen kehitys on kuitenkin pysähtynyt.

Valtaosa suolasta saadaan elintarvikkeista, jotka sisältävät valmiiksi suolaa, kuten lihavalmisteista, leivästä ja muista viljavalmisteista, valmisruoista, kalavalmisteista, suolaisista naposteltavista sekä maustekastikkeista. Myös ravintolaruoat voivat sisältää huomattavia määriä suolaa. EU:n FABLE-tietokannasta löytyy maakohtaista tietoa elintarvikkeiden suolapitoisuuksista ja niiden muutoksista. Suolan vähentämisessä Suomi on jäänyt jälkeen monista muista Euroopan maista.

Liiallinen suolan käyttö lisää riskiä erityisesti aivoverenkiertohäiriöihin. Kohonnut verenpaine on tärkein yksittäinen aivoverenvuotojen riskitekijä, ja suolan käytön vähentäminen alentaa verenpainetta sekä pienentää aivoinfarktien ja aivoverenvuotojen riskiä. Aivoverenvuodot voivat johtaa pysyvään toimintakyvyn menetykseen, työkyvyttömyyteen tai ennenaikaiseen kuolemaan. Suolan käytön vähentäminen siis tarkoittaa mahdollisuutta ehkäistä vakavia sairastumisia, säilyttää toimintakykyä ja pelastaa ihmishenkiä. Makuaisti tottuu vähemmän suolaa sisältävään ruokaan nopeasti. Jo muutamassa viikossa vähemmän suolainen ruoka alkaa maistua normaalilta, ja samalla verenpaine voi laskea sekä sydämen ja verisuonten kuormitus vähentyä.

Suolan käytön vähentäminen on yksi vaikuttavimmista ja kustannustehokkaimmista keinoista ehkäistä kansansairauksia

Suolan vähentämisellä olisi myös merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Sydän- ja verisuonisairaudet sekä aivoverenkiertohäiriöt ja niistä johtuva lisääntynyt työkyvyttömyys aiheuttavat vuosittain huomattavia kustannuksia terveydenhuollolle ja sosiaaliturvajärjestelmälle. Väestön suolansaannin vähentäminen vähentäisi lääkityksen, sairaalahoidon, kuntoutuksen ja pitkäaikaishoidon tarvetta.

VRN korostaa, että väestön suolan käytön vähentäminen tukee myös VRN:n hallitusohjelmaehdotusten keskeisiä tavoitteita: terveyden, toimintakyvyn ja työkyvyn vahvistamista, terveyserojen kaventamista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten hillintää. VRN on painottanut, että terveyttä edistävä ravitsemus on investointi kestävään talouteen ja hyvinvointiin. Suolan käytön vähentäminen on konkreettinen ja vaikuttava keino edistää näitä tavoitteita. Kun verenpaineeseen liittyvät sairaudet, aivoverenkiertohäiriöt ja sydänsairaudet vähenevät, myös ihmisten toimintakyky, työssä jaksaminen ja elämänlaatu paranevat.

VRN ehdottaa suolan vähentämiseen liittyvän julkisen keskustelun käynnistämistä ja kansanterveystoimien aktivoimista

Ehdotettuja toimia ovat elintarvikkeiden suolapitoisuuden vähentämiseksi:

·       Terveysperustainen verotus, jossa runsaasti suolaa sisältäviin elintarvikkeisiin kohdistuisi kireämpi verotus.

·       Pakkaus- ja ruokalistamerkintöjen kehittäminen siten, että kuluttaja tunnistaa sekä vähemmän että enemmän suolaa sisältävät vaihtoehdot.

·       Yhteistyö elintarvike- ja ruoka-alan toimijoiden kanssa tarjolla olevien elintarvikkeiden ja aterioiden suolapitoisuuden vähentämiseksi

  • Julkisissa ja yksityisissä ruokapalveluissa tarjolla olevan ruoan suolapitoisuuden vähentäminen

  • Julkisen keskustelun lisääminen suolan terveysvaikutuksista
  • Elintapaohjaus, elintapojen puheeksi otto terveydenhuollossa ml. suola 
  • Lasten ja nuorten makutottumusten tukeminen vähäsuolaisempaan ruokavalioon

VRN painottaa, ettei suolan käytön vähentäminen voi jäädä yksittäisten kuluttajien vastuulle. Suolan saannin vähentäminen suositusten tasolle ei ole helposti mahdollista ilman, että   elintarviketeollisuus vähentää tuotteidensa suolapitoisuutta ja että ruokapalveluissa ja ravintoloissa tarjottavan ruoan suolapitoisuus vähenee. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä yhteistyötä julkisen sektorin, elintarviketeollisuuden, kaupan, ruokapalveluiden, terveydenhuollon ja järjestöjen välillä. Suomi on aiemmin osoittanut, että määrätietoisella kansanterveystyöllä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia. Nyt tarvitaan uusi yhteinen ponnistus, jotta kehitys saadaan jälleen oikeaan suuntaan.

Pienempi määrä suolaa ruoassa voi tarkoittaa enemmän terveitä elinvuosia, parempaa toimintakykyä ja vähemmän vakavia sairauksia. Jokainen askel kohti vähäsuolaisempaa ruokavaliota on askel kohti parempaa terveyttä.

Lisätietoa:

 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 25.9.2026