Näin aloitat viennin EU:n ulkopuoliseen maahan

Katso Näin viet elintarvikkeita EU:n ulkopuolelle -piirrosvideo, joka vinkkaa vientivaatimusten selvittämiseen. 

Etene näin, kun haluat aloittaa viennin EU:n ulkopuolelle

  1. Perehdy kohdemaan markkinoihin. Selvitä viennin viranomaisvaatimukset, esimerkiksi maa- tai laitoshyväksynnän tarve tai tilanne. Onko vienti kohdemaahan ylipäätään mahdollista?
  2. Selvitä tuotettasi koskeva lainsäädäntö ja tulkinnat kohdemaassa. Varmista, että tuotteesi täyttää sille asetetut vaatimukset.
  3. Selvitä mahdollisen kauttakulkumaan vaatimukset.
  4. Kerro alkavasta viennistä valvovalle viranomaiselle.
  5. Rekisteröidy tarvittaviin rekistereihin kotimaassa ja kohdemaassa.
  6. Hanki tarvittavat vientitodistukset hyvissä ajoin - eräkohtaisia todistuksia ei voida kirjoittaa jälkikäteen.
  7. Varaudu viennin ylläpitoon.

Näistä asioista löydät tietoa tältä sivulta ja tämän sivun linkkien avulla. Maakohtaista tietoa löydät Kontti-taulukosta ja maakohtaisilta sivuilta.


1. Perehdy markkinoihin ja vientivaatimuksiin 

Vientivaatimusten selvittäminen on osa markkinakartoitustyötä. Viennin lähtökohtana on, että noudatat toiminnassasi EU:n ja kansallista lainsäädäntöä. EU:n ulkopuoliset maat voivat asettaa yrityksellesi ja vientituotteellesi EU- ja kansallista lainsäädäntöämme tiukempia vaatimuksia.

Viennin voi aloittaa hyvinkin helposti, mutta joskus markkinoillepääsy kestää jopa vuosia. Erityisesti eläinperäisten tuotteiden viennin aloittaminen voi vaatia maa- ja/tai laitoshyväksynnän hakemista kohdemaan viranomaisilta. Jos viet elintarvikkeita, varmista, että tuote on myös kohdemaassa hyväksytty elintarvikkeeksi (esimerkiksi luonnontuotteet, hyönteiset). 

Vaatimusten selvittäminen ja niiden täyttäminen on lakisääteisesti vastuullasi – mutta apua on tarjolla

Vinkkejä selvitystyöhön

2. Selvitä tuotettasi koskeva lainsäädäntö ja tulkinnat kohdemaassa

Vietävän tuotteen on oltava kohdemaan lainsäädännön mukainen. Varmista, että tuotteesi täyttää sille asetetut vaatimukset. Tietoa lainsäädännöstä ja tulkinnoista saat samoista lähteistä kuin kohdassa 1, esimerkiksi kohdemaan kauppakumppanilta ja viranomaisilta. Selvitä esimerkiksi

  • pakkausmerkintöihin ja -materiaaleihin,
  • koostumukseen,
  • sallittuihin raaka-aineisiin,
  • terveys- ja ravitsemusväitteisiin liittyvät vaatimukset.

Jos viet luomutuotteita, selvitä niiden vientiin liittyvät erityispiirteet. Selvitä myös, mitä vientitodistuksia kohdemaa vaatii ja keneltä ne saat. Tullin sivuilta saat tietoa viennin etuuskohteluista ja vapaakauppasopimusten hyödyntämisestä.

3. Selvitä mahdollisen kauttakulkumaan vaatimukset

Jos tuote viedään kohdemaahan toisen maan kautta, sinun tulee selvittää myös kauttakulkumaan vaatimukset. Selvityksessä auttavat samat lähteet kuin kohdemaan vientivaatimusten selvittämisessä (kohta 1.).

4. Kerro alkavasta viennistä yritystäsi valvovalle viranomaiselle

Kerro vientiaikeistasi ja selvittämistäsi vaatimuksista myös yritystäsi valvovalle viranomaiselle. Näin valvoja voi perehtyä vaatimuksiin ja varmentua niiden täyttymisestä.

Ruokavirasto osallistuu kohdemaan vaatimusten täyttämisen osoittamiseen, jos kohdemaa edellyttää esimerkiksi selvityksiä suomalaisen elintarvikevalvonnan toiminnasta.

5. Rekisteröidy tarvittaviin rekistereihin kotimaassa ja kohdemaassa

  • Kotimaassa tarvittavat rekisteröinnit
    • Jos tarvitset tuotteesi viennissä kasvinterveystodistuksen, rekisteröidy  kasvinsuojelurekisteriin.
    • Jos viet EU:n ulkopuolelle kaupallisessa tarkoituksessa eläviä eläimiä, sukusoluja tai alkioita, eläimistä saatavia elintarvikkeita, eläimistä saatavia sivutuotteita, niistä johdettuja tuotteita tai niitä sisältäviä rehuseoksia, tulee yrityksesi rekisteröityä viejärekisteriin.
  • Kohdemaassa tarvittavista rekisteröinneistä saat tietoa vientivaatimusten selvittämisen yhteydessä.

6. Hanki tarvittavat vientitodistukset hyvissä ajoin 

Hanki vientitodistukset hyvissä ajoin - eräkohtaisia vientitodistuksia ei voida myöntää jälkikäteen. 

Valvontaviranomainen myöntää kohdemaan edellyttämät vientitodistukset. Toimita yrityksesi valvojalle kaikki todistuksen myöntämiseksi tarvittavat asiakirjat ajoissa, jotta hän voi myöntää tarvittavan todistuksen. Todistukset lähtevät vientierien mukana kohdemaahan, jossa ne tarkastetaan rajamuodollisuuksien yhteydessä.

Ota yhteyttä Ruokaviraston viennin asiantuntijoihin, jos kohdemaan viranomainen edellyttää:

  • vientitodistuksen (esim. health certificate) sisällöstä ja mallista sopimista kohdemaan ja Suomen kesken
  • vientituotetta valmistavan laitoksen, viennissä käytettävän vientilastauspaikan ja/tai viejän rekisteröintiä kohdemaan toimesta
  • Suomen valvontajärjestelmän hyväksyntää kohdemaan toimesta
  • muun elintarviketurvallisuuteen liittyvän toimenpiteen.

7. Varaudu viennin ylläpitoon: seuraa toimintaympäristöä ja noudata sovittuja pelisääntöjä

Turvaa olemassa oleva vienti toimimalla kohdemaan asettamien vaatimusten mukaisesti. Huomioi, että esimerkiksi Suomen tai EU:n eläin- tai kasvitautitilanteen muuttuminen voi vaikuttaa vientiin.

Muistathan, että vaatimusten huomioiminen voi aiheuttaa lisätyötä tuotannossa sekä oma- ja viranomaisvalvonnassa. Kohdemaalle on voitava osoittaa, että Suomessa ja yrityksessä noudatetaan sen asettamia vaatimuksia.

EU ja Suomi ovat sopineet vientiehdoista useiden yksittäisten kohdemaiden tai kohdemaaryhmien kanssa. Sopimukset koskevat pääasiassa tuotteiden turvallisuutta. Sopimusehtojen noudattamatta jättäminen voi vaarantaa koko Suomen viennin. Vientimme on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Huolehdithan omasta vientiosaamisestasi. 

Onnea ja menestystä maailman markkinoille!

Sivu on viimeksi päivitetty 21.4.2020