Kasvien ja kasvituotteiden tuontiohjeet matkustajille

Tältä sivulta löydät tietoa kasvien ja kasvituotteiden tuonnista EU:n ulkopuolelta omaan käyttöön yksityishenkilönä. Ohjeet koskevat sekä tuontia matkustajana että esimerkiksi kasvien tilaamista internetistä. 


Älä riskeeraa!

Euroopan komissio on tunnistanut kasvien matkustajatuonnin yhdeksi suurimmista kasvintuhoojien leviämisen riskeistä. Vaikka kasvi näyttäisi terveeltä, siinä voi olla esim. tuhohyönteisen munia tai kasvitauti, jonka oireet eivät vielä ole puhjenneet. Päättämällä ettet tuo ulkomailta kasvituotteita, autat suojelemaan kasvintuotantoa ja ympäristöä kasvintuhoojilta, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa vakavia vahinkoja.

Jos kuitenkin päätät tuoda ulkomailta mukanasi kasvituotteita, tutustu huolellisesti ohjeisiin ja selvitä onko kyseisen tuotteen tuonti sallittua ja onko tuotteelle vaatimuksia kuten kasvinterveystodistus.

EU-maista Suomeen tuotaessa vain vähän rajoitteita

EU-maista Suomeen voi tuoda omaan käyttöön kasveja, siemeniä, hedelmiä ja vihanneksia pääasiassa ilman kasvinterveystodistusta tai muita rajoituksia.  Poikkeuksena ovat siemenperuna ja tulipoltteen isäntäkasvit, joita EU-maista saa tuoda vain tulipoltteesta vapaalta alueelta ZP-kasvipassilla.

Huom. UK on 29.3.2019 lähtien EU:n ulkopuolinen maa Brexitin vuoksi!

Tuontirajoitukset EU:n ulkopuolisista maista

Peruna, havukasvit, tulipoltteen isäntäkasvit (esim. omenapuut, päärynäpuut, tuomipihlajat, orapihlajat, pihlajat, tuhkapensaat, ruusukvittenit), sitruspuut ja maa-aines ovat kokonaan tuontikiellossa EU:n ulkopuolisista maista.

Kasvinterveystodistus vaaditaan EU:n ulkopuolelta tuotaessa

  • taimilta, viherkasveilta, ruukkukasveilta
  • leikkokukilta
  • joiltakin hedelmiltä ja vihanneksilta
  • joiltakin siemeniltä
  • puutavaralta riippuen puulajista ja maasta

Venäjältä tuotaessa huomioi erityisesti, että kasvinterveystodistus vaaditaan esimerkiksi pieniltäkin määriltä seuraavia tuotteita:

  • kaikelta havupuutavaralta
  • osittain lehtipuutavaralta (ei kuitenkaan koivulta)
  • koivusta tehdyiltä risuluudilta ja saunavihdoilta
  • kaikilta taimilta ja ruukkukasveilta

Luettelo kaikista terveystodistusta vaativista tuotteista löytyy sivulta kasvinterveyden ohjeet ja lomakkeet, kohta Tuonti EU:n ulkopuolelta.

Kasvinterveystodistus on osoitus siitä, että lähettäjämaan viranomaiset ovat tarkastaneet tuotteet ja ne täyttävät EU:n vaatimukset. Kaikki kasvinterveystodistuksella maahan tulevat kasvit tarkastetaan Suomeen saapuessa. Maahantuojan tulee sopia tarkastuksesta etukäteen (katso tarkastajien yhteystiedot) ja se on maksullinen.

Käytännössä kasvinterveystodistuksen saaminen matkakohteesta voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta, joten kasvinterveystodistusta vaativat tuotteet kannattaa jättää ostamatta. Ostaessasi kasveja etämyynnistä ilmoita myyjälle, että tarvitset kasvinterveystodistuksen. Muuten nettikaupat eivät sitä yleensä liitä lähetykseen. 

Osa kasveista vaatii myös CITES-todistuksen. Vaatimus liittyy uhanalaisten lajien suojeluun. Lue CITES-vaatimuksista lisää ympäristöhallinnon sivuilta.

Ilman rajoituksia voi tuoda sellaisia kasvituotteita, joille ei ole tuontikieltoja eikä kasvinterveystodistusvaatimusta.

Poikkeukset tuontivaatimuksiin

Kasvinterveystodistusta vaativille tuotteille on annettu poikkeus tuontivaatimuksiin koskien yksityishenkilöiden tuomia pieniä määriä EU:n ulkopuolisista Euroopan maista (esim. Venäjän Euroopan puoleinen osa, Norja ja Kanariansaaret).

Voit siis tuoda EU:n ulkopuolisista Euroopan maista ilman kasvinterveystodistusta ja tarkastusta:

  • 3kg kukkasipuleita, -mukuloita ja juurakoita
  • 3kg tuoreita hedelmiä, marjoja ja vihanneksia
  • 20 kpl leikkokukkia
  • 200g siemeniä (paitsi männyn ja douglaskuusen siemenet, jotka vaativat aina terveystodistuksen)
  • muutamia grammoja puulajien siemeniä omaan käyttöön, katso tuontirajoitukset

Hedelmien, marjojen, vihannesten, siementen ja leikkokukkien osalta määrä koskee kasvinterveystodistusta vaativia lajeja. Sellaisia lajeja, jotka eivät vaadi todistusta, voi tuoda rajoituksetta.

Euroopan ulkopuolelta on sallittua tuoda 20 kpl leikkokukkia ilman kasvinterveystodistusta.

Huom. nämä poikkeukset ovat voimassa vain 14.12.2019 asti, jolloin kasvinterveyslainsäädäntö uudistuu! Sen jälkeen terveystodistus vaaditaan aina myös näiltä tuotteilta.


Yhteydenotot: kasvinterveys@ruokavirasto.fi