Valtion aluehallinto uudistuu vuodenvaihteessa 2025‒26. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat aluehallintovirastojen tehtävät siirtyvät 1.1.2026 alkaen Ruokavirastoon. Muutokseen liittyen sivustolla voi olla puutteita tammikuun ensipäivinä. Lisäksi maaseudun kehittämisen ja maa- ja elintarviketalouden tehtävät siirtyvät ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin, mikä aiheuttaa katkon maaseudun kehittämistukien asiointiin 1.‒7.1.2026.

Opiskelu ennen hygieniapassitestiä

Hygieniapassitestiin voi valmistautua eri tavoin. Testin suorittamista varten voi esimerkiksi osallistua koulutukseen, mutta elintarvikehygienian perustietoja voi opiskella myös itsenäisesti mm. netistä ja kirjoista. 

Elintarvikehygieniaan liittyvää koulutusta annetaan esimerkiksi elintarvikealan oppilaitoksissa osana opintoja. Myös monet yritykset ja hygieniapassitestaajat järjestävät koulutusta. 

Ruokavirasto ei järjestä hygieniaosaamiseen liittyvää koulutusta. Ruokavirasto ei myöskään vastaa siitä koulutuksesta, julkaisuista tai opiskelumateriaaleista, joita eri tahot tai hygieniapassitestaajat mahdollisesti antavat. Kouluttamisesta ei ole olemassa säädöksiä, määräyksiä tai ohjeita. 

Ruokaviraston nettisivuilta löytyy tietoa elintarvikehygienian osa-alueista:

Elintarvikehygieniaa koskeva lainsäädäntö on haettavissa Maa- ja metsätalousministeriön sivulta (lainsäädäntöhakemiston I-rekisteri). 

Sivu on viimeksi päivitetty 31.12.2024