Kaupan entiset elintarvikkeet

Kaupan entisillä eläimistä saaduilla elintarvikkeilla tarkoitetaan eläinperäisiä raakoja tai kypsiä elintarvikkeita, jotka eivät enää sovellu ihmisravinnoksi kaupallisista syistä tai valmistuksessa tai pakkauksessa esiintyneiden ongelmien vuoksi. Kaupan entisiä elintarvikkeita voi syntyä myös elintarvikkeiden käsittelystä kaupassa, esim. kalan perkauksen tai lihan leikkauksen yhteydessä. Ruoka-apuun luovutettavat elintarvikkeet eivät ole kaupan entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita, sillä kaupan entiset eläinperäiset elintarvikkeet eivät päädy ihmisravinnoksi.

Minne kaupan entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita voi toimittaa

Kaupan entiset eläinperäiset elintarvikkeet täytyy kerätä kaupassa niin, etteivät ne sekoitu elintarvikkeisiin. Toimija voi halutessaan kerätä erikseen käsitellyt ja käsittelemättömät entiset eläinperäiset elintarvikkeet. Käsiteltyjä entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita ovat mm. kypsennetyt liha- ja kalatuotteet ja maito- ja munatuotteet. Käsittelemättömiä entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita ovat mm. raa’at liha- ja kalatuotteet ja raa’at munat.

Käsittelemättömille entisille eläinperäisille elintarvikkeille on tiukemmat käsittelyvaatimukset kuin käsitellyille. Jos käsitellyt ja käsittelemättömät kerätään samaan keräysastiaan, tulee koko erä käsitellä käsittelemättömien entisten elintarvikkeiden vaatimusten mukaisesti. Tähän voi yhdistää myös kaupan muun (kasviperäisen) biojätteen.

Käsittelemättömät entiset eläinperäiset elintarvikkeet voidaan

  • käsitellä sivutuoteasetuksen vaatimusten mukaan hyväksytyssä biokaasu- tai kom-postointilaitoksessa
  • käsitellä kansallisten vaatimusten mukaisesti ruokajätteen käsittelyyn hyväksytyssä biokaasu- tai kompostointilaitoksessa, jos mädätystä tai kompostointia edeltää tai seuraa hyväksytty pastörointi- tai hygienisointikäsittely
  • käyttää raaka-aineena bioetanolin valmistuksessa
  • toimittaa keräyskeskukseen, tilarehustamoon tai rehusekoittamoon rehuaineena käytettäväksi
  • toimittaa väliasteenlaitokseen
  • käsitellä 1- ja 2 sivutuoteluokan käsittelylaitoksessa
  • polttaa ympäristönsuojelulainsäädännön vaatimusten mukaan hyväksytyssä polt-tolaitoksessa tai rinnakkaispolttolaitoksessa
  • pienet määrät (alle 20 kg/vko tai 80 kg/kk) käsittelemättömiä entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita voi toimittaa myös kaatopaikalle, polttolaitokseen tai sellaiseen Ruokaviraston ja ympäristölupaviranomaisen hyväksymälle biokaasu- tai kompostointilaitokseen, jonka lopputuote käytetään hyväksytyn kaatopaikan täyte- tai tukiaineena (ei siis mene hyödynnettäväksi)

Käsitellyt entiset elintarvikkeet voidaan yllä olevien vaihtoehtojen lisäksi

  • käsitellä kansallisten vaatimusten mukaisesti ruokajätteen käsittelyyn hyväksytyssä biokaasu- tai kompostointilaitoksessa ilman määrärajoitusta
  • toimittaa ympäristölainsäädännön vaatimusten mukaan hyväksytylle kaatopaikalle ilman määrärajoitusta. Kaatopaikalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta ottaa vastaan kaupan entisiä elintarvikkeita. Kaatopaikan ympäristöluvassa olevien rajoitusten vuoksi voi myös olla mahdotonta ottaa vastaan biohajoavaa materiaalia.

Sivutuotteiden merkintä myymälässä ja jätteidenkeräyspaikassa

Myymälän tiloissa entisten elintarvikkeiden keräysastia pitää olla merkitty niin, ettei entisiä elintarvikkeita sekoiteta elintarvikkeisiin. Lemmikkieläinten ruoaksi meneviä entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita (esim. palvelutiskin lihanleikkuujätteet) sisältävät astiat täytyy merkintä niin, etteivät ne mene sekaisin elintarvikkeiden kanssa. Täältä voit lukea lisää kaupan entisen elintarvikkeiden käytöstä eläinten ruokinnassa.

Jäteastiat, joihin entiset eläinperäiset elintarvikkeet kerätään, tulee merkitä etiketillä ”lk 3 sivutuote, ei ihmisravinnoksi.” Kaupan entiset eläinperäiset elintarvikkeet ovat käytännössä aina luokan 3 sivutuotetta. Lue lisää sivutuotteiden luokittelusta täältä.

Kaupan entisistä eläinperäisistä elintarvikkeista tulee pitää kirjaa

Toimijan täytyy pitää kirjaa siitä, kuinka paljon entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita muodostuu ja mihin ne toimitetaan.

Jos toimija merkitsee kaupan entiset eläinperäiset elintarvikkeet hävikkikirjanpitoon, täytyy kirjanpidosta pystyä erottelemaan kaupan entisten elintarvikkeiden osuus. Ruoka-apuun luovutettavat tai hävikkinä myytävät elintarvikkeet (esim. viimeistä myyntipäivää lähenevät alennuksella myytävät elintarvikkeet) eivät ole entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita. Jos toiminnassa syntyviä entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita myydään tai luovutetaan lemmikkieläimien rehuksi (esimerkiksi palvelutiskillä myynnistä poistetut lihat tai lihanleikkuujätteet), täytyy myös siihen käyttöön päätyvistä entisistä eläinperäisistä elintarvikkeista pitää kirjaa.

Jos toiminnassa muodostuu alle 20 kg viikossa tai 80 kg kuukaudessa käsittelemättömiä entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita ja toimija hävittää ne sekajätteen joukossa, toimijan täytyy pitää kilomääräistä kirjanpitoa käsittelemättömistä entisistä elintarvikkeista. Entisten eläinperäisten elintarvikkeiden kirjanpidossa pitää silloin eritellä käsittelemättömät ja käsitellyt sivutuotteet toisistaan. Kirjanpidolla todistetaan se, että toimija saa hävittää käsittelemättömät entiset elintarvikkeet sekajätteen mukana.

Lisää aiheesta Ruokaviraston sivuilla