Eläinlääkejäämät

Tuotantoeläimiä on tarvittaessa lääkittävä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi, vaikka eläinlääkkeistä saattaakin jäädä jäämiä eläimistä saataviin elintarvikkeisiin. Elintarvikkeet voivat sisältää myös muiden sellaisten aineiden jäämiä, joille eläin on altistunut tuotannon eri vaiheissa. Jäämäpitoisuudet eivät saa kuitenkaan olla kuluttajille haitallisia.

Kuluttajien turvallisuuden varmistamiseksi Euroopan unionin (EU) jäsenmaat toteuttavat vuosittain eläinlääkejäämien valvontaohjelmaa (vuoden 2022 loppuun saakka eläimistä saatavien elintarvikkeiden vierasainevalvontaohjelma). Ohjelmassa valvotaan, ettei tuotantoeläinten kasvatuksessa käytetä kiellettyjä aineita tai aineita, joita ei ole hyväksytty käytettäväksi tuotantoeläimille. Ohjelmassa valvotaan myös, etteivät elintarvikkeet sisällä eläinten lääkintään sallittujen lääkeaineiden jäämiä yli lainsäädännössä asetettujen raja-arvojen. Säädökset edellyttävät lisäksi, että mahdollisten määräystenvastaisuudet tai lääkityksiin liittyvät väärinkäytökset selvitetään virallisesti. 

Ruokavirasto vastaa kansallisesti eläinlääkejäämien valvontaohjelman toteuttamisesta yhteistyössä muiden elintarvikevalvontaan osallistuvien viranomaisten kanssa. Ruokavirasto laatii vuosittain EU-säädösten mukaisen suunnitelman, jossa esitetään yksityiskohtaisesti mm. näytteenoton kohteena olevat eläinryhmät, tarvittavat näytteiden määrät, tutkittavat aineet ja analyysimenetelmiä koskevat tiedot. EU-komissio hyväksyy sekä suunnitelman että myös ohjelman toteutumisen. Kaikki näytteet tutkitaan Ruokaviraston laboratorioissa. Valvontaohjelmasta aiheutuvat kustannukset peritään alan elinkeinolta säädösten mukaisesti. 

Eläinlääkejäämien ja vieraiden aineiden valvonnasta eläimistä saatavissa elintarvikkeissa säädetään yksityiskohtaisesti ns. vierasaineasetuksessa. Elintarvikelain tarkoituksena on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus tuotannon kaikissa vaiheissa. Lääkitsemislaki sisältää velvoitteita eläinten lääkintään ja muuhun eläinten käsittelyyn käytettävien aineiden valvonnasta. Kasvua edistävien aineiden sekä eräiden muiden lääkeaineiden käyttö tuotantoeläimille on joko kokonaan kielletty tai käyttöä on rajoitettu lain nojalla. Myös EU:n ulkopuolisilta mailta edellytetään vastaavan tasoisen valvontaohjelman toteuttamista, jos ne haluavat tuoda eläimistä saatavia elintarvikkeita EU:n alueelle. 

Katso lisää Eläinlääkejäämien valvontaa koskevat keskeiset säädökset 

Elintarviketurvallisuuden varmistaminen on eri tahojen yhteistyötä

Tuottajat

Tuottajien jokapäiväinen toiminta on tärkein ennalta ehkäisevä keino estää haitalliset lääkejäämät elintarvikkeissa. Tähän kuuluvat mm. hyväksyttyjen eläinlääkkeiden käyttö harkiten ja ohjeiden mukaan, hoidetun eläimen tunnistaminen hoidon ja lääkityksen aikana sekä varoaikojen noudattaminen. Hallittuun eläinten lääkintään kuuluu huolellinen lääkityskirjanpito, joka auttaa myös tilanteissa, joissa lääkejäämien alkuperää on tarve selvittää.  Maidontuottajat voivat tehdä mikrobilääkejäämätestejä lääkittyjen eläinten maidosta varoaikojen loputtua ja varmistaa siten osaltaan, että maitoa voidaan luovuttaa kulutukseen. 

Jos elintarvikkeessa on todettu lääkejäämiä, mm. tuottajan toimintatapojen tarkastelulla ja tarvittessa niiden muuttamisella pyritään estämään tapausten toistuminen. 

Tuotantolaitokset

Tuotantolaitosten ja muiden toimijoiden toteuttamaan omavalvontaan kuuluu myös mahdollisten eläinlääkejäämien huomioiminen silloin, kun ne vastaanottavat eläimistä saatavia elintarvikkeita. Esimerkiksi meijereillä tehdään maidosta mikrobilääkejäämätestejä ja teurastamoilla testataan munuaisnäytteitä asiakirjatarkastusten lisäksi.

Toimijan velvollisuus on estää elintarvikkeen pääsy kulutukseen, jos on syytä epäillä esimerkiksi positiivisen testituloksen perusteella, että elintarvike sisältää lääkejäämiä raja-arvoja korkeampia pitoisuuksia.  Toimijan on myös ilmoitettava määräystenvastaisista tuloksista laitoksen toimintaa valvovalle viranomaiselle mahdollisten jatkotoimenpiteiden käynnistämistä varten.

Viranomaiset

Eläinlääkejäämien valvontaohjelma on viranomaisvalvontaa ja sen avulla seurataan ja valvotaan valtakunnallisesti eläinlääkejäämien ja muiden eläinten lääkityksessä käytettävien aineiden esiintymistä eläimistä saatavissa elintarvikkeissa.

Epäilyyn perustuva valvonta: Jos valvontaviranomainen epäilee, että elintarvike sisältää lääkejäämiä tai muita aineita yli lainsäädännön salliman määrän, hän on velvollinen tutkituttamaan elintarvikkeen sen turvallisuuden varmistamiseksi.

Jos valvontaohjelman tai epäilyn perusteella otettu näyte on määräystenvastainen, viranomainen on velvollinen selvittämään tapauksen taustalla olevat syyt, sen laajuuden ja toimijan vastuun. Viranomaisten on myös varmistettava, että toimija tekee tarvittavia toimenpiteitä estääksen tapauksen toistumisen. 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 5.9.2023