Miten tunnistat luomutuotteen?

Kuluttaja joutuu luottamaan luomutuotteen pakkauksessa oleviin tietoihin ostopäätöstä tehdessään. Tunnistaminen on nyt entistä helpompaa, kun kaikissa pakatuissa luomutuotteissa on pakollinen EU:n lehtimerkki.

Lehtimerkin oheen tuotekohtaiset pakolliset merkinnät

Pakollisen lehtimerkin yhteydessä tulee aina olla myös valvontaviranomaisen tunnus, joka esimerkiksi Ruokaviraston valvomissa tuotteissa on merkintä FI-EKO-201. Viranomaistunnuksen lisäksi tuotteessa tulee olla tieto, missä siihen käytetyt maatalousperäiset raaka-aineet ovat kasvaneet, esimerkiksi ”Tuotettu Suomessa”.

Tuotantopaikkatieto ei siis kerro valmistuspaikkaa tai -maata. Esimerkiksi Suomessa valmistetussa hillossa voi olla teksti ”Tuotettu Virossa ja EU:n ulkopuolella”, joka tarkoittaa, että marjat ovat virolaisia ja sokeri on tuotu EU:n ulkopuolelta.

Lisäksi pakkauksessa  on erilaisia vapaaehtoisesti käytettäviä luomumerkkejä, kuten suomalainen Aurinkomerkki, jota voidaan edelleenkin käyttää EU:n lehtimerkin lisäksi.

Lisäaineita vain rajatusti

Luomutuotteiden merkitseminen helposti havaittavalla tavalla on tärkeää, sillä luomutuotteen koostumus on tarkkaan säädelty. Esimerkiksi luomutuotteissa saa käyttää tarkoin rajattuja lisäaineita ja niitäkin vain tiettyissä tuoteryhmissä. Luomutuotteissa ei ole sallittua käyttää esimerkiksi väriaineita tai arominvahventeita, kuten natriumglutamaattia. Kaikki luomutuotteissa sallitut aineet on kerrottu tuotantoehdoissa.

Nettiostoksilla varmistus vaikeaa

Tuotteita internetin kautta tilattaessa asiakas ei voi tarkistaa tuotteen merkintöjä. Nettiostoksilla on hyvä varautua siihen, että myyjän sivuilla esittelemä luomutuote paljastuukin tavanomaiseksi tuotteeksi. On muistettava, että merkinnät ovat tuotekohtaisia. Myyjän sivuilla esiintyvä EU:n lehtimerkki ei siis takaa, että kaikki sivuilla esitellyt tuotteet olisivat luomua. 

Jos luomutuotteen aitous epäilyttää, kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteyttä oman kunnan tai tuotteen ostopaikkakunnan terveystarkastajaan.